Sivut

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Sarah Waters: Vieras kartanossa


Sarah Waters sai minulta uuden mahdollisuuden teoksellaan Vieras kartanossa. Aloitin nimittäin useita vuosia sitten häneltä Silmänkääntäjä-nimistä kirjaa, joka jäi kesken, vaikkei se muistaakseni edes ollut huono. Tällä kertaa suhteellisen positiiviseksi jääneen lukukokemuksen myötä saatan ehkä kokeilla Silmänkääntäjääkin uudelleen. 

Kuvitelkaa vanha, rapistumaisillaan oleva kartano ja sijoittakaa se 1900-luvun puolivälin Englannin maaseudulle. Kartanoa asuttavat vanhan ja aikoinaan arvostetun suvun viimeiset jäsenet, Ayresien perhe, johon kuuluvat äiti ja parikymppiset lapset, Caroline ja Roderick. Tarinan päähenkilö on tohtori Faraday, yksi paikkakunnan lääkäreistä, joka tulee kartanoon sairaskäynnille virkaveljensä sijaan. Tästä käynnistä alkaa vähitellen syvenevä suhde, ystävyys, Faradayn ja perheen välille.

Kertoja-Faradayn silmien kautta nähdään, kuinka kartanossa alkaa pikkuhiljaa tapahtua outoja asioita. Seinille ilmestyy kummallisia tummia jälkiä ja yläkerroksista kuuluu ääniä, vaikka siellä ei pitäisi olla ketään. Tapahtumille ei tunnu löytyvän aiheuttajaa ja pian aletaankin epäillä yliluonnollisia voimia. Osaksi ammattinsa puolesta Faradayn täytyy ajatella maanläheisesti ja hän uskookin, että tapahtumille on olemassa täysin järjellinen selitys.

Vieras kartanossa on eräänlainen perinteiseen ympäristöön sijoitettu kummitustarina, mutta se ei ole vain sitä. On myös rakkautta, luokkayhteiskunnan hajoamista ja sodan jättämiä traumoja. Perheen asema rapistuu yhtä matkaa heidän rakkaan kartanonsa kanssa. Hahmojen on vaikeaa myöntää, että uudet ajat ovat odottamassa, ja he roikkuvatkin tiukasti kiinni nostalgisessa menneisyydessään.

En tiennyt etukäteen, mistä kirja kertoo, ja ihan hyvä niin. Jos olisin odottanut ainoastaan tarinan kauhuelementtejä, olisin saattanut pettyä karvaasti. Kummitustarinan piirteet nimittäin rakentuvat todella hitaasti, ja ymmärsinkin niiden painostavuuden ja hienouden kunnolla vasta tarinan päätyttyä.

Kun en odotellut jännitysnäytelmän alkua, pystyin keskittymään paremmin myös henkilöiden väliseen dialogiin ja vaihteleviin kemioihin, sillä niistä tarina aika suureksi osaksi tohtori Faradayn mietteiden lisäksi rakentuu. Tarinan loppuratkaisun voi ajatella monin eri tavoin, ja sanotuista asioista ja tehdyistä teoista täytyykin päätellä, mitä omasta mielestä on tapahtunut.

Viihdyin lukiessa kohtuullisen hyvin, ja kirjan pariin oli aina mukava palata. Tarinan hitaus ei kuitenkaan ollut tällä kerralla mieleeni, ja jouduin pitkään miettimään, annanko kirjalle kolme vai neljä tähteä. Hyvä lopetus nosti kirjan arvoa silmissäni ja sai minut pohtimaan tarinan käänteitä uudesta näkökulmasta. En kuitenkaan usko, että tämä on Watersin paras kirja.

Goodreads-haaste: Vieras kartanossa menee kohtaan 29. A book set somewhere you've always wanted to visit, sillä ah, Englannin maaseutu!

★★★★ 

Sarah Waters: Vieras kartanossa (alkup. The Little Stranger, 2009)
Suomentanut: Helene Bützow
Tammi, 2011
592s. 

