Sivut

torstai 28. helmikuuta 2013

Helmikuun kooste


Helmikuinen pakkasikkuna joitain vuosia sitten. Tämän vuoden helmikuussa ei paljoa pakkastanut.

Helmikuussa minä...

Luin 3 kirjaa:
Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina
Petteri Hannila: Kaukamoinen

Hankin yhteensä 8 teosta:
Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1
Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
Joanne Harris: Kesäviiniä
Joanne Harris: Sarkaa ja samettia
Joanne Harris: Suolaista hiekkaa
Nick Hornby: Alas on pitkä matka
Ulrika Davidsson: Nykykodin ruutukokki
Mihail Šiškin: Sinun kirjeesi

Helmikuu oli siis selvästi enemmän kirjojen hankinta-, kuin lukukuukausi. Yleensä en ostele aivan noin valtavasti kirjoja yhden kuukauden sisällä, mutta ilmeisesti menin vähän sekaisin kirpputorikierroksella halvoista hinnoista ja hyvästä tarjonnasta. Helmikuussa löysin myös viimein kauan etsimäni keittokirjan, Nykykodin ruutukokin, mitä minulle oli aikaisemmin suositeltukin. Vielä emme ole ehtineet testata yhtäkään ohjetta, mutta ainakin kirjan alusta löytyvät ehdotukset aamupalasta, lounaasta, päivällisestä, kaappiin ostettavista tuotteista yms. ovat osoittautuneet kullan arvoisiksi. Ainakin itselläni tuntuu olevan nykyisin hinku syödä terveellisemmin esimerkiksi juuri aamulla, mutten välttämättä ole aikaisemmin osannut valita oikeita aineksia.

Luettujen kirjojen osalta kuukauden saldo pysyi samana kuin tammikuussa, vaikka aluksi muuta epäilinkin pääsykoelukuhulinoiden vuoksi. Teosten sivumäärä pysyi kuitenkin varsin pienenä, joten sen vuoksi pystyin lukemaan muutakin kuin koulukirjoja. Mikään lukemani teos ei ollut huono, vaikka Hehkusta pidinkin muita Huumaa-sarjan osia selvästi vähemmän. Kosto: rakkaustarina puolestaan osoittautui väkeväksi lukukokemukseksi, josta nautin inhottavasta aiheesta huolimatta paljon. Helmikuussa luin myös ensimmäisen e-kirjani ikinä, ja tuosta Petteri Hannilan Kaukamoisesta onkin tulossa pian postaus.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina



Teena Maguire tekee kohtalokkaan virheen päättäessään eräänä yönä oikaista läheisen puiston läpi 12-vuotiaan tyttärensä kanssa. Nuori yksinhuoltajaäiti vaalennetussa tukassaan ja vähissä vaatteissaan herättää itsenäisyyspäivää juhlimassa olleen poikajoukon huomion. Pojat, naapurustosta tutut pojat, hyökkäävät Teenan ja Bethelin kimppuun, pahoinpitelevät kumpaakin ja raiskaavat Teenan. Tapauksella on todisteensa ja silminnäkijänsä, mutta kuka lopulta uskoo järkyttynyttä 12-vuotiasta lasta?

Joyce Carol Oatesin Kosto: rakkaustarina on lyhyt, muttei mikään pieni tai vaivaton teos. Oates käyttää välillä suurennettua fonttia ja törkyistä kieltä tehokeinona kuvatakseen tapahtumien voimakkaita seurauksia ja näkökulmien vaihtumista. Kirja on intensiivinen, jokainen luku on kovin lyhyt, mutta ei kuitenkaan päästä lukijaa vähällä. Raiskauksen kuvaamista ei juurikaan kaunistella, eikä uhrien tuntemuksia tai tekijöiden törkeitä ajatuksia jätetä kertomatta.

