Sivut

torstai 31. tammikuuta 2013

Haaste


Sain äskettäin haasteen Kuppi teetä ja taikapölyä -blogista ja ajattelin täyttää sen samantien. :) Kuvituksena toimii joitain vanhoja otoksiani.

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.

 1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
 6. Ei takaisin haastamista.


11 faktaa:

1. En osaa tehdä kuperkeikkaa tai viheltää. 

2. Olen stressaaja. Stressaan kaikesta, kaikkialla. Myös siitä, etten saisi stressata.

3. En omista kärsivällisyyttä joissain asioissa. Kävin nuorempana sekä kitara- että bassokitaratunneilla, mutta jätin ne kesken, sillä olisin halunnut osata soittaa heti täydellisesti, enkä jaksanut harjoitella tarpeeksi. En myöskään millään jaksaisi seurata tv-sarjoja loppuun saakka.

4. Olen surkea maantiedossa. Minulta meni lähemmäs 20 vuotta, jotta ymmärsin vihdoin, mikä on maanosa. Osavaltiot tuottavat edelleen vähän päänvaivaa...

5. Monet tuntuvat ylistävän kesää, mutta minä rakastan syksyä. Hämäriä iltoja, kynttilöitä, puista putoavia värikkäitä lehtiä, jopa sateita.

6. Olen huono luopumaan mistään. Kirjahyllyssäni on kirjoja, joita tuskin luen enää koskaan uudelleen, mutta en silti haluaisi antaa niitä pois.

7. Turku on ihana kaupunki ja toivon, että asuisin siellä ensi syksynä. En ymmärrä, miksi monet tuttuni inhoavat Turkua ja siellä puhuttavaa murretta.

8. Omistan ajokortin, mutta välttelen silti autolla ajamista, sillä koen sen stressaavana.

9. Haaveilen jatkuvasti muuttamisesta, vaikka pidän nykyisestä asunnostamme aivan valtavasti. Jos näen mukavannäköisen talon/asunnon, mietin aina mielessäni kuinka sen sisustaisin.

10. Kirjojen lukemisen lisäksi olen kuunnellut lähes koko elämäni intohimoisesti musiikkia. Lempibändini on Interpol.

11. Rakastan kauhuelokuvia ja olen aina tilaisuuden tullen ehdottamasssa niitä katsottavaksi, mutta silti katson suurimman osan niistä sormien välistä.

 
Vastaukset minulle esitettyihin kysymyksiin:

1. Opiskeletko/oletko töissä alalla, jota haluat tehdä tulevaisuudessa?
Pidän alasta, jolla työskentelen tällä hetkellä, enkä kokisi epämieluisana, jos jäisin tälle tielle. Sydän vetää kuitenkin kirjallisuuden pariin, ja toivottavasti olen sitä opiskelemassa jossain vaiheessa.

2. Mitä luonteenpiirrettä ihmiset eivät sinussa koskaan osaa odottaa?
Vaikea! Ehkä jääräpäisyyttä? 

3. Tämän hetken suosikkikirjasi?
 Lähiaikoina luetuista Joanne Harrisin Appelsiinin tuoksu on noussut suosikiksi. :)

 4. Millaista tulevaisuutta toivoisit blogiltasi?
Pitkää ikää ainakin. Sitä, että kehittyisin bloggaajana ja että olisi ainakin muutamia lukevia silmäpareja seuraajana.

5. Mikä matkustamisessa on raivostuttavinta?
Matkatavaroiden raahaaminen joka paikkaan, epäselvyydet lentokentillä/juna-asemilla/etc, myöhästymiset.

6. Juhlitko pyhiä (pääsiäinen, joulu yms) sen takia, että ne ovat kristillisiä juhlia, vai tavan vuoksi?
Tavan vuoksi.

7. Milloin olet viimeksi ollut vaikea asiakas?
En ole oikeastaan koskaan hankala asiakas.

8. Mikä yleinen lomakohde ei yllä sinun lomakohteisiisi?
Lämpimät maat. En ole auringonottoihmisiä, vaan nautin enemmän kaupunkimatkoista. 

9. Jos sinun olisi pakko nimetä lapsesi Disney-hahmon mukaan, minkä niminen hänestä tulisi? Voit laittaa sekä tytön että pojan nimen.
Ariel tuli ensimmäisenä mieleen. Niin, ja Aurora olisi ihana myös.

10. Mihin maahan olisit halunnut syntyä?
Olen ihan tyytyväinen, että synnyin Suomeen.

11. Mitä näet, kun nyt katsot ikkunasta ulos?
Lehdettömiä puita, harmaata ja sateista. 


11 kysymystä haastetuille:

1. Milloin aloitit bloggaamisen ja minkä vuoksi?
2. Kirja, jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
3. Kuvaile blogiasi 3 sanalla.
4. Fiktiivinen hahmo, jonka haluaisit tavata myös tosielämässä?
5. Paras kohde, jonne olet joskus matkustanut?
6. Jos voisit muuttaa johonkin fiktiiviseen paikkaan (kuten Pottereiden Tylypahka), mihin muuttaisit?
7. Vaikuttavatko vuodenajat siihen, millaista musiikkia kuuntelet?
8. Viimeisin saavutuksesi?
9. Asia/asiat, joiden toivoisit tapahtuvan tulevan vuoden aikana?
10. Mieleenpainunein tyylimokasi lapsuudessasi/nuoruudessasi?
11. Kuvaile unelmiesi kirjahyllyä sisältöineen.

Haastan nämä 11 blogia:

Ajatuksia kirjamaasta
Kaleidoscope
Kingiä, kahvia ja empatiaa
Lukematon maailma
Lukemattomia unelmia
Lukutuulia
Matkalla Mikä-Mikä-Maahan
Pihin naisen elämää
Tea with Anna Karenina
Uppoa hetkeen
Villasukka kirjahyllyssä

Huh, kuluipas siihen aikaa. Tällainen haaste piristi kuitenkin kummasti päivää. :)

lauantai 26. tammikuuta 2013

Rosamund Lupton: Afterwards



Tämän teoksen kanssa yhteinen taipaleeni alkoi aivan sattumalta. Olin kirjastossa etsimässä englanninkielistä romaania pääsykoeharjoittelua varten, kun tuttu nimi pomppasi silmilleni hyllystä. Rosamund Luptonin Sisar-kirjaa on kehuttu kovasti muissa blogeissa ja se on itsellänikin lukulistalla.

Afterwards kertoo tuhoisasta tulipalosta, joka jättää jälkeensä kaksi vakavasti loukkaantunutta, surevan perheen sekä lukuisan joukon epäiltyjä. Grace uhmasi kuolemaa syöksymällä palavaan kouluun pelastaakseen tyttärensä, mutta kuinka hän voi suojella tätä jatkossa maatessaan itse tajuttomana sairaalassa? Vaara ei nimittäin ole vielä ohi.

Afterwards on kaunis, mutta samalla traaginen kertomus siitä, mihin vanhemman rakkaus parhaimmillaan pystyy. Teos keskittyy niin perheen välisiin suhteisiin, kuin myös rikoksen selvittämiseen. Kirjan alkupuolella rikoksen selviämisellä tuntuu olevan suuri rooli, mutta tarinan edetessä äidinrakkaus ja uhrautuminen nousevat isompaan osaan. Loppupuolella minua hieman häiritsikin se, kuinka rikoksen osuus taantuu sitä mukaa, mitä enemmän ihmisiä epäillään. Epäiltyjen jatkuva vaihtuminen aiheutti myös ongelmia mukana pysymisessä.

Vaikkeivat odotukseni rikoksen selviämisen suhteen ehkä lunastuneet, oli kirjaa silti ilo lukea. En ole välttämättä itkettämään pyrkivän kirjallisuuden ystävä, mutta vaikka kirja olisi aiheensa puolesta siihen voinut helposti lipsuakin, onnistuu Lupton välttymään pahimmilta kliseiltä. Tarina on koskettava olematta liian siirappinen ja henkilöiden tunteet uskottavia. Varsinkin Gracen tuska välittyy lukijalle voimakkaasti, ja vaikka itselläni ei ole lapsia, pystyisin helposti kuvittelemaan tuntevani samoin samassa tilanteessa.

Graceen samaistuminen vaatii kuitenkin aikaa. Teoksen alkupuolella minua ärsytti se, kuinka hän yritti lokeroida lapsiaan tiettyihin normeihin ja vaati näiltä jotain, mitä he eivät olleet. Hän myös kohteli 17-vuotiasta tytärtään pikkulapsena, jolle ei voinut suoda juuri ollenkaan omaa tilaa. Onneksi Grace kuitenkin muiden hahmojen tavoin kehittyy tarinan kuluessa ja alkaa itsekin tarkkailla kriittisesti omaa käytöstään.

Afterwards koskettaa syvältä ja onnistuu luomaan myös kohtuullisen toimivan jännitysnäytelmän siinä ohessa. Yliluonnollisuus on iso osa teosta, mutta sitä ei kuitenkaan ole alleviivattu liikaa, vaan kuvattu lähinnä tärkeänä palana tarinaa. Kirjasta on ilmeisesti tulossa aivan piakkoin myös suomennus nimellä Mitä jäljelle jää.

*

Rosamund Lupton: Afterwards
Piatkus, 2011
472s.

maanantai 21. tammikuuta 2013

E. L. James: Fifty Shades - Sidottu (Fifty Shades -trilogia, osa 1)



Tässä viimeinen kirjoitus pois luonnoksista pölyttymästä ja tilaa viemästä. Ihmissataman ohella luin Sidotunkin jo viime vuoden puolella, tarkemmin ottaen joskus marraskuun puolessa välissä. Syy, miksi en ole saanut arvostelua kirjoitettua valmiiksi tai julkaistua, saattaa johtua siitä, etten tiedä mitä teoksesta sanoa. Toisaalta kirjasta ei mielestäni ole juuri mitään sanottavaa, mutta toisaalta löydän siitä myös paljon parjattavaa. No, kokeillaan.

E. L. Jamesin Fifty Shades -kirjasarja taisi kuulua viime vuoden kohutuimpiin ja suosituimpiin teoksiin. Tuo "eroottinen sensaatio", kuten ensimmäisen kirjan takakannessa mainitaan, jakoi lukijoita puolesta ja vastaan, ja haastoi ihmisiä keskustelemaan julkisemmin makuuhuonekäyttäytymisestä ja erityisesti sadomasokismista. Minulla ei ollut sarjan suhteen minkäänlaisia odotuksia ennen lukemista, lähinnä tartuin ensimmäiseen osaan kohun herättämän uteliaisuuden vuoksi.

Sidotun pääosassa on Anastasia, kunnollinen opiskelijatyttö, jolla ei ole kummoisia kokemuksia miehistä. Erään pieleen menneen lehtihaastattelun myötä hän kuitenkin tutustuu menestyksekkääseen ja salaperäiseen liikemieheen, Christian Greyhin. Heidän välilleen syntyy kiihkeä suhde, jonka päämäärästä viattomalla Analla ei ole aluksi hajuakaan. Christian ei nimittäin kaipaakaan pelkkää kädestä pitämistä ja satunnaista lämmikettä lakanoiden välissä, vaan hän omistaa salaisen "leikkihuoneen", jonka sisältöä hän haluaisi kovasti esitellä Analle. Palvelija- ja isäntäroolit aiheuttavat kuitenkin päänvaivaa tytölle, samoin kuin se, miksi Christian ylipäätään on kiinnostunut ihmisten satuttamisesta. Liittyykö tämä jollain tavalla miehen lapsuuteen, josta puhuminen on ankarasti kielletty?

Jo ensimmäisiltä sivuilta on selvää, ettei E. L. James valitettavasti kuulu kirjailijoiden kärkikastiin. Hän käyttää ulkonäkö- ja luonnekuvauksissaan itsestäänselviä ja kliseisiä valintoja, sekä selittää ja toistaa tarinaansa liikaa. Jälkimmäisestä hyvä esimerkki on se, kuinka Anan punastumista ja vaivaantumista Christianin edessä pitää esitellä joka toisessa lauseessa, vaikka hyvin luultavasti lukijat muistaisivat ja ymmärtäisivät sen muutenkin. Huomasin myös, että kirjan loppupuolella käydyt keskustelut Anan ja Christianin välillä muistuttivat hyvin paljon niitä, joita he olivat käyneet jo aikaisemmin tarinassa. Dialogi oli muutenkin lähes poikkeuksetta tyhjänpäiväistä, eikä tukenut kuvausta ollenkaan. Minä ainakin lukijana hämmennyn, jos hahmon kommentti on vihainen uhkaus, mutta hahmon itsensä kerrotaan hymyilevän rennosti.

Lähes 600 sivuisen teoksen lukemisesta tukalaa tekevät myös yksipuoliset hahmot. Asetelma on entuudestaan tuttu: Ana on neitseellinen hahmo, joka rakastuu viettelevään, mutta sairaalloisen kontrolloivaan Christianiin. Positiivista on se, että Anastasia epäilee paikka paikoin omien tunteidensa seurauksia ja pyristelee Christianin vaarallista vetovoimaa vastaan. Olisin kaivannut hahmoihin enemmän särmää, pieniä yksityiskohtia, jotka olisivat tehneet heistä moniulotteisempia. Anan kiinnostus kirjallisuutta kohtaa herätti tietenkin lukutoukan mielenkiinnon, mutta ikäväkseni sitäkin tietoa käytettiin ainoastaan pariin otteeseen lähinnä Anan älykkyyden korostamiseksi.

Se, mikä erottaa Sidotun muista keskinkertaisista rakkausromaaneista, on ainoastaan seksin määrä ja sen suora kuvaaminen. Määrä ei kuitenkaan tässäkään tapauksessa korvaa laatua, sillä mitään hirveän erikoista tai rajua ei lukijalle ainakaan tässä ensimmäisessa osassa vielä tarjoilla. En ole perehtynyt sadomasokismiin, mutta olen silti törmännyt järkyttävämpiinkin kuvauksiin. Kirjan seksikohtaukset tuntuivat liian romantisoiduilta, jotta ne olisivat herättäneet tunteita suuntaan tai toiseen.

Kaiken kaikkiaan kirja tuntuu haparoivan otteensa vuoksi aliarvioivan pahasti täysi-ikäistä kohderyhmäänsä. Olinkin puoleen väliin saakka varma, etten koskaan tulisi koskemaan jatko-osiin. James kuitenkin yllätti minut täysin loppuvaiheessa, ja sai minut koukkuun paljastamalla epäilyttäviä vihjeitä Christianin salaisuudesta ja jättämällä ratkaisun seuraavan osan kontolle. Ehkä minä jonakin tylsyyden hetkenä siis kajoan myös  Satutettuun ja Vapautettuun, vaikka tuskin ne tarjoavat yhtään enempää laatukirjallisuutta.

*

E. L. James: Fifty Shades - Sidottu (alkup. Fifty Shades of Grey, 2011)
Suomentanut: Riie Heikkilä
Otava, 2012
585s.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu



"En ollut oikein uskaltanut toivoakaan, että näkisin niitä jo ensimmäisellä torireissullani, mutta siinä niitä nyt oli: viisi salaperäistä, sileäpintaista silkkipaperikääröä odotti siistissä rivissä pääsyä takaisin kuljetuslaatikkoon. Minussa heräsi yhtäkkiä niin kiihkeä halu tai pikemminkin tarve saada yksi niistä, että toimin melkein vaistomaisesti."
  
Sinä päivänä torilla tuo tummankeltainen aarre, joka pursuaa hapanta mehua maistajansa suuhun, viettelee Framboisen pahoille teille. Tarina olisi voinut päättyä toisin, ellei vierestä olisi seurannut muuan nuori saksalaissotilas, joka Framboisen ihmetykseksi vain iskee hänelle röyhkeästi silmää. Niin alkaa traagisia mittasuhteita saava tapahtumaketju, joka lopulta ajaa 9-vuotiaan Framboisen perheineen pois kotikylästään.

Vuosia myöhemmin Framboise palaa tunnistamattomana vanhaan kotikyläänsä Loiren rannalle ja perustaa pienen ravintolan äidiltä perimänsä ohjekirjan turvin. Ohjeiden lisäksi kirjasella on kuitenkin myös muita tarinoita kerrottavanaan. Mitä oikeastaan tapahtui tuona saksalaismiehityksen kesänä, jolloin äiti niin monesti haistoi pahaenteisen appelsiinin tuoksun?

Vaikka appelsiinit tapaavat olla vähän katkeranmakuisia, ei tämä lukukokemus ollut onneksi ollenkaan katkera, päinvastoin.  Kauan tämä teos ehti kuitenkin aikaansa odottaa ensin äitini kirjahyllyssä, sitten minun. Kansi näytti houkuttelevalta (hieman tökeröä fonttia lukuun ottamatta), mutta teksti ei ollut aiemmin kiinnostanut muutamaa sivua pidemmälle. Ehkä tämä teos olikin kypsä poimittavaksi vasta nyt.

Täyteläinen tarina siivitti minut heti ensimmäisistä lauseista mukaan sota-ajan kesään, jolloin pyydystettiin haukimuoria, livahdettiin salaa elokuviin äidin migreenikohtausten aikana ja vaihdettiin tietoja miehittäjien kanssa. Kirjan takakannessa ei turhaan lue "aistien juhlaa" (Literary Review). Tässä teoksessa kaiken pystyi näkemään, kuulemaan, haistamaan ja maistamaan, niin Framboisen ja hänen äitinsä valmistamat herkulliset ruoka-annokset kuin aseiden laukaukset ja sotilaiden kolkutukset ovella. Mikään varsinainen sotaromaani Appelsiinin tuoksu ei ole, mutta kuvaa silti kuin vähän vaivihkaa sodan aikaista normaalia arkea.
 
Tarina etenee kahtena eri aikana, eri-ikäisen Framboisen kertomana. Nuori Framboise ilahduttaa energiallaan ja hieman naiivilla päättäväisyydellään, mutta toisaalta vaikuttaa myös turhan kylmältä ja välinpitämättömältä muita ihmisiä kuin Thomastaan kohtaan. Vanha Framboise tuntuu pehmenneen ajan myötä, enkä minä ainakaan nähnyt hänessä enää samanlaista kovuutta kuin äidissään, vaikka hän itse niin väittääkin. Hahmot ovat hyvin rakennettuja ja Framboisen lisäksi omaksi suosikikseni nousee naapurinpoika Paul hiljaisessa viisaudessaan. Reinetten kohtalosta olisin kuitenkin halunnut kuulla lisää, sillä nyt se tuntui jäävän vähän avoimeksi.

Äidin päiväkirja toi minusta hyvän lisän tarinaan. Päiväkirjasta lainatut tekstit olivat minusta aitoja, yhtäaikaa kutkuttavan jännittäviä ja äärettömän surullisia. Tekstinpätkät kertovat tuosta etäisestä naisesta Framboiselle enemmän kuin hänen omat kokemuksensa ikinä. Ehkä äiti, joka rakasti hedelmäpuitaan enemmän kuin lapsiaan, ei ollutkaan ollut yhtä kylmä kuin Framboise oli kuvitellut.

