Sivut

perjantai 30. marraskuuta 2012

Keittokirja haussa


No niin, te kaikki siellä ruudun takana istuvat kokkikolmoset (ja miksei kakkoset ja ykkösetkin), kertokaapas minulle paras käyttämänne keittokirja tai vaikka keittokirja, josta vielä haaveilette!

Kuva made by poikaystävä

Asiahan on siis näin, että olen vähitellen alkanut tahtomattani ajautua keittiön puolelle muutenkin kuin vain syömään, ja huomannut sen itseasiassa erittäin mukavaksi. Leipomisesta pidän eniten, mutta siihen liittyviä kirjoja minulla on jo muutama ja luultavasti, jos hyvin käy, joululahjaksi ilmestyy vielä yksi lisää. Varsinaisista keittokirjoista omistan ainoastaan Penninvenyttäjän keittokirjan, joka on ollut suureksi avuksi kokkailussa. Etsintälistalla olisi nyt kuitenkin vähän erikoisempi keittokirja.

Kirja saisi mielellään sisältää suhteellisen tavallista ruokaa jollakin erikoisuudella maustettuna. Taloudessamme syödään paljon esimerkiksi salaatteja, pastaa ja jauhelihaa, joten niihin liittyvät ohjeet olisivat plussaa. Selailin kaupassa vähän tuota kehuttua Safkaa - Parempaa arkiruokaa -teosta, josta löytyi yllättävän hyviä pastaohjeita, mutta ei oikeastaan mitään muuta meidän suullemme sopivaa.

Jos mielessäsi on jokin näihin kriteereihin sopiva kirja, vinkkaa ihmeessä! Ja vaikka kriteerit eivät täyttyisikään, kannattaa silti ehdottaa, ei sitä tiedä jos vaikka yllättäisin kyynisen itseni ja kokeilisinkin jotain ihan uutta. :)

torstai 29. marraskuuta 2012

Day 30: Your favourite book of all time


Valitettavasti jokaisen näistä kolmesta kirjasta olen maininnut jo aikaisemmin täällä. Mutta minkäs sille voi, jos jokin teos täyttää monta haasteen kohtaa ;).

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo


Aikamatkustajan vaimo on teos, jota ei voi mielestäni kehua liiaksi. Se sisältää kiehtovan tarinan tahtomattaan aikamatkustajaksi joutuneesta miehestä, joka toisinaan elää nykyajassa, toisinaan ajassa jolloin on joko oikeaa ikäänsä vanhempi tai nuorempi. Lisäksi Aikamatkustajan vaimo on raastava rakkaustarina kahden ajallisesti erilaisen ihmisen rakkaudesta ja halusta elää yhdessä, vaikka se onkin vaikeaa.

Irvine Welsh: Trainspotting

En ole tutustunut huumepiireihin muuten kuin tämän ja muutaman muun kirjan välityksellä, joten en varmasti tiedä, kuinka realistista Welshin kuvaus oikeastaan on. Silti Trainspotting iski minuun hankalasta alusta huolimatta sekopäisillä henkilöhahmoillaan, rosoisella ympäristöllään ja mustalla huumorillaan.

Jodi Picoult: Yhdeksäntoista minuuttia

Picoultin teos on, surullista kyllä, varsin ajankohtainen ja lähelle tuleva. Se muistuttaa, että on tärkeää pitää huolta oman itsensä ja lähipiirinsä hyvinvoinnista, ennen kuin pahasta olosta kasvaa jotan peruuttamatonta. Aina ei silmien auki pitäminenkään auta, ja siksi Yhdeksäntoista minuuttia onkin ahdistava teos. Minua kiinnosti kirjassa varsinkin teon motiivin vähittäinen selviäminen ja henkilöhahmojen kasvaminen kamalan tapahtuman edessä.

------------------

Ja niin on tämä haaste suoritettu vihdoin loppuun! :)

perjantai 16. marraskuuta 2012

Day 29: A book everyone hated but you liked


Viimeisiä viedään! Tässä haasteen toiseksi viimeisimmässä osiossa aion käyttää oman käden oikeutta ja muuttaa tehtävänantoa niin, että kirjoitankin kirjoista, joita itse vihasin ja joista muut pitivät. En nimittäin millään, en sitten millään, keksinyt kirjaa, josta olisin itse pitänyt ja jota muut olisivat vihanneet. Minun on näköjään helpompi olla kriittinen kuin kehua teosta.

Stephenie Meyerin Houkutus-sarja. Monet tuttavani ovat oikeasti kertoneet pitäneensä tästä, sen lisäksi tietenkin, että tuhannet (miljoonat?) muut ihmiset ympäri maailman fanittavat tätä sarjaa. Kerron teille nyt salaisuuden: minä oikeastaan pidin ensimmäisestä kirjasta puoleen väliin saakka. Sitten tapahtui jotain, tarina ei koskaan lähtenyt mihinkään, yhdessäkään kirjassa, hahmojen jäädessä puolihuolimattomasti toteutetuiksi ja kliseisiksi. Olen lukenut kaikki sarjan kirjat, uteliaisuudesta, jotta tiedän mistä puhutaan, ja ehkä myös siksi, että halusin antaa kirjoille mahdollisuuden kasvaa joksikin, mitä kaikki hehkuttivat. No, ikävä kyllä niin ei käynyt.