Tarina jäi mietityttämään minua pitkäksi aikaa. Kuinka voikin olla mahdollista, että vedenpitäviä todisteita, jotka tukevat silminnäkijän (vaikka tämä nuori ja järkyttynyt onkin) kertomusta, sisältävä kamala teko kääntyy oikeussalissa päälaelleen? Koska nainen on yhteisön mukaan vähän kevytkenkäinen, vihjailevasti pukeutunut ja miehille flirttaileva, hänen on selvästi täytynyt olla juonessa mukana. Kuinka nuo pojat, nuoret ja hyväkäytöksiset, olisivat voineet muka sortua sellaiseen tekoon?

Tarinalla on kuitenkin sankarinsa, John Droomor, Persianlahden nähnyt nuori poliisi, johon sota on jättänyt jälkensä. Droomorille oikeudenmukaisuuden idea on tärkein, eikä hän jää toimettomaksi, kun alkaa näyttää siltä, että yhteisön ja kieleltään nokkelan puolustusasianajajan toimesta syyllistämässä ollaankin Teenaa, eikä raiskauksen ja pahoinpitelyn suorittanutta poikajoukkoa. Droomorin teot nostavat esiin moraalisen kysymyksen siitä, onko oman käden oikeus milloinkaan sallittua?

Kosto: rakkaustarina on voimakas ja taidokkaasti kirjoitettu kirja, joka inhottaa tarinallaan loppuu saakka, mutta joka laittaa myös miettimään ihmisten ennakkoluuloja sekä käsitystä oikeasta ja väärästä. Minulla odottaisi myös Oatesin toinen kirja, Sisareni, rakkaani, lukuvuoroaan, mutta luultavasti tartun siihen vasta vähän myöhemmin, sillä en taida olla vielä hetkeen valmis samanlaiseen rankkaan lukukokemukseen.

*

Joyce Carol Oates: Kosto: Rakkaustarina (alkup. Rape: A Love Story, 2003)
Suomentanut: Kaijamari Sivill
Otava, 2010
152s.

torstai 14. helmikuuta 2013

Kirjahyllyni kirjoja


Kun Poplaarin Pekka esitteli omat kirjojen säilytyspaikkansa blogissaan ja haastoi muut tekemään saman, en epäröinyt hetkeäkään. Minun on pitänyt jo aikaisemmin esitellä teille kirjahyllyni, kertoa sen sisällöstä sekä toiveistani ja aikeistani sen suhteen. Tässä se on, vielä vaatimattomine sisältöineen, mutta kuitenkin samalla tärkeää elämänaluetta edustamassa.


Kuten Pekka, haaveilen minäkin koko seinän kattavasta kirjahyllystä. Asunnon koko eikä rahatilanne anna välttämättä periksi sille tällä hetkellä, mutta siihen saakka, kunnes nuo epäkohdat korjaantuvat, täydellisen kirjahyllyn paikkaa toimittaa Ikean Expedit-hyllykkö, johon muiden bloggaajien saaliiseen verrattuna vähäiset kirjani mahtuvat mainiosti.


Olen yrittänyt järjestää kirjani suunnilleen aakkosjärjestykseen. Ensimmäisillä tasoilla majailevat kirjat A:sta R:ään. Eniten tilaa vievät niin Joanne Harrisin, Sophie Kinsellan, kuin J. K. Rowlingin kirjat. Ensimmäisessä lokerikossa kaunokirjojen takaa löytyy myös tietokirjoja.


Alimmilta hyllyiltä löytyvät kirjat lopuista R:istä Z:taan. Ylhäällä vasemmalla ovat lisäksi lasten- ja nuortenkirjani. Ihan alhaalta löytyy myös dvd,- konsolipeli,- ja cd-levykokoelmani, jotka elelevät tasapainossa Juha Vuorisen tuotannon kanssa.

Eniten teoksia meiltä löytyy juuri Vuoriselta, näin äkkiseltään laskettuna 11 teosta (kuvasta puuttuu kaksi). J. K. Rowlingin kirjoja on 8 kappaletta, Joanne Harrisin 6 ja Sophie Kinsellan 6.

