Sivut

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Kirjavinkkien sijaan tv-sarjavinkkejä



Lukemisen rinnalla katselen nykyisin aika paljon tv-sarjoja, ja etenkin hetkinä, jolloin opiskeluiden kanssa on kiirettä, uppoudun melkein mieluummin johonkin tv-sarjan jaksoon kuin kirjaan. Haluaisinkin kirjavinkkien sijaan vinkata vaihteen vuoksi niistä tv-sarjoista, joita olen viime aikoina katsellut. Sain innoituksen tähän oikeastaan jo ennen joulua, kun huomasin Amman suositelleen kirjablogissaan Netflix-tarjontaa loman ajaksi. Nyt ajattelin nostaa esiin sellaisia mieleenpainuneita tv-sarjoja, jotka ovat omasta mielestäni jääneet turhan vähälle huomiolle. Toivottavasti saisitte tästä uusia vinkkejä katseltavaksi!

A Series of Unfortunate Events (Netflix / 1 kausi / 2017-): Kirjanystäville tämä Lemony Snicketin teoksiin perustuva tv-sarja voi olla jo tuttu. Sarja kertoo kolmesta Baudelairen sisaruksesta, jotka jäävät orvoiksi, ja joiden uuden huoltajan etsintä ei suju aivan suunnitelmien mukaisesti. Pääpahiksena esiintyy kreivi Olaf (Neil Patrick Harris), joka yrittää kieroilla lasten perinnön itselleen.

Alkuperäistä kirjasarjaa luin joskus puoleenväliin saakka, mutta en oikein ihastunut siihen, kuten en myöskään vuonna 2004 ilmestyneeseen elokuvaan. Sen sijaan tästä sarjasta olen pitänyt paljon. Se on visuaalisesti miellyttävä ja kekseliäs, tarinaltaan synkkä ja myös hupaisa. Kirjoille uskollisesti mikään ei tietysti pääty hyvin.

Dirk Gently's Holistic Detective Agency (Netflix / 2 kautta / 2016-): Tämä sci-fiä ja fantasiaa yhdistävä sarja perustuu Douglas Adamsin samannimiseen kirjaan (ja ilmeisesti sen jatko-osaan?). En tiennyt tarinasta mitään ennen sarjan katselua, mutta etenkin ensimmäinen kausi yllätti positiivisesti. Sarja on pullollaan eriskummallisia ja persoonallisia hahmoja, sekä poukkoilevia juonenkäänteitä, jotka kuitenkin liittyvät aina lopulta jollain tavalla toisiinsa. Ensimmäisen kauden aiheena on aikamatkustus, toisella kaudella kaksi eri ulottuvuutta kohtaavat.

Lovesick (Netflix / 3 kautta / 2014-): Realistinen tv-sarja pari-kolmekymppisten brittiläisten ystävysten elämästä ja rakkaushuolista. Tarinan alussa Dylan saa kuulla, että hänellä on klamydia, ja sen vuoksi hän joutuu ottamaan yhteyttä jokaiseen entiseen kumppaniinsa. Ei kuulosta välttämättä ihanteelliselta alkuasetelmalta, mutta sarja on sympaattinen, inhimillinen ja hauska.

Midnight Diner: Tokyo Stories (Netflix / 1 kausi / 2016-): Japanilainen tv-sarja, jossa jokainen jakso kertoo oman tarinansa. Keskiössä on tokiolaisen miehen pitämä pieni ravintola, joka on auki keskiyöstä aamuun. Asiakaskunta koostuu ihmisistä, jotka pääsevät myöhään töistä, ja jotka muuten vain kaipaavat yöpalaa ja juttuseuraa aamun pikkutunneilla. Asiakkaat kertovat ravintolanpitäjälle omasta elämästään, ja jokaiseen tarinaan kietoutuu jollain tavalla miehen valmistama ruoka-annos. Minulla on ollut tapana katsoa tätä aina jakso sieltä ja täältä keskiyön aikoihin ja nauttia sarjan lempeän rauhallisesta tunnelmasta.