Hidas, tunnelmoiva kuvailu tuntuu olevan Appelsiinin tuoksussa pääosassa, mutta myös juonenkulku pitää otteessaan. Lukijaa kiinnostaa sivu sivulta enemmän Framboisen synkkä salaisuus, josta hän pitää kovasti kiinni. Lopulta salaisuus ei ollut ihan niin järisyttävä, kuin teksti antaa odottaa, mutta ei sillä ole oikeastaan merkitystä. Menneisyyden kamalia tapahtumia ei ole taidettu tarkoittaakaan tekstin huippukohdaksi, vaan painopiste on Framboisen elämäntarinan kertomisella ja totuuden selvittämisellä.

Kuten aiemmin mainitsin, ei olisi kirjallinen vuosi voinut paremmin alkaa. Appelsiinin tuoksu on nimittäin juuri sellainen nautinnollinen teos kuin olin toivonutkin. En malttaisi edes odottaa, että muut kiireet väistyvät ja saan tarttua hyllyssä odottavaan Pieneen suklaapuotiin...

*

Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu (alkup. Five Quarters of the Orange, 2001)
Suomentanut: Sari Karhulahti
Otava, 2002
347s.

torstai 10. tammikuuta 2013

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen



Mikko Virtanen ei supisuomalaisesta nimestään huolimatta tunne oloaan kotoisaksi Suomessa. Ruotsiin hänen olisi pitänyt syntyä, sillä siellä kaikki on niin paljon paremmin. Ruotsalainen kansankoti, tuo lämmin syli, jossa parisuhteet voivat hyvin ja lapsista kasvaa tasapainoisia aikuisia. Mikko aloittaa kovan uurastuksen oman ruotsalaisen identiteettinsä luomiseksi. Mutta onko ruoho todella vihreämpää aidan toisella puolella?

Teoksen nimi oli se, mikä aluksi kiinnitti huomioni. Vadelmavenepakolainen on sekä varsin kuvaava että sympaattinen ja mielenkiinnon herättävä nimi. Se kertoo Mikon palavasta halusta paeta Suomesta Ruotsin kansalaiseksi, mutta toimii myös vihjeenä tarinan humoristisuudesta. Kansi ei ehkä yksinään olisi herättänyt kiinnostusta lukea kirjaa, mutta yhdessä nimen kanssa se toimii päähenkilön pakkomielteisyyden kuvaajana.

Miika Nousiainen naureskelee kirjassaan vallitseville stereotypioille. Suomalaiset ovat tökeröitä, suppisuisia tappelijoita. Ruotsalaiset puolestaan edellekävijöitä, rauhanomaisia ja pukeutuvat paremmin. Myös Virtanen itse on kärjistetty hahmo: äärimmäisen pakkomielteinen kolmekymppinen mies, joka tekee kaikkensa oman ruotsalaisuutensa vuoksi, muun muassa "lainaa" ruotsalaisten tuttaviensa avaimia viettääkseen joulun heidän tyhjässä asunnossaan.

Pidin eniten kirjan loppupuolesta, jolloin tarina tuntui heräävän kunnolla eloon. Sain valtavaa hupia Mikon alias Mikael Anderssonin toilailuista ruotsalaisen elämänsä kanssa, varsinkin hänen joutuessaan valehtelemaan olemattomasta kissastaan ja pähkinäallergiastaan.

Alkupuoli teoksesta tuntui kuitenkin matelevan. Monta sivua kuluu siihen, kun Virtasen elämän kerrotaan olevan surkeaa, koska hän ei ole syntynyt Ruotsiin, ja kuinka Ruotsissa on kaikki paremmin, koska heillä oli sentään Olof Palme ja Anna Lindh. Toisaalta tarinan rakenteen voi nähdä myös Mikon kehityksen kuvaajana: aluksi Mikossa on vielä suomalaisuutta, pahaa verta jäljellä, mutta kirjan loppupuolella ruotsalaisena miehenä kaikki sujuu sutjakammin.