Louis Sacharin Paahde. Tämän kirjan lukemisesta on jo kauan aikaa, olin silloin yläasteella. Luultavasti suurin syy teoksen karsastukseen oli, että se oli pakko lukea äidinkielen tunnille. Muistan vain, kuinka suurinosa luokkalaisistani kehui kirjaa, mutta minusta se oli tylsä ja ahdistava.

Stieg Larssonin Millennium-trilogia. Kyllä vain, minusta trilogia on yliarvostettu. Larssonin on kehuttu kirjoittaneen jotain ainutlaatuista, mutta mielestäni hänen kirjansa eivät poikkea juurikaan muista dekkareista. Päähenkilö on karskin ja persoonattoman etsivän perikuva, eikä juoni oikeasti ole niin ihmeellinen, mitä nyt sinne tänne on levitelty aivan liikaa turhaa informaatiota. Ainoa hyvä poikkeus on tietokonehakkeri Lisbeth Salander, harmi vain, ettei hänkään pysty pelastamaan kaikkea. Vielä on viimeinen osa tosin kesken...

torstai 15. marraskuuta 2012

Roald Dahl: Rakkaani, kyyhkyläiseni



Roald Dahlin Rakkaani, kyyhkyläiseni on ensimmäinen teos, joka tutustutti minut miehen aikuisille suunnattuihin kertomuksiin. Olen aikaisemmin lukenut monia Dahlin lasten- ja nuortenkirjoja, jotka ovat ihastuttaneet minua niin keksiäällä tarinallaan kuin nokkelilla hahmoillaan. Niiden myötä olen myös alkanut pitää Dahlia yhtenä suosikkikirjoittajistani.

Rakkaani, kyyhkyläiseni koostuu viidestätoista novellista, joihin kaikkiin sisältyy pieni twisti. On nuori liikemies, joka vuokraa asunnon vanhalta naiselta, joka vaikuttaa liiankin tuttavalliselta ja jonka luona ei ole käynyt muita asiakkaita vuosiin. On nainen, joka vihastuksissaan tappaa miehensä lampaanjalalla ja joka keksii oivan keinon päästä pälkähästä. On myös mies, jolle tarjotaan mahdollisuutta pitää aivonsa elossa vielä kuolemansa jälkeen.

Kirjan takakansitekstissä kuvaillaan novelleja jännitystarinoiksi, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa kuin muutaman kohdalla. Jännitystarinoiden lisäksi teoksessa on niin traagisia rakkaustarinoita kuin kertomuksia onnettomista huijareista.

Omiksi suosikeikseni nousivat novellit Pastorin huvi sekä Maailmanmestari. Ensimmäinen tarina kertoo pastorista, jonka sunnuntaiharrastuksena on kierrellä maaseudulla ja huijata ihmisiltä arvokkaita antiikkikalusteita halpaan hintaan. Jälkimmäinen kertoo kahdesta miehestä, jotka varakasta maanomistajaa huijatakseen yrittävät kaapata kaikki tämän monista sadoista fasaaneista. Kumpaakin tarinaa yhdistää hulvattoman traaginen loppu, joka kääntää kaiken päähenkilöitä vastaan.

Rakkaani, kyyhkyläiseni on kelpo teos, josta pystyi heti tunnistamaan tekijänsä kädenjäljen. Novellit olisivat voineet olla aiheidensa ja henkilöidensä vuoksi liian inhottavia luettavaksi, mutta Dahl tekee niistä jopa nautittavan arvoiset tavaramerkikseen muodostuneen mustan huumorin avulla. Aivan täyttä kymppiä ei tämä kirja valitettavasti minulta saa, sillä muutamat novellit eivät päässeet odottamalleni tasolle, nerokkaista pätkistä huolimatta. Suosittelen kuitenkin kirjaa lämpimästi kaikille Roald Dahlin faneille, jotka eivät vielä ole teokseen tutustuneet.

*

Roald Dahl: Rakkaani, kyyhkyläiseni (alkup. Someone Like You, 1953 & Kiss Kiss, 1960)
Suomentanut: Pentti Saarikoski
Otava, 1961 (kuvassa näkyvä 8. painos on ilmestynyt 2009)
277s.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Day 28: Favourite title


Olenko ainoa, jonka oikeasti piti hetkiä miettiä tätä? Tuntuu, että monet pystyvät tuosta noin vaan luettelemaan niin parhaita kirjan nimiä tai kuin vaikka kauneimpia kirjan kansia. Minä olen sellainen lukija, että keskityn pääasiassa vain siihen, mitä kansien sisältä löytyy. Jos kirjalla on kamala kansikuva, luen sen silti, jos takakansiteksti on hyvä. Jos kirjalla on huono nimi, haittaa se huonoa kantta enemmän, mutta luultavasti luen sen kuitenkin, jos teksti muuten vaikuttaa mielenkiintoiselta. 

Tässä kuitenkin muutamia kirjojen nimiä, jotka ovat saaneet/saavat minut tulevaisuudessa tarttumaan kirjaan, ilman takakansitekstin lukemista tai kannen näkemistä:

Pablo Tusset: Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua
- Tämän kirjan lainasin ja sinnittelin puoleen väliin saakka tekstiä ihan vain koska nimi kuulosti maailman hauskimmalta. Sisältö itsessään ei vastannut odotuksia lainkaan, joten tuskin koskaan luen tätä loppuun asti.

Jane Austen & Seth Grahame-Smith: Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit / Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt
- Niin ihanan yksinkertaisella ja inhalla lisäyksellä saatu aikaan mahtava nimi. Mutta oi miksi ensimmäisenä mainittu teos ei voinut olla yhtään sen hauskempi?

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
- Vaikka kyseiset karkit kuuluvat inhokkeihini, on Nousiaisen kirjan nimi sympaattinen kuin mikä.

----------------------

Muita hauskoja ja osuvia kirjan nimiä?

tiistai 6. marraskuuta 2012

Juha Vuorinen: Ahdistus



Tämän kirjan luin sen lyhyyden vuoksi jo oikeastaan ennen Niffeneggerin Her Fearful Symmetryä, mutta arvostelu on kokonaan unohtunut arkistojen kätköihin.


Ahdistus ei oikeastaan herättänyt minussa varsinaista mielenkiintoa ennen lukemista, vaikka Vuorisen kirjoja olenkin aikaisemmin lukenut ja suurimmasta osasta niistä jopa pitänyt. Yhtenä syynä saattoi olla varsin rivon kuuloinen takakansiteksti, joka antoi odottaa jotain aivan muuta, kuin mitä kirja lopulta piti sisällään.

Ahdistus on kokoelma Juha Vuorisen kolumneja vuosilta 2011 ja 2012. Teksteissään hän pohtii niin kevään 2012 presidentinvaaleja kuin karppaamisen seuraamuksiakin. Yleisen pohdiskelun lisäksi mukana on myös pätkiä Vuorisen omista kokemuksista ja perhe-elämästä.

Kirja oli piristävän erilainen lukukokemus muihin vähän aikaa sitten lukemiini teoksiin verrattuna. En edes muista, milloin olisin viimeksi lukenut jotakin muuta kuin pelkkää fiktiota. Kirja sisältää paljon puhetta muun muassa politiikasta, mutta Vuorinen sai kursailemattomalla tyylillään jopa tämän asiaan perehtymättömän lukemaan tekstit mielenkiinnolla läpi. Perhe-elämän selkkaukset olivat hauska lisä, varsinkin se eräs ulkomaanmatka, missä Vuoriset asuivat hotellissa, jossa piti olla pimennetyt lasit ikkunoissa...

Opus on lyhyt ja niin on arvostelukin. Teos antoi muutaman naurunpyrskähdyksen ja monta viihdyttävää ja tiedonrikasta hetkeä, mutta ei mitään elämää suurempaa.

*

Juha Vuorinen: Ahdistus
Diktaattori, 2012
189s.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Day 27: The most surprising plot twist or ending


Tällä kertaa on kyse itseäni eniten yllättäneistä juonenkäänteistä tai lopuista. Minulla on välillä raivostuttava tapa kiirehtiä tekstin edelle, eli selailla kirjaa eteenpäin jännittävän tapahtuman selvittämiseksi. Toinen vaihtoehto on se, että teen jatkuvasti monia erilaisia päätelmiä siitä, kuka on syyllinen ja kuinka hän on toteuttanut tekonsa. En vain pysty keskittymään tekstiin juuri tässä ja tällä hetkellä, vaan kutkuttava tapaus on selvitettävä nyt heti, eikä vasta viidenkymmenen sivun päästä. Silloin kun tätä tapahtuu, vie se yleensä kokonaan hauskuuden pois lukemisesta. Jännittävät juonenkäänteet eivät silloin tunnu samalta, ja jouduin monet kirjat jättämään tästä osiosta siksi pois.

Mutta välillä minäkin jaksan edetä tekstin tahdissa ja yllättyä juuri silloin, kun on tarkoituskin. Vaikka Huumaa-sarjaa lukiessani tätä tirkistelyä on tapahtunut varsin usein, yllätti kolmannen osan, Erheitä, loppuratkaisu minut täysin. Jostain syystä tämä tapahtuma ei ollut minulle lainkaan päivänselvää, enkä kyseiseltä hahmolta olisi sellaista ratkaisua osannut odottaa.

 Myös Agatha Christien klassikkokirja Eikä yksikään pelastunut loppu tuli täytenä yllätyksenä. Vaikka kirjan nimi tuntuukin paljastavan jotain, en ainakaan minä pystynyt arvaamaan loppua mistään.

Tapahtuuko teille usein sitä, että kurkitte jo varhaisessa lukuvaiheessa kirjan loppuratkaisua?