Santa Clarita Diet (Netflix / 1 kausi / 2017-): Kauhukomediasarja, joka kertoo siitä, mitä tavalliselle amerikkalaiselle kiinteistönvälittäjäperheelle tapahtuu, kun äiti alkaa himoitsemaan ihmislihaa. Tarina on tragikoominen, yliampuva ja jokseenkin verellä mässäilevä. Hahmoja pohdituttaa se, miten saada arki toimimaan tällaisessa tilanteessa, miten saada perhe pysymään kasassa ja ennen kaikkea - mistä saada äidille ruokaa?

Trapped (Netflix / 1 kausi / 2015-): Islanti-huumani alkoi luettuani vuosi sitten Satu Rämön teoksen Islantilainen voittaa aina, eikä ole siitä juuri laantunut. Aloin huumassani katsella Trapped-nimistä jännärisarjaa, joka kuvaa kovan myrskyn takia eristyksiin jäävää pientä islantilaista kaupunkia ja sieltä löytyvän ruumiin kohtalon selvittämistä. Juonenkulku ei ole mielestäni kovin poikkeavaa muihin jännäreihin verrattuna, mutta islannin kieltä on kiva kuunnella ja henkeäsalpaavia maisemia vielä mukavampi katsella.

Oletteko te ihastuneet viime aikoina johonkin tiettyyn tv-sarjaan?

maanantai 22. tammikuuta 2018

Tuoreet kirjaostokset



Näistä alkuvuoden kirjaostoskoonneista on alkanut tulla kuin huomaamatta tapa (aiemmat postaukset täällä ja täällä). Ostelen kirjoja muulloinkin kuin vain vuoden ensimmäisinä kuukausina, mutta suurimääräisimmät ostokseni sijoittuvat näköjään lähes poikkeuksetta alkuvuoteen (mihin toki vaikuttavat omalta osaltaan kirjakauppojen alennusmyynnit). Tässä ovat teokset, jotka olen tullut ostaneeksi ihan lähiviikkoina:

Akateeminen kirjakauppa:
Donna Tartt: Tikli
Lukiessani teini-ikäisenä Tarttin romaanin Jumalat juhlivat öisin en voinut rehellisesti sanottuna oikein ymmärtää sen saamaa suurta huomiota. Pidin itse kirjaa ajoittain jopa epämiellyttävänä ja pitkäveteisenä. Eräs tuttuni on kuitenkin kehunut Tikliä niin moneen otteeseen, että minun on nyt pakko kokeilla, jos tämä sopisi minulle Tarttin tuotannosta paremmin.

Adlibris:
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Hankin Itärannan teokset omakseni uusintalukua varten. Siinä, missä Kudottujen kujien kaupunki ihastutti minua ensimmäisellä lukukerralla hienovaraisella ja samalla koko ajan uhkaavammalla fantasiamaailmalla, Teemestarin kirjan kanssa koin ongelmia lukiessani sitä joitain vuosia sitten kurssitehtävää varten. Myös Teemestarin kirjan idea on kiehtova (tulevaisuuden maailma, jossa vesi on vähissä, ja sen käyttöä valvotaan äärimmäisen tiukasti), joten haluan lukea kirjan uudelleen ja toivottavasti myös pitää siitä tällä kerralla enemmän.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
Romaanissa tuodaan kahden näkökulman kautta esiin mm. se, millaista on asua 1980-90-luvun levottomassa ja sodan kynnyksellä olevassa Kosovossa, muuttaa Suomeen ja yrittää sopeutua ja luoda oma elämä tänne, vieraaseen maahan. Luin tämän heti kirjapaketin saavuttua luokseni ja voin jo tässä vaiheessa sanoa, että tämä romaani tulee olemaan vuoden parhaimpien lukemieni kirjojen joukossa.

Bea Uusma: Naparetki: Minun rakkaustarinani
Tämänkin kehutun tietokirjan olen ehtinyt jo lukemaan. Uusma on teoksessaan 1800-luvun lopulla kadonneiden ja vasta 30 vuotta myöhemmin kuolleina löydettyjen naparetkeilijöiden jäljillä. Minun pokkariversiostani puuttuvat kuitenkin hyvin ikävästi kovakantisen painoksen kauniit ja tunnelmalliset kuvat, joita muut bloggaajat ovat kiitelleet (okei, muutama karttapiirros ja yksittäinen lehtileike sentään löytyvät). Muutenkaan pokkariversion ajoin epäselvä taitto ja useat kirjoitusvirheet eivät hirveästi lämmittäneet mieltä. Tarinassa ei kuitenkaan ollut mitään vikaa, ja luulenkin, että yritän lukea tämän vielä uudelleen kovakantisena versiona ennen kirja-arvostelun tekemistä. (Kaiken huipuksi unohdin ottaa kirjan mukaan tämän postauksen kuvaan...)

Sarah Winman: Tin Man
Winmanin uusimman teoksen tilasin hieman sokkona, sillä sen sisältö on minulle edelleen täysi mysteeri. Luotan kuitenkin siihen, että kaksi oikein mainiota romaania kirjoittanut kirjailija ei petä minua tälläkään kertaa (tutustukaa ihmeessä ainakin esikoisteokseen Kani nimeltä jumala).

Oletteko te tehneet uusia kirjahankintoja lähiaikoina? :)

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Adam Silvera: They Both Die at the End



Adam Silveran nuortenkirja They Both Die at the End kertoo Mateosta ja Rufuksesta, joista kumpikin vastaanottaa eräänä yönä puhelun, jossa heidän kerrotaan kuolevan seuraavien 24 tunnin sisällä. Todellisuudessa, jossa nämä 17- ja 18-vuotiaat pojat elävät, on Death-Cast -niminen palvelu, joka päivittäin välittää tiedon jokaiselle kuolevalle ihmiselle. Kukaan ei tiedä, mistä tiedot kuolemista tulevat, mutta ne ovat aina pitäneet paikkansa. Tiedon avulla kuolevan on mahdollista viettää viimeinen päivänsä tehden jotain merkityksellistä.

Kuolevien (eli Deckersien), jotka ovat yksinäisiä, on mahdollista ottaa yhteyttä toisiin samana päivänä kuoleviin Last Friend -sovelluksen kautta. Näin kuolevat voivat saada toisista seuraa, ehkä ystävänkin, vaikealla hetkellä. Myös Mateo ja Rufus kohtaavat sovelluksen kautta. Kirja kertoo siitä, miten pojat vähitellen ystävystyvät ja oppivat lyhyen ajan sisällä ilmaisemaan itseään paremmin kuin koskaan aiemmin elämänsä aikana.

Lähtökohtana kirjan idea on äärimmäisen mielenkiintoinen. Maailma, jossa on palvelu, joka kertoo tarkan päivän, jolloin kuolet, ja palvelu, jonka avulla voit löytää ystävän viimeisenä päivänäsi. On lisäksi muita palveluita, kuten matkailuun keskittyviä, jota varmistavat sen, että viimeinen päiväsi on mahdollisimman ikimuistoinen.

Tarina herättää kuitenkin kysymyksen siitä, olisivatko tällaiset palvelut oikeasti haluttuja (jos siis olisivat mahdollisia). Eikö tieto siitä, että tulee kuolemaan seuraavan vuorokauden kuluessa, saisi ihmisen vain panikoimaan ja ahdistumaan niin, ettei sellaisessa tilassa olisi mahdollista tehdä mitään kovin merkittävää? Eihän sitä uskaltaisi tehdä mitään tai mennä mihinkään, kun jokainen asia voisi koitua kohtaloksi. Pojat pohtivat tarinassa täysin samoja asioita, mutta pääsevät niiden yli varsin nopeasti. Heillä on kuitenkin meidän todellisuuteemme verrattuna se etu, että heille nämä palvelut eivät ole enää uusi asia, vaan heillä on ollut jollain tasolla aikaa totutella siihen, että soitto joskus osuu heidän kohdalleen.

Pidin paljon kirjan kerrontatavasta. Siitä, miten luvut alkavat kuvauksella jostain hahmosta ja siitä, onko tämä saanut soiton Death-Castilta, ja tuleeko hahmo siis kuolemaan seuraavien tuntien kuluessa. Toisaalta osa hahmoista mainitaan vähän turhaan, niin ohut on heidän linkityksensä päähenkilöihin. Olin myös pettynyt laimeahkoon lopetukseen, etenkin kun sitä oltiin rakennettu tiiviisti koko tarinan ajan.

