Sivut

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Rauhallista joulua


Haluan toivottaa kaikille lukijoilleni oikein hyvää ja rauhallista joulua!

Kuvituksena toimii muutamia jouluisia yksityiskohtia kodistamme. Vietämme oikeastaan koko joulun muualla kuin kotona, siksi en ole jaksanut tai viitsinyt ostaa hirveitä määriä koristeita tänne. Mutta jotain pientä sentään :).


torstai 20. joulukuuta 2012

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema



Muriel Barberyn Kulinaristin kuolema kertoo menestyksekkäästä ravintolakriitikosta, joka tekee kuolemaa ranskalaisen hienostotalon makuuhuoneessa. Kuolemansa kynnyksellä tuo kylmäksi ja itsekkääksikin haukuttu kriitikko pysähtyy ajattelemaan mennyttä elämäänsä ja muistelemaan makuja, joihin on vuosien kuluessa törmännyt. Eräs tietty muisto polttelee hänen kielellään, mutta hän ei millään saa päähänsä tuota salaperäistä makua. Ehkä se juontaakin juurensa hänen lapsuudestaan ja isoäidin keittiöstä...

Ruoka on jollain tavalla aina kiehtonut minua ja sen jälkeen, kun muutin omaan asuntoon, olen myös alkanut arvostaa ja valmistaa sitä ihan eri tavalla. Muistelisin, että olisin ollut kiinnostunut Kulinaristin kuolemasta jo heti ensimmäistä kertaa sen nimen kuultuani. Siksi olikin itsestäänselvyys, että lukisin sen jossain vaiheessa, kun nimi ponnahti uudelleen esiin TBR100-listaa tehdessäni.

Kulinaristin kuolema ei kuitenkaan ole ollenkaan sellainen kirja, kuin aluksi kuvittelin. Ruuan suhteen se ei minua pettänyt, sillä ruokakuvauksia kirjassa on todenteolla. Aineksia jauhetaan, purraan, ahmitaan ja vaivataan melkein liiaksikin. Minä odotin teokselta lämminhenkistä, kuplivaa ja täyteläistä tarinaa ruokapöydän ympäriltä, mutta mitään niistä en saanut.

Yksi ongelma on kappaleittain vaihtuva kertoja. On entisiä rakastajattaria ja lemmikkikissa, mutta myös mies itse vaimoineen ja lapsineen pääsee ääneen. Kertojia vilisee siihen tahtiin, ettei lukija pääse tutustumaan kehenkään kunnolla ja siksi osa äänistä tuntuu turhilta ja toisiaan toistavilta. Jopa ravintolakriitikko itse jää kaukaiseksi, vaikka jokaisen puheenvuoro tuntuu häneen keskittyvän niin hyvässä kuin pahassa.

Päältä katsoen Kulinaristin kuolema on kaunis, hienostunut ja miellyttävä teos. Teksti on mielestäni kirjoitettu ihanan rönsyilevästi ja kieli on eläväistä. Rakastan listoja ja siksi listamainen tapa, jolla Barbery on osan tarinastaan kirjoittanut iski minuun. Rivien välistä löytyy kuitenkin ainoastaan pieni ja tiivis kertomus, joka jättää lukijansa yhtä kylmäksi kuin kuolemaansa tekevä mies.

Aivan loppumetreillä päähenkilö ajautuu miettimään elämän tarkoitusta ja sitä, mikä hänelle on oikeasti tärkeää. Kuitenkin itse matka, tarina, joka johtaa miehen ajatusten lopputulokseen ja mystisen maun selviämiseen, jäi ainakin minulle epäselväksi. Kulinaristin kuolema oli kuin pintaraapaisu jostain, joka olisi voinut kasvaa vaikka kuinka mahtavaksi kertomukseksi, mutta joka kuivui kokoon perimmäisen idean jäädessä liian kaukaiseksi. Voihan olla, etten vain ymmärtänyt tarpeeksi ranskalaista kirjallisuutta ja kulttuuria ylipäätään, johon tuntuu kuuluvan eräänlainen hienovarainen etäisyys asioihin.

*

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema (alkup. Une gourmandise, 2000)
Suomentanut: Lotta Toivanen
Gummerus, 2011
181s.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

TBR 100


Vaikka kovasti uhkailin täällä etten saisi kasaan 100 kirjaa, jotka haluaisin tulevaisuudessa lukea, niin tässä ne nyt omaksi yllätykseksenikin ovat. Annan itselleni anteeksi tavanomaisen hitauteni blogimaailmassa ja suoritan hyvillä mielin eteenpäin listaa, jonka muut kirjabloggaajat ovat toteuttaneet jo alkuvuonna. Olen ehtinyt lukea 7 kirjaa ennen tämän lopullisen listan valmistumista.

Luettu:

Ajvide Lindqvist, John: Ihmissatama
Ajvide Lindqvist, John: Kultatukka, tähtönen
Brontë, Charlotte: Kotiopettajattaren romaani
Dahl, Roald: Rakkaani, kyyhkyläiseni
Godbersen, Anna: Erheitä
Niffenegger, Audrey: Her Fearful Symmetry
Weisberger, Lauren: Viime yönä Chateau Marmontissa

Lukematta:

Ulkomainen kirjallisuus: 
Adams, Douglas: Linnunradan käsikirja liftareille
Alcott, Louisa May: Pikku naisia
Austen, Jane: Järki ja tunteet
Austen, Jane & Winters, Ben H: Järki ja tunteet ja merihirviöt
Auster, Paul: New York -trilogia 
Barbery, Muriel: Kulinaristin kuolema
Barbery, Muriel: Siilin eleganssi
Brontë, Emily: Humiseva harju
Brooks, Max: Sukupolvi Z. Zombisodan aikakirjat
Brown, Dan: Enkelit ja demonit 

Bulgakov, Mihail: Saatana saapuu Moskovaan
Burroughs, Augusten: Juoksee saksien kanssa
Bushnell, Candace: Reittä pitkin
Carroll, Lewis: Liisan seikkailut ihmemaassa
Cave, Nick: Bunny Munron kuolema
Coelho, Paulo: Veronika päättää kuolla
Collins, Suzanne: Matkijanärhi
Collins, Suzanne: Vihan liekit
Cunningham, Michael: Tunnit
Donoghue, Emma: Huone

Doyle. Arthur Conan: Sherlock Holmesin seikkailut
Dumas, Alexandre: Monte-Criston kreivi
Ellis, Bret Easton: Amerikan Psyko
Eugenides, Jeffrey: Naimapuuhia 
Fitch, Janet: Valkoinen oleanteri
Flagg, Fannie: Fried green tomatoes at the Whistle Stop Café
Flaubert, Gustave: Rouva Bovary 
Gavalda, Anna: Kimpassa
Godbersen, Anna: Hehkua
Harris, Joanne: Appelsiinin tuoksu

Harris, Joanne: Gentlemän och spelare
Harris, Joanne: Pieni suklaapuoti
Harris, Joanne: Sinisilmä
Hermanson, Marie: Laakso 
Hugo, Victor: Pariisin Notre-Dame 
Hustvedt, Siri: Lumous
Irving, John: Ystäväni Owen Meany
Ishiguro, Kazuo: Ole luonani aina 
Jacobs, Kate: Pieni lankakauppa 
Jonasson, Jonas: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Keyes, Marian: Rachelin loma
Kerouac, Jack: Matkalla
Kinsella, Sophie: Soitellaan, soitellaan
Lapidus, Jens: Rahalla saa
Larsson, Stieg: Pilvilinna joka romahti
Lee, Harper: Kuin surmaisi satakielen
Loe, Erlend: Supernaiivi
Loe, Erlend: Tosiasioita Suomesta
Lupton, Rosamund: Sisar 
Malzieu, Mathias: Sydämen mekaniikka

Mayes, Frances: Toscanan auringon alla 
McCall Smith, Alexander: Naisten etsivätoimisto nro 1 
McEwan, Ian: Amsterdam
Milne, A.A: Nalle Puh
Mitchell, Margaret: Tuulen viemää
Moers, Walter: Kapteeni Sinikarhun 13½ elämää
Murakami, Haruki: Kafka rannalla
Murakami, Haruki: Norwegian Wood
Nabokov, Vladimir: Lolita
Nicoll, Andrew: Rouva Agathen rakkaus  

Oates, Joyce Carol: Sisareni, rakkaani
Orwell, George: Eläinten vallankumous
Orwell, George: Vuonna 1984 
Pancol, Katherine: Krokotiilin keltaiset silmät
Picoult, Jodi: Sisareni puolesta 
Rowling, J.K: Paikka vapaana
Ruiz Zafón, Carlos: Taivasten vanki
Sacks, Oliver: Mies joka luuli vaimoaan hatuksi 
Safier, David: Huono karma
Shaffer, Mary Ann & Barrows, Annie: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Shelley, Mary: Frankenstein 
Shields, Carol: Pikkuseikkoja
Shriver, Lionel: Poikani Kevin
Stockett, Kathryn: Piiat
Tolkien, J.R.R: Taru sormusten herrasta
Tolstoi, Leo: Anna Karenina
Turetsky, Bianca: Muotimatkaaja Titanicin kannella
Weiner, Jennifer: Hyvä sängyssä 
Welsh, Irvine: Skagboys
Wilde, Oscar: Dorian Grayn muotokuva

Kotimainen kirjallisuus:
Gustafsson, Laura: Huorasatu
Härkönen, Anna-Leena: Häräntappoase
Jansson, Tove: Vaarallinen juhannus
Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja
Linna, Väinö: Täällä pohjantähden alla
Nousiainen, Miika: Vadelmavenepakolainen
Oksanen, Sofi: Baby Jane
Oksanen, Sofi: Puhdistus
Paasilinna, Arto: Hurmaava joukkoitsemurha
Pulkkinen, Riikka: Raja

Salmela, Alexandra: 27 eli kuolema tekee taiteilijan
Supinen, Miina: Liha tottelee kuria
Waltari, Mika: Sinuhe Egyptiläinen 

Kommentteja listaamistani kirjoista? Suomalaiset teokset ovat edustettuina aika huonosti, mutta olen tyytyväinen, että löysin jopa noin monta kiinnostavaa kirjaa, sillä minähän en tunnetusti kotimaista kirjallisuutta hirveästi lue. Vaikka lista onkin nyt valmis ja pyrin olemaan muuttamatta sitä, niin kirjavinkkejä saa ja pitää antaa jatkossa siitä huolimatta! :)

tiistai 4. joulukuuta 2012

Joulukuisia kuulumisia


Vuosi on mielestäni kulunut jälleen melkoisella vauhdilla, vaikea uskoa, että kohta eletään jo vuotta 2013. Muista poiketen marraskuu oli ainoa kuukausi, joka eteni hitaasti. Silloin ehdin sairastella reilun viikon, kirjoittaa blogia melkein ennätysmäärän ja viettää Halloween-juhlia 20-luvun hengessä. Osallistuin myös kolmatta kertaa NaNoWriMoon ja ei, en tälläkään kertaa ylittänyt 50,000 sanan rajapyykkiä. Sanoja kertyi kuitenkin 30,491 ja sivuja 90, mikä on melkein tuplasti enemmän kuin aikaisempina vuosina.

