Sivut

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kuulumisia ja pari uutta hankintaa


Mihin ihmeeseen nämä päivät oikein kuluvat? Vielä yhtenä aamuna puiden lehdet välkkyvät värikkäinä auringon valossa, mutta jo seuraavana ne makaavat tummana möykkynä sohjoisessa maassa. Viime viikot ovat olleet kiireisiä opiskelujen takia ja muun muassa syyskuun kooste jäi minulta kokonaan ajanpuutteen vuoksi tekemättä. Toimikoon tämä postaus epävirallisena koontina viime aikojen lukemisista ja hankinnoista.

Syyskuussa en tehnyt kirjaostoksia ollenkaan, mutta sain sentään luettua neljä teosta. Saatoin viimeisille sivuille niin ikuisuusprojektini Anna Kareninan, Sophie Kinsellan Soitellaan, Soitellaan!, Homeroksen Odysseian, kuin Sofokleen Kuningas Oidipuksenkin. Kaksi jälkimmäistä luin koulua varten, enkä luultavasti aio niistä täällä erikseen kirjoittaa. Ylipäänsä olen tullut siihen tulokseen, etten arvioi opiskelua varten luettuja kirjoja ollenkaan, ellei vastaan sitten satu tulemaan jotain hyvin, hyvin vaikuttavaa teosta.

Koulukirjojen lisäksi en ole saanut luettua lokakuussa loppuun vielä ainuttakaan teosta. Kesken on kuitenkin tällä hetkellä Katherine Pancolin Kilpikonnien hidas valssi. Jatko-osa on edeltäjäänsä hurjasti synkempi ja olenkin joutunut lukemaan sitä pienissä pätkissä, jotten ahdistuisi. En halua paljastaa juonesta liikaa, mutta sen verran sanottakoon, että luvassa on ainakin veritekoja ja kieroja valheiden verkkoja.

Tämän kuun alussa kävin myös ensimmäistä kertaa Turun kirjamessuilla. Ensimmäisen messupäivän ensimmäiset tunnit olivat rauhallisia, eivätkä valitettavasti sisältäneet kenenkään minulle mieluisan kirjailijan haastattelua. Nähtävää tuntui silti olevan tarpeeksi. Pyörin innoissani antikvariaattiosastolla ja vaikka ostettavaa olisi ollut kassikaupalla, tyydyin ainoastaan yhteen teokseen. Kovakantinen Roald Dahlin Joku kaltaisesi/Rakkaani, kyyhkyläiseni -yhteisnide oli pakko-ostos, enkä malta odottaa, että pääsen sukeltamaan jälleen miehen kieroon ja huumorintajuiseen mieleen. Rakkaani, kyyhkyläiseni -novellikokoelman olen lukenut jo aiemmin ja arvion siitä voi lukea täältä.

Kirjamessujen jälkeisenä päivänä kiertelin kaupungilla ja ilmeisesti edellisen päivän aiheuttamassa huumassa huomasin lähteväni paikallisesta kirjapuodista Jodi Picoultin Yhdeksäntoista minuuttia -teos mukanani. Olen kyseisen teoksen jo kertaalleen lukenut, mutta vahva lukukokemus osoitti, että sen paikka on ehdottomasti hyllyssäni. Yhdeksäntoista minuuttia kertoo koulusurmasta ja sen jälkivaiheista, ja ainakin ensimmäisellä lukukerralla ravisteli mieltäni. Saa nähdä, onko teos yhtä vaikuttava enää toisella lukukerralla.

Minä jatkan vielä englanninkielisten asiatekstien ja lyhennelmien pariin. Opiskelen unelma-alaani, mutta huh, kuinka raskasta tämä välillä on. Ihanaa syksyn jatkoa kuitenkin kaikille, toivottavasti minullakin olisi viikonloppuna vähän enemmän aikaa blogille ja muille kirjoille. :)

maanantai 7. lokakuuta 2013

Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan!


Sophie Kinsellan Soitellaan, soitellaan! -teos esittelee meille Poppy Wyattin, joka on menossa naimisiin unelmiensa miehen kanssa. Omituisen tapahtumasarjan seurauksena Poppy kuitenkin hukkaa arvokkaan kihlasormuksen, joka oli tarkoitus esitellä samana iltana tuleville appivanhemmille, nyrpeille ja älykkäille professoreille. Viimeisen silauksen sopalle antaa kännykkävaras, mutta onneksi uusi puhelin löytyy kuin taikaiskusta läheisestä roskakorista. Vaan ei arvannut Poppy, että uuden kännykän mukana seuraa myös uusi kaksilahkeinen tuttavuus, kännykän oikea omistaja, liikemies Sam.

