Sivut

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Alan Bradley: Piiraan maku makea



11-vuotias Flavia de Luce rrrakastaa kemiaa ja omaa laboratoriotaan perheensä kotikartanossa Buckshawissa, Englannin maaseudulla. Kun tyttö ei ole keittelemässä myrkkyliemiä inhottavia isosiskojaan varten tai opettelemassa ulkoa uusia kaavoja, tykkää hän toimia salapoliisina. Yleensä tehtävät käsittelevät arkisia asioita, kuten sitä, kuka on mahtanut haukata palasen keittäjän vaniljapiiraasta, josta kukaan perheenjäsen ei pidä. Homma muuttuu kuitenkin vakavaksi, kun Flavia eräänä aamuna törmää kurkkumaalla kuolemaa tekevään mieheen. Kuolemaa epäillään pian murhaksi, ja lopulta jopa arkisella vaniljapiiraalla tuntuu olevan osansa jutussa.

Kirjaa suositellaan takakannessa Agatha Christien teosten sekä Viisikoiden ystäville, eivätkä suositukset juuri metsään mene. Flavia nimittäin on kuin pienoisversio Christien tunnetuimmista salapoliiseista loistavine päättelykykyineen ja ajoittain jopa liiankin itsevarmoine olemuksineen. Aikuisten keskuudessa Flavian ylenpalttinen into murhatapausta kohtaan aiheuttaa ihailun sijaan hämmästystä, ja varsinkin poliisit käskevät häntä pysymään siitä erossa, kuten tavallisen lapsen pitäisikin. Flavia ei kuitenkaan vähästä lannistu, vaan käyttää oletettua lapsenomaisuuttaan häikäilemättä hyväkseen päättäessään selvittää tapauksen ennen virkavaltaa.

Flavia on ikäisekseen hyvin itsenäinen, mutta välillä hänelläkin on hetkiä, jolloin tuntee olevansa yksin maailmassa. Hän asuttaa kartanoa isänsä ja kahden sisarensa kanssa, mutta isä on ollut etäinen rakkaan vaimonsa kuolemasta saakka, eivätkä sisaret voi sietää Flaviaa, vaan ovat iloisia hänen joutuessaan pinteeseen. Kartanoa pitävät oikeastaan pystyssä vain keittäjänä toimiva rouva Mullet, sekä Flavian isän apuri Dogger, joka on lähinnä Flavian uskottua. Ajoittain Flavian kokema yksinäisyys tuo koko tarinan ylle synkkiä pilviä, mutta tyttö itse ottaa kohtalonsa usein huumorilla.

Piiraan maku makea on nokkela ja nenäkäs teos, kuten pikkuvanha sankarittarensa itse. Perinteisenä, 1950-luvulle sijoittuvana salapoliisitarinana se ei juonellaan tuo genreensä mitään uutta, mutta vie voiton kotiin omaperäisellä päähenkilöllä ja hauskoilla, rönsyilevillä kuvauksilla. Tunnelma muuttuu varsin jännittäväksi loppua kohden, joten ihan pienimmille lukijoille en tätä lähtisi suosittelemaan, kun taas aikuiset ja teini-ikäiset varmasti viihtyvät tarinan parissa.

Kirjassa on paljon viittauksia kemiallisiin yhdistelmiin ja (ilmeisesti) brittiläisen kulttuurin suuriin nimiin, mutta minulta nämä menivät perehtymättömänä aivan ohi. Vaikka kirjasta ei oikein syvällistä tasoa löydy, toimii se viihdekirjallisuutena erinomaisesti. Ei taida olla epäilystäkään siitä, aionko lukea myös sarjan seuraavan osan, Kuolema ei ole lasten leikkiä. Vähintäänkin jo näiden kirjojen herkullisen kammottavat kansikuvat ja nimet tekevät sarjasta kokonaisuudessaan tutustumisen arvoisen.

Piiraan maku makea -kirjalla osallistun Goodreads-haasteen kohtaan 10. A mystery or thriller.

★★★★ 

Alan Bradley: Piiraan maku makea (alkup. The Sweetness at the Bottom of the Pie, 2009)
Suomentanut: Maija Paavilainen
Bazar, 2014
389s. 

tiistai 20. tammikuuta 2015

David Walliams: Mr Stink (& blogin ulkoasun muodonmuutos!)


