Sarah Waters sai minulta uuden mahdollisuuden teoksellaan Vieras kartanossa. Aloitin nimittäin useita vuosia sitten häneltä Silmänkääntäjä-nimistä kirjaa, joka jäi kesken, vaikkei se muistaakseni edes ollut huono. Tällä kertaa suhteellisen positiiviseksi jääneen lukukokemuksen myötä saatan ehkä kokeilla Silmänkääntäjääkin uudelleen.
Kuvitelkaa vanha, rapistumaisillaan oleva kartano ja sijoittakaa se 1900-luvun puolivälin Englannin maaseudulle. Kartanoa asuttavat vanhan ja aikoinaan arvostetun suvun viimeiset jäsenet, Ayresien perhe, johon kuuluvat äiti ja parikymppiset lapset, Caroline ja Roderick. Tarinan päähenkilö on tohtori Faraday, yksi paikkakunnan lääkäreistä, joka tulee kartanoon sairaskäynnille virkaveljensä sijaan. Tästä käynnistä alkaa vähitellen syvenevä suhde, ystävyys, Faradayn ja perheen välille.
Kertoja-Faradayn silmien kautta nähdään, kuinka kartanossa alkaa pikkuhiljaa tapahtua outoja asioita. Seinille ilmestyy kummallisia tummia jälkiä ja yläkerroksista kuuluu ääniä, vaikka siellä ei pitäisi olla ketään. Tapahtumille ei tunnu löytyvän aiheuttajaa ja pian aletaankin epäillä yliluonnollisia voimia. Osaksi ammattinsa puolesta Faradayn täytyy ajatella maanläheisesti ja hän uskookin, että tapahtumille on olemassa täysin järjellinen selitys.
Vieras kartanossa on eräänlainen perinteiseen ympäristöön sijoitettu kummitustarina, mutta se ei ole vain sitä. On myös rakkautta, luokkayhteiskunnan hajoamista ja sodan jättämiä traumoja. Perheen asema rapistuu yhtä matkaa heidän rakkaan kartanonsa kanssa. Hahmojen on vaikeaa myöntää, että uudet ajat ovat odottamassa, ja he roikkuvatkin tiukasti kiinni nostalgisessa menneisyydessään.
En tiennyt etukäteen, mistä kirja kertoo, ja ihan hyvä niin. Jos olisin odottanut ainoastaan tarinan kauhuelementtejä, olisin saattanut pettyä karvaasti. Kummitustarinan piirteet nimittäin rakentuvat todella hitaasti, ja ymmärsinkin niiden painostavuuden ja hienouden kunnolla vasta tarinan päätyttyä.
Kun en odotellut jännitysnäytelmän alkua, pystyin keskittymään paremmin myös henkilöiden väliseen dialogiin ja vaihteleviin kemioihin, sillä niistä tarina aika suureksi osaksi tohtori Faradayn mietteiden lisäksi rakentuu. Tarinan loppuratkaisun voi ajatella monin eri tavoin, ja sanotuista asioista ja tehdyistä teoista täytyykin päätellä, mitä omasta mielestä on tapahtunut.
Kuvitelkaa vanha, rapistumaisillaan oleva kartano ja sijoittakaa se 1900-luvun puolivälin Englannin maaseudulle. Kartanoa asuttavat vanhan ja aikoinaan arvostetun suvun viimeiset jäsenet, Ayresien perhe, johon kuuluvat äiti ja parikymppiset lapset, Caroline ja Roderick. Tarinan päähenkilö on tohtori Faraday, yksi paikkakunnan lääkäreistä, joka tulee kartanoon sairaskäynnille virkaveljensä sijaan. Tästä käynnistä alkaa vähitellen syvenevä suhde, ystävyys, Faradayn ja perheen välille.
Kertoja-Faradayn silmien kautta nähdään, kuinka kartanossa alkaa pikkuhiljaa tapahtua outoja asioita. Seinille ilmestyy kummallisia tummia jälkiä ja yläkerroksista kuuluu ääniä, vaikka siellä ei pitäisi olla ketään. Tapahtumille ei tunnu löytyvän aiheuttajaa ja pian aletaankin epäillä yliluonnollisia voimia. Osaksi ammattinsa puolesta Faradayn täytyy ajatella maanläheisesti ja hän uskookin, että tapahtumille on olemassa täysin järjellinen selitys.
Vieras kartanossa on eräänlainen perinteiseen ympäristöön sijoitettu kummitustarina, mutta se ei ole vain sitä. On myös rakkautta, luokkayhteiskunnan hajoamista ja sodan jättämiä traumoja. Perheen asema rapistuu yhtä matkaa heidän rakkaan kartanonsa kanssa. Hahmojen on vaikeaa myöntää, että uudet ajat ovat odottamassa, ja he roikkuvatkin tiukasti kiinni nostalgisessa menneisyydessään.
En tiennyt etukäteen, mistä kirja kertoo, ja ihan hyvä niin. Jos olisin odottanut ainoastaan tarinan kauhuelementtejä, olisin saattanut pettyä karvaasti. Kummitustarinan piirteet nimittäin rakentuvat todella hitaasti, ja ymmärsinkin niiden painostavuuden ja hienouden kunnolla vasta tarinan päätyttyä.
Kun en odotellut jännitysnäytelmän alkua, pystyin keskittymään paremmin myös henkilöiden väliseen dialogiin ja vaihteleviin kemioihin, sillä niistä tarina aika suureksi osaksi tohtori Faradayn mietteiden lisäksi rakentuu. Tarinan loppuratkaisun voi ajatella monin eri tavoin, ja sanotuista asioista ja tehdyistä teoista täytyykin päätellä, mitä omasta mielestä on tapahtunut.
Viihdyin lukiessa kohtuullisen hyvin, ja kirjan pariin oli aina mukava palata. Tarinan hitaus ei kuitenkaan ollut tällä kerralla mieleeni, ja jouduin pitkään miettimään, annanko kirjalle kolme vai neljä tähteä. Hyvä lopetus nosti kirjan arvoa silmissäni ja sai minut pohtimaan tarinan käänteitä uudesta näkökulmasta. En kuitenkaan usko, että tämä on Watersin paras kirja.
Goodreads-haaste: Vieras kartanossa menee kohtaan 29. A book set somewhere you've always wanted to visit, sillä ah, Englannin maaseutu!
★★★★
Sarah Waters: Vieras kartanossa (alkup. The Little Stranger, 2009)
Suomentanut: Helene Bützow
Suomentanut: Helene Bützow
Tammi, 2011
592s.