Sivut

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Ruth Ware: The Woman in Cabin 10 & The Lying Game


Olen lukenut kesän aikana brittiläiseltä Ruth Warelta kaksi trilleriä, The Woman in Cabin 10 ja The Lying Game. Jossain vaiheessa lukuvuorossa tulee olemaan luultavasti myös hänen esikoisteoksensa In a Dark, Dark Wood, joka on suomennettu nimellä Synkän metsän siimeksessä.

The Woman in Cabin 10 kuvaa pienikokoisen luksuslaivan neitsytmatkaa Isosta-Britanniasta Norjaan revontulia ihailemaan. Matkan aikana laivalta katoaa nuori nainen, mutta vain matkailutoimittaja Laura Blacklock tunnustaa nähneensä ja puhuneensa naisen kanssa. Koska naista ei löydy matkustajalistalta, ja tämän hytti on lisäksi asumaton, ei alkoholiin sortuvaisen Lauran havaintoja oteta tosissaan. Katoamisen selvittäminen jääkin kokonaan Lauran harteille.

Waren uusin teos, The Lying Game, kertoo puolestaan nelihenkisestä ystäväporukasta, joidet tiet kohtaavat vuosien jälkeen, kun yksi heistä lähettää muille viestin: "I need you". Tämä viesti tarkoittaa, että ystävien on kokoonnuttava hinnalla millä hyvänsä, liikoja kyselemättä. Kaikki juontaa juurensa aikaan, jolloin tytöt kävivät samaa koulua, ja jolloin tapahtui jotain skandaalinomaista, mikä uhkaa nyt nousta pinnalle.

Kummatkin teoksista ovat aika tavanomaisia trillereitä, etenkin jos on yhtään lukenut muita viime vuosina ilmestyneitä jännäreitä (mm. Nainen junassa). The Woman in Cabin 10 -teokseen perinteisestä poikkeavan vireen tuo miljöö. Jännitysnäytelmä saa uudenlaisen tunnelman, kun laivaa ympäröi syvä meri korkeine aaltoineen, eikä poispääsyä ole. Mitä tulee The Lying Game -teokseen, tapahtumaympäristö pienine kylineen ja oppilaitoksineen on varsin tuttu, ja jo tämä tekee tarinasta osaltaan kuluneen tuntuisen.

The Woman in Cabin 10 on toimiva ja vetävä teos. Mahdollisia ratkaisuja on useita, samoin epäiltyjä laivamatkustajien joukossa. Loppuratkaisuun annetaan matkan varrella vihjeitä, mutta ne ovat joko todella hienovaraisia tai vievät niin harhaan, ettei niitä seuraamalla ole mahdollista saada koko kuvaa esiin.

The Lying Game sen sijaan kohtaa hieman samankaltaisen ongelman, kuin mikä oli muutama postaus sitten arvostelemassani Paula Hawkinsin Tummiin vesiin -teoksessa. Piirit pyörivät pieninä, eikä mahdollisia syyllisiä ole montaa. Yllättävät käänteet puuttuvat lähes kokonaan, ja vastaukset tarjoillaan lukijalle puolivalmiina teoksen alkupuolella. Ainot, joilla tarinan ratkaisu vaikuttaa olevan hukassa, ovat hahmot. Teoksessa on lisäksi paljon takaumia tyttöjen elämään heidän ollessaan 15-vuotiaita. Ajanjakson kuvaus ensikokeiluineen, tehtyine virheineen ja hätiköityine päätöksineen tuntuu realistiselta, mutta saa toisaalta aikaan hyvin nuortenkirjamaisen sävyn tarinaan.

