Sivut

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Top Ten Sunday: Kirjamuistoja


Olin viime viikonloppuna niin poikki, että annoin itselleni luvan pitää tauon kaikesta kirjoihin ja kirjoittamiseen liittyvästä - blogi mukaan lukien. Top Ten Sunday ei siis totuttuun tapaan ilmestynyt viime sunnuntaina ollenkaan, mutta tällä viikolla olen onneksi saanut palautettua itseni ruotuun, ja listakin ilmestyy ajallaan.

Kuva on napsaistu kännykällä muutama päivä sitten Aurajoen rannasta. Päivä oli ihanan keväinen, nahkatakilla ja neuleella tuli melkein hiki. Tämänkertainen lista ei periaatteessa liity kevääseen mitenkään, mutta kuvan kaltaiset kevätpäivät tuovat minulle mieleen lämpimiä muistoja kirjoista vuosien varrelta. Niistä koostuukin tämän päivän Top Ten Sunday.

 1. Lukemaan oppiminen
Lukemaan opettelu oli minun kohdallani rehellisesti sanottuna tuskaa, mitä ei välttämättä heti uskoisi. Kyllä siinä tuli muutamaan kertaan itkettyä itkut ja kiristeltyä hampaita aapisen äärellä, ennen kuin hieroglyfisistä kirjaimista alkoi muodostua ymmärrettäviä sanoja. Opin lukemaan vasta ensimmäisen luokan puolessa välissä, mutta oppiminen on kyllä sen jälkeen palkinnut ruhtinaallisesti kaiken työn. Siltä tieltä ei olekaan ollut paluuta.

2. Viikoittaiset käynnit kirjastossa
Kävin lapsena lähikirjastossamme viikoittain, ellen useamminkin. Joka kerta sieltä oli myös pakko lainata mukaan ainakin kymmenen kirjaa niiden edellisten - luettujen, tottakai - tilalle. Suosikkejani olivat moniosaiset sarjat, kuten Neiti Etsivä.

3. Keskittyminen ainoastaan lukemiseen ja kirjan esittelemään maailmaan
On ihmeellistä, kuinka pystyin lapsena keskittymään kirjojen maailmaan niin, etten yleensä tajunnut ympäröivästä maailmasta mitään. Luin esimerkiksi poikkeuksetta automatkoilla, enkä siitä syystä osannut neuvoa serkuille tietä mökillemme. Enhän ollut katsellut maisemia, vaan kirjan tekstiä.

Toinen hyvä esimerkki keskittymisestäni on se, kun olin vuosia sitten kavereideni kanssa kirjastossa. Kaverit melusivat ja kirjastonhoitaja oli tullut pöytämme viereen valittamaan heille. Itse en ollut tietoinen koko kirjastonhoitojan käynnistä, sillä olin lukenut autuaana kirjaa.

4. Kirjakaupoissa kiertely
Kirjakaupoissa kiertely on minusta jotenkin taianomaista. Niin monta kirjaa, jotka vain odottavat ostamistaan ja lukemistaan. Onneksi kirjakauppojen taika on säilynyt vuosien ja kovan käytön jälkeenkin.

5. Uuden lempikirjan löytäminen
Uuden lempikirjan löytäminen on palkitsevaa. On erityisen ihana uppoutua kirjaan, jonka ensimmäiset lauseet tuntuvat jo omilta. Lempikirjan muisto myös säilyy mielessä vielä pitkään lukemisen jälkeen, ja sen pariin jaksaa luultavasti palata uudestaankin.

Ensimmäisiä lempikirjojani taisivat olla erilaiset kuvakirjat, kuten Puppe. Viimeisimpiä löytämiäni lempikirjoja ovat puolestaan olleet George Orwellin Vuonna 1984 ja Haruki Murakamin 1Q84.