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Helene Hanff: Rakas vanha kirja


Helene Hanff on ollut tyytymätön kulmiensa kirjakauppoihin New Yorkissa ja lähestyy kirjein englantilaista antikvariaattia, Marks & Companya. Hänelle vastaa nimimerkki FPD, joka kertoo kaupan selvittävän mielellään naisen kirjaongelmia. Kirjeenvaihto kestää näiden ihmisten, ja muutamien muiden tapahtumiin liittyvien henkilöiden, välillä kaksikymmentä vuotta. Siinä ajassa ehditään lähetellä toiveita, rahaa, kirjoja ja ruokaa puolin ja toisin, ja selvittää myös salaperäisen nimen taakse kätkeytyvä henkilö. Rakas vanha kirja on kokoelma näitä todellisia kirjeitä.

Mitä Rakkaasta vanhasta kirjasta voisi oikein sanoa? Se on ihana! Se on koskettava, hauska ja valloittava. Helenen kirjeistä pulppuaa elämää ja räväkkyyttä ja tähän on vastapainoksi FPD:n hieman jäykkä ja muodollinen brittiläinen kirjoitustyyli. Kirjasta tuli mieleen suosikkini Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, joka samalla tavalla kertoo kirjeiden välityksellä sodasta tai sen jälkeisestä ajasta, yllättävistä ystävyyssuhteista ja rakkaudesta lukemista kohtaan.

Jos jotain moitittavaa täytyisi löytää, olisi se ainoastaan kirjan ulkoasu ja noh, myös suomennoksen nimi. Nimen kanssa olisin voinut melkein elää (itseasiassa nyt moneen kertaan sitä toistettuani alkaa se kuulostaa aika hyvältä), jos ulkoasu vain olisi ollut muuten houkuttelevampi. Ellen olisi varta vasten mennyt etsimään tätä kirjastosta, en olisi tätä kyllä pelkän kannen perusteella lainannut. En ole myöskään aikaisemmin juuri kiinnittänyt huomiota kirjojen sivuihin, mutta tässä ne tuntuivat häiritsevän paksuilta ja jäykiltä.

Muuten suomennoksesta ei ole pahaa sanottavaa. Mielestäni kirjeiden sävyt on saatu hyvin käännettyä, ja hauskat kohdat myös kuulostavat hauskoilta, mikä ei ole aina itsestäänselvää. Itseasiassa mieleeni ei edes tainnut tulla missään vaiheessa, että lukisin käännöstä, enkä alkuperäiskielisiä kirjeitä.

Kiitos tästä ihanasta kirjasta ja näistä loistavista kirjeistä, ne tulivat vastaan juuri oikeaan aikaan, kun kamppailin lukujumin kanssa. Tässä on hyvä esimerkki sellaisesta teoksesta, josta todella käy ilmi rakkaus kirjoja kohtaan. Tällaista olen pitkään kaivannutkin!

Goodreads-haaste: Rakas vanha kirja menee kohtaan 27. A book you can finish in a day.

 ★★★★★ 

Helene Hanff: Rakas vanha kirja (alkup. 84, CHARING CROSS ROAD, 1970)
Suomentanut: Anneli Tarkila
Karisto, 1982
101s.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta


Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice –blogista.

Olen vieraillut kirjastoissa ihan pikkuruisesta asti. Erityisesti mieleeni on jäänyt sellainen kerta, jolloin olin lainannut niin ison kasan kirjoja, ettei kassi kestänyt niiden painoa, vaan hajosi keskelle tietä. Niin innokas asiakas siis olin. Siihen aikaan lähikirjastonani toimi Vaasan kaupunginkirjasto sekä muutamat sen sivukirjastoista.

Kirjastossa käynti on edelleen viikkojeni kohokohta. Ellei yliopiston yhteydessä toimivia kirjastoja oteta lukuun, käytän tällä hetkellä eniten kuvassa näkyvää Turun kaupunginkirjastoa ja sen kaunokirjallisuusosastoa. Viimeksi toissapäivänä kannoin sieltä jälleen pinon kirjoja kotiin.

