Anni Nykänen: Mummo 2

Tartun yleisesti aika huonosti sarjakuviin, mutta kesäisin ne ovat juuri sopivan helppolukuisia. Viime kesänä löysin ensimmäistä kertaa Anni Nykäsen Mummo-sarjakuvan, ja kuten silloin vähän ennustelinkin, oli nyt vuorossa sarjan toinen osa.

Kuten Mummon ensimmäisessä kokoelmassa, myös tässä toisessa osassa keskitytään Lyyli-mummon ja Sulo-paapan, näiden kissan ja lastenlasten elämän pieniin ja suuriin sattumuksiin. Stripeissä tutustutaan uusiin teknologisiin keksintöihin ja ruokalajeihin, pöyristytään postissa tulevista laskuista ja löydetään sosiaalisen median ilot. Mummo säilyttää menneen, mutta on samalla myös nykyajan hermolla.

Lukukokemus oli aika samanlainen kuin ensimmäisellä kerralla, ja löysin jälleen sekä hyviä että vähemmän hyviä kohtia. Tällä kertaa pistin kuitenkin merkille sen, että paikoitellen teksti ei päässyt hauskuudessa ihan kuvien tasolle, vaan kertoi lähinnä turhaan sen, mitä kuvista pystyi muutenkin päättelemään. Vaikka muuten tekstin ystävä sarjakuvissa olenkin, tässä kokoelmassa loistaville piirroksille olisi voinut antaa vielä enemmän itsenäistä tilaa tekstiltä.

Mummo on hahmona koko sarjakuvan kantava voima. Ilkikurinen, mutta sisimmissään välittävä ja huolehtiva. Lempistrippini löytyi tällä kertaa ihan kokoelman alusta, kun lapsenlapset vastaanottavat mummolta kirjeen, jossa hän marttyyrinomaisesti ilmoittaa olevansa vielä hengissä. Niin, toteavat lapsenlapset, eihän edellisestä mummon luona vierailusta ollutkaan kuin muutama päivä.

Kumpikaan kokoelmista ei ole ollut kauttaaltaan loistava omasta mielestäni, mutta silti niiden parissa viihtyy hyvin. Mummo lämmittää sydäntä, tuo mieleen omat vanhemmat sukulaiset ja antaa inspiraatiota siihen, millä mielellä elää elämäänsä.

Goodreads-haaste: Mummo kuittaa kohdan 40. A graphic novel.

★★★ 

Anni Nykänen: Mummo 2

Sammakko, 2012

104s.

Sarjakuvakokeiluja

Minä en lue sarjakuvia oikeastaan koskaan. Jos totta puhutaan, ovat ainoat kosketukseni sarjakuviin olleet lapsuuden Aku Ankat ja teini-iän Nemit. Viime vuonna pääsykokeiden lomassa luin myös pari albumia poikaystävän Fingerporeja, koska kaipasin jotain vähemmän akateemista tekstiä.

Viime aikoina monesta muusta blogista on kuitenkin tuntunut löytyvän useita juttuja sarjakuvista. Tunnen itseni vähän tyhmäksi sanoessani tämän, mutten ollut koskaan ajatellut, että noiden lukemieni lisäksi voisi olla muitakin sarjakuvia. Sellaisia, jotka saattaisivat koskettaa minua jopa lapsuuden ja teini-iän jälkeen ja joista voisin pitää, vaikken olisi supersankareiden ystävä.

Tästä syystä suuntasin reilu viikko sitten kirjastossa ainoastaan sarjakuvahyllylle. Mukaan tarttui blogimaailmassakin suositut Kati Närhen Saniaislehdon salaisuudet ja Mustasuon mysteeri. Näiden lisäksi ihastuin Anni Nykäsen Mummoon, joka ensiselailulla näytti oikein hupaisalta teokselta.

Mummon päähenkilö on nimensä mukaisesti vanha, kurttuinen ja söpö mummo. Hupsusta ulkonäöstään ja lyhyestä varrestaan huolimatta mummo on varsinainen kovanaama, jolta löytyy elämänhalua vaikka muille jakaa. Mummo on suorapuheinen nainen, joka pitää kiinni tavastaan syöttää miehensä ja lapsenlapsensa kunnolla, on koukussa kahviin ja polttaa ilmeisesti sikareita. Tutustuupa hän myös nykyajan villityksiin, kuten teinien kieleen sekä tietokonepeleihin ja Facebookiin.