6. Lapsena äidin ja isän ääneen lukeminen
Vanhemmat tapasivat lukea minulle ja veljelleni tarinoita useana iltana viikossa. Näistä tuokioista onkin varmaan osaksi lähtöisin syvä kiinnostukseni kirjallisuuteen. Mieleeni on jäänyt ainakin Hans Christian Andersenin ihastuttavat sadut.

7. Paljon vapaa-aikaa kulutettavaksi kirjojen kanssa
Lapsena oli pitkä kesäloma aikaa syventyä lukemiseen. Teimme jopa viikon tai kahden mittaisia mökkireissuja, jotka tuntuivat siihen aikaan minusta varsin tylsiltä, mutta kunhan sain eteeni pinon kirjoja, pysyin hiljaa ja onnellisena.

Kyllä näin vähän vanhempanakin sitä varmasti löytäisi edes jonkin verran aikaa lukemiselle joka päivä. Tuntuu vain, että aina on jokin kiireellisempi asia kesken tai pitää tarkistaa instagramit, sähköpostit ja facebookit. Ehkä tulevana kesälomana hautaudun jonnekin maaseudulle ainoastaan kirjat mukanani.

8. Kirjablogin perustaminen
Blogin perustaminen ei sinänsä ollut mikään yhtäkkinen päähänpisto, vaan olin miettinyt sitä jo useamman vuoden. Aluksi mietin lifestyleblogia ynnä muuta, mutta ajatus kirjablogista kypsyi muiden kirjaharrastajien aiheuttaman kuumeen myötä, sekä siksi, että kirjojen ja kirjoittamisen parissa olen kuin kotonani.

9. Vuorovaikutus
Yksi blogin parhaimpia puolia on vuorovaikutus muiden kirjabloggaajien ja lukemista harrastavien kanssa. Kanssabloggaajat tsemppaavat, sekä jakavat mielellään uusia ja mielenkiintoisia kirjasuosituksia. Voi olla, ettei bloggaaminen olisi edes yhtä mielekästä, ellei kirjabloggaajien yhteisö olisi niin tiivis, ystävällinen ja kuitenkin avoin uusillekin bloggaajille.

10. Kirjallisuuden alan opiskelupaikka
Opiskelupaikan saaminen oli minulle todella iso asia ja ikään kuin antoi viimeisen silauksen vakavalle kirjaharrastukselleni. Olin pitänyt muutamia välivuosia ja takaraivossa kyti jo pieni pelko siitä, etten tule koskaan saamaan opiskelupaikkaa, mutta kovan työn tuloksena pääsin kuitenkin yliopistoon. Opiskelua on kohta ensimmäinen vuosi takana, ja vaikka täytyy myöntää että välillä on ollut raskasta, en kuitenkaan voisi olla onnellisempi. Tätähän minä olen halunnut ihan pienestä asti.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Top Ten Sunday: Kirjat, jotka haluaisin lukea tällä hetkellä


Luettavien kirjojen listani on kilometrin pituinen ja vaihtelee päivästä ja mielialasta riippuen. Tämän viikon Top Ten Sunday -listalle valitsin kuitenkin ne kirjat, joiden lukeminen houkuttaisi eniten tällä samaisella hetkellä.

1. Viktor Pelevin: Hyönteiselämää
Tästä meille kerrottiin eräässä seminaarissa ja kiinnostukseni heräsi heti. Minun on ylipäätään pitänyt lukea Peleviniltä jotain ja tämä kirja, jossa ovat hahmot ovat hyönteisen muodossa, kuulostaa ehdottomasti mielenkiintoisimmalta!

2. Stephen King: Tohtori Uni
Tai jokin muu Kingin teos. En tiedä miksi, mutta viime aikoina minun on ihan hirveästi tehnyt mieli lukea taas Kingin kirjoja, edellisestä kerrasta kun on aikaa kohta 7-8 vuotta. Ehkä tämä tasainen ja vähän puuduttavakin opintojakso on saanut minut kaipaamaan lisää jännitystä elämääni.