David Walliamsin Mr Stinkistä tuli ensimmäinen vuonna 2015 lukemani kirja. Ihan hyvä aloitus uudelle lukuvuodelle, vaikka kirjassa olisi mielestäni ollut aineksia vieläkin parempaan suoritukseen. Mainio lähtökohta on myös se, että luin kirjan englanniksi, sillä olen luvannut itselleni lukea tämän vuoden aikana enemmän vieraskielisiä kirjoja.

Mr Stink on lastenkirja, joka kertoo nimensä mukaisesti eräästä herra Lemusta. Herra Lemu on koditon mies, joka pitää majaa kaupungin penkillä likaisen ulkoasunsa ja vielä likaisemman koiransa kanssa. Ihmiset välttelevät herra Lemun seuraa, sillä hän haisee niin, niin pahalle, että silmät täyttyvät kyynelistä, jos seisot liian lähellä.

Toisaalla asustaa kiltti ja ujo, Chloe-niminen tyttö, joka tuntee itsensä ulkopuoliseksi niin kotona kuin koulussa. Kun Chloe ensimmäisenä ihmisenä pysähtyy juttelemaan herra Lemun kanssa, tulee heistä hyvät ystävät. Chloen harmiksi hänen koppava äitinsä suunnittelee kuitenkin ajavansa kodittomat kokonaan pois kaduilta, jos hän pääsee ministeriksi. Chloe saa mielestään hyvän idean, ja päättää piilottaa uuden ystävänsä perheensä pihavarastoon, jotta tällä olisi katto pään päällä. Siitä ne vaikeudet kuitenkin vasta alkavat.

Varsinkin kirjan alkupuoli on täynnä hersyvää huumoria. Herra Lemu tyhjentää erään kahvilan silmänräpäyksessä ja hänen hajunsa kerrotaan säilyvän vielä viikkojenkin päästä paikoissa, joissa hän on viettänyt aikaa. Tarinan edetessä syvennytään myös vähän vakavampiin aiheisiin. Mr Stink opettaa muiden, myös erilaisten ihmisten huomioon ottamista. Eikä herra Lemun menneisyydestäkään paljastuva asia ole kevyimmistä päästä.

Päähenkilö Chloe on varmasti monelle lapselle hyvä samaistumisen kohde siinä, kuinka hän uskaltaa toimia oikeaksi kokemallaan tavalla, vaikka kokee vastustusta. Itse kuitenkin pidin Chloeta vähän vaisuna ja ihastuinkin enemmän herra Lemuun sekä Chloen äitiin. Herra Lemu on mielenkiintoinen hahmo kaikessa kompleksisuudessaan, vaikka piirre välillä meneekin jo vähän sekavan puolelle. Chloen äiti puolestaan on räiskyvä persoona, joka myrkyllisyydessään toi minulle mieleen Roald Dahlin lastenkirjojen äiti- ja isä-hahmot. En kuitenkaan pitänyt suunnasta, johon hahmot kehittyvät, sillä se vie mielestäni lopulta terän.

Walliamsia ja Roald Dahlia on verrattu muutenkin paljon toisiinsa, eikä välttämättä ihme, sillä Dahlin luottokuvittaja Quentin Blake on tehnyt tämänkin kirjan kanssa erinomaista työtä. Liikaa ei kuitenkaan kannata miesten teoksia yhdistää toisiinsa, sillä mielestäni Walliamsin kirja toimii paremmin omillaan, ilman Dahlin nimen varjoa.

Mr Stink -kirjalla aloitan myös 50 kohdan Goodreads-haasteen. Kirja sijoittuu kohtaan 45. A book set during Christmas.

★★★ 

David Walliams: Mr Stink 
HarperCollins Children's Books, 2009
267s.


Kuten ehkä huomaatte, blogin ulkoasu on käynyt läpi vähän muutoksia. Olen ollut oikeastaan ihan blogin alkukuukausia lukuun ottamatta tyytymätön banneriin, mutta en ollut aikaisemmin saanut tehdyksi asialle mitään. Ei sillä, että minulla nytkään olisi juuri ollut taitoja muuttaa ulkoasua, mutta poikaystävän avustuksella banneri- ja profiilikuvat saatiin vaihdettua enemmän mieleisiksi. Nyt ulkoasu näyttää omasta mielestäni aiempaa tasapainoisemmalta.