Lukukokemus oli ihan viihdyttävä, osin koskettavakin, mutta kirja ei tule jäämään mieleeni muuten kuin persoonallisen ideansa vuoksi. Aihe on surullinen ja synkkä, mutta sen käsittelytapa on kevyt, nuortenkirjaan sopiva. Tarinassa keskitytään synkkien asioiden tarkan ja syvällisen puimisen sijaan hauskanpitoon, ystävystymiseen ja todellisen minän paljastamiseen. Kyseessä on 24 tunnin sisällä tapahtuva kasvukertomus, joka ei kuitenkaan erotu tarpeeksi massasta.  

Helmet-haaste: 6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa. Luin teoksen e-kirjana, ja tarina on julkaistu myös painettuna kirjana sekä äänikirjana.

Adam Silvera: They Both Die at the End
Simon & Schuster, 2017
384s.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Vuosi 2018: lukuhaasteet ja -haaveet



Kuten edellisessä postauksessa kirjoitin, en tänä vuonna lähde haastamaan itseäni lukemaan taas 100 kirjaa. Siinä mielessä otan siis lukemisen kanssa rennommin. Moniin muihin lukuhaasteisiin tekisi sen sijaan mieli ilmoittautua mukaan, vaikka tiedänkin, että tarpeeksi monia haasteita haaliessa aina jokin jää vuoden kuluessa kesken. Tässä ovat kuitenkin nyt ne kolme haastetta, jotka uskon tulevani (ainakin osaksi) suorittamaan tänä vuonna:
 
Sarjakuvahaaste: Hurja Hassu Lukija -blogin Jassu lanseerasi tälle vuodelle sarjakuvahaasteen, ja koska itsekin innostuin lukemaan sarjakuvia paljon viime vuoden aikana, ajattelin haasteen auttavan jatkamaan samaa perinnettä myös tälle vuodelle. Sarjakuvista kirjoittaminen on oma haasteensa (esimerkiksi kuvituksen kommentointi ei ole lainkaan vahvuuteni), mutta kenties tämän myötä tulen tuomaan sarjakuvia useammin blogiin saakka. Varsinaista määrätavoitetta en itselleni aseta, mutta kyllä nyt vähintään yksi tai kaksi sarjakuvaa täytyy saada blogattua! Täältä on mahdollista löytää blogini pienilukuinen sarjakuva-arkisto ja kenties saada inspiraatiota haasteeseen.

Helmet-haaste: Yritin osallistua Helmet-haasteeseen ensimmäisen kerran pari vuotta sitten, mutta sain silloin luettua haasteeseen ehkä yhden kirjan (koko vuosi oli muutenkin lukemisen ja bloggaamisen suhteen kaamea). Tällä kertaa luotan kuitenkin siihen, että haaste tulee sujumaan paremmin! Uusi 50 kohdan lista näyttää kiinnostavalta, etenkin kohta 28. Sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä, saa heti pohtimaan, mikä kirja kohtaan olisi mahdollista valita.

Goodreads-haaste: Höllensin myös Goodreadsiin asettamaani tavoitetta vuoden luetuista ja laskin määrän 100 kirjasta kolmeenkymmeneen. Voihan olla, että luku tulee tuskitta täyteen, mutta ainakaan ei sitten tarvitse hoppuilla kirjojen lukumäärän kanssa.

Minulla on tällä hetkellä paljon haaveita siitä, mitä tiettyjä kirjoja haluaisin lukea. Päädyin välipäivinä tekemään Adlibrikseen viiden kirjan tilauksen, ja näistä kirjoista olen ehtinyt lukemaan reilut 100 sivua Pajtim Statovcin romaanista Kissani Jugoslavia. Kun muistelen viime vuoden romaanikatoa luettujen kirjojen listallani, olen nyt niin innoissani, sillä tämä kirja on aivan loistava! Jes!

Keväällä ilmestyy lisäksi paljon uutta käännöskirjallisuutta, jota hamuilen lukulistalleni. Eniten näistä uutuuksista taitavat kiinnostaa Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää (hömppää tärkeästä ja painavasta aiheesta), Andy Weirin Artemis (Weirin edellinen oli niin hyvä!) ja  Ayòbámi Adébáyòn Älä mene pois (perheongelmia Nigerian poliittisten kuohuntojen keskellä). Toivottavasti ehtisin ainakin nämä kolme uutuutta lukea kevään aikana.