Talvinen näkymä ikkunasta

Marraskuussa luin myös itselleni ennätysmäärän kirjoja. Juha Vuorisen Ahdistuksen ja Roald Dahlin Rakkaani, kyyhkyläiseni lisäksi lopetettua tuli niin kohuttu E. L. Jamesin Fifty Shades - Sidottu kuin pettämättömän John Ajvide Lindqvistin Ihmissatamakin. Marraskuu taisi olla muutenkin hyvä kuukausi kirjallisuuden ja kirjoittamisen saralla, sillä sain vihdoin saatettua loppuun 30 days of books -haasteen.

Joulua olohuoneessa

Tällä hetkellä poden jonkinlaista tyhjän ruudun -syndroomaa blogin kanssa. Luonnoksissa odottelisi vaikka millä mitalla uusia aiheita, mutta jostain syystä en vain saa aikaiseksi tartuttua niihin. Tuntuu, ettei tällä hetkellä vain ole mitään tarpeeksi tärkeää sanottavaa.

Ehkä marraskuu vei suuren osan inspiraatiostani, sillä myöskin lukeminen tökkii. Kesken on Muriel Barberyn Kulinaristin kuolema, joka pienestä sivumäärästään huolimatta etenee yhtä joutuisasti kuin tarpominen juoksuhiekassa. Jack Kerouacin Matkalla-kirjan olen haudannut hetkeksi, sillä menin typeränä vuokraamaan siitä tehdyn elokuvan, eikä kirjan lukeminen keskinkertaisen elokuvan jälkeen houkuttele hirveästi.

Toivottavasti lähestyvä joulu ja siitä syntyvä innostus jaksaisi ulottua myös kirjoihin ja kirjoittamiseen. Minulla on tiettyjä kausia, jolloin inspiraatio kukkii enemmän ja toisinaan taas vähemmän. Nyt eletään sitä toisinaan kautta.

torstai 29. marraskuuta 2012

Day 30: Your favourite book of all time


Valitettavasti jokaisen näistä kolmesta kirjasta olen maininnut jo aikaisemmin täällä. Mutta minkäs sille voi, jos jokin teos täyttää monta haasteen kohtaa ;).

Audrey Niffenegger: Aikamatkustajan vaimo


Aikamatkustajan vaimo on teos, jota ei voi mielestäni kehua liiaksi. Se sisältää kiehtovan tarinan tahtomattaan aikamatkustajaksi joutuneesta miehestä, joka toisinaan elää nykyajassa, toisinaan ajassa jolloin on joko oikeaa ikäänsä vanhempi tai nuorempi. Lisäksi Aikamatkustajan vaimo on raastava rakkaustarina kahden ajallisesti erilaisen ihmisen rakkaudesta ja halusta elää yhdessä, vaikka se onkin vaikeaa.

Irvine Welsh: Trainspotting

En ole tutustunut huumepiireihin muuten kuin tämän ja muutaman muun kirjan välityksellä, joten en varmasti tiedä, kuinka realistista Welshin kuvaus oikeastaan on. Silti Trainspotting iski minuun hankalasta alusta huolimatta sekopäisillä henkilöhahmoillaan, rosoisella ympäristöllään ja mustalla huumorillaan.

Jodi Picoult: Yhdeksäntoista minuuttia

Picoultin teos on, surullista kyllä, varsin ajankohtainen ja lähelle tuleva. Se muistuttaa, että on tärkeää pitää huolta oman itsensä ja lähipiirinsä hyvinvoinnista, ennen kuin pahasta olosta kasvaa jotan peruuttamatonta. Aina ei silmien auki pitäminenkään auta, ja siksi Yhdeksäntoista minuuttia onkin ahdistava teos. Minua kiinnosti kirjassa varsinkin teon motiivin vähittäinen selviäminen ja henkilöhahmojen kasvaminen kamalan tapahtuman edessä.

------------------

Ja niin on tämä haaste suoritettu vihdoin loppuun! :)

perjantai 16. marraskuuta 2012

Day 29: A book everyone hated but you liked


Viimeisiä viedään! Tässä haasteen toiseksi viimeisimmässä osiossa aion käyttää oman käden oikeutta ja muuttaa tehtävänantoa niin, että kirjoitankin kirjoista, joita itse vihasin ja joista muut pitivät. En nimittäin millään, en sitten millään, keksinyt kirjaa, josta olisin itse pitänyt ja jota muut olisivat vihanneet. Minun on näköjään helpompi olla kriittinen kuin kehua teosta.

Stephenie Meyerin Houkutus-sarja. Monet tuttavani ovat oikeasti kertoneet pitäneensä tästä, sen lisäksi tietenkin, että tuhannet (miljoonat?) muut ihmiset ympäri maailman fanittavat tätä sarjaa. Kerron teille nyt salaisuuden: minä oikeastaan pidin ensimmäisestä kirjasta puoleen väliin saakka. Sitten tapahtui jotain, tarina ei koskaan lähtenyt mihinkään, yhdessäkään kirjassa, hahmojen jäädessä puolihuolimattomasti toteutetuiksi ja kliseisiksi. Olen lukenut kaikki sarjan kirjat, uteliaisuudesta, jotta tiedän mistä puhutaan, ja ehkä myös siksi, että halusin antaa kirjoille mahdollisuuden kasvaa joksikin, mitä kaikki hehkuttivat. No, ikävä kyllä niin ei käynyt.

Louis Sacharin Paahde. Tämän kirjan lukemisesta on jo kauan aikaa, olin silloin yläasteella. Luultavasti suurin syy teoksen karsastukseen oli, että se oli pakko lukea äidinkielen tunnille. Muistan vain, kuinka suurinosa luokkalaisistani kehui kirjaa, mutta minusta se oli tylsä ja ahdistava.

Stieg Larssonin Millennium-trilogia. Kyllä vain, minusta trilogia on yliarvostettu. Larssonin on kehuttu kirjoittaneen jotain ainutlaatuista, mutta mielestäni hänen kirjansa eivät poikkea juurikaan muista dekkareista. Päähenkilö on karskin ja persoonattoman etsivän perikuva, eikä juoni oikeasti ole niin ihmeellinen, mitä nyt sinne tänne on levitelty aivan liikaa turhaa informaatiota. Ainoa hyvä poikkeus on tietokonehakkeri Lisbeth Salander, harmi vain, ettei hänkään pysty pelastamaan kaikkea. Vielä on viimeinen osa tosin kesken...

torstai 15. marraskuuta 2012

Roald Dahl: Rakkaani, kyyhkyläiseni



Roald Dahlin Rakkaani, kyyhkyläiseni on ensimmäinen teos, joka tutustutti minut miehen aikuisille suunnattuihin kertomuksiin. Olen aikaisemmin lukenut monia Dahlin lasten- ja nuortenkirjoja, jotka ovat ihastuttaneet minua niin keksiäällä tarinallaan kuin nokkelilla hahmoillaan. Niiden myötä olen myös alkanut pitää Dahlia yhtenä suosikkikirjoittajistani.

Rakkaani, kyyhkyläiseni koostuu viidestätoista novellista, joihin kaikkiin sisältyy pieni twisti. On nuori liikemies, joka vuokraa asunnon vanhalta naiselta, joka vaikuttaa liiankin tuttavalliselta ja jonka luona ei ole käynyt muita asiakkaita vuosiin. On nainen, joka vihastuksissaan tappaa miehensä lampaanjalalla ja joka keksii oivan keinon päästä pälkähästä. On myös mies, jolle tarjotaan mahdollisuutta pitää aivonsa elossa vielä kuolemansa jälkeen.

Kirjan takakansitekstissä kuvaillaan novelleja jännitystarinoiksi, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa kuin muutaman kohdalla. Jännitystarinoiden lisäksi teoksessa on niin traagisia rakkaustarinoita kuin kertomuksia onnettomista huijareista.

Omiksi suosikeikseni nousivat novellit Pastorin huvi sekä Maailmanmestari. Ensimmäinen tarina kertoo pastorista, jonka sunnuntaiharrastuksena on kierrellä maaseudulla ja huijata ihmisiltä arvokkaita antiikkikalusteita halpaan hintaan. Jälkimmäinen kertoo kahdesta miehestä, jotka varakasta maanomistajaa huijatakseen yrittävät kaapata kaikki tämän monista sadoista fasaaneista. Kumpaakin tarinaa yhdistää hulvattoman traaginen loppu, joka kääntää kaiken päähenkilöitä vastaan.

Rakkaani, kyyhkyläiseni on kelpo teos, josta pystyi heti tunnistamaan tekijänsä kädenjäljen. Novellit olisivat voineet olla aiheidensa ja henkilöidensä vuoksi liian inhottavia luettavaksi, mutta Dahl tekee niistä jopa nautittavan arvoiset tavaramerkikseen muodostuneen mustan huumorin avulla. Aivan täyttä kymppiä ei tämä kirja valitettavasti minulta saa, sillä muutamat novellit eivät päässeet odottamalleni tasolle, nerokkaista pätkistä huolimatta. Suosittelen kuitenkin kirjaa lämpimästi kaikille Roald Dahlin faneille, jotka eivät vielä ole teokseen tutustuneet.

*

Roald Dahl: Rakkaani, kyyhkyläiseni (alkup. Someone Like You, 1953 & Kiss Kiss, 1960)
Suomentanut: Pentti Saarikoski
Otava, 1961 (kuvassa näkyvä 8. painos on ilmestynyt 2009)
277s.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Day 28: Favourite title


Olenko ainoa, jonka oikeasti piti hetkiä miettiä tätä? Tuntuu, että monet pystyvät tuosta noin vaan luettelemaan niin parhaita kirjan nimiä tai kuin vaikka kauneimpia kirjan kansia. Minä olen sellainen lukija, että keskityn pääasiassa vain siihen, mitä kansien sisältä löytyy. Jos kirjalla on kamala kansikuva, luen sen silti, jos takakansiteksti on hyvä. Jos kirjalla on huono nimi, haittaa se huonoa kantta enemmän, mutta luultavasti luen sen kuitenkin, jos teksti muuten vaikuttaa mielenkiintoiselta. 

Tässä kuitenkin muutamia kirjojen nimiä, jotka ovat saaneet/saavat minut tulevaisuudessa tarttumaan kirjaan, ilman takakansitekstin lukemista tai kannen näkemistä:

Pablo Tusset: Parasta mitä voisarvelle voi tapahtua
- Tämän kirjan lainasin ja sinnittelin puoleen väliin saakka tekstiä ihan vain koska nimi kuulosti maailman hauskimmalta. Sisältö itsessään ei vastannut odotuksia lainkaan, joten tuskin koskaan luen tätä loppuun asti.

Jane Austen & Seth Grahame-Smith: Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit / Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt
- Niin ihanan yksinkertaisella ja inhalla lisäyksellä saatu aikaan mahtava nimi. Mutta oi miksi ensimmäisenä mainittu teos ei voinut olla yhtään sen hauskempi?

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
- Vaikka kyseiset karkit kuuluvat inhokkeihini, on Nousiaisen kirjan nimi sympaattinen kuin mikä.