Kirjastot ja niiden tasokkaat palvelut ovat mahdollistaneet itselleni rakkaan ja huokean harrastuksen, joka on puolestaan suuresti vaikuttanut siihen, mitä olen lähtenyt opiskelemaan ja mitä haluan tulevaisuudessa tehdä työkseni. Eli niin iso osa kirjastoilla on ollut ja tulee olemaankin elämässäni.

Toivon kovasti, että kirjastoilla olisi mahdollisuus säilyttää asiakasystävälliset ja mallikelpoiset palvelunsa myös jatkossa, sillä niistä hyötyvät niin monet ihmiset niin monin eri tavoin!

Millaisia kokemuksia teillä on kirjastossa asioinnista?

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Rainbow Rowell: Fangirl


Luin viime vuoden lopulla Rainbow Rowellin Eleanorin & Parkin, söpön mutta karun nuortenkirjan, johon ihastuin ikihyviksi. Sen vuoksi olikin aika selvää, että tarttuisin ennemmin tai myöhemmin myös Rowellin muihin kirjoihin.

Fangirl kertoo collegen aloittavasta Cathista, jonka intohimona on lukeminen ja Simon Snow -fanfictionin kirjoittaminen. Toisin kuin kaksoissisarensa, villi ja juhlia rakastava Wren, viettää Cath kaikkein mieluiten aikansa omissa oloissaan. Huippusuositun Carry On -ficin ylläpitäminen ei kuitenkaan suju häneltä ongelmitta, sillä päänvaivaa aiheuttavat niin opiskelu ja perhe kuin naljaileva kämppis ja kämppiksen mukana roikkuva leveähymyinen poika.

Rowellin tyylin tunnistaa. Kirja on leppoisan kevyttä luettavaa, mutta käsittelee jälleen myös vakavia aiheita. On ulkopuolisuuden tunnetta, mielisairautta, hylätyksi tulemista, keskittymisvaikeuksia ja ongelmia alkoholin kanssa. Jokainen näistä asioista on mielestäni tärkeää nostaa esiin, mutta mietin silti jossain vaiheessa, onko kirja ylikuormitettu kaikenlaisilla ongelmilla.

Fangirl on aika tyypillinen nuortenkirja kouluympäristöineen ja ihmissuhdesotkuineen. Tuoreutta siihen tuo kuitenkin fanfictionin hyödyntäminen. En ainakaan muista, että olisin koskaan aiemmin törmännyt samanlaiseen kirjaan. Simon Snow'sta tulee selkeästi mieleen Harry Potter, mutta Pottereiden tasolle Snow-pätkät eivät kuitenkaan pääse, ja loppua kohden niitä alkoikin olla omaan makuuni liian paljon, liian pitkinä. Pienissä määrin ne kuitenkin toimivat.

Cath couldn't imagine having any sort of job or career. She'd majored in English, hoping that meant she could spend the next four years reading and writing. And maybe the next four years after that.

Lukutoukkana, fanfictionia teini-ikäisenä itsekin jonkin verran lukeneena ja kirjoittaneena pystyin samaistumaan Cathiin. Välillä hänen intohimonsa ficin kirjoittamiseen tuntui kuitenkin menevän yli, sillä siitä kärsivät niin opinnot kuin ihmissuhteetkin. Cathin tietynlainen (vaikka jollain tavalla myös ymmärrettävä) naiivius valintojen tekemisessä tai tekemättömyydessä alkoikin kirjan loppupuolella jo vähän nyppiä.

Fangirl lähtee liikkeelle hyvin, mutta ihan yhtä loistava se ei kuitenkaan ole kuin Eleanor & Park. Kun Cath soutaa ja huopaa päätöksiensa kanssa, junnaa tarinakin ikävästi paikoillaan. Mielestäni loppu tuli myös vähän yllättäen, sillä se ei tuntunut kursivan juuri mitään kasaan, vaan jätti hahmojen kohtalon aika avoimeksi. Tästä jäi hieman laimea vaikutelma.