Mitä kirjoja te aiotte lukea tämän vuoden aikana?

maanantai 1. tammikuuta 2018

100 kirjaa vuoden aikana: jälkitunnelmat & parhaat lukukokemukset



Hyvää uutta vuotta 2018! Tänään on hyvä aika katsoa taaksepäin edelliseen vuoteen ja sen kirjasaldoon. Luin vuonna 2017 yhteensä 101 kirjaa. Kaikki lähti siitä, kun joulukuussa 2016 pohdin, kykenisinkö osallistumaan Seinäjoen kaupunginkirjaston haasteeseen lukea 100 kirjaa seuraavan vuoden marraskuun loppuun mennessä. Haaste lähti hyvin liikkeelle, ja jossain vaiheessa vuotta 2017 ajattelin, että samainen luku olisi kiva saada täyteen myös kokonaisen kalenterivuoden aikana. Kummatkin haasteet tulivat lopulta valmiiksi, mutta tässä postauksessa kirjoitan lähinnä kalenterivuoden aikana lukemistani kirjoista.

Haastetta Twitterissä pohtiessani sain vinkiksi, että kannattaa lukea lyhyitä kirjoja. Niin minä sitten tein. Vuoden 2017 luetuissa kirjoissa korostuukin ehkä laatua enemmän kirjojen pituus ja määrä. Tämä on asia, joka harmittaa minua hieman. En lukenut vuoden aikana kovin paksuja teoksia, enkä siten uppoutunut yhteen tarinaan pidemmäksi aikaa. Jäin jopa kaipaamaan ns. lukuromaaneja, jotka olisivat temmanneet mukaansa ja pitäneet matkassaan useita päiviä.

Ajattelin nostaa esiin niitä teoksia, jotka jäivät mieleeni näiden 101 luetun kirjan joukosta. Olen valinnut parhaan teoksen jokaiselta vuoden kuukaudelta, mihin sain innoituksen Instagramissa kirjanystävien joukossa kiertäneestä samanlaisesta haasteesta.


TAMMIKUU: Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina
Rämö kuvaa teoksessaan omakohtaisia kokemuksiaan Islantiin muuttamisesta. Luultavasti vuoden vaikuttavin ja ainakin voimakkaimman matkakuumeen herättänein teos. • Vinkki: muita vuoden matkakuumeen aiheuttajia olivat Peter Maylen Provenceen sijoittuvat teokset.
Amerikkalaisen Hanffin ja englantilaisen antikvariaatin henkilökunnan välisestä kirjeenvaihdosta koostuva teos, jonka luin nyt toiseen kertaan. Edelleen yhtä ihastuttava teos rakkaudesta lukemiseen ja kirjoihin. Tätä tulen vuodesta toiseen suosittelemaan kaikille kirjanystäville! • Vinkki: Luin vuoden aikana myös teoksen "jatko-osan", jossa Hanff pääsee vuosien haaveilun jälkeen viimein vierailemaan antikvariaatissa.

MAALISKUU: Juuli Niemi: Pitkästä ilosta: runotarina
Kotimaista nykyrunoutta. Juuli Niemen runokokoelmasta ei ole jäänyt voimakkaita mielikuvia näin jälkeenpäin, mutta muistan itse lukuhetken tuoneen tarvittavan hengähdyksen arjesta.

HUHTIKUU: Seita Vuorela: Karikko
Nuortenkirja, jossa kesäiset seikkailut yhdistyvät surun käsittelyyn. Tarina sisältää yhden yllättävimmistä ja koskettavimmista juonenkäänteistä, jonka olen lukenut.

TOUKOKUU: Tove Jansson: Taikatalvi
Taikatalven kuuntelin alkuvuodesta ensin äänikirjana ja luin pari kuukautta myöhemmin uudestaan fyysisenä kirjana. Lempimuumikirjani, jossa kiehtovat niin talvinen, vähitellen heräilevä miljöö, kuin salaperäinen esi-isä.
Sarah Watersin Yövartiossa minua kiehtoi erityisesti tarkka ajankuvaus. Teos kuvaa toisen maailmansodan aikaa käänteisessä järjestyksessä: ensin Waters kirjoittaa ajasta sodan päättymisen jälkeen, teoksen lopussa ollaan sodan alkutaipaleella.

HEINÄKUU:
Juuli Niemi: Yömatkat
Tämä Niemen runokokoelma on jäänyt mieleen paremmin kuin maaliskuussa lukemani. Unissa tapahtuvia matkoja käsittelevä teos on yksi hienoimmista lukemistani runokokoelmista. • Vinkki: Niemen runojen lisäksi luin vuoden aikana paljon Harry Salmenniemen runoja, joista voisin nostaa esiin kokoelman Texas, Sakset.