----------------------

Muita hauskoja ja osuvia kirjan nimiä?

tiistai 6. marraskuuta 2012

Juha Vuorinen: Ahdistus



Tämän kirjan luin sen lyhyyden vuoksi jo oikeastaan ennen Niffeneggerin Her Fearful Symmetryä, mutta arvostelu on kokonaan unohtunut arkistojen kätköihin.


Ahdistus ei oikeastaan herättänyt minussa varsinaista mielenkiintoa ennen lukemista, vaikka Vuorisen kirjoja olenkin aikaisemmin lukenut ja suurimmasta osasta niistä jopa pitänyt. Yhtenä syynä saattoi olla varsin rivon kuuloinen takakansiteksti, joka antoi odottaa jotain aivan muuta, kuin mitä kirja lopulta piti sisällään.

Ahdistus on kokoelma Juha Vuorisen kolumneja vuosilta 2011 ja 2012. Teksteissään hän pohtii niin kevään 2012 presidentinvaaleja kuin karppaamisen seuraamuksiakin. Yleisen pohdiskelun lisäksi mukana on myös pätkiä Vuorisen omista kokemuksista ja perhe-elämästä.

Kirja oli piristävän erilainen lukukokemus muihin vähän aikaa sitten lukemiini teoksiin verrattuna. En edes muista, milloin olisin viimeksi lukenut jotakin muuta kuin pelkkää fiktiota. Kirja sisältää paljon puhetta muun muassa politiikasta, mutta Vuorinen sai kursailemattomalla tyylillään jopa tämän asiaan perehtymättömän lukemaan tekstit mielenkiinnolla läpi. Perhe-elämän selkkaukset olivat hauska lisä, varsinkin se eräs ulkomaanmatka, missä Vuoriset asuivat hotellissa, jossa piti olla pimennetyt lasit ikkunoissa...

Opus on lyhyt ja niin on arvostelukin. Teos antoi muutaman naurunpyrskähdyksen ja monta viihdyttävää ja tiedonrikasta hetkeä, mutta ei mitään elämää suurempaa.

*

Juha Vuorinen: Ahdistus
Diktaattori, 2012
189s.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Day 27: The most surprising plot twist or ending


Tällä kertaa on kyse itseäni eniten yllättäneistä juonenkäänteistä tai lopuista. Minulla on välillä raivostuttava tapa kiirehtiä tekstin edelle, eli selailla kirjaa eteenpäin jännittävän tapahtuman selvittämiseksi. Toinen vaihtoehto on se, että teen jatkuvasti monia erilaisia päätelmiä siitä, kuka on syyllinen ja kuinka hän on toteuttanut tekonsa. En vain pysty keskittymään tekstiin juuri tässä ja tällä hetkellä, vaan kutkuttava tapaus on selvitettävä nyt heti, eikä vasta viidenkymmenen sivun päästä. Silloin kun tätä tapahtuu, vie se yleensä kokonaan hauskuuden pois lukemisesta. Jännittävät juonenkäänteet eivät silloin tunnu samalta, ja jouduin monet kirjat jättämään tästä osiosta siksi pois.

Mutta välillä minäkin jaksan edetä tekstin tahdissa ja yllättyä juuri silloin, kun on tarkoituskin. Vaikka Huumaa-sarjaa lukiessani tätä tirkistelyä on tapahtunut varsin usein, yllätti kolmannen osan, Erheitä, loppuratkaisu minut täysin. Jostain syystä tämä tapahtuma ei ollut minulle lainkaan päivänselvää, enkä kyseiseltä hahmolta olisi sellaista ratkaisua osannut odottaa.

 Myös Agatha Christien klassikkokirja Eikä yksikään pelastunut loppu tuli täytenä yllätyksenä. Vaikka kirjan nimi tuntuukin paljastavan jotain, en ainakaan minä pystynyt arvaamaan loppua mistään.

Tapahtuuko teille usein sitä, että kurkitte jo varhaisessa lukuvaiheessa kirjan loppuratkaisua?

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Audrey Niffenegger: Her Fearful Symmetry



Täällä tämä vihdoin on! Kauan aikaa siihen menikin. Niffenegger käyttää kirjassaan sen verran kuvailevaa kieltä, että Harry Pottereiden ja Himoshoppaajien englantiin tottunut kielitaitoni tarvitsi jonkin verran aikaa päästäkseen vauhtiin. Puhumattakaan siitä, kuinka itse tarinakaan ei tuntunut lähtevän liikkeelle sitten millään.

Her Fearful Symmetry sukeltaa edeltäjänsä Aikamatkustajan vaimon tavoin ihmissuhteiden kiemuroihin yliluonnollisuudella varustettuna. Elspeth Noble on aave, joka on jäänyt kuolemansa jälkeen jumiin asuntoonsa. Julia ja Valentina Poole puolestaan ovat hänen kaksoissisarensa lapsia, joille Elspeth on ennen kuolemaansa jättänyt suuren osan omaisuudestaan, asuntonsa mukaan lukien. Julia ja Valentina, hämmentyneinä lähes tuntemattoman tätinsä ehdotuksesta, pakkaavat kuitenkin tavaransa ja muuttavat Lontooseen. Uusi kaupunki, oma asunto ja kiinnostavat naapurit riemastuttavat ensin tyttöjä, mutta aiheuttavat lopulta myös suurta harmia. Päivä päivältä voimistuva Elspeth ei katso hyvällä Valentinan ja entisen miesystävänsä läheisiä välejä, eikä Julia innostu Valentinan ehdotuksesta elää tulevaisuudessa erillään.

Koko kirjan lukemisen ajan minulla oli alitajuisesti todella ahdistunut ja synkkä olo, vaikka itse kirja ei sitä suoranaisesti ollut loppua lukuun ottamatta. Kaikenlainen salailu, katkeruus ja epätoivo kuitenkin paistoivat rivien välistä niin voimakkaasti, että välillä vain toivoin kirjan loppumista. Elspeth ei välttämättä ole sitä, miltä aluksi näyttää, sillä minä ainakin aloin epäillä hänen rehellisyyttään Valentinan ehdotuksen myötä. Myös Valentinan ja Julian melkein sairaalloinen riippuvaisuus toisistaan oli minusta ahdistavaa, varsinkin kun Julia ei tuntunut millään ymmärtävän kaksosensa tarvetta yksilöllisyyteen ja omaan elämään.

Audrey Niffenegger yhdisteli mielestäni loistavasti Aikamatkustajan vaimossa huumoria vakaviin tilanteisiin. Tässä teoksessa huumori puree jälleen, tällä kertaa yläkerran Martinin muodossa. Martin on täysin pakkomielteidensä vallassa, mutta jotenkin lattian olematonta likaa tuhannetta kertaa luuttuava mies on sympaattisen humoristinen. Hänen kova uurastuksensa itsensä voittamiseksi ja vaimonsa saamiseksi takaisin on ihailtavaa ja kirjan lähestulkoon mielenkiintoisin osio. Harmi vain, että kokonaisuuden kannalta Martinin ja Marijken tarina tuntuu turhalta ja erilliseltä.

Her Fearful Symmetry ei ole läpeensä huono teos. Edeltäjäänsä verrattuna se on kuitenkin harmittavan keskinkertainen. Kuvailu on tapansa mukaan ihastuttavaa ja hahmot eläväisiä, mutta tarinaan itsessään ei Niffenegger tunnu kiinnittäneen tarpeeksi huomiota. Kestää kauan, ennen kuin juoni lähtee kunnolla liikkeelle ja viimeisille sivuille ollaankin tungettu monien kuukausien tapahtumat.

Jos odotat Her Fearful Symmetryltä jotain samanlaista kuin Aikamatkustajan vaimolta, suosittelen varautumaan pettymykseen. Teoksista löytyy samankaltaisuuksia, mutta toisaalta Her Fearful Symmetry on kuin vääristynyt kuva edeltäjästään: kieroutuneita ihmisiä ja ihmismieliä, kohtalokkaita salaisuuksia ja lopun jättämä lohduton tunnelma.

*

Audrey Niffenegger: Her Fearful Symmetry
Jonathan Cape/Random House, 2009

perjantai 26. lokakuuta 2012

Mitä kuuluu ikuisuusprojekteille?


Muutamat ehkä muistavat minun lainanneen kirjastosta Audrey Niffeneggerin Her Fearful Symmetryn. Tämähän tapahtui joskus kesäkuussa ja pari kolme viikkoa sitten, "muutamien" uusittujen lainauskertojen jälkeen, sain kirjan vihdoin luettua. Tuolla se odottelee kuvaus- ja kirjoittautumisvuoroaan, kunhan saisin jälleen inspiraationi ja vapaa-aikani sovitettua yhteen. Vaikutelma, mikä kirjasta jäi, ei välttämättä ollut niin ruusuinen, kuin aluksi kuvittelin. Olin lähinnä helpottunut saatuani luku-urakan vihdoin loppuun, kuin raskas kivi olisi vierähtänyt rinnalta. Mutta siitä kuulette myöhemmin lisää.

Toinen ns. ikuisuusprojekti, mikä minulla on nyt meneillään on Jack Kerouacin Matkalla. Kyllä, olen vihdoin saanut aikaiseksi lainata sen! Kaikki, jotka yhtään kirjasta tietävät, ymmärtävät varmasti senkin, miksi lukeminen on hieman hitaanpuoleista. Teoshan on kirjoitettu yhteen putkeen, ilman minkäänlaisia kappalejakoja yms. Onneksi pisteet sentään löytyvät omilta paikoiltaan. Ehkä kirjaa onkin tarkoitus lukea jatkuvalla syötöllä, sen kummemmin pysähtelemättä. Siitä minulle ainakin tulee tunne, että olisi kyseisellä matkalla mukana.

torstai 25. lokakuuta 2012

Day 26: A book that changed your opinion about something


Kuten jo aikaisemmin totesin, tämä osa oli ehdottomasti yksi haasteen vaikeimpia. Mieleeni ei nimittäin pitkistä pohdinnoista huolimatta tullut ensin mitään järkevää tai tehtävänannon täyttävää kirjaa.

Hain ehkä enemmän teosta, joka olisi muuttanut mielipiteeni esimerkiksi vaikkapa suhtautumisessa toisiin ihmisiin, uskontoon tai muihin vähän isompiin asioihin. No, sellaista ei sitten löytynyt. Tarkemmin ajateltuani mieleeni pälkähti Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän. Kirja, joka tuuletti hieman käsitystäni suomalaisesta, ummehtuneesta kirjallisuudesta, vaikka jäikin jostain syystä kesken. Myös vanhoja tyttökirjoja voidaan kiittää siitä, että ne ovat saaneet aikaan tämän saman reaktion suhtautumisessani klassikoihin.

torstai 11. lokakuuta 2012

Anna Godbersen: Erheitä (Huumaa, osa 3)



On kulunut muutama kuukausi vuosisadan vaihtumisesta New Yorkin seurapiireissä. Uudenvuoden traagiset tapahtumat eivät ole jättäneet Elizabethia rauhaan, ja hän onkin pysytellyt parrasvalojen ulottumattomissa nuoremman sisaren hoitaessa perheensä edustamisen. Myös muilla on huolia rakkausrintamalla. Diana ei saa Henryä pois mielestään, vaikka tämä onkin mennyt naimisiin toisen kanssa. Penelope saa puolestaan kokea, ettei miehen sormustaminen välttämättä estä tämän sydäntä sykkimästä toisaalle.

Erheitä on mielestäni synkempi kuin sarjan kaksi aiempaa osaa. Kenelläkään ei mene hyvin, eivätkä suunnitelmat asioiden korjaamiseksi tahdo onnistua. Muutamat muut kirjan lukeneet bloggaajat ovat moittineet nimen suomennosta (alkuperäinen Envy, eli suoraan suomennettuna kateus), mutta omasta mielestäni se sopii kirjalle kuin nenä päähän (tai kansi tekstille). Erehdyksiä ja väärinkäsityksiä ihmisten välillä, siitähän tämä Anna Godbersenin teos on tällä kertaa tehty.

Sarjan toinen osa, Juoruja, on tähän mennessä ollut mielestäni paras. Erheitä ei aivan yllä samaan, vaikka uskomattomia juonenkäänteitä viljelläänkin taas kovaan tahtiin. Seurapiirinuoret matkustavat New Yorkin vilinästä rauhalliselle ja rentouttavalle rantalomalle, josta ei kuitenkaan dramatiikkaa puutu. Selviääkö Elizabeth rajusta matkapahoinvoinnistaan? Entä pystyykö Henry vihdoin nousemaan isäänsä vastaan ja valitsemaan oikeasti rakastamansa naisen?

Sarjoissa on usein se huono puoli, että jossain vaiheessa juonikuviot voivat alkaa toistaa itseään. Niin käy myös tässä Huumaa-sarjan kolmannessa osassa. Tapahtumat on tällä kertaa siirretty eri ympäristöön, mutta silti sama show jatkuu edelleen. Henry yrittää vakuutella olevansa luottamuksen arvoinen, mutta sortuu pettämään Dianan kerta toisensa jälkeen. Myös Linan ryysyistä rikkauksiin -tarinassa nähdään jatkuvia uusintoja.

Aiemmissa osissa loppu on ollut aina yllättävä ja niin myös tässä kirjassa. Tällä kertaa loppu ei ainoastaan saanut minua kiihkeästi odottamaan seuraavan osan lukemista, vaan myös lisäsi kunnioitustani erästä tiettyä hahmoa kohtaan, jota olen aiemmin saattanut pitää hieman liian täydellisenä, melkein marysuemaisena.  Ja tottakai seuraava osa kiinnostaa myös siksi, että saan tietää, kuinka näiden tuttujen hahmojen tarina lopulta päättyy.

*

Anna Godbersen: Erheitä (alkup. ENVY, 2009)
Suomentanut: Katja Ruunaniemi
Karisto Oy, 2011

maanantai 1. lokakuuta 2012

Day 25: A character who you can relate to the most


Jos pyytäisin teitä kuvailemaan Kotiopettajattaren romaanin Jane Eyreä, miten te häntä kuvailisitte? Tulisivatko teidänkin mieleenne kenties sanat itsepäinen, nöyrä, sydämen asioissaan luja ja lähes lapsellisen kiivas?

Minun on vaikea löytää henkilöhahmoa, johon täydellisesti samaistuisin. Näen monissa tuttuja piirteitä, mutta vielä koskaan en ole ajatellut "Oi, aivan kuin sanoja minun suustani!". Jane Eyre osuu kuitenkin kohtuullisen lähelle. Totuus on, että olen epätäydellinen. Kuten varmasti me kaikki. En samalla tavalla epätäydellinen, kuin vaikka Himoshoppaajan Becky, sillä minulle on suotu harkintakykyä. Välillä liiaksikin.

En ole myöskään samalla tavoin epätäydellinen, kuin Huumaa-sarjan Diana Holland. Dianan kampauksen sotkeutuminen ja 1900-luvun vaihteeseen säädytön käytös lähinnä viehättävät ihmisiä.

Minä olen omalla tavallani epätäydellinen. Siksi onkin niin vaikeaa löytää hahmoa, joka muistuttaisi minua täysin. Kyllä, tiedän ettei se ollut tässä edes tarkoituksena. Siinä hieman lisää pikkutarkkaa luonnettani.

Onko teidän ollut helppo löytää kirjallisuudesta hahmoja, joihin samaistua? Itse nimittäin koen, että tämä sekä seuraava tehtävä ovat koko haasteen kinkkisimpiä osioita.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen



Theres löydetään vastasyntyneenä metsään kaivetusta kuopasta juuri ja juuri elossa. Kultatukkainen tyttö omistaa ihmeellisen kyvyn ymmärtää musiikkia, mutta on muuten kehitykseltään muita samanikäisiä jäljessä. Theres aloittaa puhumisen myöhään, eikä suostu syömään kuin vauvanruokaa. Hän elää uusien vanhempiensa kanssa suljettua ja vartioitua elämää neljän seinän sisäpuolella, sillä niiden ulkopuolella häntä odottavat isot. Isot, jotka tahtovat hänelle pahaa ja joiden päästä ei löydy rakkautta.

Toisaalla Teresa on viettänyt lähes normaalin lapsuuden, vähäistä kiusaamista lukuun ottamatta. Silti Teresa ei tunne koskaan kunnolla kuuluvansa joukkoon. Ainoan läheisen ystävän muutettua muualle Teresa alkaakin viettää vapaa-aikaansa netissä, runojen ja susien parissa. Ja siellä hän tapaa Theresin. Mitä tapahtuu, kun kaksi rikkonaista ja yksinään heiveröä henkilöä kohtaa toisensa ja yhdistää voimansa?

John Ajvide Lindqvistin Kultatukka, tähtönen pureutuu jälleen voimakkaasti ihmisen pään sisälle. Jo Ystävissä hämärän jälkeen hän pelotta otti käsiteltäväkseen muun muassa pedofilian ja kiusaamisen. Kiusaamisen lisäksi tästä uudemmasta teoksesta löytyy teemoja niin musiikkiteollisuudesta ja sen tekemästä hyväksikäytöstä ulkopuolisuuteen.

Hahmot ovat loistavasti luotuja, kuten aina. Osa vastenmielisiä ja mieleltään heikkoja, mutta hädän hetkellä jostain sisältään vahvuuden löytäviä, osa sympatian herättäviä. Ajvide Lindqvistille ei ole näyttänyt olevan mikään ylitsepääsemätön este kirjoittaa kirja, joka suurimmaksi osaksi on kuvattu nuorten tyttöjen näkökulmasta. Lempihahmokseni nousee kuitenkin Jerry, Theresin "veli", joka tarinan alun roistomaisuudesta ja raukkamaisuudesta kasvaa lopulta vastuulliseksi aikuiseksi.

Odotin kuulemani perusteella jonkinlaista kauhukirjaa, mutta sellainen Kultatukka, tähtönen ei raakuudestaan huolimatta ole. Se on surullinen ja todella, todella ahdistava kertomus siitä, mihin syrjäytyneisyys pahimmillaan voi johtaa, enkä lähtisi suosittelemaan sitä kaikkein herkimmille lukijoille. Huono puoli kaikessa ylimalkaisessa raakuudessa kuitenkin on se, että lopulta siihenkin turtuu. Kirjan loppupuolella olin ehtinyt lukea jo niin monista lentävistä aivonpaloista, ettei minua jaksanut enää edes kammottaa. 

Kultatukka, tähtönen ei ikävä kyllä yllä aivan edeltäjiensä (Ystävät hämärän jälkeen, Kuinka kuolleita käsitellään) tasolle tarinan eheydessä ja mielenkiintoisuudessa. Keskivaiheilla kirjaa juoni tuntuu selvästi kuihtuvan kokoon, kuin odotettaisiin vain lopun huippukohtaa.

*

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen (alkup. Lilla stjärna, 2010)
Suomentanut: Jaana Nikula
Gummerus, 2011

lauantai 15. syyskuuta 2012

Day 24: A book that you wish more people would’ve read


Jodi Picoultin Yhdeksäntoista minuuttia on teos, johon ilokseni olen törmännyt muutamissa kirjasuositteluissa, mutta jonka pitäisi olla jokaisen lukulistalla. Se kertoo eräiden nuorten tarinan, ja sen, kuinka jatkuva kiusaaminen ja hyljeksiminen voi lopulta johtaa johonkin todella kamalaan.

Yhdeksäntoista minuuttia käsittelee vakavaa aihetta järkevästi, turhia dramatisoimatta, ja sinänsä tuoreesta näkökulmasta. Uhrit eivät välttämättä ole pelkästään viattomia ja myös syyllinen voi lopulta olla uhri. Kirjan myötä monet toivottavasti heräävät miettimään, kuinka tämänkaltaisia tapahtumia voisi ennakoida ja saada estettyä.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Day 23: A book you wanted to read for a long time but still haven’t


Olen jo pitkään halunnut lukea Jack Kerouacin Matkalla-kirjan, mutta jostain syystä en vain ole koskaan saanut aikaiseksi. Kerran selailin sitä kirjastossa, mutta teos jäi lainaamatta, koska en silloin ollut klassikkotuulella. Taisi myös muiden lukemattomien kirjojen pino olla rikollisen korkea, kuten tavallista. Minua kiinnostavat Matkalla-teoksen kulttimaine ja vapautta hohkaava tunnelma, ja olenkin ottanut tavoitteekseni lukea sen vielä tämän vuoden puolella.

lauantai 1. syyskuuta 2012

Syntymäpäivälahja



Minulla oli tuossa taannoin syntymäpäivä (22v!), ja tilasin itselleni lahjaksi tämmöisen opuksen. Elokuvien ja näyttelijöiden saralta omistankin jo samantapaiset teokset, mutta pitihän sitä lukutoukan saada myös kirjoihin liittyvä osa.


Ainakin ensimmäisten selailujen perusteella Peter Boxallin kokoama 1001 books you must read before you die vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta ja kattavalta teokselta. Hieman tosin ihmettelin sitä, kuinka muutamilta tietyiltä kirjailijoilta (mm. Jane Austen) on valittu monta teosta mukaan, mutta jotkut merkittäväksi kokemani kirjailijat kirjoineen on jätetty kokonaan pois.

Lukemista ainakin riittää tulevaisuudessa, laskin että olen kolunnut läpi ainoastaan 6 opuksen kirjoista. Jäljelle jääkin vain vaivaiset 995 kirjaa...

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Lauren Weisberger: Viime yönä Chateau Marmontissa



Kuin aikuisille suunnattu Sweet Valley High, käväisi ensimmäisenä mielessäni lukiessani Lauren Weisbergerin Viime yönä Chateau Marmontissa. Muistatte kai Francine Pascalin kliseiset kuvaukset Jessicasta ja Elizabethista, noista identtisistä kaksosista auringonraidoittamine hiuksineen, urheilullisine vartaloineen ja hymykuoppineen? Ennalta-arvattavista juonenkäänteistä puhumattakaan. Kaikkea sitä löytyy myös tästä Weisbergerin teoksesta. 

Viime yönä Chateau Marmontissa kuvailee elämää menestyvän, maailmankuulun muusikon rinnalla. Vuosien kovan työn jälkeen Brooke on innoissaan muusikkomiehensä Julianin menestyksestä, mutta ei arvaa, millaisia varjopuolia julkinen elämä tuo tullessaan. Mitä ovatkaan ikkunoiden takana piileskelevät paparazzit tai ilkeät juorut ravitsemusterapeutin ja lahjakkaan muusikon yhteensopivuudesta verrattuna siihen, kun lehdet julkaisevat vihjailevia kuvia Julianista muiden naisten kanssa.

Sweet Valley Highn tapaan Viime yönä Chateau Marmontista löytyy helposti eräs positiivinen asia: se on viihdyttävä. Monta sataa sivua kului helposti, kun janosin lisää tietoa kuuluisuuden kiroista ja Julianin ja Brooken suhteen tilasta. Pelkästään viihdettä tarjoavissa kirjoissa on kuitenkin huonot puolensa, niistä ei välttämättä muista juuri mitään enää teoksen luettuaan. Tämän kirjan kanssa kävi vähän samalla tavalla.

Tirkistelynhaluisille ja perjantai-illan viihdykettä kaipaaville Viime yönä Chateau Marmontissa ei tuota pettymystä. On paparazzeja kuvaamassa Brooken kuukautissuojaostoksia, on pettämiskuvia iltalehden etusivulla. Chasing Harry Winstoniin, Weisbergeriltä aikaisemmin lukemaani teokseen, verrattuna Viime yönä Chateau Marmontissa tarjoaa onneksi myös ripauksen vakavaa aihetta kaiken hömpän lisäksi. Kuuluisuuden huonojen puolien kuvaaminen antaa ajattelemista ja ehkä vähentää sokeaa julkisuuden tavoittelua.

Päähenkilö Brooke ja hänen tilanteensa muistuttivat minua hetken Keltaisten sitruunoiden ravintolan Agnesista. Toisin kuin Agnes, tuo ajoittainen ovimatto ja teiniksi taantunut kolmekymppinen, Brooke on kypsempi ja vahvempi persoona. Julianin epäillyn pettämisen tullessa ilmi hän on vihainen ja surullinen, kuten kuka tahansa meistä, mutta ei sentään koiranpentumaisesti ole ottamassa miestä samantien takaisin luokseen.

Henkilöiden hierarkiaa miettiessään Weisberger on selvästi tullut lukeneeksi chick lit -teosten kirjoitusoppaan. Brooken paras ystävä, tuo oliivinvärisen ihon ja luonnolliset raidat hiuksissa omistava Nola, on hieman liian kevytkenkäinen ja suoraanpuhuva ollakseen oikea valinta päähenkilöksi, kunnollisen Brooken sijaan. Yleensä tämänkaltaisissa kirjoissa räväkämmät hahmot saavatkin usein tyytyä sivurooliin.

Viime yönä Chateau Marmontissa käsittelee mielenkiintoista aihetta, mutta kuitenkin liian suurella viihdearvolla. Vakavaa, niitä kuuluisia harmaita aivosoluja herättelevää tekstiä? Ei. Nopeaa, vaivatonta ja viihdyttävää? Kyllä.

*

Lauren Weisberger: Viime yönä Chateau Marmontissa (alkup. Last Night at Chateau Marmont, 2010)
Suomentanut: Sini Linteri
Nemo, 2012

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Day 21: Favourite book from your childhood


Lempikirjojani lapsena olivat muun muassa Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli, sekä Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu. Hyvänmielen tarinoita varustettuina neuvokkailla ja vahvoilla, vaikkakin nuorilla naishahmoilla. Ainutlaatuisen kummastakin teoksesta mielestäni tekee myös niiden omituiset, mahdottomatkin asiat ja yksityiskohdat, kuten pienen tytön ylimaallinen voimakkuus tai peukalonkokoisen perheen vierailu.

Hieman myöhemmin tutustuin esimerkiksi R. L. Stineen ja hänen Goosebumps- ja The Nightmare Room -sarjoihinsa. Myös Carolyn Keenen Neiti Etsivä -sarja, sekä Enid Blytonin Viisikot tuli luettua useampaan otteeseen.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani


No niin, täällä sitä vihdoin ollaan takaisin ruudun ääressä. Pahoitteluni siitä, että tauko pitenikin varsin paljon lupaamastani. Ensin Tanskasta tultuamme vietin ilman konetta viimeiset lomapäivät ja maanantaina töihin palattuani alkoikin varsinainen kiire, enkä ole ehtinyt blogia päivittämään.

Kööpenhaminasta sen verran, että tällä toisella vierailukerralla mieleen jäivät niin maukkaat pannukakut kuin värikkäät vanhat rakennuksetkin. Epäystävällisestä asiakaspalvelusta puhumattakaan... Matkatkaan eivät tältä lentopelkoiselta sujuneet aivan ongelmitta, taisi siinä jossain vaiheessa mielessä vähän käväistä jopa testamentin laatiminen, vaikka kanssamatkustajan mukaan lennoissa ei ollut mitään epäilyttävää tai pelättävää. Niin niin, selvästi se yksi töyssy tarkoitti meidän olevan kohta kalojen ruokalistalla.


Tässä kuitenkin nyt tämä lupaamani arvostelu Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanista. Enpä olisi kirjaa lainatessani uskonut, että pitäisin siitä näinkin paljon!

Kotiopettajattaren romaani kertoo pienenä orvoksi jääneen Janen Eyren elämäntarinan. Janen, tuon hieman omapäisen ja pahansuisen, kuten tätinsä häntä nimittää, ensimmäiset elinvuodet eivät ole rakkaudella tai rikkauksilla kyllästettyjä. Ainoat elossaolevat sukulaiset suhtautuvat häneen kuin nurkkaan unohtuneeseen vanhaan rättiin, elo sisäoppilaitoksessa puolestaan on jatkuvaa kamppailua nälän ja sairauksien kanssa.Vihdoin Janen lehteen laittama hakemus kotiopettajattaren paikasta tuottaa kuitenkin tulosta, vie hänet arvokkaan muttei ulkonäöllä pilatun herra Rochesterin luo, ja tuo Janen elämään hänen niin kovasti kaipaamaansa jännitystä.

Kotiopettajattaren romaani on teos, jossa kaikki ainekset toimivat yhteen. Kuvaus ei turhaan viivytä tarinan kulkua, vaan täydentää sitä ja on sen etenemisen kanssa tasapainossa. Olen kuullut kirjoista, joissa yksien juhlien pukuloistoa saatetaan kuvailla jopa sadan sivun verran. Kotiopettajattaren romaanissa näytetään lukijalle tarpeeksi ympäröivää maailmaa, mutta ei kuitenkaan anneta itse tarinan jäädä pimentoon. 

On myös hämmästyttävää, kuinka 1800-luvulla kirjoitetun kirjan vertaukset voivat tuntua edelleen niin tuoreilta ja omaperäisiltä. Olin erheellisesti kuvitellut löytäväni ainoastaan ilmauksia, joihin olisi törmännyt kyllästymiseen asti myöhemmissä teoksissa. Tämän teoksen osuvat ja herkät vertaukset tuntuvat kuitenkin antavan edelleen jotain uutta jopa näin parinsadan vuoden jälkeen. "Oli kuin etelästä olisi pyrähtänyt parvi italialaisia päiviä levähtämään muuttolintujen tavoin Albionin kallioilla."

Kotiopettajattaren romaanin varsinainen tarina eroaa muista lukemistani saman ajan kirjoista huomattavasti. Toisissa 1800-luvulle sijoittuvissa teoksissa olen huomannut juonen keskittyvän lähinnä tarpeeksi suotuisan kosijan etsintään ja avioliittoon yleensä. Kotiopettajattaren romaani ottaa kantaa myös naisten asemaan, ja rivien välistä kuin myös henkilöiden käyttäytymisestä pystyy päättelemään sen olevan parantumassa kyseisenä aikakautena. Charlotte Brontë on saanut tarinaansa lisäksi jännitettä lisäämällä mukaan muun muassa hullusti nauravan, päästään vialla olevan palvelijan, ennustajaeukosta ja kummituksesta puhumattakaan. Kotiopettajattaren romaani ei siis ole pelkästään tavanomainen kertomus rakkaudesta, vaan myös kannanotto ja jännitysnäytelmä.

Jane Eyre on itsessään varsin älykäs hahmo. Vaikka hän on osittain hyvin nöyrä ja rakkaitaan kohtaan lojaali, ei hän silti suostu alistumaan kaikkeen, kuten esimerkiksi rakkaudettomaan avioliittoon. Kirjan alussa hänen lapsellinen kiihkeytensä ärsytti hieman, mutta tarinan edetessä se onneksi hiipuu ja kasvaa tärkeäksi osaksi hänen persoonallista luonnettaan. Lukuun ottamatta muutamia keskeisiä henkilöitä, kuten Jane, herra Rochester ja rouva Reed, ovat muut hahmot ikävä kyllä varsin hajuttomia ja mauttomia. Esimerkiksi Reedin ja Riversin sisarusparit muistuttavat joistakin poikkeavista luonteenpiirteistä huolimatta huomattavasti toisiaan.

Kirjassa kuvataan paljon Janen monologia, joka on oivaltavaa ja ajatustensa kohteita vastaan sivaltavaa. Kirjan keskeiseksi ja kiinnostavimmaksi asiaksi nousevat kuitenkin Janen ja herra Rochesterin väliset keskustelut. Herra Rochesteria, tuota hieman jäykkää, mutta hyvin älykästä miestä, imartelee Janen tapa kertoa suoraan ja rehellisesti kaikki ajatuksensa, olivatpa ne sitten kohteliaita tai eivät. Keskustelut vaihtuvatkin loppua kohden alun vaivaantuneisuudesta ja välttelevyydestä lempeän pisteliäiksi.

*

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani (alkup. Jane Eyre, 1847)
Suomentanut: Kaarina Ruohtula
Arvi A. Karisto Oy, 1985

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Copenhagen


Ajattelin tulla laittamaan teille ihan pikaisesti viestiä täältä pakkauskaaoksen keskeltä. Tulevana yönä ollaan lähdössä nimittäin neljäksi päiväksi Kööpenhaminaan! Sain Kotiopettajattaren romaanin juuri luettua, mutta lähdön aiheuttaman sählingin takia en ehdi nyt siitä arvostelua laittamaan, vaan saatte odottaa ainakin ensi perjantaihin saakka. Matkalukemiseksi mukaan on lähdössä Lauren Weisbergerin Viime yönä Chateau Marmontissa, joten ehkä matkan jälkeen onkin tiedossa arvosteluita kaksin kappalein. ;)

Palaillaan siis ensi viikon lopussa, elokuun (kamalaa, kuinka aika menee nopeasti...) puolella!

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Days 20 and 22: Favourite romance book & Favourite book you own



Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo kertoo Claren ja Henryn erikoisen tarinan. Toisinaan he tapaavat samassa ajassa ja samassa paikassa, toisiaan on kertoja, jolloin Clare on juuri täysi-ikäistynyt, mutta Henry kasvattaa jo harmaita hiuksia. Rakkaus heidän välillään ei ole helppoa, sillä Henry on aikamatkustaja, Clare tuikitavallinen tyttö. 