Sivupalkista löytyvät lisäksi uutena Facebook-, Twitter- ja Instagram-sivuni. Facebook-sivu on pyhitetty ainoastaan blogijulkaisuille, mutta Instagramiin ja Twitteriin kuvailen ja kirjoittelen muitakin asioita. Tervetuloa seuraamaan. :)

Mitäs tykkäätte uudesta ulkoasusta, vai huomaako eroa vanhaan edes?

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Sophie Kinsella: Hääyöaie


Lottiella on tapana tehdä jotain todella älytöntä erotessaan parisuhteesta, kuten vaikkapa ottaa kivulias intiimialueen lävistys. Kun Lottie on siis jälleen kerran eroamassa, aavistaa isosisko Fliss pahaa. Onko tällä kertaa luvassa rajuja muutoksia ulkonäölle vai uusi, aivan liian kallis asunto hienolta ja aivan liian kalliilta alueelta? Flissin huolet käyvät toteen, kun Lottie ilmoittaa ilouutisen: hän on menossa naimisiin juuri maisemiin ilmestyneen ex-poikaystävänsä kanssa, jota ei ole tavannut 18 vuoteen!

Nimensä mukaisesti hääyöllä on kirjassa suuri merkitys, muttei mitenkään perinteisessä mielessä. Flissillä on takanaan huono liitto, eikä hän halua siskonsa joutuvan kokemaan samaa. Kun Fliss myöhästyy häiden estämisessä, laittaa hän kaikkensa peliin, jotta Lottien ja tämän miehen hääyöstä tulee kirjaimellisesti kammottava. Näin liitto voi olla vielä mahdollista perua.

Kirjassa on Kinsellan tuotannosta tuttuja teemoja rakkaudesta perhesuhteisiin. Siinä pohditaan, kuinka menneisyydessä tekemämme valinnat vaikuttavat tulevaisuuteemme, ja onko kauan sitten roihunneella tulisella romanssilla mahdollista kehittyä vuosisadan rakkaustarinaksi vai pitäisikö menneiden antaa vain olla. Tarina lähtee tuttuun tapaan liikkeelle englantilaisesta kaupunkimaisemasta, mutta lopulta henkilöt löytävät itsensä kauniilta Kreikan saarelta.

Sain kirjan joululahjaksi, ja se olikin mitä sopivin rentoon lomanviettoon. Juonenkäänteet yllättivät uskomattomuudellaan ja hahmot olivat höttöisiä kuin kuvassa näkyvät vaahtokarkit, mutta myös hyvällä tavalla hupsuja. Varsinkin impulsiivisen Lottien valintoja oli mielenkiintoista seurata, vaikka tarinan lopputuloksen pystyikin arvaamaan aika aikaisessa vaiheessa.

Hääyöaie toi Suomen kylmään joulukuuhun vaaleanpunaisia unelmia ja lämpimän tuulahduksen Kreikan saaristosta. Tarinaa ei kannata ottaa kovin vakavasti, mutta pinnan alta voi löytää myös joitakin tärkeitä ajatuksia. Hieman enemmän olen pohtinut Kinsellan kirjoja täällä.

★★★★ 

Sophie Kinsella: Hääyöaie (alkup. Wedding Night, 2013)
Suomentanut: Aila Herronen
WSOY, 2014
389s.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Pulkkista ja Rowellia


Rainbow Rowell: Eleanor&Park


En ole hetkeen lukenut juuri lainkaan nuortenkirjoja. Nyt pinnalla olevat dystopiateokset kun tuntuvat sekoittuvan massaan, enkä tiedä, mikä niistä olisi oikeasti lukemisen arvoinen. Tästä syystä Rainbow Rowellin realistinen Eleanor&Park tuntui tuoreelta löydöltä.

Kirja kertoo kuusitoistavuotiaista Eleanorista ja Parkista, jotka joutuvat istumaan joka päivä vieretysten ahtaassa koulubussissa. Vähitellen, lyhyiden keskustelunpätkien kautta, he tunnistavat toisissaan piilevän ulkopuolisuuden tunteen ja rakastuvat. Rakkaus ei ole aina nuorille ihmisille helppoa, mutta Eleanorille ja Parkille se on vielä vaikempaa läheisiltä tulevien paineiden ja huonojen kotiolojen vuoksi.