Soitellaan, soitellaan! jatkaa Kinsellan lukijoille tuttua linjaa. Samin yritys joutuu kiperän tilanteen eteen ja yllättäen Poppylla on sormensa pelissä sen ratkaisemisessa. Tämän lisäksi päähenkilömme joutuu punnitsemaan omia päätöksiään yksityiselämässä sekä kasvamaan ihmisenä ja luottamaan itseensä.

Chick lit -genreen kuuluvia teoksia luetaan paljon ympäri maailman, mutta silti tunnen välillä tarvetta perustella sekä itselleni että muille sitä, miksi luen esimerkiksi juuri Kinsellan teoksia. Voi olla, että tämä tietynlainen epävarmuus ja halu todistella johtuu siitä, että olen juuri aloittanut kirjallisuuden opiskelun ja koen, että minun pitäisi lukea vain tietynlaista "älykästä" kirjallisuutta. Siksi haluankin puhua nyt siitä, mitä minä saan Kinsellan teosten lukemisesta, ja ehkä näin todistaa myös omat harhaluuloni vääriksi.

Soitellaan, soitellaan! on kuten Kinsellan muutkin teokset: päähenkilö on hyväuskoinen ja hölmö naishenkilö, joka kuitenkin vaikean tilanteen edessä löytää itsestään tarvittavan rohkeuden. Päähenkilöllä on ongelmia yksityiselämässään, mutta hän ei välttämättä tiedosta asiaa ennen kuin joku vihjaa hänelle siitä. Yleensä päähenkilö myös joutuu vedetyksi mukaan absurdiin tilanteeseen, jollaista tavallisen kaduntallaajan tuskin tarvitsee koskaan pelätä kohtaavansa.

Kinsellan teokset ovat suoraan sanottuna kliseisiä ja ennalta-arvattavia. Totuus on kuitenkin se, että en edes välttämättä odottaisi hänen teoksiltaan yllättävää loppuratkaisua tai uudenlaisia ja persoonallisia henkilöhahmoja. Minä tartun Kinsellan kirjoihin yhä uudelleen ja uudelleen siksi, että ne ovat tuttuja. Ne kuvaavat tavallista ihmistä ongelmineen ja heikkouksineen, ja niistä kuvauksista minä tunnistan itseni.

En lue hirveästi muita chick lit -genren edustajia, mutta ainakin Kinsellan kirjat kertovat jotain ihmisestä. Tilanteet saattavat olla paikoitellen hyvinkin absurdeja, mutta kyllä minä ainakin muistan tilanteen, jossa valkoisille valheille on ollut Kinsellan hahmojen tavoin käyttöä. Kirjoissa tilanteet on vain viety astetta pidemmälle, ja siitähän ne parhaat naurut koomisissa teoksissa yleensä syntyvätkin. 

Tottakai minua harmittaa välillä, että arvaan kirjan loppuratkaisun jo ensimmäisiltä sivuilta. Soitellaan, soitellaan! -teoksessa minua harmitti loppu muutenkin, sillä pidin sitä vähän tökerönä. Ennalta-arvattavuutta tasapainottavat kuitenkin onneksi tarinan hauskuus ja hyväsydämisyys. Hahmot ärsyttävät, mutta heistä ei voi sisimmässään olla pitämättä, sillä loppujen lopuksi he haluavat ainoastaan hyvää kaikille.
 
Sophie Kinsellan kirjat soveltuvat mielestäni hetkiin, jolloin elämä on harmaata ja jolloin yksinkertaisimmatkin asiat tuntuvat tuottavan päänvaivaa, jolloin aivot tarvitsevat lepoa hankalista matemaattisista kaavoista ja kirjoituksista, joiden ymmärtämiseen tarvitsisi sivistyssanakirjan. Hetkiin, jolloin koulussa luetaan Odysseiaa ja Kuningas Oidipusta, mutta vapaa-ajalla kaipaa jotain aivan muuta.

 ★★★★

Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan! (alkup. I've Got Your Number, 2012)
 Suomentanut: Irmeli Ruuska
WSOY, 2012
372s.