Anna Godbersenin Huumaa-sarjan ensimmäinen osa tutustutti lukijan 1800-luvun lopun valloittaviin seurapiireihin, missä mikään ei ole sitä, miltä näyttää. Toisin kuin olin toivonut, Huumaa ei onnistunut vakuuttamaan minua arvattavilla juonenkäänteillään ja pyrkyrimäisillä henkilöhahmoillaan. Sen verran luettava se kuitenkin oli, että annoin vielä seuraavalle osalle mahdollisuuden löytäessäni sen halvalla kirjamessuilta.
Juoruja jatkaa suoraan siitä, mihin Huumaa jäi. Kaikkea en halua ensimmäisestäkään osasta paljastaa, mutta sen voin sanoa, että se päättyi varsinaiseen käännekohtaan; kohtaan, joka muutti kaiken aiemmin kerrotun päälaelleen. Juoruja paljastaa enemmän tästä käännekohdasta ja sen vaikutuksista, samoin kuin jo aiemmin tavatuista henkilöistä, kuten perheensä rahaongelmista ja sisarensa katoamisesta kärsivästä Diana Hollandista, uudenlaista elämää elävästä Linasta, sekä varakasta ja seikkailunhaluista Henryä itselleen kärkkyvästä Penelopesta.
Vaikka Juoruja lähtee liikkeelle mielestäni hitaasti kirjailijan kertaillessa aiempia tapahtumia ja pohjustaessa tulevia juonenkäänteitä, oli se loppujen lopuksi oikein positiivinen lukukokemus. Tarinan syventyessä alun hitaus ja oma epäröintini kirjan suhteen unohtuivat, ja uppouduin kuin huomaamatta vuosisadan loppua juhlivien ja kieroilevien henkilöiden elämään. Jos minua sarjan ensimmäisessä osassa harmittikin tarinan ennalta-arvattavuus, on Godbersen onnistunut tässä teoksessa olemaan lankeamatta samaan ansaan. Niin uskomattomia juonenkäänteitä kirja sisältää, alkaen kadonneen ja kuolleeksi oletetun tytön kihlasormuksen ilmestymisestä peräkorven panttilainaamoon, kuin muutamista erittäin yllättävistä hääjuhlista.
Huumaa-kirjaa lukiessani hahmot olivat mielestäni vastenmielisiä ja vain omaa etuaan tavoittelevia pyrkyreitä. Tarinan edetessä toisessa osassa hahmot alkoivat kuitenkin tuntua tutuilta, kuin vanhoilta, mutta ei niin läheisiltä ystäviltä. Toisin kuin aikaisemmin mainitsemassani Chasing Harry Winstonissa, Juoruja-teoksessa kieroilu on oikeastaan hyvin nautittavaa. Kirjan loppuvaiheilla huomasin esimerkiksi pitäväni paljon Penelopesta, tuosta kieroilijoiden kuningattaresta, jonka määrätietoisuutta olin aiemmin ehkä jopa hieman pelännyt.
Mikä minua vaivasi lukiessani Juoruja, ja minkä olin pistänyt merkille jo edeltävässä osassa, oli se, että välillä unohti lukevansa tarinaa, joka sijoittuu aikaan yli 100 vuotta taaksepäin. Godbersen kyllä kuvaa ajoittain aikakauden pukuloistoa, hevoskärryajeluita, sekä seurapiirien muodollista käyttäytymistä, mutta mielestäni se tuntuu vain pintaraapaisulta siitä, mitä 1800-luvulta olisi voinut tarinaan ottaa mukaan.
Kuten ensimmäisessä osassa, myös Juoruja-kirjassa loppu on tarinan kannalta erityisen merkittävä. Viimeiset sivut antavat selvästi viitteitä sarjan seuraavaan osaan Erheitä, joka minunkin pitäisi mahdollisimman pian etsiä jostain käsiini.
*
Anna Godbersen: Juoruja (alkup. RUMORS, 2008)
Suomentanut: Katja Ruunaniemi
Karisto Oy, 2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti