Kajsa Ingemarsson: Keltaisten sitruunoiden ravintola

Terveisiä Helsingistä! Takana on muun muassa mahtava päivä Linnanmäellä, liian monta hampurilaisateriaa, sekä muutama kassi ostoksia (kirjoja en tosin tällä kertaa tullut ostaneeksi yhtään). Ihana pikkuloma, mutta kiva olla taas kotona!

Tässä olisi seuraava kirja-arvostelu, kuten jo aiemmin lupailinkin.

"Eikö hän ollut hieman liian nuori omistautuakseen niin täydestä sydämestään nostalgialle?"

Pikkukaupungin kasvatti Agnes on tyytyväinen elämäänsä Tukholman hulinassa. Kunnes lähentelevä pomo antaa potkut hovimestarin toimesta rikkoutuneen arvoviinipullon vuoksi, ja rokkaripoikaystävä löytää paremman "meloniparin" rinnalleen. Avun särkyneen sydämen korjaamiseen ja tyhjyyttään ammottavan pankkitilin täyttämiseen tarjoaa yllättäen vanha työkaveri, joka on perustamassa omaa ravintolaa. Tulevaisuus näyttää Agnesin mielestä yhtä valoisalta, kuin ravintolan vasta maalatut sitruunankeltaiset seinät. Mutta entä sitten, kun ravintola, johon kaikki ovat panostaneet melkein koko elämänsä, ei tunnukaan menestyvän?

Keltaisten sitruunoiden ravintola oli varsin erikoinen lukukokemus. Ensimmäisten kappaleiden jälkeen olin jo valmis heittämään kaiken toivon menemään, puolessa välissä olin varma siitä, että kirja on yksi epäonnistuneimmistä teoksista ikinä. Sitten jotain tapahtui. Tarina vetäisi minut mukaansa, ja loput kirjasta luinkin lähinnä ahmien.

Mikään loistoteos Keltaisten sitruunoiden ravintola ei ole. Teksti on haparoivaa ja mielikuvituksetonta, ja kirjailija (/suomentaja?) käyttää liikaa lyhyitä virkkeitä, mikä saa aikaan töksähtelevän vaikutelman. Teos on ilmeisesti tarkoitettu nuorille aikuisille, mutta välillä epäuskottava tarina ja hahmot tuntuvat aliarvioivan jopa teini-ikäistä. Kuka lähellä kolmeakymmentä ikävuotta oleva henkilö oikeasti käyttää sanaa "melonit"?

Olen aikaisemmin puhunut siitä, kuinka tärkeitä kirjan hahmot ovat minulle. Keltaisten sitruunoiden ravintolan hahmot eivät ole onnistuneita oikeastaan ollenkaan, ja pahin kaikista on päähenkilö Agnes. Aikuinen nainen, joka käyttäytyy kuin murrosiässä oleva nuori. Hän vähättelee jatkuvasti vanhempiensa unelmia, vihaa naapuriaan vanhahtavan musiikkimaun vuoksi ja kuvittelee tämän olevan vainoaja, koska tämä käy muutaman kerran hänen työpaikallaan syömässä. Myös tunnettu "ruokakriitikko" haluaa selvästi pukeutua domina-asuun ja piiskata häntä, koska kutsuu hänet lounaalle kanssaan.

Jokin teoksessa sai minut kuitenkin luopumaan ajatuksesta, että se olisi täysin epäonnistunut. Se ei ollut kirjan antoiset ruokakuvaukset, jotka eivät olleet niin antoisia, kuin olin etukäteen kuvitellut, ja joita olisin toivonut takakansitekstin perusteella lisää. Se ei myöskään ollut kirjan hahmot tai niiden kasvaminen tarinan kuluessa. Tarina itse, sen sujuvampi kulku ja jännittävien tapahtumien lisääntyminen, se se oli. Kirjailija tuntuu säästäneen kiinnostavimmat kohtaukset teoksen loppupuoliskolle, sillä puoleen väliin asti tarina matelee.

En erityisesti suosittele Keltaisten sitruunoiden ravintolaa kenellekään, mutta en myöskään kadu, että itse sen tulin lukeneeksi. Täysin en ymmärrä, kuinka kirja on takakannen perusteella voinut olla "Ruotsin myydyin romaani vuonna 2005", mutta ehkä onnistuin tavoittamaan pienen palan siitä, mitä nämä muut kirjan ostaneet ihmiset ovat tunteneet sitä lukiessaan.

*

Kajsa Ingemarsson: Keltaisten sitruunoiden ravintola (alkup. Små citroner gula, 2004)

Suomentanut: Sanna Manninen

Otava, 2009