Yleensä nuortenkirjoja lukiessani olen kokenut ongelmaksi sen, etten tunnista hahmoista itseäni teini-ikäisenä, vaan ne tuntuvat epäuskottavilta aina puhetapaansa myöten. Eleanoria&Parkia lukiessani tällainen ei kuitenkaan minua vaivannut. Päähenkilöt ovat sympaattisia, ja lukijat ovat heidän puolellaan. Hahmot myös käyttäytyvät inhimillisesti, niin kuin olisin voinut kuvitella itseni ja ystävieni käyttäytyvän samanlaisissa tilanteissa.

Yhteen summattuna Rowellin romaani on suloinen ja rehellinen kuvaus nuorista, sopeutumisesta ja rakkaudesta. Kirjan rakkaus on juuri sellaista, mitä se teini-iässä oli: nopeasti syttyvää ja koko maailman kattavaa. Suosittelen lämpimästi kaikille.

★★★★★ 

Rainbow Rowell: Eleanor&Park 
St. Martin's Griffin, 2013
328s.


Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän 


Riikka Pulkkisen Totta oli tottavie aikamoinen teos, varmasti yksi parhaimpia lukemiani suomalaisia kirjoja. Siksi rima Iiris Lempivaaran levotonta ja painavaa sydäntä kohtaan oli korkealla, vaikka tiesin jo etukäteen odottaa jotain aivan erilaista.

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on osaksi kevyt ja huumorintajuinen, osaksi vakava teos Iiriksestä, joka tulee jätetyksi monen yhteisen vuoden jälkeen, juuri silloin, kun olisi korkea aika odottaa kosintaa. Kirja kertoo Iiriksen selviytymisestä eron jälkeen, hänen tutustumisestaan uudelleen itseensä ja kaikista mahdollista ongelmista, joita deittailuviidakossa tulee eteen.

Kirjassa on monia hyviä puolia. Se oli helposti ja nopeasti luettava, jopa kännykän näytöltä. Siitä voi löytää useita tarkkanäköisiä huomioita elämästä, rakkaudesta ja ihmisistä. Ajoittain se saa jopa vähän nauramaan. Päällimmäisenä minulle jäi kuitenkin mieleen tietynlainen teennäisyys. Sanavalinnat ovat usein tahallisen konstikkaita ja hienoja, vaikka yksinkertainen riittäisi aivan hyvin. En myöskään voinut sietää päähenkilöä ja tämän ylikorostettua minä-kuvaa.

Kahden kirjan perusteella voin sanoa pitäväni Pulkkisesta, vaikkei hän mielestäni tällaisessa kevyemmässä kirjallisuudessa parhaimmillaan olekaan. Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän sopii luettavaksi ainakin silloin, kun kaipaa eronjälkeistä huumoria tai haluaa tutustua itseensä paremmin. Itse en olisi kuitenkaan menettänyt aivan hirveästi, vaikka tämä olisi jäänyt lukemattakin.

★★★ 

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Otava, 2013
E-kirja
174s.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Charles Dickens: Joululaulu


Kun pyysin teitä lukijoita suosittelemaan arvontapostauksessani jouluisia kirjoja, oli yksi suosituimmista vinkeistä Charles Dickensin Joululaulu (tai toiselta nimeltään esimerkiksi Saiturin joulu). Tunnelmaltaan loppujen lopuksi iloinen ja lämmin kirja sopi oikein mainiosti joulupäivään, jonka aikana sen luin. 

Kirjan pääosassa on Ebenezer Scrooge -niminen pihi äijänkuvatus, jolla ei ole sydäntä joulupyhille, köyhille ihmisille - tai ihmisille ylipäätään. Eräänä jouluyönä hän saa vieraakseen kolme aavetta, joista yksi näyttää hänelle menneisyyden, yksi nykyisyyden ja yksi tulevaisuuden. Käyntien tarkoituksena on muuttaa Scroogen asennetta, jottei häntä odottaisi kuolemansa jälkeen vaellus maan päällä raskaiden kahleiden kanssa.

