Mihin ihmeeseen nämä päivät oikein kuluvat? Vielä yhtenä aamuna puiden lehdet välkkyvät värikkäinä auringon valossa, mutta jo seuraavana ne makaavat tummana möykkynä sohjoisessa maassa. Viime viikot ovat olleet kiireisiä opiskelujen takia ja muun muassa syyskuun kooste jäi minulta kokonaan ajanpuutteen vuoksi tekemättä. Toimikoon tämä postaus epävirallisena koontina viime aikojen lukemisista ja hankinnoista.
Syyskuussa en tehnyt kirjaostoksia ollenkaan, mutta sain sentään luettua neljä teosta. Saatoin viimeisille sivuille niin ikuisuusprojektini Anna Kareninan, Sophie Kinsellan Soitellaan, Soitellaan!, Homeroksen Odysseian, kuin Sofokleen Kuningas Oidipuksenkin. Kaksi jälkimmäistä luin koulua varten, enkä luultavasti aio niistä täällä erikseen kirjoittaa. Ylipäänsä olen tullut siihen tulokseen, etten arvioi opiskelua varten luettuja kirjoja ollenkaan, ellei vastaan sitten satu tulemaan jotain hyvin, hyvin vaikuttavaa teosta.
Koulukirjojen lisäksi en ole saanut luettua lokakuussa loppuun vielä ainuttakaan teosta. Kesken on kuitenkin tällä hetkellä Katherine Pancolin Kilpikonnien hidas valssi. Jatko-osa on edeltäjäänsä hurjasti synkempi ja olenkin joutunut lukemaan sitä pienissä pätkissä, jotten ahdistuisi. En halua paljastaa juonesta liikaa, mutta sen verran sanottakoon, että luvassa on ainakin veritekoja ja kieroja valheiden verkkoja.
Tämän kuun alussa kävin myös ensimmäistä kertaa Turun kirjamessuilla. Ensimmäisen messupäivän ensimmäiset tunnit olivat rauhallisia, eivätkä valitettavasti sisältäneet kenenkään minulle mieluisan kirjailijan haastattelua. Nähtävää tuntui silti olevan tarpeeksi. Pyörin innoissani antikvariaattiosastolla ja vaikka ostettavaa olisi ollut kassikaupalla, tyydyin ainoastaan yhteen teokseen. Kovakantinen Roald Dahlin Joku kaltaisesi/Rakkaani, kyyhkyläiseni -yhteisnide oli pakko-ostos, enkä malta odottaa, että pääsen sukeltamaan jälleen miehen kieroon ja huumorintajuiseen mieleen. Rakkaani, kyyhkyläiseni -novellikokoelman olen lukenut jo aiemmin ja arvion siitä voi lukea täältä.
Kirjamessujen jälkeisenä päivänä kiertelin kaupungilla ja ilmeisesti edellisen päivän aiheuttamassa huumassa huomasin lähteväni paikallisesta kirjapuodista Jodi Picoultin Yhdeksäntoista minuuttia -teos mukanani. Olen kyseisen teoksen jo kertaalleen lukenut, mutta vahva lukukokemus osoitti, että sen paikka on ehdottomasti hyllyssäni. Yhdeksäntoista minuuttia kertoo koulusurmasta ja sen jälkivaiheista, ja ainakin ensimmäisellä lukukerralla ravisteli mieltäni. Saa nähdä, onko teos yhtä vaikuttava enää toisella lukukerralla.
Minä jatkan vielä englanninkielisten asiatekstien ja lyhennelmien pariin. Opiskelen unelma-alaani, mutta huh, kuinka raskasta tämä välillä on. Ihanaa syksyn jatkoa kuitenkin kaikille, toivottavasti minullakin olisi viikonloppuna vähän enemmän aikaa blogille ja muille kirjoille. :)
Syyskuussa en tehnyt kirjaostoksia ollenkaan, mutta sain sentään luettua neljä teosta. Saatoin viimeisille sivuille niin ikuisuusprojektini Anna Kareninan, Sophie Kinsellan Soitellaan, Soitellaan!, Homeroksen Odysseian, kuin Sofokleen Kuningas Oidipuksenkin. Kaksi jälkimmäistä luin koulua varten, enkä luultavasti aio niistä täällä erikseen kirjoittaa. Ylipäänsä olen tullut siihen tulokseen, etten arvioi opiskelua varten luettuja kirjoja ollenkaan, ellei vastaan sitten satu tulemaan jotain hyvin, hyvin vaikuttavaa teosta.
