Sarah Waters sai minulta uuden mahdollisuuden teoksellaan Vieras kartanossa. Aloitin nimittäin useita vuosia sitten häneltä Silmänkääntäjä-nimistä kirjaa, joka jäi kesken, vaikkei se muistaakseni edes ollut huono. Tällä kertaa suhteellisen positiiviseksi jääneen lukukokemuksen myötä saatan ehkä kokeilla Silmänkääntäjääkin uudelleen.
Kuvitelkaa vanha, rapistumaisillaan oleva kartano ja sijoittakaa se 1900-luvun puolivälin Englannin maaseudulle. Kartanoa asuttavat vanhan ja aikoinaan arvostetun suvun viimeiset jäsenet, Ayresien perhe, johon kuuluvat äiti ja parikymppiset lapset, Caroline ja Roderick. Tarinan päähenkilö on tohtori Faraday, yksi paikkakunnan lääkäreistä, joka tulee kartanoon sairaskäynnille virkaveljensä sijaan. Tästä käynnistä alkaa vähitellen syvenevä suhde, ystävyys, Faradayn ja perheen välille.
Kertoja-Faradayn silmien kautta nähdään, kuinka kartanossa alkaa pikkuhiljaa tapahtua outoja asioita. Seinille ilmestyy kummallisia tummia jälkiä ja yläkerroksista kuuluu ääniä, vaikka siellä ei pitäisi olla ketään. Tapahtumille ei tunnu löytyvän aiheuttajaa ja pian aletaankin epäillä yliluonnollisia voimia. Osaksi ammattinsa puolesta Faradayn täytyy ajatella maanläheisesti ja hän uskookin, että tapahtumille on olemassa täysin järjellinen selitys.
Vieras kartanossa on eräänlainen perinteiseen ympäristöön sijoitettu kummitustarina, mutta se ei ole vain sitä. On myös rakkautta, luokkayhteiskunnan hajoamista ja sodan jättämiä traumoja. Perheen asema rapistuu yhtä matkaa heidän rakkaan kartanonsa kanssa. Hahmojen on vaikeaa myöntää, että uudet ajat ovat odottamassa, ja he roikkuvatkin tiukasti kiinni nostalgisessa menneisyydessään.
En tiennyt etukäteen, mistä kirja kertoo, ja ihan hyvä niin. Jos olisin odottanut ainoastaan tarinan kauhuelementtejä, olisin saattanut pettyä karvaasti. Kummitustarinan piirteet nimittäin rakentuvat todella hitaasti, ja ymmärsinkin niiden painostavuuden ja hienouden kunnolla vasta tarinan päätyttyä.
Kun en odotellut jännitysnäytelmän alkua, pystyin keskittymään paremmin myös henkilöiden väliseen dialogiin ja vaihteleviin kemioihin, sillä niistä tarina aika suureksi osaksi tohtori Faradayn mietteiden lisäksi rakentuu. Tarinan loppuratkaisun voi ajatella monin eri tavoin, ja sanotuista asioista ja tehdyistä teoista täytyykin päätellä, mitä omasta mielestä on tapahtunut.
Kuvitelkaa vanha, rapistumaisillaan oleva kartano ja sijoittakaa se 1900-luvun puolivälin Englannin maaseudulle. Kartanoa asuttavat vanhan ja aikoinaan arvostetun suvun viimeiset jäsenet, Ayresien perhe, johon kuuluvat äiti ja parikymppiset lapset, Caroline ja Roderick. Tarinan päähenkilö on tohtori Faraday, yksi paikkakunnan lääkäreistä, joka tulee kartanoon sairaskäynnille virkaveljensä sijaan. Tästä käynnistä alkaa vähitellen syvenevä suhde, ystävyys, Faradayn ja perheen välille.
Kertoja-Faradayn silmien kautta nähdään, kuinka kartanossa alkaa pikkuhiljaa tapahtua outoja asioita. Seinille ilmestyy kummallisia tummia jälkiä ja yläkerroksista kuuluu ääniä, vaikka siellä ei pitäisi olla ketään. Tapahtumille ei tunnu löytyvän aiheuttajaa ja pian aletaankin epäillä yliluonnollisia voimia. Osaksi ammattinsa puolesta Faradayn täytyy ajatella maanläheisesti ja hän uskookin, että tapahtumille on olemassa täysin järjellinen selitys.
Vieras kartanossa on eräänlainen perinteiseen ympäristöön sijoitettu kummitustarina, mutta se ei ole vain sitä. On myös rakkautta, luokkayhteiskunnan hajoamista ja sodan jättämiä traumoja. Perheen asema rapistuu yhtä matkaa heidän rakkaan kartanonsa kanssa. Hahmojen on vaikeaa myöntää, että uudet ajat ovat odottamassa, ja he roikkuvatkin tiukasti kiinni nostalgisessa menneisyydessään.
En tiennyt etukäteen, mistä kirja kertoo, ja ihan hyvä niin. Jos olisin odottanut ainoastaan tarinan kauhuelementtejä, olisin saattanut pettyä karvaasti. Kummitustarinan piirteet nimittäin rakentuvat todella hitaasti, ja ymmärsinkin niiden painostavuuden ja hienouden kunnolla vasta tarinan päätyttyä.
Kun en odotellut jännitysnäytelmän alkua, pystyin keskittymään paremmin myös henkilöiden väliseen dialogiin ja vaihteleviin kemioihin, sillä niistä tarina aika suureksi osaksi tohtori Faradayn mietteiden lisäksi rakentuu. Tarinan loppuratkaisun voi ajatella monin eri tavoin, ja sanotuista asioista ja tehdyistä teoista täytyykin päätellä, mitä omasta mielestä on tapahtunut.