Lukija temmataan Scroogen kanssa matkalle suoraan lämpimästä sängystä. Aaveet kuljettavat heitä synkän ja vaatimattoman, Scroogen taustoja selittävän menneisyyden kautta tärkeiden valintojen nykyisyyteen ja niiden seurauksista kärsivään tulevaisuuteen. Olivat aaveet sitten Scroogen unista hourailua tai eivät, auttavat ne häntä tarkastelemaan kriittisemmin omaa näkökulmaansa elämään.

Charles Dickensin teokset ovat kummitelleet mielessäni aina raskaina. En ollut aikaisemmin hänen kirjojaan lukenut, mutta Joululaulun tarina oli minulle (kuten varmasti usealle muulle) tuttu monien elokuvaversioiden kautta. Pelkäsin, kuinka tämä tarinan tuttuus vaikuttaisi lukemiseen, eli jaksaisinko edes loppuun saakka. Yllätyksekseni kirja olikin helppolukuinen, eikä minulla ollut sen kanssa minkäänlaisia vaikeuksia. Kieli on eloisaa ja vertauskuvat humoristisen osuvia, eikä niiden käyttöä aseena Scroogen yrmeää asennetta vastaan pelätä.

Kirjan sanoma on tärkeä, eikä sitä juuri peitellä: meidän täytyy välittää ympärillämme olevista ihmisistä, eikä antaa rahan hallita kaikkea. Joululaulun luettuani tiedän nyt myös, että uskallan kokeilla muitakin Dickensin kirjoja varauksetta.

★★★★ 

Charles Dickens: Joululaulu (alkup. A Christmas Carol, 1843)
Suomentanut: Marja Helanen-Ahtola
WSOY, 2014 (kuvassa näkyvä painos)
115s.

tiistai 6. tammikuuta 2015

J.K. Rowling: Paikka vapaana


Barry Fairbrother, Pagfordin pikkukaupungin kunnioitettu valtuutettu ja rakastettu jäsen, ottaa ja kuolee nelikymppisenä aivoverenvuotoon. Niin kaupungin valtuustossa on Paikka vapaana, ja voi että, millainen paikka onkin. Kaupungin asukkaat taistelevat siitä kynsin ja hampain, myrkyllisin kuiskauksin ja mustamaalaavin nettiviestein. Tohinan ohessa ehditään toki myös selvitellä omia ja naapurin rakkauselämän ongelmia ja tehdä selvä pesäero kaupungin eritasoisten asukkaiden välille.

Koska Rowling on kirjoittanut rakkaat Harry Potterit, en tietenkään voinut olla aluksi vertaamatta näitä teoksia keskenään. Tästä kirjasta käy kuitenkin aika nopeasti ilmi, että nyt ollaan aikuismaisemmalla ja realistisemmalla polulla. Toisin sanoen myös hitusen... kuivemmalla. Minulla olikin tämä hyvin kauan, varmaan puolitoista vuotta, kesken, sillä en päässyt jähmeää alkua pidemmälle. Tauko lukemisesta teki kuitenkin tehtävänsä. Aloitettuani kirjan kanssa uudelleen alusta viime kuussa, unohtui tahmeus ja vertaukset Pottereihin, ja nautin vain noiden pikkukaupungin ihmisten seurasta.

Suurin kahtiajako, joka kirjassa tulee esiin, on hyvätuloisten ja huono-osaisten välillä. Rikkaat haluavat päästä eroon huonomaineisesta köyhien asuinalueesta, haluavat erottaa sen omasta idyllisestä kaupunkikuvastaan jonnekin, missä heidän ei tarvitse sitä katsella tai huolehtia sen aiheuttamista ongelmista. Toisaalta huonompiosaiset ovat riippuvaisia Pagfordin kaupungista ja varsinkin sen tarjoamasta päihdehuollosta. Juuri tähän ongelmaan Fairbrotherin taakseen jättämä paikka olisi vastauksena, ja siksi nämä suureksi osaksi vastenmieliset asukkaat siitä kamppailevatkin henkensä uhalla.

Vaikka hahmot ovat epämiellyttäviä muutamaa lukuun ottamatta, on ne kuitenkin kirjoitettu hyvin. Pidin myös siitä, että jo henkilöiden nimet saattoivat kertoa jotain heidän luonteenpiirteistään, vaikka nimien lukumäärässä ja samankaltaisuuksissa meninkin useammin kuin kerran sekaisin. Myös musta huumori ja herkulliset juorut miellyttivät minua, varsinkin kun piikittely kohdistui hyvin usein pahanpuhujaan itseensä.