3. Dmitri Gluhovski: Metro 2033
Kiinnostukseni venäläistä kirjallisuutta kohtaan ei näköjään ota laantuakseen. Tästä teoksesta oli maininta eräässä pääsykoekirjassani viime keväänä, ja dystopia-aihe sai minut innostumaan siitä. Muutenkin olen lukenut mielestäni liian vähän dystopioita, vaikka ne mielenkiintoisia ovatkin.

4. Alan Bennett: Epätavallinen lukija
Epätavalliseen lukijaan taisin törmätä ensimmäistä kertaa jossain kirjablogissa. Kaikki kirjat, jotka aiheeltaankin käsittelevät kirjoja ja kirjallisuutta, on pakko lukea. Erikoinen asetelma, jossa itse kuningatar vierailee kirjastossa, ei sekään kuulosta huonolta. 

5. Eve Hietamies: Yösyöttö
Tällä hetkellä kaipaan eniten humoristista ja keveää kirjallisuutta. Jostain syystä minulla on sellainen mielikuva, että Hietamiehen teos voisi tarjota sitä minulle. Miehinen näkökulma yksinhuoltajuuteen kuulostaa myös mielenkiintoiselta.

6. Aleksi Pöyry (toim.): Granta 2: Outo
Tämän haluan lukea vain ja ainoastaan blogikirjoitusten perusteella, en olisi tähän varmaan muuten törmännytkään. Minua kiehtoo kaikki outo ja jännittävä, toivottavasti tämä teos pystyy lunastamaan nimensä mukaisen lupauksen.

7. Erik Axl Sund: Varistyttö
Varistyttö on tällä hetkellä hyvin suosittu teos kirjablogien keskuudessa. Teoksen kansikuva on mielestäni ahdistava, pelottava ja jokseenkin jopa oksettava, ja ajattelin ensin etten halua sitä edes koskaan lukea. No, kuten jo edellisen kirjan kohdalla myönsin, vei tässäkin voiton lupaus jännityksestä.

8. Jodi Picoult: Sisareni puolesta
Minun on pitänyt lukea tämä ikuisuuden, siitä lähtien kun luin Picoultin toisen teoksen, Yhdeksäntoista minuuttia (joka on loistava). Kirja kertoo tytöstä, joka on ilmeisesti olemassa ainoastaan siksi, että voisi toimia solupankkina sairaalle sisarelleen. Aihe kuulostaa jälleen todella mielenkiintoiselta.

9. Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat
Tähän voisi sopia oikeastaan mikä tahansa Hosseinin teos. En ole edes sen tarkemmin syventynyt niiden aiheisiin, mutta koska olen kuullut miehen kirjoista kehuja joka puolelta, kiinnostaa minua tutustua niihin.

10. Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Pulkkiselta minulta löytyisi yksi teos jo ihan omasta takaa, mutta jostain syystä sen aihe ei ole tuntunut sopivan tämänhetkiseen hektiseen mielentilanteeni. Siitä syystä haluaisinkin kokeilla Pulkkiselta ensin jotain vähän kevyempää.


Kuva puolestaan liittyy aiheeseen sillä tavalla, että tällä hetkellä haluaisin lukemisen lisäksi kovasti matkustaa Englantiin. Kävimme Lontoossa elokuussa ja olen viime aikoina alkanut tuntea jälleen vetoa sinne. Mielessäni ovat kaikki hyvät ruuat, joita matkalla söimme, ja teatteriesitykset ja kirjakaupat, joihin haluaisin ehdottomasti seuraavalla kerralla päästä.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Haruki Murakami: 1Q84 (osat 1 & 2)


Minulle ei ole hetkeen tullut vastaan sellaista tilannetta, jolloin en olisi osannut sanoa mitään lukemastani teoksesta, ja jos onkin, on teos yleensä ollut käsittämättömän huono. Tilanne, jossa tekisi mieli täyttää tekstikenttä sydämillä ja huutomerkeillä sekä "lukekaa!! lukekaa!!" -ilmauksilla, on minulle aivan uusi. Yritän kuitenkin saada aikaan edes vähän järkevää ulosantia. 