Aikamatkustajan vaimo, kuten nimestä voi päätellä, hyppii ajasta ja paikasta toiseen kovalla vauhdilla. Vuonna 1991 Henry on kirjastonhoitaja. Jo seuraavassa hetkessä hän saattaa kuitenkin olla vain eräs hämmentynyt, alaston mies Claren perheen pellolla. Tästä huolimatta tarinaan ei jää turhia aukkoja, vaan juuri aikahyppely erottaa kirjan muista teoksista ja saa sen kesken jättämisen mahdottomaksi. 

Tästä kirjasta olin kuullut kovasti kehuja ennen sen lukemista, ja tämä kirja on sellainen, joka ei pettänyt minua (tai kukkaroani). Aikahyppely tekee kirjasta mielenkiintoisen, antaa tarinalle kannet. Kuitenkin hieman taaempana piilevä rakkaus on se, joka muodostaa tarinan tärkeän täytteen. Aikamatkustajan vaimon rakkaus on riipaisevaa, täynnä epätietoisuutta, mutta samalla myös hyviä, toisinaan lyhyitä hetkiä toisen seurassa.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

To be read (osa 2)


Toinen osa haasteesta, jossa listaan tulevaisuuden lukutoiveitani.

27. Sofi Oksanen: Baby Jane.
28. Sofi Oksanen: Puhdistus.
- Minun on pitänyt iäisyys tarttua Oksasen kirjoihin, mutta aina on löytynyt tekosyitä ajanpuutteesta ja mielenkiintoisimmista teoksista siihen, ettei niitä ole koskaan vapaana kirjastossa.

29. Jodi Picoult: Sisareni puolesta.
- Jodi Picoultin toista teosta ehdinkin jo hieman kehua ensimmäisessä osassa. Saa nähdä, säilyttääkö hän korkean tasonsa myös tässä kirjassa. Sisareni puolesta kertoo tytöstä, jonka elämän ainoa tarkoitus on toimia solupankkina sisarelleen.

30. John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama.
31. John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen.
- Ystävät hämärän jälkeen vakuutti,  Kuinka kuolleita käsitellään ei niinkään. Ensimmäisenä mainittu on ainoa teos, jota lukiessa olen alkanut voida pahoin myös fyysisesti, ja Kultatukka, tähtönen on kuulemani mukaan vielä pahempi. Outoa ehkä, mutta juuri siksi nämä kirjat minua kiinnostavatkin.

32. Paul Auster: New York -trilogia.
33. Jack Kerouac: Matkalla.
34. John Irving: Ystäväni Owen Meany.
35. John Irving: Garpin maailma.
- Kirjoja ja kirjailijoita, joihin minun on pitänyt tutustua jo kauan. Irvingiltä olen lukenut muutaman kirjan, mutta koska käsitykseni hänen taidoistaan on niiden perusteella ristiriitainen, haluan lukea muutaman teoksen lisää.  

36. Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase.
- Rehellisesti sanottuna minulla ei ole pienintäkään hajua, mitä tämä kirja sisältää. Ja silti siitä puhutaan joka paikassa.

37. Riikka Pulkkinen: Raja.
38. Laura Gustafsson: Huorasatu.

39. Margaret Mitchell: Tuulen viemää.
40. Gustave Flaubert: Rouva Bovary.
41. Emily Brontë: Humiseva harju.
42. Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva.
- Lisää klassikkoja.

43. Jennifer Weiner: Hyvä sängyssä.
- Tämän nappasin erään lukijani blogissaan tekemästä arvostelusta. ;) Chick lit kiinnostaa, täytyyhän se jo myöntää.

44. Tove Jansson: Vaarallinen juhannus.
- En ole lukenut yhtäkään muumikirjaa. Ikinä.

45. Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville.
46. Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu.
47. Kate Jacobs: Pieni lankakauppa.
48. Fannie Flagg: Fried Green Tomatoes at the Whistle Stop Café.
49. Frances Mayes: Toscanan auringon alla.
- Näistä kaikista kirjoista minulle tulee etukäteen mieleen sympaattiset ihmiset sekä lomatunnelma. Rauhallinen kerronta, ei välttämättä niin toiminnantäyteinen tarina.

50. Paulo Coelho: Veronika päättää kuolla.
- Tämä kirjailija tuntuu herättävän mielipiteitä niin puolesta kuin vastaan. Kirjan aihe kuulostaa mielenkiintoiselta: tyttö, joka itsemurhansa epäonnistuttua alkaa ajatella elämää toisin tavoin.

------

Toinen osa takana, vielä ainakin kolmas tulossa. Toivottavasti tällaiset listaukset eivät aivan tylsistytä teitä. :) Kotiopettajattaren romaani on minulla puolessa välissä, vielä menee hetki ennen arvostelua. Tähän mennessä kirja on kuitenkin vaikuttanut paremmalta kuin odotin.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Day 19: Favourite book turned into a movie


Paras kirjasta tehty filmatisointi on ehdottomasti Frank Darabontin ohjaama Vihreä maili, joka perustuu Stephen Kingin romaaniin Kuoleman käytävä. Kirjasta kerroinkin jo aikaisemmin täällä. Tarina onnistuu koskettamaan sekä kirjana että elokuvana, ja hahmot, jotka jo kirjassa ovat persoonallisia ja vahvoja, tulevat (jos vain mahdollista) vielä paremmin esille liikkuvassa kuvassa.

Niin ikään Irvine Welshin Trainspottingista, John Ajvide Lindqvistin Ystävistä hämärän jälkeen, ja Thomas Harrisin Uhrilampaista on saatu aikaan varsin toimivia esityksiä valkokankaalle.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

To be read (osa 1)


Monissa kirjablogeissa liikkui jokin aika sitten haaste, jossa bloggaajat listasivat 100 kirjaa, jotka haluaisivat tulevaisuudessa lukea. Toteutan muutaman postauksen nyt samalla kaavalla, vaikken ihan sataan asti uskokaan pääseväni.

1. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani.
 - Tämä minulla itseasiassa onkin tällä hetkellä kesken. Harmi, ettei tarina ole ainakaan vielä sadan sivun jälkeen temmannut mukaansa ihan niin kuin olisin toivonut.

2. Audrey Niffenegger: Her Fearful Symmetry.
 - Tämä myös lainassa tällä hetkellä ja vuorossa heti Kotiopettajattaren romaanin jälkeen.

 

Kirjastosta lainassa olevien teosten lisäksi minulta löytyy tottakai kokonainen kasa lukemattomia kirjoja myös kotoa:

3. Candace Busnell: Reittä pitkin.
- Vaikka tämä kirja ei kauheasti herätä kiinnostusta, haluan silti lukea kirjailijalta toisen teoksen ennen hänen lopullista tuomitsemistaan.

4. Joanne Harris: Gentlemän och spelare.

5. Dan Brown:  Enkelit ja demonit.
- Tämä Brownin kirja on ollut iäisyyden kesken. Elokuvan olen jo nähnyt ja se ainakin osoittautui ihan katsottavaksi (Tom Hanksista huolimatta) ja edeltäjäänsä paremmaksi. Kirjan lukeminen jostain syystä tökkii, mutta kiinnostaa kuitenkin sen verran, että aion saada sen vielä luettua loppuun.

6. Joanne Harris: Pieni suklaapuoti.
7. Roald Dahl: Rakkaani, kyyhkyläiseni.

8. J.R.R. Tolkien:  Taru sormusten herrasta.
- On oikeastaan jo noloa, kuinka monta kertaa olen tämän klassikkoteoksen lukemisen aloittanut, ja kuinka monta kertaa lopettanut kesken syystä, jota en itsekään tiedä. Ehdottomasti teos, jonka haluan lukea loppuun saakka vielä joskus!

9. Lauren Weisberger: Viime yönä Chateau Marmontissa.
10. Stieg Larsson: Pilvilinna joka romahti.

 Näiden omistamieni/lainaamieni teosten lisäksi kiinnostavat:

11. Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan.
- Kinsellan uusin on pakko saada käsiin - kaikista kliseisyyksistä huolimatta.

12. Anna Godbersen: Erheitä.
13. Anna Godbersen: Hehkua.
- Huumaa-sarjan viimeiset osat.

14. Jane Austen: Järki ja tunteet.
15. Jane Austen & Ben H. Winters: Järki ja tunteet ja merihirviöt.
- Alkuperäinen teos ja sen humoristinen kauhuversio. Järki ja tunteet ja merihirviöt kiinnostaa, vaikka samankaltainen Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit osoittautuikin pettymykseksi. Ehkä Ben H. Winters on saanut  tarinaansa enemmän eloa, kuin Seth Grahame-Smith, jonka osuus vaikutti lähinnä päälleliimatulta.

16. Suzanne Collins: Vihan liekit.
17. Suzanne Collins: Matkijanärhi.
- Nälkäpelin jatko-osat. Vaikka Nälkäpelin idea ei minusta uniikki olekaan (mieleen tulee mm. Battle Royale), on se kirjoitettu mielenkiintoisesti.

18. Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina.
19. Max Brooks: Sukupolvi Z. Zombisodan aikakirjat.
20. Haruki Murakami: Kafka rannalla.
21. Haruki Murakami: Norwegian Wood.
- Monia suosituksia saaneita kirjoja.

22. George Orwell: Vuonna 1984.
- Niin mielenkiintoinen aihe! Olin todella pettynyt, kun en aikaisemmin ehtinyt lukea tätä loppuun. Nyt pari vuotta vanhempana ja viisaampana saan ehkä kirjasta vielä enemmän irti.

24. George Orwell: Eläinten vallankumous.

25. Lionel Shriver: Poikani Kevin.
- Kohuttu teos. Aikaisemmin olen samasta aiheesta lukenut Jodi Picoultin loistavan Yhdeksäntoista minuuttia.

26. Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen.
- Vihdoin myös suomalaista kirjallisuutta edustettuna. Teos kuulostaa sympaattiselta ja hulvattoman traagiselta.

-----

Siinä oli ensimmäinen osa kirjoja, joiden lukeminen kiinnostaa minua. Seuraavassa osassa tulossa enemmän klassikkoja sekä suomalaisia teoksia. Oletteko te lukeneet monta kirjaa tältä listalta? Kehuja, haukkuja yms. olisi mukava lukea. :)

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Juha Vuorinen: Kristian siviilipalvelusmiehenä (Kristian, osa 3)



Ette välttämättä olisi osanneet odottaa minulta arvostelua tästä kirjasta. No, enpä olisi minäkään osannut odottaa lukevani tätä kirjaa (tai kaikkia sen edeltäjiä ja siihen liittyviä kirjoja) ennen viime kesää, sitä paluumatkaa Ruisrockista, kun poikaystäväni päätti ostaa itselleen junaluettavaksi Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirjan.