Muutamista moitteista huolimatta Fangirl on kuitenkin jälleen hyvä nuortenkirja Rainbow Rowellilta, eikä hänen teoksiinsa tutustuminen todellakaan jäänyt tähän! Tätä voin suositella kaikille, jotka ovat joskus fanittaneet jotain koko sydämestään tai jotka ovat tunteneet itsensä jollain tavalla ulkopuolisiksi.

Goodreads-haaste: Fangirl menee kohtaan 39. A book with magic, sillä taikuutta löytyy Simon Snow -ficistä.

★★★★ 

Rainbow Rowell: Fangirl
St. Martin's Griffin, 2013
433s.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Lauri & Jaakko Ahonen: Pikku Närhi


Mummon lisäksi viime aikoina on tullut luettua sarjakuvista myös Lauri ja Jaakko Ahosen Pikku Närhi. Kuitenkin siinä missä Mummo on höpsön söpöä ja liikuttavan keveää luettavaa, on Pikku Närhi kaikkea muuta.

Pikku Närhi kuvaa nimensä mukaisesti pienen närhen eloa pimeässä, suurehkossa talossa sairaan äitinsä kanssa. Talo tuntuu puoleksi unhoitetulta, sillä ovia on laudoitettu kiinni ja huonekaluja peitelty lakanoilla. Pikkuisen Närhen aika kuluu taloa siivoamalla ja äitiään hoivaamalla. Ulos talosta hänellä ei kuitenkaan ole asiaa, sillä äiti varoittaa häntä toisista, pahaa tahtovista närhistä, jotka odottavat siellä ja jotka eivät saa kuulla heitä.

Pelko on yksi suurimmista sarjakuvan teemoista. Muut närhet ovat Pikku Närhelle vieraita, mutta äidin puheiden kautta hänessä herää pelko ja suojautumisen halu niitä kohtaan. Pelkoa voisi kuvailla peloksi jotain tuntematonta ja vaarallista kohtaan, peloksi siitä, mitä tapahtuisi, jos tämä tuntematon uhka pääsisi laudoitettujen ovien välistä sisälle taloon.

Pikku Närhi on synkistä väreistään huolimatta kaunis sarjakuva, varmasti yksi kauneimmista koskaan lukemistani. Kuten jo Mummon kohdalla totesin, suosin sarjakuvissa tekstiä, mutta vaikka tässä vuoropuhelua onkin aika harvakseltaan, ei se haittaa, sillä tapahtumien kulussa ja hahmojen mielenliikkeissä pysyy hyvin perässä muutenkin.

Sarjakuvan tarina on jo siitä mielenkiintoinen, ettei kaikkea kerrota suoraan. Ei mielestäni ollut nimittäin aivan selvää, kuinka Pikku Närhi ja hänen äitinsä ovat joutuneet kyseiseen tilanteeseen tai miksi ja mitä äiti sairastaa. Vihjeitä annetaan, mutta mahdollisia vastauksia on monia. Tästä syystä lukijalle jääkin lopuksi paljon pohdittavaa, ja ehkä sarjakuvan uudelleenlukeminen mahdollistaisikin jälleen uusia spekulaatioita.

Pikku Närhi on täynnä painostavaa tunnelmaa, kauniita kuvia ja traagista tarinaa. Itselleni tarinan surullisuus ja ahdistavuus olivat kuitenkin siinä mielessä liikaa, etten voinut antaa aivan viittä tähteä, vaikka sarjakuvasta muuten kovasti nautinkin.

Goodreads-haaste: Pikku Närhi & 7. A book with nonhuman characters.

★★★★ 

Lauri & Jaakko Ahonen: Pikku Närhi 
Egmont, 2012
126s.