Paksun kirjan puolessa välissä olin antamassa sille neljää tai viittä tähteä, mutta loppu sai minut toisiin ajatuksiin. Kovin ruusuinen ratkaisu ei olisi välttämättä tarinalle sopinutkaan, mutta sen hienoisesta koskettavuudesta huolimatta pidin sitä liian karuna. Jälkeenpäin olo oli nimittäin itselläkin vähän likainen, kuin olisi ollut osasyyllisenä tapahtumiin.

Paikka vapaana ei juuri Pottereita muistuta, ja siksi vertailut kannattaakin unohtaa heti alkuunsa. Paikka vapaana on pikkukylän pienten piirien ja rikkaiden omaan napaan tuijottelun kuvailua humoristisesti ja varsin pisteliäästi. Se on myös selviytymistä: huonoista kotioloista, ensimmäisestä rakkaudesta, ja mikä tärkeintä - itse elämästä. Aika elämänmakuinen kirja tämä mielestäni onkin.

 ★★★ 

J.K. Rowling: Paikka vapaana (alkup. The Casual Vacancy, 2012)
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Otava, 2012
543s. 

Tämä kirja on luettu jo viime vuoden puolella loppuun, samoin muutamat muut, joista julkaisen tämän kuun aikana arvion. Haluan saada ne pois alta, ennen kuin keskityn kunnolla uusiin teoksiin.  

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Vuoden 2015 uudet haasteet


Kuten viime postauksessa jo mainitsin, tuo vuosi 2015 jonkin verran uusia tuulia ainakin blogin ulkoasuun sekä lukuhaasteisiin. Ulkoasun ollessa vielä työn alla keskitynkin nyt kirjoittamaan lisää haasteista.

Jotkut ehkä muistavat, että olen suorittanut kahden ja puolen vuoden aikana hiljakseen TBR100-listaa, joka on löytynyt sekä blogin ylä- että sivupalkista. Olen kuitenkin tullut nyt siihen tulokseen, etteivät listalla olevat teokset miellytä minua enää niin paljon kuin listan kokoamishetkellä. Tämä on syynä siihen, etten ole listaa enää pitkiin aikoihin päivittänyt tai jaksanut lukea siltä mitään. Onkin tullut aika luopua tuosta listasta kokonaan. Yhteensä sain näiden vuosien aikana luettua 26/100 kirjaa, mikä ei mielestäni ole kovin hyvin.

En aio koota uutta 100 kirjan listaa, sillä koen, että makumieltymykseni muuttuvat niin nopeasti, että ehtisin varmaan taas kyllästyä listalla oleviin teoksiin ja haluaisin vain lukea jotain muuta. Pienempi, 15 kohdan TBR-lista voisi kuitenkin sopia paremmin tarkoituksiini. Tavoitteena olisi lukea kirjat tämän vuoden aikana, jotta aikaa ei kulu liikaa ja valinnat pysyvät tuoreina.

TBR15:
1. Haruki Murakami: Kafka rannalla
2. Ray Bradbury: Paha saapuu portin taa
3. J.K. Rowling: Käen kutsu
4. John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe
5. Maria Semple: This One is Mine
6. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
7. Liane Moriarty: Big Little Lies
8. Rainbow Rowell: Landline
9. Emily St. John Mandel: Station Eleven
10. Margaret Atwood: Nimeltään Grace
11. Roald Dahl: Joku kaltaisesi
12. Jodi Picoult: Sisareni puolesta
13. Juha Itkonen: Ajo
14. Cheryl Strayed: Wild: From Lost to Found on the Pacific Crest Trail
15. Neil Gaiman: The Ocean at the End of the Lane

Listalla on kirjoja, jotka haluan eniten lukea tällä hetkellä. Siinä on sekä uusia julkaisuja että vähän vanhempia teoksia, joista osa löytyy jo omasta hyllystäni. Klassikoita en ajatellut tänä vuonna hirveästi lukea, sillä luen niitä niin paljon opintojani varten, että "vapaa-ajalla" on mukavampi tarttua johonkin aivan muuhun.

TBR15-listan lisäksi aion koettaa onneani 50 kohdan Goodreads-haasteessa, jonka löysin Oksan hyllyltä -blogin kautta.
1. A book with more than 500 pages
2. A classic romance
3. A book that became a movie
4. A book published this year
5. A book with a number in the title
6. A book written by someone under 30
7. A book with nonhuman characters
8. A funny book
9. A book by a female author
10. A mystery or thriller
11. A book with a one-word title
12. A book of short stories
13. A book set in a different country
14. A nonfiction book
15. A popular author’s first book
16. A book from an author you love that you haven’t read yet
17. A book a friend recommended
18. A Pulitzer Prize-winning book
19. A book based on a true story
20. A book at the bottom of your to-read list
21. A book your mom loves
22. A book that scares you
23. A book more than 100 years old
24. A book based entirely on its cover
25. A book you were supposed to read in school but didn’t
26. A memoir
27. A book you can finish in a day
28. A book with antonyms in the title
29. A book set somewhere you’ve always wanted to visit
30. A book that came out the year you were born
31. A book with bad reviews
32. A trilogy
33. A book from your childhood
34. A book with a love triangle
35. A book set in the future
36. A book set in high school
37. A book with a color in the title
38. A book that made you cry
39. A book with magic
40. A graphic novel
41. A book by an author you’ve never read before
42. A book you own but have never read
43. A book that takes place in your state
44. A book that was originally written in a different language
45. A book set during Christmas
46. A book written by an author with your same initials
47. A play
48. A banned book
49. A book based on or turned into a TV show
50. A book you started but never finished
    En aio suorittaa tätä listaa mitenkään orjallisesti, vaan katson aina jonkin kirjan luettuani, josko se sopisi johonkin kohtaan. Näin ensisilmäilyllä voin kuitenkin luvata, että kaikkien ei-fiktiivisten kirjojen kanssa tulee olemaan ongelmia, sillä en lue niitä muuten ollenkaan. Toisaalta taas kohdat 21. ja 46. vaikuttavat piristävän erilaisilta!

    Kumpaakin (ja muita mahdollisesti tulevia) haastetta voi seurata yläpalkissa olevan sivun kautta, ja kirjoittelen muutenkin lisää edistymisestäni. Vuoden loputtua onkin kiva katsoa, kuinka olen näiden haasteiden kanssa onnistunut.

    torstai 1. tammikuuta 2015

    Lukuvuoden 2014 kooste


    Vuosi on vaihtunut mukavissa merkeissä, ja nyt onkin vielä aika katsoa vähän taaksepäin viime vuonna lukemiini kirjoihin. Koska olen aikamoinen listojen ystävä, ovat nämä vuodenvaihteen kirjakoosteet aina todella mieluisia sekä kirjoitella että lukea.

    Vuonna 2014 luin yhteensä 61 kirjaa, joista lähes puolet oli kuitenkin opintojani varten. Otankin tässä koosteessa viimevuotiseen tapaan huomioon ainoastaan ne kirjat, joista olen kirjoittanut tai aion kirjoittaa blogiin. Näitä teoksia oli 35.

    Näistä 35 suomalaisten kirjailijoiden teoksia oli 9, mikä oli muutamalla kirjalla parannusta viime vuoteen. Haluaisin kuitenkin lukea vielä enemmän kotimaisten nykykirjailijoiden kirjoja. Vieraskielisiä kirjoja oli ainoastaan 1, mikä tuntuu suurelta järkytykseltä, sillä yleensä määrä on vuodessa suurempi. Tämän kohdalla ainakin tiedän nyt, mitä pitää tänä vuonna parantaa.

    Miesten kirjoittamia kirjoja oli 14, naisten 21. Tämä pitää vuodesta toiseen paikkansa. Jostain syystä olen aina kuvitellut lukevani enemmän mieskirjailijoiden teoksia, mutta toisaalta sukupuolella ei ole minulle väliä, vaan kirjan aihe on tärkeämpi.

    Luetuista omia kirjoja oli 17, kirjastosta lainattuja 18. Tämäkin jako oli viimevuotiseen tapaan tasainen. Minulla ei omassa hyllyssä onneksi ole tällä hetkellä aivan hirveästi lukemattomia teoksia, joten voin käyttää kirjastonkin tarjontaa hyvillä mielin. 