 Haruki Murakamin 1Q84-teos kertoo Tengosta, Fuka-Eristä ja Aomamesta. Siinä on maailma, joka ensisilmäyksellä saattaa näyttää meidän tuntemaltamme, mutta joka on kuitenkin erilainen. Sen maailman taivaalla paistaa nimittäin kaksi kuuta. Nämä kuut ovat yhteydessä siihen, kuinka henkilöiden elämä alkaa pikkuhiljaa suistua pois raiteiltaan. Maailmat sulautuvat yhteen ja kummallisuuksista tulee arkipäivää. Kaiken takana piilee kuitenkin myös vahva rakkaus.

Olen lukenut Murakamilta aikaisemmin teokset Norwegian Wood ja Suuri lammasseikkailu. Nämä teokset olivat hyviä ja saivat minut kiinnostumaan entisestään miehen tuotannosta. Toisaalta niistä jäi puuttumaan jotain oleellista, jotta olisin rakastunut niihin koko sydämestäni. Tuo oleellinen asia saattoi olla hidas kerronta, joka ei tuntunut etenevän mihinkään, tai se saattoi olla kummalliset tapahtumat, joita ei pystynyt järjellä käsittämään. Niin tai näin, 1Q84 auttoi minua ymmärtämään näidenkin hienouden.

Aloin lukea teosta tammikuun alussa pitämäni lukumaratonin aikana. Silloin valittelin edellisten teosten tapaan, kuinka tarina ei tunnu lähtevän millään liikkeelle. Minulla menikin kauan, ennen kuin pääsin mukaan teoksen maailmaan. Silloin kuitenkin tajusin hitaan kerronnan ja toistojen tärkeyden. Haruki Murakami on siitä loistava kirjoittaja, että hänen on mahdollista saada aikaiseksi mielenkiintoinen ja syvä tarina, vaikkei siinä päällisin puolin näytä tapahtuvan mitään. Jo se tapa, jolla hän kertoo Tengon tavallisesta työpäivästä, on minusta maaginen.

Salaperäinen ilmakotelo ja kaksikuinen maailma herättävät varmasti lukijan mielenkiinnon. Mistä ihmeestä on oikein kyse? Murakami käyttää jälleen outoja elementtejä teoksessaan, mutta tällä kertaa en puistellut niille päätäni. En välttämättä tule ymmärtämään kaikkien niiden merkitystä koskaan, mutta se ei haittaa. Olen vähitellen oppinut hyväksymään järjenvastaisuuden, varsinkin kun se esitetään näin realistisella tavalla. Olisin melkein (mutta vain melkein) voinut kuvitella tapahtumien tapahtuneen oikeasti.

Realistisuus on yksi suurimmista syistä, miksi pidän Murakamista. Ei vain hänen tarinansa tunnu todelta, vaan myös hahmot ja maailma. Hän kuvailee henkilöiden elämää niin yksityiskohtaisen tarkasti, että on vaikea kuvitella, ettei näitä ole oikeasti olemassa. Hänen luomansa uusi maailma on niin eheä, että melkein tuntee sen asvaltin jalkojensa alla ja näkee taivaalla kaksi kuuta.

Minä vietin haltioituneen ajan kirjan parissa. Viimeiset sata sivua luin keskellä viikkoa yöunien kustannuksella, mistä seurasi väsyneenä kouluun meneminen. Se ei haitannut. Kun luin viimeisen lauseen loppuun ja suljin kannen, tunsin hetken eläväni tuossa taianomaisessa maailmassa. Onneksi viimeinen osa odottaa vielä lukemattomana hyllyssäni.