Ei, mitään rakkautta ensisilmäyksellä se ei todellakaan ollut. Minä lähinnä katselin poikaystävää sivusilmällä kummeksuen ja huokailin päätäni pyöritellen, kun tämä intoutui nauramaan ääneen monen monituista kertaa tuon roskakirjallisuuden perikuvaksi mielletyn kirjan parissa.

Poikaystävän loputtomien kehoitusten jälkeen päätin minäkin kerran tarttua tuohon machokirjojen huipentumaan. Ja kuinkas kävikään: ensimmäistä Juoppohullun päiväkirjaa seurasivat toinen ja kolmas, joiden jälkeen siirryin niitä sivuaviin Kristian-kirjoihin. Sillä, kuten minun täytyy vähän (eikä niin vähääkään) häpeillen myöntää, nämä kirjat saavat lukijan todella nauramaan!

Tämä kolmas ja viimeisin Kristian-sarjasta ilmestynyt teos kertoo jo aikuisuuden kynnyksellä olevasta Kristianista, hieman ylipainoisesta ja vaaleat permanenttikiharat omistavasta pojasta. Kristian, vastoin entisen isänsä Oton käskyjä, päättää valita armeijan harmaiden sijaan siviilipalveluksen, ja missä muuallakaan kuin Santahaminan varuskunnan päiväkodin lastenhoitajana! Kohta tätä lapsenomaista lastenlikkaa ovat omalla tavallaan hyökyttämässä niin hoitolasten sotilasisät, pimeän ravintolatyöpaikan työkaverit, kuin monet intohimoiset ihailijatkin.

Luettuani Vuorisen teoksia, en enää välttämättä menisi väittämään niitä suoranaisesti pelkäksi roskaksi. Kaiken sen härskiyden ja mauttomien vitsien takaa löytyy nimittäin myös voimakkaita kannanottoja. Tästä Kristian siviilipalvelusmiehenä -kirjasta voi esimerkiksi mielestäni aistia jonkinlaista vastustusta armeijaa tai sen nykyistä muotoa kohtaan. Sotilaista on tehty tahallisen aggressiivisia ja asehulluja, mikä osaksi korostaa kohtausten huumoriarvoa, osaksi saa lukijan juuri miettimään taustalla piilevää syytä moiseen.

Vuorisen hahmot ovat teosten kantava voima. Mielettömät juonenkäänteet, kuten piraatti ampumassa Kristiania mustaruutiaseella keskellä päiväkotia, ovat ilman muuta osa kirjojen kiinnostavuutta, mutta ilman persoonallisia hahmoja eivät nekään toimisi yhtä hyvin. Lempihahmokseni on noussut Juha Berg, tuo alkoholiin menevä naistennaurattaja, rääväsuu, joka tarpeen vaatiessa osaa näyttää myös pehmeämmän puolensa. Kristianin vanhemmat, varsinkin hänen isänsä Otto Pesonen, ovat lähes ainoita henkilöitä, joiden varsinaista kehitystä ei teoksista näy. Tähän kolmanteen kirjaan mennessä Ottokin on lähinnä kasvattanut vain kirosana-arsenaalinsa kokoa.

Hahmojensa erikoisen persoonallisuuden kautta Vuorinen saa myös huumorinsa toimimaan. Kristian esittää kaikista tyhmimmätkin kysymykset omalla viattomalla tavallaan, vailla minkäänlaista käsitystä ivasta, että lukijan on melkein pakko nauraa. Olipa kyse sitten Kristianin tyhmyyden ihmettelystä tai pelkästään tilannehuumorin nauttimisesta, se toimii. Minähän en nimittäin koskaan aikaisemmin ole kirjoja lukiessani nauranut ääneen!

Jos jotain kritisoimisen arvoista pitäisi Vuorisen kirjoista löytää, olisi se juuri se mistä kirjoja ennen lukemista epäilinkin: liiallinen machoilu ja härskiys. Nyrkit heiluvat tiuhaan tahtiin ja naisia vietellään minkä ehditään. Tässä uusimmassakin kirjassa Kristian viettää yhtään valehtelematta kaksi kolmasosaa sänkykamarin puolella ihailijoidensa kanssa. Pelkät kohtaukset eivät minua hetkauta, vaan se mauton tapa, jolla osa niistä on kirjoitettu. Rajansa kaikella, jopa minun mieleni avoimuudella.

Ovatko Vuorisen kirjat siis laatukirjallisuutta, vai eivät? Siitä meillä on vielä poikaystäväni kanssa pieni kiista meneillään. Minä en ole täysin valmis hyväksymään positiivista vaihtoehtoa, vaikka hän yrittääkin kumota vastalauseeni toteamalla, että eivätkö kirjat ole silloin laadukkaita, jos ne saavat ihmiset viihtymään. No, ehkä häneltä löytyy pienen pieni pointti sanoistaan...

*

Juha Vuorinen: Kristian siviilipalvelusmiehenä
Diktaattori, 2010

torstai 28. kesäkuuta 2012

Toivoton tapaus: Eli kirjastohiiren epäonnistunut yritys olla lainaamatta lisää kirjoja


Minä rakastan kirjastoja, niiden viisautta ja rauhaa henkivää tunnelmaa. Itse kirjoja tietenkään unohtamatta. Jos vain olisi mahdollista, luultavasti muuttaisin jopa asumaan kirjastoon. On outoa, miten niin elottomien asioiden keskellä tuntee olevansa niin elossa.

Ollessani pieni ei mennyt kuukauttakaan, jolloin en olisi raahannut kotiin valtavaa pinoa kirjoja. Kaikki ne myös yleensä luettiin kannesta kanteen. Nykyään onkin ikävää, kuinka vapaa-ajan vähyyden vuoksi yhä harvemmin tulee luettua lainaamansa kirjat ajoissa loppuun.

Tänään oli jälleen vuorossa yksi kirjastokäynti. Minun ei oikeastaan pitänyt lainata mitään, mutta kuten tavallista, en päässyt kotiin tyhjin käsin. Siinä onkin kai osa kirjastojen taianomaisuutta.


Mukaan lähtivät pitkään lukulistalla ollut Audrey Niffeneggerin Her Fearful Symmetry, sekä hetken päähänpistosta Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani (!! yritän selvästi kunnostautua klassikkojen suhteen).

Mielipiteitä lainaamistani kirjoista? :)

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli


Pahoittelut hidastuneesta kirjoitustahdista! Tässä vihdoin uusi kirja-arvostelu:


Enkelipeli vie lukijan takaisin Tuulen varjosta tuttuun ympäristöön, 1900-luvun alkuvuosikymmenten Barcelonaan. Nuori kirjailija David Martín kamppailee yksipuolisen rakkauden, vakavan sairauden ja kirjoitusten kanssa, joita hän kokee kirjoittavansa ainoastaan rahanhimoisia kustantajiaan varten. Eräänä päivänä David törmää salaperäiseen, sudenhymyiseen mieheen, joka väittää itseään kustantajaksi, ja joka sanoo poistavansa kaikki Davidin ongelmat, jos tämä vain kirjoittaa hänelle uskonnollisen kirjan, uuden Raamatun. Epätoivoinen David suostuu ehdotukseen, mutta ei tiedä, että se saattaa hänet vielä suurempiin ongelmiin.

Jos pitää mysteeritarinoista ja hitaasta kuvauksesta kerronnassa, on Enkelipeli varmasti sopivaa luettavaa. 1900-luvun alun sumuisen, korruption ja muiden rikosten täyttämän Barcelonan esittäminen lukijalle onnistuu kirjailijalta Tuulen varjon tapaan erittäin hyvin. Mennyt aika näyttää menneeltä, mikä ei aina ole itsestäänselvyys historiaan sijoittuvissa tarinoissa.

Edeltäjänsä tasolle Enkelipeli ei miljöökuvausta lukuunottamatta yllä. On sääli verrata näitä kahta teosta koko ajan toisiinsa, mutta totta se on: Enkelipeli on kuin laimeampi versio Tuulen varjosta, niin hahmojensa kuin tarinan puolesta. Tuulen varjossa "paha poliisi" on oikeasti paha ja päästään vialla, Enkelipelissä vain hillitty yritys omaa etuaan ajavasta kieroilijasta. Ensimmäisessä osassa Carlos Ruiz Zafón jaksoi vielä kuljettaa tarinaa eteenpäin, kun taas Enkelipelissä juonen kulku laahaa pahasti, kun kirjailija kuvaa monta sataa sivua pelkästään Davidin tyhjän paperin -syndroomaa, rakkaudesta haaveilua, sekä päämäärätöntä harhailua Barcelonan kaduilla.

Minusta näyttää siltä, kuin kirjailija olisi hukannut varsinaisen punaisen lankansa jonnekin tarinan alkupuolelle. Puolet teoksesta on turhaan pitkitettyä, ja tapahtumat, joita on ensimmäiset viisisataa sivua odottanut tuleviksi, on tungettu yhdeksi ryppääksi aivan kirjan loppuun. Kuin kirjailija olisi yhtäkkiä muistanut tarinansa kohokohdat, mutta niiden esittämiselle ei ollutkaan enää tarpeeksi aikaa. Siksi Enkelipelin loppupuoli ja varsinkin tärkeät paljastukset jäivät minulle hieman epäselviksi.

Jaarittelu peittää myös ikävästi alleen kirjan vahvat teemat, joita ovat muun muassa rakkaus ja sen puute, sekä isä-poika -suhteet. Davidin äiti hylkäsi hänet pienenä, ja isä on kuollut, mistä syystä hän etsii itselleen uutta isähahmoa tutun kirjakaupan omistajasta. Myös kuolemattomuus ja siitä koituvat ongelmat, sekä tuleva maailmansota ovat kirjassa läsnä.

Vaikka olen haukkunut Enkelipeliä pitkäveteiseksi, siinä on kuitenkin jotain sellaista, mikä sai minut kaikesta negatiivisuuden tunteistani huolimatta tarttumaan siihen yhä uudelleen. Ahdistava tunnelma kantaa läpi kirjan, vaikkei se koskaan kunnolla siihen kohdistuvia odotuksia täytäkään. Teos jättää taakseen niin paljon avoimia kysymyksiä - tahallaan tai tahattomasti - että luultavasti luen sen vielä joskus uudelleen.

*

Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli (alkup. El juego del ángel, 2008)
Suomentanut: Tarja Härkönen ja Anu Partanen
Otava, 2010

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Day 18: A book that disappointed you



Monet kirjat ovat saaneet minut pettymään, varsinkin jos olen kuullut niistä valtavasti hehkutusta etukäteen. Yksi tämmöisistä tapauksista on Stieg Larssonin Millennium-trilogian kaksi ja puoli osaa (puoli siitä syystä, että viimeistä en ole vielä saanut luettua loppuun).

Millenniumia on kehuttu nerokkaaksi dekkarisarjaksi ja Larssonia uudenlaisen, jännittävän tarinakokonaisuuden kirjoittajaksi. Harmi vain, että minä en näe kirjoissa mitään muista dekkareista poikkeavaa. Juoni on kyllä rakennettu hyvin ja kestää aukoitta ainakin kolmannen kirjan alkuun saakka. Lisbethistä on myös saatu toimiva ja hieman vinksahtanut hahmo, sellainen, jonka kuitenkin pystyy melkein vaikeuksitta kuvittelemaan oikean elämän henkilöksi. 