Mummossa tehdään kiusaa vanhoihin ihmisiin yhdistetyistä stereotypioista, mutta suurella sydämellä. Mummo rientää markettiin hyvissä ajoin ennen sen aukeamista, jotta olisi paikalla enne ku ne kaik mummot on siel rynnimäs! Parasta Mummossa onkin lämminhenkisyys sekä ajatus siitä, että lapsenmielisen pilkkeen voi säilyttää silmäkulmassaan vielä vanhempanakin.

Mummo koostuu värittömistä, kolmen ruudun pituisista hersyvistä tarinoista. Lempistripissäni mummo kiiruhtaa huimaa päätä vaihtumassa oleviin liikennevaloihin, jotta saisi vähän kiusallansakin köpötellä tuuttaavien autojen editse. Kuvien taustat on usein jätetty yksinkertaisiksi, mikä mahdollistaa tarkemmin piirrettyjen hahmojen esiinnousun.

Hyvistä hetkistä huolimatta Mummo ei noussut suosikikseni asti. Kokoelmassa on liikaa strippejä, joita en ymmärtänyt tai joita en kokenut ollenkaan hauskoina, ja nämä pilasivat muuten hyvää lukukokemusta. Toisaalta muutamat loistavat kohdat jättivät minulle iloisen mielen ja saattaa olla, että lainaan vielä joskus Mummon toisiakin kokoelmia.

★★★ 

Anni Nykänen: Mummo

Sammakko, 2010

104s.

 

Närhen Saniaislehdon salaisuuksissa tutustutaan Agnesiin, teini-ikäiseen tyttöön, joka on joutunut mummonsa huomaan vanhempiensa kuoltua salaperäisessä työtapaturmassa Pariisissa. Agnes haluaa kovasti tutkijaksi ja hyödyntääkin taitojaan arkipäivän edesottamuksissa. Hänelle esimerkiksi selviää, mikä on alusvaateliikkeen johtajan salaisuus, ja että lemmenjuomalla ei ole aina ainoastaan positiivisia vaikutuksia.

Mustasuon mysteeri vie Agnesin sisäoppilaitokseen. Tytön salapoliisintaidoista on jälleen hyötyä, kun selviää, että oppilaitoksesta on kadonnut surullisia tyttöjä. Voisiko tapauksella olla yhteys myös Agnesin vanhempien kuolemaan?

Sarjakuvien väritys on voimakas yhdistelmä sinistä, mustaa ja valkoista. Toisin kuin Mummon lyhyissä vitseissä, jatkuu Agnesin tarina läpi koko albumin erilaisiin lukuihin jaettuna. Osassa näistä luvuista pääosassa ovat Agnesin sijaan myös muut hahmot, kuten hänen mummonsa sekä ystävä perheineen.

Närhen sarjakuvissa on ikään kuin kaksi tasoa. Agnes on ikänsä puolesta vielä kohtuullisen naiivi hahmo, eikä tunnu aina ymmärtävän tapahtumien oikeaa laitaa. Tämä taso saattaa koskettaa myös nuorempia lukijoita. Vastakohtana ovat aikuiset lukijat, jotka puolestaan ymmärtävät myös sellaiset asiat, mitä Agnes ja nuoret lukijat eivät. Tällaisia voivat olla esimerkiksi erilaiset pettämiskuviot sekä viittaukset seksuaalivähemmistöihin.

Saniaislehdon salaisuudet ja Mustasuon mysteeri ovat kokonaisuutena herkullisia tarinoita, jotka tarjoavat sekä huumoria, jännitystä että yhteiskunnallisia aiheita. Vähemmillä aineksilla ja vähän syvemmällä, selittelevämmällä otteella sarjakuvat olisivat kuitenkin voineet onnistua vielä paremmin. Nyt koin, ettei käsillä olevilla lukuisilla aiheilla revitelty tarpeeksi, mistä syystä käänteet ja näkökulmat jäivät vähän pintapuolisiksi. Selvittämättömät salaisuudet viittaisivat kuitenkin siihen, että Agnesin tarina saa jatkoa. Kenties seuraava osa täyttää aiempien jättämät aukot?

★★★

 Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet & Mustasuon mysteeri

WSOY, 2010 & WSOY, 2012

129s. &  133s.