Kirjojen päähenkilöitä, Lauraa ja The Lying Game -teoksen Isaa, yhdistää mysteerin lisäksi kompleksinen yksityiselämä. Laura ei tiedä, sitoutuako miesystäväänsä vakavasti, Isa puolestaan tasapainoilee ystävien, vauvan ja miehen välillä, eikä osaa jakaa aikaansa kaikille. Kumpikaan päähenkilö ei noussut suosikikseni. Laura on muita ihmisiä kohtaan ajoittain selittämättömän töykeä, jopa hyökkäävä, mutta pidin siitä, miten hänen ongelmiaan alkoholin ja ahdistuneisuuden kanssa kuvataan. Isan on taas vaikea hyväksyä muiden ihmisten näkökulmia asioihin. Isan sijaan pidin enemmän Fatimasta, ystävänelikon mukautuvimmista, jolla on kuitenkin omat huolensa perheensä, sukunsa ja kukkaan puhjenneen uskonsa kanssa. 

Kahden kokeilun perusteella voinen sanoa, että Ruth Waren kirjat ovat genrelleen hyvin uskollisia. Teoksista löytyy imua, joka pitää tarinan parissa useita tunteja loppuratkaisua selvitellen. Näistä kahdesta suosittelen kuitenkin enemmän The Woman in Cabin 10 -teosta raikkaan miljöövalinnan ja kynsiä pureskelemaan saavan jännityksen vuoksi.

Ruth Ware: The Woman in Cabin 10
Vintage, 2017 (ilmestynyt ensimmäisen kerran 2016)
344s. 

Ruth Ware: The Lying Game
Harvill Secker, 2017
374s.

perjantai 4. elokuuta 2017

Ann Patchett: State of Wonder


Vogel-nimisessä lääketieteellisessä yhtiössä työskentelevän Marina Singhin tutkijapari Anders Eckman on kuollut. Eckmanin on viimeksi tiedetty olleen Amazonin viidakossa selvittämässä tohtori Annick Swensonin uutta lääkekeksintöä ja sen aikataulua. Muuten Eckmanin kuolema ja sitä edeltäneet olosuhteet ovat epämääräisiä. 

Vogelin rahoituksella viidakossa työskentelevä Swenson on hankala persoona, johon tuntuu olevan mahdotonta saada yhteyttä. Koska Eckman on epäonnistunut tehtävässään, eikä yhtiöllä ole vieläkään tarkkoja tietoja lääkkeen vaiheista, Marinan pomo pyytää tätä lähtemään Brasiliaan ja Amazon-viidakkoon jatkamaan Eckmanin toimeksiantoa. Swensonin oppilaana vuosia sitten ollut Marina ei pidä onnistumistaan mahdollisena, mutta lähtee matkaan uskollisena kuolleelle työtoverilleen ja tämän perheelle, joka haluaa selvittää Eckmanin kohtalon perinpohjin.

Tarina alkaa todella hitaasti. Marina matkustaa ensin Minnesotasta Manaus-nimiseen kaupunkiin Brasiliaan, jossa hänen on yritettävä paikantaa tohtori Swensonin tuntema pariskunta. Ainoastaan tämän pariskunnan kautta on mahdollista päästä tohtorin puheille. Pariskunta ei kuitenkaan luovuta helpolla tietoja Swensonista ja tämän olinpaikasta, joten Marina joutuu jäämään Manausiin näiden seuraan siihen saakka, kunnes nämä oppivat tutustumaan ja luottamaan häneen.

Tarinan liikkeellelähdön odottelu tuntuu ajoittain ikuisuudelta, varmasti vähän siltä kuin Marinan yksitoikkoinen vaeltelu pitkin Manausta, jossa ajanviettomahdollisuudet ovat olemattomat ja kuumuus ja sairaudet yllättäviä ja piinaavia. Itse viidakko tulee ajankohtaiseksi vasta kirjan puolivälissä, mikä mielestäni tekee matkan alustuksesta liian pitkän.

Miljöö on oikeastaan syy siihen, miksi kiinnostuin kirjasta. En muista, että olisin aiemmin lukenut Amazon-joen ja -viidakon ympäristöön sijoittuvaa tarinaa. Miljöö korostuukin kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun matka viidakkoon alkaa. Tarinassa kuvataan kasveja, ötököitä ja käärmeitä - ja etenkin viidakossa asuvia heimoja. Swensonin tutkimus keskittyy suurelta osin Lakashi-nimiseen heimoon, joiden parissa hän on viettänyt useita vuosikymmeniä näiden valtaväestöstä poikkeavia elintapoja tarkastelemalla. Lakashi-heimon lisäksi viidakossa asuu myös muita heimoja, mutta ne eivät ole samalla tavalla keskeisessä osassa tarinassa.

