Stephenie Meyer: Breaking Dawn

Toiset pitävät sitä ajanhukkana ja oikeiden vampyyritarinoiden pilaajana, toiset palvovat sitä maasta taivaisiin. Stephenie Meyerin Houkutus -kirjasarja totisesti osaa herättää tunteita. Kumpaanko ryhmään itse kuulun? No, se selviää aivan tuota pikaa.

Houkutus -sarjan viimeisen osan, Breaking Dawnin (suomeksi Aamunkoi) alussa ihmis-Bella ja vampyyri-Edward virallistavat suhteensa ja menevät naimisiin. Tuskin on heidän yhteinen elonsa ehtinyt alkaa, kun jo tapahtuu kaksi isoa mullistusta, jotka kääntävät sekä heidän että kaikkien heidän läheistensä elämän päälaelleen.

Enempää on Breaking Dawnin juonesta vaikea selittää siitä yksinkertaisesta syystä, että siinä ei tapahdu mitään. Kaikki, mitä tässä ylipitkässä, 754 sivuisessa teoksessa tapahtuu, on noita kahta mullistusta lukuun ottamatta käyty läpi jo kolmessa aikaisemmassa teoksessa. Kohtaukset ja dialogi noudattavat samaa pitkäveteistä kaavaa, kun Meyer jälleen kerran hehkuttaa hehkuttamasta päästyään Edwardin ja Bellan ylivertaista rakkautta, korostaa entisestään Jacobin epäluuloisuutta, ja miettii, hyökkäisikö Volturi kenties oikeasti tällä kertaa.

Jännityksen luomisessa Meyer on kohtuullisen hyvä, se minun sentään täytyy myöntää. Eräs ainoista lempikohdistani kirjassa onkin, kun muutama Cullenin perheen jäsen pakenee lähestyvän vaaran tieltä ja näyttää jättävän läheisensä ahdinkoon. Näin mielenkiintoinen asetelma kuitenkin pilataan nopeasti Meyerin tapaan. Hän osaa saada lukijansa jännityksen valtaan, odottamaan malttamattomana mitä seuraavaksi tapahtuu, ja sitten... Sitten ei tapahdu yhtikäs mitään. Kaikki näyttää sujuvan tämän kirjasarjan fantasiamaailmassa aivan liian helposti ja täydellisesti, ja se jos mikä saa lukijan pitkästymään.

Täydellisestä puhuttaessa voidaankin siirtyä ruotimaan Meyerin täydellisiä henkilöhahmoja. En vertaa sarjan vampyyrejä muihin kirjojen/elokuvien vampyyreihin, sillä olen niihin aivan liian vähän perehtynyt ollakseni oikea ihminen sanomaan, millainen on oikea vampyyri ja millainen ei. Tottakai auringossa kimaltelu kuulostaa minunkin korvaani hölmöltä, mutta ainakin se sopii muuten niin pinnalliseen kirjasarjaan. Sillä sellaisia Meyerin hahmot ovat; pinnallisia ja liian täydellisiä. Bella esimerkiksi vaikuttaa aivan keskiverrolta ihmiseltä, niin luonteeltaan kuin ulkonäöltään, mutta silti kaupungin jokainen mies on lääpällään häneen. Puhumattakaan siitä, kuinka hahmot selviävät kaikista vaikeuksistaan vain sormiaan näpäyttämällä.

Breaking Dawnissa esitellään muista sarjan osista poiketen tällä kertaa enemmän vampyyrejä. Tässä kuitenkin tulee esille entisestään Meyerin ongelma hahmojensa kanssa; hän esittelee kourakaupalla lisää hahmoja sekä heidän voimiaan, mutta luvun ollessa jotain väliltä kaksikymmentä ja kolmekymmentä, ei lukija pysty millään muistamaan heitä kaikkia. Meyerille määrä tuntuu merkitsevän laatua enemmän, osaksi siksi hänen hahmonsa niin pinnallisiksi jäävätkin.

Kuten varmasti tuli selväksi, minä kuulun siihen joukkoon, joka pitää koko Houkutus -kirjasarjaa ajanhukkana. Näin 21-vuotiaana taidan kyllä olla joitakin vuosia liian vanha sarjan kohderyhmään, mutta olen minä myös kliseettömiä ja sisältörikkaita nuorten- ja lastenkirjoja lukenut tämän ikäisenä ;).

*

Stephenie Meyer: Breaking Dawn

Atom, 2008