En ole täysin tyytyväinen kirjahyllyni sisältöön, mikä ei luultavasti ole lukutoukille tuntematon asia. Ainahan sitä haluaisi uutta luettavaa, uusia kauniita teoksia hyllyynsä. Oma ongelmani hyllyn sisällön suhteen johtuu lähinnä siitä, etten aikaisemmin ole panostanut niin sanotusti laatuun, vaan ostanut summamutikassa tielleni osuneita teoksia. Siksi koen hyllyni sisällön olevan varsinainen sillisalaatti toisinaan.

Minun on vaikea luopua omistamistani tavaroista ja tunnustankin täten olevani tietyntasoinen materialisti. Tavoitteenani on tämän vuoden puolella aloittaa kirjojeni karsinta, viedä kirpputorille tai lahjoittaa ystäville teoksia, joita en tule enää lukemaan. Vastavuoroisesti yritän hankkia hyllyyni vain teoksia, jotka miellyttävät minua joko jo luetulla tarinallaan tai vaikka visuaalisella ilmeellään. Kauppojen hyllyille saavat jäädä teokset, jotka pitäisi lukea vain, koska muutkin lukevat.

Täydellinen kirjahylly olisi tietysti täynnä hyviä kirjoja, mutta myös tietyllä tapaa yhteneväinen. Sarjat olisivat kokonaisia, eivätkä vain osia sieltä täältä (kuten minulla Huumaa-sarjan kaksi ensimmäistä osaa). Haaveilen myös kauniista kansikuvista, kuten esimerkiksi Joanne Harrisin kirjat haluaisin kaikki hankkia kovakantisina ja yhtenevillä kansikuvilla.

Olen listannut kirjahyllyni sisällön kokonaisuudessaan, mutta ajattelin olla julkaisematta sitä vielä tämän postauksen yhteydessä ja luoda sille oman sivunsa. EDIT: Kirjalista löytyy nyt täältä. Myös TBR100-lista saa sivun, sillä niin haasteen etenemistä on mielestäni helpompi seurata. (Sivuhuomautus: tällä hetkellä olen lukenut sadasta kirjasta yksitoista).

Liputan Poplaarin haasteen puolesta ja toivon, että muutkin ihmiset esittelisivät kirjahyllyjään ja niiden sisältöä. Toisten makumieltymyksiä on aina mielenkiintoista tarkastella. Tähän postaukseen toivoisin kuitenkin vastauksia kysymykseen, mikä on teidän kirjahyllynne häpeäpilkku? Joko kehnon tarinan tai vaikka rumien kansiensa vuoksi. Itse katson vähän kieroon omistamiani kolmea Houkutus-sarjan kirjaa, vaikka ensimmäisellä osalla ihan hienot kannet onkin.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Kirpputorihankintoja


Saatoin ehkä vielä viime keväänä karsastaa kirpputoreja täällä, vaikka olin tehnyt jo muutamia hyväksi toteamiani hankintoja niistä. Nyt olen kuitenkin päässyt yli osasta kirppiksiin liittyvistä epäilyksistäni, sillä niistähän löytää joka kerta valtavasti hyviä kirjoja. Katsokaa vaikka!


Meidän piti oikeastaan mennä vain katselemaan tarjontaa, sillä minulla olisi tarpeeksi luettavaa omassakin hyllyssäni, pääsykokeista puhumattakaan. Niin siinä sitten kuitenkin jälleen kävi, että poistuin kirpputorilta sylissäni kuusi kirjaa. Nehän olivat niin halpojakin! Pokkari kustansi 50 senttiä, kovakantiset Kesäviiniä (3e) lukuun ottamatta jokainen yhden euron.

Kuten kuvasta saattaa näkyä, olen täysin hurahtanut Joanne Harrisiin Appelsiinin tuoksun luettuani. Mukaan lähtivät niin kirjailijan Kesäviiniä, Sarkaa ja samettia, kuin Suolaista hiekkaakin. Minusta Harrisin teosten kansikuvat ovat osa niiden taianomaisuutta, niissä on aina kauniita asetelmia, jotka vihjaavat kirjan sisällöstä.

Nick Hornbylta olen aiemmin lukenut kaksi teosta, Pojan sekä Uskollisen äänentoiston, ja pitänyt kovasti kummastakin. Hornbyn kirjoitustyyli viehättää minua ja siksi päädyinkin valitsemaan mukaani teoksen Alas on pitkä matka.

Koen jollain tavalla jääneeni pimentoon, kun en ole lukenut Anna-Leena Härkösen Häräntappoasetta. Minulla ei sinänsä ole odotuksia kirjaa kohtaan, mutta olen lukenut pätkiä muista Härkösen kirjoituksista, ja myös hänen kirjoitustyylinsä vaikuttaa tutustumisen arvoiselta. Puhumattakaan siitä, että haluan korjata tämän aukon sivistyksessäni pikimmiten.

Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe -kirjoihin olen halunnut tutustua jo pitkän aikaa ja sarjan ensimmäinen osa, Naisten etsivätoimisto nro 1, onkin paras vaihtoehto aloittaa. En ole aivan tarkasti perillä sarjan sisällöstä, mutta ilmeisesti odotettavissa on huumoria ja leppoisia hetkiä sympaattisen etsivän seurassa.

torstai 7. helmikuuta 2013

Anna Godbersen: Hehkua (Huumaa, osa 4)



Kesä on kuumimmillaan 1900-luvun Manhattanilla, ja kuumina roihuavat yläluokkaisten nuorten tunteetkin. Diana matkusti ulkomaille asti etsiäkseen käsiinsä sotaan lähteneen Henryn ja onnekseen löytääkin tiensä takaisin miehen syliin. Mutta kestääkö parin rakkaus enää kotimaassa, missä he ovat jatkuvan arvostelun ja tarkastelun kohteena? Penelope ei tosin jaksa enää miehensä uskottomuudesta välittää, sillä hän on kiinnittänyt huomionsa aivan toisaalle, erääseen tiettyyn aateliseen nimittäin. Lina ja Elizabeth kuvittelevat kumpikin löytäneensä elämäänsä ainakin kohtuullisen rakkauden, mutta kummankin menneisyys uhkaa tavalla tai toisella tulla tulevaisuuden suunnitelmien tielle.

Hehkua seuraa edeltäjiään ylellisen elämäntyylin, juonittelun ja epäonnisten rakkaussuhteiden viitoittamalla tiellä. En ole tainnut sarjan aikaisempia osia arvostellessani keskittyä kirjan kansikuviin ollenkaan, mutta nyt täytyy sanoa, että minusta ne ovat onnistuneita. Kuvat ovat sekä kauniita että kuvaavat kaikkea sitä, mitä kansien välistä löytyy: historiaa, salaisuuksia, pinnallisuutta. Harmi vain, että tällä kertaa kaunis kansi onnistui hämäämään.

Aikaisemmat Huumaa-sarjan osat eivät ole voittaneet minua täysin puolelleen, mutta olen kuitenkin pitänyt niistä kevyinä välipaloina, joita lukiessa ei tarvitse miettiä liikaa ja joiden juonittelusta olen vähitellen oppinut nauttimaan kiitettävästi. Tämä viimeisin ja samalla sarjan päättävä osa tarjosi kuitenkin laimean, ja edeltäjistään poiketen, lähes tylsän lukukokemuksen.

Koska aiempiin osiin sisältyy niin paljon uskomattomia juonenkäänteitä, olivat minunkin odotukseni ehkä hieman liian korkealla tarinan päätöksen suhteen. Teoksessa ei tapahtunut mielestäni mitään kiinnostavaa ennen puoliväliä, ja sitten kun alkoi tapahtua ja ongelmia kerääntyä, tuntui Godbersen tyytyneen helpohkoihin ratkaisuihin niitä selvitettäessä. Ylipäätään kirjan tunnelma oli jotenkin kumman vakavamielinen, kuin kirjailija olisi miettinyt ainoastaan, että tämä teos on tarinan päätös, eikä siksi olisi uskaltanut enää ryhtyä mihinkään uskaliaisiin ratkaisuihin.