★★★★★

Haruki Murakami: 1Q84, osat 1 ja 2 (alkup. 1Q84, 2009)
Suomentanut englanninkielisestä käännöksestä: Aleksi Milonoff
 Tammi, 2013
783s.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Top Ten Sunday: Kirjat, joista luulin pitäväni, mutta jotka osoittautuivat pettymyksiksi


Tämän viikon Top Ten Sunday -listaukseni keskittyy kirjoihin, joiden olen ennalta olettanut olevan hyviä, mutta jotka ovat luettaessa tuottaneet minulle pettymyksen. En väitä kaikkien listan teosten olevan suoranaisesti huonoja, mutta niille asettamiani odotuksia ne eivät ole onnistuneet tavoittamaan.

1. Gillian Flynn: Gone Girl
Tämä teos oli ehdottomasti viime vuoden suurin pettymys. Olin lukenut etukäteen muutamia todella kehuvia arvosteluja, joten oletin saavani luettavaksi laadukkaan ja yllätyksellisen jännärin. Alkuasetelma on herkullinen, mutta siihen kirjan hienous jääkin. Hahmot ovat niin vastenmielisiä, että heihin samaistuminen on mahdotonta, tarina on hienoisen epäuskottava ja juonenkäänteet ennalta-arvattavia.

2. Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema
Odotin kirjalta nimen perusteella aistikkuutta, täyteläisyyttä ja hersyvää huumoria. Kirja kuvailee monia ruoka-annoksia ja arvostetun ruokakriitikon suhdetta niihin, mutta jostain syystä kuvaukset jäävät liian pinnallisiksi. Jos kirjassa kerrotaan antaumuksella ruoka-annoksista, odotan näkeväni ne silmilläni ja haistavani niiden tuoksun nenässäni. Tämä teos ei kuitenkaan pystynyt siihen. Lisäksi koin usean näkökulman tekevän tarinasta etäisen ja sekavan.

3. Cecelia Ahern: P. S. Rakastan sinua
Tätä minulle suosittelivat kaverini, jotka olivat liikuttuneet syvästi kirjaa lukiessaan. Omasta mielestäni kirja oli kuitenkin yltiösiirappinen, eivätkä koskettavat kohdat osuneet minuun vaan tuntuivat olevan tarinassa lähinnä siksi, että lukijat saataisiin itkemään.

4. David Nicholls: Sinä päivänä
Sinä päivänä osoittaa hyvin sen, kuinka ärsyttävät hahmot voivat pilata koko tarinan. Emma ja Dexter ovat kaikessa saamattomuudessaan ja omahyväisyydessään niin kamalia, ettei minua yksinkertaisesti lopulta kiinnostanut heidän kohtalonsa.
 
5. Kajsa Ingemarsson: Keltaisten sitruunoiden ravintola
Tätä teosta lukiessani ihmettelin kovasti, kuinka se on saattanut olla "Ruotsin myydyin kirja vuonna 2005" (lainaus teoksen takakannesta). Teksti on kömpelöä ja voisi mielestäni olla lähinnä aloittelevan kirjoittajan kynästä lähtöisin. Päähenkilö on aikuinen nainen, joka kuitenkin käyttäytyy välillä kuin teini-ikäinen kiukutellessaan vanhemmilleen. Teoksessa on myös muutama kohta (kuten ruokakriitikon epäily sadomasokistiksi), jotka eivät mielestäni sovi sen tyyliin.

6. Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
Vadelmavenepakolaisella on omat hyvät hetkensä. Nautin erityisesti teoksen loppupuolesta päähenkilön joutuessa ongelmiin hulvattoman huijauksensa vuoksi. Toisaalta alkua oli pohjustettu mielestäni liikaa Ruotsin poliittisten kiemuroiden selittelyllä.

7. Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
Pidän teoksen kerrontatavasta, joka paljastaa oleellisen juonenkäänteen jo heti ensimmäisissä lauseissa. Tapauksen taustojen selvittäminen ei kuitenkaan jaksanut pitää otteessaan, vaan koin lukukokemuksen pitkäveteisenä ja loppupuolella vähän ahdistavanakin. Monet ovat hehkuttaneet tämän kirjan hienoutta, mutta itse en valitettavasti sitä nähnyt.

8. Jenny Downham: Ennen kuin kuolen
Kirjan ajatus siitä, kuinka päähenkilö toteuttaa kuolemansa kynnyksellä tekoja, jotka on aina elämässään halunnut kokea, on hieno ja kaunis. En kuitenkaan pystynyt tuntemaan sympatiaa päähenkilöä kohtaan. Ymmärrän, että tieto lähestyvästä kuolemasta tekee varmasti kipeää ja aiheuttaa turhautumista. Minusta päähenkilö tuntuu kuitenkin tekeytyvän lähes marttyyriksi ja oikeuttavan huonon käytöksensä muita kohtaan sillä, että kuolee kohta. Teos kuvaa raskasta aihetta koskettavasti, mutta minulle päähenkilön asenne muodostui ongelmaksi.

9. Stieg Larsson: Millennium-trilogia
Larssonin trilogia ei tarjonnut minulle juuri mitään uutta, vaikka sen omaperäisyyttä on kuultu hehkutettavan joka paikassa. Täytyy myöntää, että tarina on rakennettu hyvin ja pysyy kasassa kaikkien kolmen osan verran. Kuitenkin sen ainekset, kuten juopotteleva naistenmies päähenkilönä, ovat minulle ennestään jo liiankin tuttuja. Myös laajat kuvaukset poliisin toiminnasta saivat minut pitkästymään, vaikka niiden perusteellisuutta kunnioitankin.

10. Elizabeth Gilbert: Eat, Pray, Love
Kirjan ensimmäinen osio on mielestäni hyvä. Se on hauska ja elämänmyönteinen, vaikka päähenkilöllä ei aluksi mene elämässään hyvin. Jälkimmäiset osiot eivät olleet yhtä mielenkiintoisia. Varsinkin toisesta osiosta minulle tuli vähän liikaa mieleen uskonnolliset elämänhallintaoppaat.


Oletteko muuten jo aivan kyllästyneet näihin listauksiin? Ensi viikolla on pitkästä aikaa tulossa myös kirja-arvostelu, sillä sain luettua loppuun ihananmahtavan 1Q84:n.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Top Ten Sunday: Teokset, jotka olivat lähes täydellisiä


Aloitin viime viikolla Top Ten Sunday -sarjan, jossa listaan aina sunnuntaisin kymmenen teosta, asiaa tai tekijää, jotka liittyvät jollain tavalla kirjallisuuteen. Sarjaa pystyy seuraamaan myös sivupalkin listauksia-tagin kautta.

Tällä viikolla keskityn teoksiin, jotka antoivat minulle lähes täydellisen lukukokemuksen. Jotain oleellista niistä jäi kuitenkin puuttumaan, jotta niistä olisi tullut uusia lempikirjojani.

1. Mihail Šiškin: Sinun kirjeesi
Tämä kirja avarsi maailmaani monella tapaa. Koska se kuitenkin toimi minulla pääsykoekirjana, en kokenut saavani siitä sillä hetkellä kaikkea irti. Tämä täytyy siis ehdottomasti lukea vielä joskus uudelleen. Ja ellette te ole tätä lukeneet, niin lukekaa ihmeessä!

2. Katherine Pancol: Kilpikonnien hidas valssi
Rakastan Pancolin toista kirjaa, Krokotiilin keltaisia silmiä. Jatko-osa ei kuitenkaan yltänyt aivan samaan. Pancolin vahvuus kirjailijana tulee mielestäni parhaiten esiin arkipäivän kuvauksissa, joihin hän saa aivan omanlaisensa, kiinnostavan ja täyteläisen tunnelman. Kilpikonnien hitaassa valssissa mukana on myös raakoja murhia, jotka eivät sovi Pancolin muuten keveään tyyliin.

3. Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo
Pidin Tuulen varjon taianomaisesta ja karmivasta tunnelmasta. Jotain vähän pettymykseksi jääneestä kokonaisuudesta saattaa kuitenkin kertoa se, etten muista kirjasta juuri mitään muuta.

4. Michael Cunningham: Illan tullen
Cunninghamin kirja on kaunis ja yksinkertaisesti kerrottu. Jos jonkin kirjan voi sanoa olevan visuaalinen, on tämä sellainen. Tarina kulkee pitkin taidemuseoita, ja teokset voi melkein nähdä omin silmin. Kirjassa on suuria teemoja, joita ei kuitenkaan avata suoraan, vaan lukija joutuu pohtimaan niitä rivien välistä. Minulle tämä kirja oli kuitenkin kerronnaltaan ehkä vähän liiankin yksinkertainen, minkä lisäksi luin sen viime keväänä pahimpaan pääsykoestressiaikaan. Tämä teos sopiikin ehdottomasti luettavaksi hetkiin, jolloin ei ole kiire mihinkään.

5. John Irving: Kaikki isäni hotellit
Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka Irvingiltä luin. Vaikka pidin teoksesta paljon, jätti se minut vähän hämmentyneeksi lukuisilla kummallisilla elementeillään, kuten karhupukuisella naisella. Toinen Irvingiltä lukemani teos, Viimeinen yö Twisted Riverillä, oli taas tavanomaisempi, muttei tarpeeksi kiinnostava aiheeltaan. Kenties kolmas Irving (Neljäs käsi tai Minä olen monta) osoittautuu napakympiksi?

6. Nick Hornby: Uskollinen äänentoisto
Uskollinen äänentoisto oli teini-ikäisenä minulle osuva teos, pidinhän yli kaiken musiikista ja nasevasta huumorista. Kaikesta huolimatta lukukokemus jäi vähän pintapuoliseksi, sillä en kokenut samaistuvani päähenkilöön ollenkaan, vaan pidin häntä lähinnä ärsyttävänä.

7. Haruki Murakami: Norwegian Wood
Norwegian Wood on uskomattoman herkkä kirja, mutta minun kompastuskivekseni osoittautui sen hidas kerronta. Olenkin vasta nyt kolmannen Murakami-kirjan kohdalla oppinut löytämään kirjailijalle ominaisen kerronnan hienouden.

8. Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani
Kotiopettajattaren romaani on mielestäni erittäin hieno kasvukertomus, joka sisältää myös rakkautta ja jännitystä. Aivan viiden tähden verran se ei kuitenkaan minua koskettanut. Tämä saattaa johtua vuosista minun ja teoksen välillä, vaikka kirja muuten tuntuukin kestäneen aikaa loistavasti.

9. Molière: Saituri
Saituri on yksi parhaimmista näytelmistä, jotka olen lukenut. Sen lisäksi, että minulla on ollut ennakkoluuloja klassikkoja kohtaan, olen myös epäillyt näytelmien hienoutta. Saiturin huumori todisti kuitenkin vääriksi kummatkin epäluuloni. Tietynlaista syvyyttä jäin kuitenkin vielä kaipaamaan tarinalta, mutta ehkä tämä toimisikin vielä paremmin näyttämöllä?

10. Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut
Christien murhamysteeri on sellainen, jota edelleen muistelen lämmöllä, vaikka sen lukemisesta on vuosia. Toisaalta kierolla tarinalla oli myös kääntöpuolensa, sillä mielestäni se oli ajoittain sekava. Varsinkin kirjan alkupuolella minulla oli vaikeuksia pysyä mukana lukuisissa hahmoissa.