Siihen positiivisuudet sitten loppuvatkin. Lisbeth on nimittäin tarinan ainoa kiinnostava hahmo. Mikael Blomkvist ei ole muuta kuin tavallisen dekkaripäähenkilön perikuva: vähän karski ja naisiinmenevä, lähes poikkeuksetta hieman persoonaton. Myöskään muut trilogian henkilöhahmot eivät loista persoonallisuudellaan, sillä varsinkin ensimmäisessä osassa minulla oli vaikeuksia erottaa Vangerin suvun jäsenia toisistaan.

Kuten sanoin, juoni on rakennettu Millennium-sarjassa hyvin. Uniikki tai tarpeeksi mukaansatempaava se ei kuitenkaan ole. Kirjoissa on liikaa yksityiskohtia sellaisista asioista, joiden vähempikin tarkastelu riittäisi siihen, että lukija pysyy tarinassa mukana. Larsson esimerkiksi valottaa aivan liian paljon Ruotsin turvallisuuspoliisin toimintaa, mikä ei itseäni asiaan tutustumattomana hirveästi kiinnosta, ja saa nuo kohdat tuntumaan ainoastaan tarinan turhanpäiväiseltä pitkittämiseltä. Tämä on yksi syy siihen, miksi minulta on mennyt pieni ikuisuus kolmannen kirjan lukemiseen.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Day 17: Favourite quote from your favourite book


Kauhistus, kuinka nämä haastetehtävät muuttuvat vain vaikeammiksi kerta kerralta! Minä ja sitaatit emme nimittäin muodosta mitään unelmien yhtälöparia. Tottakai lukiessa pistän merkille nokkelia ilmauksia ja maailmaa muuttavia lausahduksia, mutta jälkeenpäin en niitä kuitenkaan enää muista. Ehkä minun pitäisikin alkaa kirjoittaa ylös parhaat sanonnat aina lukiessani.

Aikani Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimoa selailtuani löysin muutamia oivallisia lainauksia. Parhaimpia koskaan lukemiani nämä sitaatit eivät ole, mutta ainakin näistä käy jonkin verran ilmi tekstin taustalla piilevä pisteliäs huumori, kaipaus, sekä epätietoisuus tulevasta.

"Miten on mahdollista, että miehellänne on hypotermia syyskuussa?" -lääketieteen kandi
"Tiedän tavallaan kaiken ja samalla en mitään. Tiedän, miltä näytät nakuna, mutta ennen tätä iltapäivää en tiennyt sukunimeäsi." -Clare
"Miksi minun on aina vain pakko odottaa?" "Koska sinun DNA:si on täydellinen eikä se pompota sinua edestakaisin ajassa kuin jotain pingispalloa." -Henry

 ----

Mitkä ovat teidän lempisitaattinne?

torstai 7. kesäkuuta 2012

Days 15 and 16: Favourite male character & Favourite female character


On tainnut tulla jo blogistani esille, että olen varsin kriittinen kirjojen hahmojen suhteen. Vaadin lempihahmoiltani ainakin tietynlaista särmikkyyttä, sekä kehittymistä tarinan kuluessa. Hahmo voi siis olla myös "paha", kunhan hän vain jossain tarinan vaiheessa osoittaa omistavansa myös inhimillisiä piirteitä.

Harry Potter tai Keltaisten sitruunoiden ravintolan Agnes eivät esimerkiksi koskaan voisi olla lempihahmojani. Agnesin "ovimatosta terveitsetuntoiseksi naiseksi" -kehitys ei välity tarpeeksi voimakkaana lukijalle, muuten epäonnistuneesta hahmosta puhumattakaan. Potter on sentään moniulotteisempi ja paremmin kirjoitettu, mutta tietynlaista kliseisen sankarin leimaa taitaa hänkin otsallaan kantaa.

No, entäs ne lempihahmoni sitten? Muun muassa Trainspottingin Renton sekä Pottereiden Kalkaros ovat lähellä sitä, mitä lempihahmoiltani haen. En hyväksy tai näe oikeaksi kaikkea Rentonin sekoilua, mutta on kiinnostavaa huomata, kuinka kaiken sen ongelmaisuuden takaa löytyy myös oikeudentajun ja lämpimän sydämen omistava mies. Kalkaros puolestaan kehittyy huimasti kirjasarjan edetessä. Ensimmäisissa Pottereissa en niin välittänyt hänestä, mutta kun myöhemmissä vaiheissa valotettiin paremmin hänen äksyilevää käytöstään, huomasin hänen olevan varsin mielenkiintoinen hahmo.

Lempinaishahmoa oli vaikeampi keksiä. Olen huomannut naishahmojen monesti olevan joko hajuttomia ja mauttomia, todella yksipuolisia henkilöitä, tai sitten niiden erilaisuutta ja kapinallisuutta on korostettu melkein epäuskottavuuteen saakka. Aikamatkustajan vaimon Clare on kuitenkin jäänyt mieleeni positiivisessa valossa. Clare on jotain noiden mainitsemieni naishahmojen yleisten piirteiden välimaastosta. Hänessä on pisteliäisyyttä, eivätkä kaikki hänen tekonsa ole moraalin rajojen sisäpuolella, mutta silti hänestä löytyy myös hillitympi puoli.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Days 13 and 14: Your favourite writer & Favourite book of your favourite writer


Aikuisten teoksissa minulla ei varsinaisesti ole lempikirjailijaa. Pidän esimerkiksi Audrey Niffeneggerin, John Irvingin ja Irvine Welshin tyylistä kirjoittaa. Yhden tai kahden luetun teoksen perusteella en kuitenkaan menisi nimittämään ketään arvonimellä "lempikirjailijani".

Roald Dahl oli mielestäni erittäin taitava kirjoittamaan ihastuttavia lastenkirjoja. Hänen kirjojensa maailma on täysin erilainen, kuin mihin olen muissa teoksissa törmännyt. Dahl on onnistunut mielestäni taitavasti yhdistämään teksteissään lastenkirjoille ominaista naiiviutta, hauskoja kommelluksia, sekä rehellisesti sanottuna myös kamalia tapahtumia. Unohtamatta tietenkään pilkahduksia hänen kovin puhutusta mustasta huumoristaan.

Olen lukenut Dahlilta monia lastenkirjoja, muun muassa Jali ja suklaatehdas, Jaakko ja jättipersikka, Nilviöt, Matilda, Iso kiltti jätti ja Ilmarin ihmelääke. Jokainen niistä on maininnan arvoinen, mutta parhaaksi Dahlin kirjaksi valitsen kuitenkin Kuka pelkää noitia. Jo pienenä rakastin kirjan synkähköä tunnelmaa, huumorilla höystettyjä hirvittäviä tapahtumia ja lapsen silmin nähtyä toiveikkuutta.

Roald Dahl on tähän mennessä siis ainoa kirjailija, jota voisin kutsua etuliitteellä "lempi". Ennen lopullista tuomiota aion kuitenkin lukea häneltä vielä kirjan Rakkaani, kyyhkyläiseni, joka on tuleva olemaan ensimmäinen häneltä lukemani aikuisten teos.

torstai 31. toukokuuta 2012

Anna Godbersen: Juoruja (Huumaa, osa 2)



Anna Godbersenin Huumaa-sarjan ensimmäinen osa tutustutti lukijan 1800-luvun lopun valloittaviin seurapiireihin, missä mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Toisin kuin olin toivonut, Huumaa ei onnistunut vakuuttamaan minua arvattavilla juonenkäänteillään ja pyrkyrimäisillä henkilöhahmoillaan. Sen verran luettava se kuitenkin oli, että annoin vielä seuraavalle osalle mahdollisuuden löytäessäni sen halvalla kirjamessuilta.

Juoruja jatkaa suoraan siitä, mihin Huumaa jäi. Kaikkea en halua ensimmäisestäkään osasta paljastaa, mutta sen voin sanoa, että se päättyi varsinaiseen käännekohtaan; kohtaan, joka muutti kaiken aiemmin kerrotun päälaelleen. Juoruja paljastaa enemmän tästä käännekohdasta ja sen vaikutuksista, samoin kuin jo aiemmin tavatuista henkilöistä, kuten perheensä rahaongelmista ja sisarensa katoamisesta kärsivästä Diana Hollandista, uudenlaista elämää elävästä Linasta, sekä varakasta ja seikkailunhaluista Henryä itselleen kärkkyvästä Penelopesta.

Vaikka Juoruja lähtee liikkeelle mielestäni hitaasti kirjailijan kertaillessa aiempia tapahtumia ja pohjustaessa tulevia juonenkäänteitä, oli se loppujen lopuksi oikein positiivinen lukukokemus. Tarinan syventyessä alun hitaus ja oma epäröintini kirjan suhteen unohtuivat, ja uppouduin kuin huomaamatta vuosisadan loppua juhlivien ja kieroilevien henkilöiden elämään. Jos minua sarjan ensimmäisessä osassa harmittikin tarinan ennalta-arvattavuus, on Godbersen onnistunut tässä teoksessa olemaan lankeamatta samaan ansaan. Niin uskomattomia juonenkäänteitä kirja sisältää, alkaen kadonneen ja kuolleeksi oletetun tytön kihlasormuksen ilmestymisestä peräkorven panttilainaamoon, kuin muutamista erittäin yllättävistä hääjuhlista.

Huumaa-kirjaa lukiessani hahmot olivat mielestäni vastenmielisiä ja vain omaa etuaan tavoittelevia pyrkyreitä. Tarinan edetessä toisessa osassa hahmot alkoivat kuitenkin tuntua tutuilta, kuin vanhoilta, mutta ei niin läheisiltä ystäviltä. Toisin kuin aikaisemmin mainitsemassani Chasing Harry Winstonissa, Juoruja-teoksessa kieroilu on oikeastaan hyvin nautittavaa. Kirjan loppuvaiheilla huomasin esimerkiksi pitäväni paljon Penelopesta, tuosta kieroilijoiden kuningattaresta, jonka määrätietoisuutta olin aiemmin ehkä jopa hieman pelännyt.

Mikä minua vaivasi lukiessani Juoruja, ja minkä olin pistänyt merkille jo edeltävässä osassa, oli se, että välillä unohti lukevansa tarinaa, joka sijoittuu aikaan yli 100 vuotta taaksepäin. Godbersen kyllä kuvaa ajoittain aikakauden pukuloistoa, hevoskärryajeluita, sekä seurapiirien muodollista käyttäytymistä, mutta mielestäni se tuntuu vain pintaraapaisulta siitä, mitä 1800-luvulta olisi voinut tarinaan ottaa mukaan.

Kuten ensimmäisessä osassa, myös Juoruja-kirjassa loppu on tarinan kannalta erityisen merkittävä. Viimeiset sivut antavat selvästi viitteitä sarjan seuraavaan osaan Erheitä, joka minunkin pitäisi mahdollisimman pian etsiä jostain käsiini.

*

Anna Godbersen: Juoruja (alkup. RUMORS, 2008)
Suomentanut: Katja Ruunaniemi
Karisto Oy, 2011