Loppu itsessään oli kaikkien juonitteluiden jälkeen hienoinen pettymys, olisin kaivannut jotain vähän räiskyvämpää päätöstä tarinalle. Siitä kuitenkin pidin, ettei Godbersen päättänyt Dianan ja Henryn kohtaloa kaikkein tavallisimmalla tavalla. Linan ja hänen siskonsa elämästä olisin ollut kuitenkin halukas kuulemaan vielä lisää, vaikka Lina kaikessa itsekkyydessään minusta hyvin vastenmielinen onkin. Myös Elizabethin äidin reaktio tytärtään koskettaneeseen ikävään tapahtumasarjaan olisi ollut mukava lukea.

*

Anna Godbersen: Hehkua (alkup. SPLENDOR, 2010)
Suomentanut: Katja Ruunaniemi
Karisto, 2012
428s.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Tammikuun kooste



Ajattelin ensimmäistä kertaa tehdä tällaisen koosteen viimeisimpään kuukauteeni kuuluneista kirjoista. Monissa blogeissa tämä käytöntä on jo tuttu, mutta itse en ole koskaan aikaisemmin tullut kokeilleeksi sitä, sillä kuukauteeni ei yleensä montaakaan kirjaa kuulu. Tammikuussa luin ja hankin kuitenkin jonkin verran kirjoja, sekä bloggasin aiemmin bloggaamatta jääneistä teoksista. Joka kuukautiseksi tämä koosteilu ei luultavasti tule jäämään, ainakaan nyt keväällä, sillä mitä lähemmäs toukokuuta ja pääsykokeita tullaan, sitä vähemmän luen muuta kirjallisuutta. Ehkä sitten taas kokeiden jälkeen, kesällä ja syksyllä?


Tammikuussa minä...

Luin 3 kirjaa (ja bloggasin niistä kaikista):

Bloggasin 2 luonnosten syövereihin syystä tai toisesta jääneestä teoksesta:

Hankin nämä 3 teosta:
Mia Öhrn: Uudet suklaaherkut
David Safier: Huono karma
The  Hummingbird Bakery & Tarek Malouf: Leivonnaisia herkkusuille
  
Sain 1 kirjan:
Irvine Welsh: Filth

Tammikuu oli oikeastaan keskinkertainen lukukuukausi, mutta blogillisesti oikein oiva. Sain kirjoitettua postauksen kaikista lukemistani kirjoista, sekä muutamista teoksista, jotka olin lukenut jo viime vuoden puolella, mutta jotka olivat aikaisemmin jääneet tuomatta blogiin. Parhaaksi lukemakseni kirjaksi tammikuussa nousi ehdottomasti Joanne Harrisin tunnelmallinen Appelsiinin tuoksu, josta tuli samalla myös yksi lempikirjoistani.

Tammikuussa hankin kolme kirjaa, joista kaksi keskittyy leipomiseen, ja niistä kirjoitinkin jo oman postauksen. Huonoa karmaa en ole vielä alkanut lukemaan, mutta odotukseni ovat suhteellisen korkealla sen mielenkiintoiselta kuulostavan aiheen vuoksi. Toisaalta kirjaa on myös moitittu muutamissa blogeissa. Tammikuu oli siinä mielessä erikoinen kuukausi, että en ainoastaan hankkinut kirjoja, vaan voitin myös yhden! Mainion Poplaarin synttäriarvonnasta minä, joka en koskaan voita mitään, sain itselleni Irvine Welshin Filth-kirjan.

Tammikuussa aloin tutustua jo pääsykoemateriaaliin ja helmikuussa lukeminen varmasti lisääntyy huomattavasti. On minulla kuitenkin kaksi kaunokirjallistakin teosta kesken, joten niistä on ainakin tulossa arviot piakkoin.