Koulukirjojen lisäksi en ole saanut luettua lokakuussa loppuun vielä ainuttakaan teosta. Kesken on kuitenkin tällä hetkellä Katherine Pancolin Kilpikonnien hidas valssi. Jatko-osa on edeltäjäänsä hurjasti synkempi ja olenkin joutunut lukemaan sitä pienissä pätkissä, jotten ahdistuisi. En halua paljastaa juonesta liikaa, mutta sen verran sanottakoon, että luvassa on ainakin veritekoja ja kieroja valheiden verkkoja.
Tämän kuun alussa kävin myös ensimmäistä kertaa Turun kirjamessuilla. Ensimmäisen messupäivän ensimmäiset tunnit olivat rauhallisia, eivätkä valitettavasti sisältäneet kenenkään minulle mieluisan kirjailijan haastattelua. Nähtävää tuntui silti olevan tarpeeksi. Pyörin innoissani antikvariaattiosastolla ja vaikka ostettavaa olisi ollut kassikaupalla, tyydyin ainoastaan yhteen teokseen. Kovakantinen Roald Dahlin Joku kaltaisesi/Rakkaani, kyyhkyläiseni -yhteisnide oli pakko-ostos, enkä malta odottaa, että pääsen sukeltamaan jälleen miehen kieroon ja huumorintajuiseen mieleen. Rakkaani, kyyhkyläiseni -novellikokoelman olen lukenut jo aiemmin ja arvion siitä voi lukea täältä.
Kirjamessujen jälkeisenä päivänä kiertelin kaupungilla ja ilmeisesti edellisen päivän aiheuttamassa huumassa huomasin lähteväni paikallisesta kirjapuodista Jodi Picoultin Yhdeksäntoista minuuttia -teos mukanani. Olen kyseisen teoksen jo kertaalleen lukenut, mutta vahva lukukokemus osoitti, että sen paikka on ehdottomasti hyllyssäni. Yhdeksäntoista minuuttia kertoo koulusurmasta ja sen jälkivaiheista, ja ainakin ensimmäisellä lukukerralla ravisteli mieltäni. Saa nähdä, onko teos yhtä vaikuttava enää toisella lukukerralla.
Minä jatkan vielä englanninkielisten asiatekstien ja lyhennelmien pariin. Opiskelen unelma-alaani, mutta huh, kuinka raskasta tämä välillä on. Ihanaa syksyn jatkoa kuitenkin kaikille, toivottavasti minullakin olisi viikonloppuna vähän enemmän aikaa blogille ja muille kirjoille. :)
Yhdeksäntoista minuuttia oli kyllä ravisteleva kirja. Jos luet sen toisen kerran, niin hauska kuulla, onko kirja edelleen yhtä vaikuttava :)
VastaaPoistaJei, Kilpikonnat valssaavat kyllä synkemmin kuin Krotiilit lupsauttelivat silmiään, mutta luin sen ihan yhtä ahmaisten kuin ensimmäisenkin kirjan. No, toisaalta, minulle Kilpikonnat oli silti aika kepeää menoa. =D Jodi Picoult tuntuu muodostuneen minulle ikuisuusongelmaksi; jotenkin kiinnostaa, mutta en vain saa aikaiseksi luettua, en ole tainnut edes käydä vilkuilemassa hänen kirjojaan.
VastaaPoistaAurinkoisia päiviä! (Sellainenkin kummallinen valoilmiö on näkynyt meidän suunnalla viime päivinä.)=D
Katri: Täytyykin muistaa kirjoittaa tänne fiiliksiä, jos jossain vaiheessa tartun kirjaan uudelleen. :)
VastaaPoistaIrene: Periaatteessa Kilpikonnien hidas valssi on edelleen kepeä, mutta aina välillä eteen tulee kohtauksia, jotka nostattavat niskakarvani pystyyn. Hyr. Olen kaikesta huolimatta pitänyt tästäkin kirjasta kovasti. :)
Jos Jodi Picoultia joskus päätyisit lukemaan, suosittelen ainakin juuri tuota Yhdeksäätoista minuuttia. Muita hänen kirjojaan en ole ehtinyt vielä lukea, mutta ainakin Sisareni puolesta kuulostaa mielenkiintoiselta. :)
Aurinkoisia päiviä kummallekin! Täälläkin paistoi aamulla aurinko ihanasti, mutta nyt uhkaa sataa jälleen. :(