Sivut

maanantai 7. lokakuuta 2013

Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan!


Sophie Kinsellan Soitellaan, soitellaan! -teos esittelee meille Poppy Wyattin, joka on menossa naimisiin unelmiensa miehen kanssa. Omituisen tapahtumasarjan seurauksena Poppy kuitenkin hukkaa arvokkaan kihlasormuksen, joka oli tarkoitus esitellä samana iltana tuleville appivanhemmille, nyrpeille ja älykkäille professoreille. Viimeisen silauksen sopalle antaa kännykkävaras, mutta onneksi uusi puhelin löytyy kuin taikaiskusta läheisestä roskakorista. Vaan ei arvannut Poppy, että uuden kännykän mukana seuraa myös uusi kaksilahkeinen tuttavuus, kännykän oikea omistaja, liikemies Sam.

Soitellaan, soitellaan! jatkaa Kinsellan lukijoille tuttua linjaa. Samin yritys joutuu kiperän tilanteen eteen ja yllättäen Poppylla on sormensa pelissä sen ratkaisemisessa. Tämän lisäksi päähenkilömme joutuu punnitsemaan omia päätöksiään yksityiselämässä sekä kasvamaan ihmisenä ja luottamaan itseensä.

Chick lit -genreen kuuluvia teoksia luetaan paljon ympäri maailman, mutta silti tunnen välillä tarvetta perustella sekä itselleni että muille sitä, miksi luen esimerkiksi juuri Kinsellan teoksia. Voi olla, että tämä tietynlainen epävarmuus ja halu todistella johtuu siitä, että olen juuri aloittanut kirjallisuuden opiskelun ja koen, että minun pitäisi lukea vain tietynlaista "älykästä" kirjallisuutta. Siksi haluankin puhua nyt siitä, mitä minä saan Kinsellan teosten lukemisesta, ja ehkä näin todistaa myös omat harhaluuloni vääriksi.

Soitellaan, soitellaan! on kuten Kinsellan muutkin teokset: päähenkilö on hyväuskoinen ja hölmö naishenkilö, joka kuitenkin vaikean tilanteen edessä löytää itsestään tarvittavan rohkeuden. Päähenkilöllä on ongelmia yksityiselämässään, mutta hän ei välttämättä tiedosta asiaa ennen kuin joku vihjaa hänelle siitä. Yleensä päähenkilö myös joutuu vedetyksi mukaan absurdiin tilanteeseen, jollaista tavallisen kaduntallaajan tuskin tarvitsee koskaan pelätä kohtaavansa.

Kinsellan teokset ovat suoraan sanottuna kliseisiä ja ennalta-arvattavia. Totuus on kuitenkin se, että en edes välttämättä odottaisi hänen teoksiltaan yllättävää loppuratkaisua tai uudenlaisia ja persoonallisia henkilöhahmoja. Minä tartun Kinsellan kirjoihin yhä uudelleen ja uudelleen siksi, että ne ovat tuttuja. Ne kuvaavat tavallista ihmistä ongelmineen ja heikkouksineen, ja niistä kuvauksista minä tunnistan itseni.

En lue hirveästi muita chick lit -genren edustajia, mutta ainakin Kinsellan kirjat kertovat jotain ihmisestä. Tilanteet saattavat olla paikoitellen hyvinkin absurdeja, mutta kyllä minä ainakin muistan tilanteen, jossa valkoisille valheille on ollut Kinsellan hahmojen tavoin käyttöä. Kirjoissa tilanteet on vain viety astetta pidemmälle, ja siitähän ne parhaat naurut koomisissa teoksissa yleensä syntyvätkin. 

Tottakai minua harmittaa välillä, että arvaan kirjan loppuratkaisun jo ensimmäisiltä sivuilta. Soitellaan, soitellaan! -teoksessa minua harmitti loppu muutenkin, sillä pidin sitä vähän tökerönä. Ennalta-arvattavuutta tasapainottavat kuitenkin onneksi tarinan hauskuus ja hyväsydämisyys. Hahmot ärsyttävät, mutta heistä ei voi sisimmässään olla pitämättä, sillä loppujen lopuksi he haluavat ainoastaan hyvää kaikille.
 
Sophie Kinsellan kirjat soveltuvat mielestäni hetkiin, jolloin elämä on harmaata ja jolloin yksinkertaisimmatkin asiat tuntuvat tuottavan päänvaivaa, jolloin aivot tarvitsevat lepoa hankalista matemaattisista kaavoista ja kirjoituksista, joiden ymmärtämiseen tarvitsisi sivistyssanakirjan. Hetkiin, jolloin koulussa luetaan Odysseiaa ja Kuningas Oidipusta, mutta vapaa-ajalla kaipaa jotain aivan muuta.

 ★★★★

Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan! (alkup. I've Got Your Number, 2012)
 Suomentanut: Irmeli Ruuska
WSOY, 2012
372s.

4 kommenttia:

  1. Minulla on yhä tämä lukematta, muut "ei shoppaavat" Kinsellat olen lukenut. Jotenkin minusta tuntuu, että olen ainakin osittain kasvanut koko chicklitistä ulos. (Hah 32-vuotiaana!=D)En oikeastaan jaksa enää lukea näin kepeitä kirjoja. Toki viihdekirjoja luen yhä, mutta jotenkin nämä perinteiset chiclitit lähinnä ärsyttää. Ainoastaan Marian Keyes on sellainen, jonka kirjoja yhä odotan innolla, mutta hänessähän onkin vähän enemmän särmää kuin esim. Kinsellassa. Mutta eihän sitä tiedä, vaikka tämänkin päädyn vielä lukemaan, jos taapertaa jostain sopivasti vastaan! =D

    VastaaPoista
  2. On varmaan totta, että chick lit on sellainen genre, joka viihdyttämisen lisäksi myös ärsyttää ihmisiä herkästi. :) Ehkä siksi koinkin, että minun pitää vähän puolustella omaa lukemistani, heh. :D Mutta en aio luopua Kinsellasta, ennen kuin ehkä sinun tavoin kasvan tuosta genrestä ylitse. :)

    Marian Keyesiä täytyy muuten kokeilla joskus, en vielä olekaan hänen kirjojaan lukenut. Kiitos, kun palautit hänet mieleeni!

    VastaaPoista
  3. Ellet ole lukenut Kevytkenkäistä kummitusta, suosittelen! Se on minusta ylivoimaisesti paras ja hauskin Kinsellan kirja ja minähän olen lukenut kaikki suomennetut (kehtaako tätä edes myöntää...)!

    VastaaPoista
  4. Jane: Olen itse asiassa laillasi lukenut kaikki Kinsellan suomennetut teokset, uusinta Hääyöaietta lukuun ottamatta, ja pidän niistä kovasti! Täytyy sanoa, että minuakin on aiemmin hävettänyt myöntää lukevani näitä kirjoja, mutta onneksi olen päässyt siitä pikkuhiljaa yli. Kinsellan kirjathan ovat ihan mainioita kevyitä välipaloja. :)

    VastaaPoista