Viihdyin lukiessa kohtuullisen hyvin, ja kirjan pariin oli aina mukava palata. Tarinan hitaus ei kuitenkaan ollut tällä kerralla mieleeni, ja jouduin pitkään miettimään, annanko kirjalle kolme vai neljä tähteä. Hyvä lopetus nosti kirjan arvoa silmissäni ja sai minut pohtimaan tarinan käänteitä uudesta näkökulmasta. En kuitenkaan usko, että tämä on Watersin paras kirja.
Goodreads-haaste: Vieras kartanossa menee kohtaan 29. A book set somewhere you've always wanted to visit, sillä ah, Englannin maaseutu!
★★★★
Sarah Waters: Vieras kartanossa (alkup. The Little Stranger, 2009)
Suomentanut: Helene Bützow
Suomentanut: Helene Bützow
Tammi, 2011
592s.
Minä pidin tästä hurjan paljon ja ihan selkäpiitä karmi osa kirjan jutuista. Nyt luen Watersilta Parempaa väkeä, ja sekin on hyvä, mutta ei ole vielä yltänyt tämän tasolle.
VastaaPoistaMinullakin tuli tästä yhdessä vaiheessa kylmiä väreitä, mutta omaan makuuni karmivuutta olisi toisaalta saanut olla enemmänkin. :D Harmi, ettei Parempaa väkeä ole ihan kolahtanut samalla tavalla, itse puolestaan toivoisin sen olevan omalla kohdallani tätä parempi.
PoistaMinulle Vieras kartanossa oli ensimmäinen Waters ja viihdyin sen parissa hurjan hyvin. Aion lukeakirjailijan muutakin tuotantoa, mutta odotukset ovat varmaan liiankin korkealla.
VastaaPoistaKiva, että tykkäsit tästä, Jonna! Välillä liian korkeat odotukset saattavat kyllä heikentää lukukokemusta, mutta toivotaan, ettei sinulle käy niin muiden Watersien kanssa. :)
PoistaSilmänkääntäjästä pidin kovasti ja tämä Vieras kartanossa on vielä hyllyssä lukemattomana, mutta saattaa olla että Parempaa väkeä pääsee ennen sitä lukuun.
VastaaPoistaSilmänkääntäjää voisin tosiaan kokeilla uudelleen, sen verran jäi kuitenkin kutkuttamaan. :) Ja Parempaa väkeä kiinnostaa myös!
PoistaItse odotin tältä romaanilta enemmän (ehkä juuri nopeammin ja vahvemmin kehittyvää jännitystä), vaikka tätä olikin ihan mukava lukea. Jäin vähän kiikun kaakun, annanko Watersin kirjoille vielä joskus mahdollisuuden. Ehkä olen liian kärsimätön lukija hänen kirjojaan ajatellen.
VastaaPoistaEn tiedä, olenko itsekään aivan Watersin kirjojen kohderyhmää, sillä olen samaa mieltä kanssasi tuosta jännityksestä ja siitä, että kirjaa oli "ihan mukava lukea", mutta että olisi kaivannut jotain enemmän. Ajattelin kuitenkin yhden tai kahden teoksen häneltä vielä lukea ja päättää sitten, mitä mieltä olen. :)
PoistaMinulla on kaikki Watersit vielä lukematta ja tavallaan säästelen niitä koska olen varma, että tulen nauttimaan niistä... Uusin on nyt kuitenkin lainassa ja on suloisen kutkuttava tunne kun jotain sellaista, mistä uskot todella nauttivasi, on odottamassa ja voit käydä välillä sitä vähän hiplaamassa ja vielä vaan kasvattaa halua sitä lukea! Olenkohan ihan outo! :-D
VastaaPoistaHaha :D Mielestäni et ole ollenkaan outo, vaan tunne pikemminkin kuulostaa hyvin tutulta! Toivotaan, että Waters lunastaakin odotuksesi!
PoistaTämä on jäänyt mieleeni hyvin tunnelmallisena ja erilaisempana Watersina. Kokeile ihmeessä uudestaan Silmänkääntäjää, se on tämän kirjan ohella suosikkejani :)
VastaaPoistaLuulen kyllä, että Silmänkääntäjä saa uuden mahdollisuuden. :) Ja Parempaa väkeäkin kiinnostaisi sinun arvostelusi perusteella! Toivottavasti jompikumpi noista tärppäisi vielä tätä paremmin.
PoistaLuin tämän jonkinasteisena goottilaisen romaanin uudelleenkirjoituksena. Kuten et sinäkään, en minäkään tälle oikein täysin lämmennyt. Olen lukenut Watersilta kaiken paitsi teoksen Affinity ja luettuani Parempaa väkeä tuli Waters-kiintiö täyteen, sillä kun yritin aloittaa tuota Affinitya, ei iskenyt sitten yhtään ja vaihdoin äkkiä toiseen kirjaan.
VastaaPoistaTässä onkin kyllä paljon goottilaisia piirteitä. Näin jälkikäteen ajateltuna itselle tulivatkin tästä jollain tavalla mieleen Poen kirjoitukset (muita goottilaisia teoksia en muistaakseni olekaan juuri lukenut).
PoistaItse aion tosiaan vielä yrittää Watersia, kenties juuri tuon Parempaa väkeä -romaanin muodossa. Katsotaan, tuleeko minunkin kiintiöni täyteen vai onnistuuko Waters lopulta viemään mukanaan. :)