Sivut

torstai 25. lokakuuta 2012

Day 26: A book that changed your opinion about something


Kuten jo aikaisemmin totesin, tämä osa oli ehdottomasti yksi haasteen vaikeimpia. Mieleeni ei nimittäin pitkistä pohdinnoista huolimatta tullut ensin mitään järkevää tai tehtävänannon täyttävää kirjaa.

Hain ehkä enemmän teosta, joka olisi muuttanut mielipiteeni esimerkiksi vaikkapa suhtautumisessa toisiin ihmisiin, uskontoon tai muihin vähän isompiin asioihin. No, sellaista ei sitten löytynyt. Tarkemmin ajateltuani mieleeni pälkähti Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän. Kirja, joka tuuletti hieman käsitystäni suomalaisesta, ummehtuneesta kirjallisuudesta, vaikka jäikin jostain syystä kesken. Myös vanhoja tyttökirjoja voidaan kiittää siitä, että ne ovat saaneet aikaan tämän saman reaktion suhtautumisessani klassikoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti