Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville kertoo Guernseyn saaren asukkaista, jotka perustivat kirjallisen piirin toisen maailmansodan saksalaismiehityksen aikana. Kirjailija Juliet Ashton on teoksen päähenkilö, joka on umpikujassa uuden kirjansa aiheen kanssa. Sattumalta guernseyläisten ja Julietin tiet kohtaavat, ja Juliet kiinnostuu saarelaisten elämästä ja kokemuksista sodan aikana. Miten saarelaiset selviytyivät viidesta rankasta vuodesta saksalaisten vallan alla? Ja ennen kaikkea, mistä juontuu kirjallisen piirin eriskummallinen nimi?
Suhtaudun yleensä paljon kehuja saaneisiin kirjoihin jostain syystä varauksella. Kartoin myös pitkään Kirjallista piiriä perunankuoripaistoksen ystäville, vaikka teos on saanut positiivista palautetta monissa muissa kirjablogeissa. Olen kuitenkin äärettömän iloinen siitä, että päätin vihdoin tarttua tuohon vaikeasti muistettavan nimen omistavaan kirjaan. Se on nimittäin niin elämäntäyteinen kirja, että harmaa marraskuukin tuntuu yhtäkkiä vähän siedettävämmältä.
Kirja on kirjeromaani, joka koostuu lukuisien eri hahmojen kirjeistä toisilleen. Juliet kirjoittaa saarelaisille, saarelaiset hänelle, Juliet kustantajalleen ja parhaan ystävänsä isoveljelle, rikas ja mairitteleva kosija Julietille. Vaikka kirjeromaani jättää paljon aukkoja lukijan täytettäväksi, antaa se kuitenkin tarpeeksi hyvän kuvan eläväisistä henkilöistä. Pystyin lukiessani kuvittelemaan niin hassunkurisen Isolan, kuin ujon ja hiljaisen Dawseynkin. Itse päähenkilö Juliet on myös ihastuttava hahmo, josta kirjeiden perusteella piirtyy äärimmäisen inhimillinen, ja siitä syystä myös erittäin rakastettava kuva. Juliet on vilkas ja varsin moderni naishahmo, jonka huomaa esimerkiksi eräästä aivan loppupuolen tapahtumasta.
Olen aina lukenut kiinnostuneena maailmansodista, varsinkin jälkimmäisestä. Kirjallisessa piirissä perunankuoripaistoksen ystäville maailmansodan kauhuja kuvataan todenmukaisen tuntuisesti, kamalia asioita säästelemättä. Minusta hienoa kirjassa on se, että myös viholliset nähdään ihmisinä, joilla on perhe ja ystäviä jossain, eikä vain osana vaarallista sotakoneistoa. Kamaluuksien vastapainoksi rakentuu hieno tarina ystävyydestä ja rakkaudesta, hauskojakaan tapauksia unohtamatta.
Jos kirjasta täytyisi sanoa jotain moitittavaa, olisi se vähän liian runsas määrä henkilöitä. Heidän puheenvuoroissaan meni helposti sekaisin, enkä aina muistanut, kenen kirjettä olin lukemassa. Osa puheenvuoroista, varsinkin ne, jotka esiintyivät kirjassa vain kerran, olivat mielestäni turhia, vaikka tottakai tarinan rakentumisen kannalta eri näkökulmat ovat hyväksi. Olisin myös ollut hirvittävän utelias kuulemaan lisää tuosta paheksuvasta neiti Adelaine Addisonista, joka mainitaan ainoastaan kerran Julietin saarella olon aikana.
Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville oli ihana ja vaikuttava lukukokemus. Niin vaikuttava, että minun tekisi samantien mieli pakata laukkuni ja muuttaa pienelle saarelle, yhtä ihastuttavien ihmisten pariin.
★★★★★
Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (alkup. The Guernsey Literary and Potato Peel Pie Society, 2008)
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta
Otava, 2010
301s.
Minäkin pidin tästä kovasti! Hassua, etten enää tarkalleen muista mitä tässä tapahtui, vaan sen, että tykkäsin :)
VastaaPoistaTaitaa muuten olla niin, että päällimmäisenä kirjasta jää mieleen juuri se tietynlainen ihastuttava ja lämmin tunnelma, eikä niinkään tapahtumat. :)
VastaaPoistaTämä on tosiaan aivan ihastuttava kirja, yksi parhaista kirjeromaaneista, mitä olen lukenut.
VastaaPoistaNyt alkoi tehdä mieli palata Perunankuoripaistoksen pariin, pitänee siis lukea kirja uudelleen jossain vaiheessa. :)
Minä en muistaakseni ole kovin montaa kirjeromaania edes lukenut, mutta tämän lisäksi mieleen tulee ainakin Mihail Šiškinin Sinun kirjeesi. Kummatkin ovat valloittavia omalla tavallaan. :)
VastaaPoistaTämä muuten todella on ihan hirveän suloinen ja lämmin kirja, sen lukeminen tuntui vähän halaukselta... kirjoittajastakin syntyi hahmojensa kautta herttainen käsitys! Minusta oli tosin harmi, että heidän kirjoitustyylinsä olivat kovin lähellä toisiaan - varsinkin kun itse kirjeiden sisällön perusteella saarella asui varsin erilaisia persoonia.
VastaaPoistaOlipas suloinen vertaus tuo halaus! Mutta siltä se kyllä tuntuikin. :)
VastaaPoistaOlen samaa mieltä kanssasi kirjoitustyylien samankaltaisuudesta, mikä on tosiaan harmi. Jos kirjasta jättäisi pois muutaman hahmon ja panostaisi vielä vähän enemmän toisten kirjoitustyyliin (kuten mieshahmojen - he menivät minulla aina sekaisin), olisi teos täydellinen.