Tarina sisältää runsaasti syvällisiä teemoja. Omasta mielestäni mielenkiintoista on esimerkiksi se, miten tarinassa pohditaan sivistyksen ja sivistymättömyyden, jopa villiyden, rajoja. Mitä sivistykseen vaaditaan, ja miten vahva raja sivistyksen ja villin viidakon välillä todella on? Marina miettii keskellä Manausta olevaa oopperataloa ja sitä, onko talon tarkoitus toimia symbolina kaupunkilaisten sivistykselle. Onko talo, jossa harrastetaan kulttuuria, kenties jonkinlainen raja-aita, joka pitää viidakon poissa kaupungista?

Tarinassa tuodaan esiin myös muukalaisuus ja heimojen kohtelu. Kirjan kansiliepeen juonireferaatissa kerrotaan tohtori Swensonin johtavan tutkimaansa heimoa jopa imperialistisen johtajan kovuudella. Vaikka tutkijaryhmän tavoitteita voidaan pitää ehkä ihmiskunnan mittakaavassa hyvinä, ovat he kuitenkin tunkeutuneet alueelle ja heimon elämään, joka on pärjännyt aikaisemmin ilman heitä. Tarinassa myös vihjataan, miten Lakashit eivät kielitaidottomina kykene ymmärtämään täysin, millaisiin kokeisiin ja seurauksiin tutkimuksiin osallistuessaan suostuvat. Yksilötasolla muukalaisuus korostuu Marinassa, siinä miten viidakko on hänelle aluksi luotaantyöntyvä ja vaikea paikka, mutta miten hän vähitellen sopeutuu sinne. Eri asia kuitenkin on, onko sopeutuminen lopullista.

Teoksessa pohditaan sitä, miten pitkälle ollaan valmiita menemään tärkeän, jopa ihmiskunnan kohtalon mullistavan lääkkeen kehittämiseksi. Tarina antaa kuitenkin myös muistutuksen siitä, että on asioita, joita ihmisen ei pidä lähteä muuttamaan. 

Tieteeseen liittyvää keskustelua on teoksessa paljon. Siinä sukelletaan hyvin pitkälle uudenlaisen lääketieteellisen läpimurron keksimiseen. Vaikka tämä on mielenkiintoista luettavaa, samalla tuntuu kuitenkin siltä, että tarinallisuus jää sen varjoon.

Teosta vaivaa lisäksi jonkinasteinen epäuskottavuus. Matka viidakkoon ja tohtori Swensonin tapaaminen aiheuttavat Marinassa ymmärrettävän kysymystulvan. Nämä kysymykset eivät kuitenkaan ole välttämättä uskottavia Marinan koulutustaustan omaavalle henkilölle, vaan tuntuvat jopa naiiveilta. Ylipäätään kahden selvästi matkaan kunnolla valmistautumattoman tutkijan, Marinan ja Anders Eckmanin, lähettäminen Amazonin viidakkoon kuulostaa epärealistiselta ratkaisulta. Marinan kysymyksillä on kuitenkin se tarkoitus, että niiden kautta lukija saa käsiinsä tarvittavat tiedot Swensonin projektista.

Sinänsä teos on kaunis ja lumoava, paikoitellen jopa herkkä. Marina kutoo lämpimän, vieraan ympäristön keskellä turvallisen ja inhimillisen suhteen kuuroon heimopoikaan, jonka kautta hän kyseenalaistaa omia valintoja elämässään. Kaiken kaikkiaan älykäs teos, josta pidän rehellisesti sanottuna näin jälkeenpäin enemmän, kuin itse lukuhetkellä.

Ann Patchett: State of Wonder 
HarperCollins, 2011
353s.