    Vuonna 2014 lukemieni kirjojen TOP 5:
    1. Sarah Winman: Kani nimeltä jumala
    2. Haruki Murakami: 1Q84 (osat 1 ja 2)
    3. Rainbow Rowell: Eleanor&Park (arvio tulossa)
    4. Tove Jansson: Muumipapan urotyöt
    5. Riikka Pulkkinen: Totta

    Vuoden pahin pettymys:
    Alan Bennett: Epätavallinen lukija

    En lukenut vuonna 2014 yhtäkään yhden tähden kirjaa, vaikka opinnoissa tulikin muutama läheltä liippaava vastaan (en esimerkiksi ymmärtänyt Neurovelhon tai Humisevan harjun hienoutta lainkaan). Vapaa-ajalla luetuista kirjoista petyin eniten Alan Bennettin Epätavalliseen lukijaan, joka muutamista hienoista hetkistä huolimatta jätti minut kylmäksi.

    Vuoden shokeeraavin teos:
    Ian McEwan: Sementtipuutarha

    Tutustuminen Ian McEwanin tuotantoon käynnistyi teoksella, josta en todellakaan aina tiennyt, mitä mieltä siitä olen. Toisaalta oksettava kirja, toisaalta taidokkaasti kirjoitettu.

    Paras uusi tuttavuus:
    Rainbow Rowell: Eleanor&Park

    Vuonna 2014 tuli tutustuttua moneen uuteen ja hienoon kirjailijaan, mutta päällimmäisenä mieleen jäi kuitenkin Rainbow Rowell. Aionkin lukea tänä vuonna lisää hänen teoksiaan.

    Vanha ja luotettava ystävä:
    Sophie Kinsella: Hääyöaie (arvio tulossa)

    Tämä kirja oli loppuvuoden piristyksiä. Kinsellan kirjoja lukiessa tietää aina hyvällä tavalla mitä niistä saa.

    Paras kirjan nimi:
    Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
    Rachel Joyce: Harold Fryn odottamaton toivioretki

    Kumpikin teos liittyy sekä fyysiseen matkaamiseen että itsensä etsimiseen. Kumpikaan ei myöskään vakuuttanut minua täysin sisällöllään.

    Hienoin kansikuva:




    Winmanin kirja onnistui mielestäni kaikessa: niin rikkaassa sisällössä kuin kauniissa kansikuvassakin. Fieldingin teoksen kansi oli myös onnistunut yksinkertaisuudessaan ja herkkyydessään. Näistä kahdesta poiketen jokin viehätti minua myös Maria Semplen Missä olet, Bernadette? -teoksen kannen karkkiväreissä ja suurissa, graafisissa muodoissa.

    Muuta vuodesta 2014:

    Vuonna 2014 osallistuin aika moniin haasteisiin. Tammikuussa pidin heti vuoden alkajaisiksi oman lukumaratonin, jossa onnistuin ylittämään aiemman maratonini sivumäärän. Kesällä osallistuin Le Masque Rouge -blogin kirjabingoon ja elokuussa samaisen blogin kirjakuva päivässä -haasteeseen. Omaa satoani näihin hauskoihin haasteisiin voi katsella sivupalkin kirjakuva päivässä - ja kirjabingo-tagien kautta.

    Lokakuussa kävin kaksilla kirjamessuilla, ensin Turussa ja sitten Helsingissä. Helsingin messut olivat siitä itselle erikoiset, että olin siellä ensimmäistä kertaa paikalla bloggaajana. Muuten syksy tuntui menevän bloggaamisen osalta vähän pieleen, sillä monen kuukauden sairastelukierre verotti jaksamistani niin lukemisen kuin kirjoittamisen kannalta.

    Vuodesta 2015:

    Aion kirjoittaa tämän vuoden uusista tuulista ihan oman postauksensa, mutta alustan niitä jo nyt muutamalla lauseella. Olen jo pitkään ollut vähän tyytymätön blogin ulkoasuun, mutta en ole oikein tiennyt, mitä tehdä sille. Nyt tuntuu, että minulla on jonkinlaisia ajatuksia sitä varten, joten ainakin ulkoasu muuttuu tulevina viikkoina pikkuisen. Lisäksi aion uudistaa vanhoja haasteitani, sekä julkaista viimein arviot rästiin jääneistä kirjoista.