Goottilaista kirjallisuusperinnettä lapsille sopivin juonenkääntein. Ihastuin teoksen runsaaseen intertekstuaalisuuteen ja Riddellin luomiin hupsuihin hahmoihin ja taidokkaisiin kuvituksiin.

Kipeä ja herättelevä teos siitä, miltä elämä näyttää vaimon silmin sen jälkeen, kun aviomies kertoo aina halunneensa olla nainen. Suosittelen Ahavan teoksia jo hänen kauniin kirjoitustyylinsä vuoksi.
Carrollin sarjakuvakokoelma sisältää viisi 1800-1900-luvuille sijoittuvaa kauhutarinaa, jotka ahdistavat ja saavat kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Tarinoiden kanssa rinta rinnan kulkee voimakkaasti väritetty ja yksityiskohtainen kuvitus.

MARRASKUU: Vera Brosgol: Anya's Ghost
Teini-ikäinen Anya tippuu epähuomiossa tyhjään kaivoon ja kohtaa kummituksen, josta saa uuden ystävän. Sarjakuva käsittelee nuorten arkea juhlineen, ihastuksineen ja ystävyyssuhteineen, mutta niiden lisäksi myös yksinäisyyttä ja joukkoon kuulumisen vaikeutta, sekä tietenkin kummituksen arvoitusta. Sarjakuvateos on oletettua karmivampi kokonaisuus.

JOULUKUU: Sarah Andersen: Big Mushy Happy Lump
Sarah Andersenin sarjakuvat ovat varmasti parasta tällä hetkellä. Pidän siitä, miten sarjakuvat käsittelevät niin keveitä kuin raskaampiakin arkipäivän asioita huumorin avulla. Huumori antaa ongelmien käsittelylle helposti lähestyttävän näkökulman. • Vinkki: Luin vuoden aikana myös Andersenin ensimmäisen sarjakuvakokoelman, Aikuisuus on myytti.


Kun aluksi lähdin pohtimaan vuoden aikana lukemiani kirjoja, ensivaikutelmana olivat ohimenevät, eivätkä kovin mieleenpainuneet lukukokemukset. Ajattelin, että vaikka olin lukenut viiden tähden kirjoja, ei vastaan ollut tullut kirjaa, joka olisi saanut aikaan kunnon vau-efektin. Kuitenkin nyt yllä olevaa listaa koostaessani huomasin, että onhan niitä mainioita lukukokemuksia ollut vaikka kuinka paljon. Tällä kertaa ne vain keskittyivät pääasiassa sellaiseen kirjallisuuteen, joka on itselläni aiemmin jäänyt romaanien varjoon.

Luin tosiaan vuoden aikana mahdollisimman lyhyitä ja nopeita teoksia. Tämä tarkoitti siirtymistä perinteisistä romaaneista useimmiten lastenkirjoihin, runoihin ja sarjakuviin, mikä korostui etenkin loppuvuoden lukemisissa. Tämä on ollut mielestäni positiivinen asia. En ole nimittäin aiemmin minään muuna vuotena lukenut yhtä paljon runoja ja sarjakuvia kuin vuonna 2017.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen siihen, että haastoin itseni ja sain luettua vuoden aikana tällaisen määrän kirjoja. En kuitenkaan usko, että lähtisin enää uudelleen samanlaiseen haasteeseen mukaan. En voi väittää, että kaikki aikani olisi kulunut nenä kiinni kirjassa, mutta pakostakin suuren määrän lukemisen kanssa takaraivossa oli usein ajatus siitä, että piti lukea nopeasti (ja näin ehkä vähän huolimattomastikin), ettei vain jäisi haasteessa jälkeen. Haluan jatkossa panostaa taas määrän sijaan lukukokemuksen laatuun, eli lukea vähemmän teoksia ajatuksella.

Kaikkia haasteita en kuitenkaan aio hylätä, vaikka 100 kirjaa en tämän vuoden aikana tietoisesti tavoittelekaan. Seuraavassa postauksessa aion kertoa enemmän siitä, millaisia lukuhaaveita minulla on tälle vuodelle.