Vadelmavenepakolainen oli syvällisempi ja vakavampi lukukokemus kuin olin kuvitellut. Politiikkaa on teoksessa mielestäni ehkä liikaakin, sillä itse tarina tuntuu ajoittain katoavan sen alle. Toisaalta se myös osoittaa kirjailijan naapurimaan tuntemuksen ja korostaa päähenkilön päähänpinttymää. Pieni pettymyshän tämä kaiken odotuksen jälkeen oli, mutta ei välttämättä estä minua tulevaisuudessa tarttumasta miehen muihin teoksiin.

*

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen
Otava, 2007 (kuvassa näkyvä 8. painos on ilmestynyt 2012)
270s.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Lyhyesti: John Ajvide Lindqvistin Ihmissatama



Muutamat kuukaudet tekivät tehtävänsä, enkä muistamattomuudessani voi valitettavasti kirjoittaa täysin kattavaa arviota John Ajvide Lindqvistin Ihmissatamasta, joka sisältää moniulotteisen tarinan meri yhtenä elementtinään. Muiden lukemieni kirjojen tavoin halusin kuitenkin tuoda edes muutaman sanan teoksesta blogiini.

Ihmissatama kertoo Domarön saarelle sijoittuvasta mysteeristä. Jo vuosikausia on saarta ympäröivän meren epäilty vieneen lukuisia ihmisiä, muun muassa Andersin ja Cecilian tyttären, Majan. Maja katosi talvisena päivänä jäällä leikkiessään, eikä hänestä sen koommin nähty jälkeäkään. Pari vuotta tapahtuneen jälkeen Anders palaa yksin ja alkoholisoituneena saarella sijaitsevaan mökkiinsä aikomuksena ottaa selville, mitä Majalle oikeasti tapahtui.

Minä nautin kirjan alkupuolen hitaasta saaristolaiskuvauksesta ja tutustumisesta hahmojen historiaan. Varsinaisia kauhukuvauksia on muihin lukemiini Ajvide Lindqvistin kirjoihin verrattuna varsin heikonlaisesti, mutta toisaalta niitä ei kaipaakaan, sillä lähes koko kirjan ajan kestävä synkän odottava tunnelma riittää luomaan aivan tarpeeksi ahdistusta.

Se, mikä minua teoksessa häiritsee, on suuri määrä fantasiaa ja paranormaaleja tapahtumia, jotka vain lisääntyvät mitä lähemmäksi loppua päästään. Muissa Ajvide Lindqvistin kirjoissa tämä ei haitannut, sillä niissä yliluonnollisuus on saatu jollain tavalla osaksi arkea ja "normaaliutta". Ihmissatamasta yliluonnollisuus tuntuu kuitenkin paistavan läpi, eikä se siksi onnistunut vakuuttamaan minua yhtä paljon kuin esimerkiksi Ystävät hämärän jälkeen.

*

John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama (alkup. Människohamn, 2008)
Suomentanut: Jaana Nikula
Gummerus, 2009
515s.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Vielä viimeinen vilkaisu jouluun


Niin se joulu tuli ja meni yhtä nopeasti kuin muinakin vuosina. Vietimme sen sekä oman perheeni että poikaystävän perheen luona.

Tältä näytti joulu vanhempieni luona:



En ollut toivonut vedenkeittimen ja perinteisten suklaan ja yöpuvun lisäksi juuri muuta, mutta ilmeisesti olin ollut jonkun mielestä kiltti, sillä paketeista paljastui paljon muutakin. Ainakin nämä asiat voivat kiinnostaa teitä siellä ruudun toisella puolella:


J. K. Rowling: Paikka vapaana. Jännittää hieman, onnistuuko Rowling luomaan samanlaisen tunnelman uuteen teokseensa kuin mitä Pottereihin. Ainakin kuulopuheiden perusteella on odotettavissa jotain täysin muuta, kuin kertomusta nuoren velhon edesottamuksista.

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen. Tämän lahjan löysin vihjeiksi tarkoitettujen vadelmaveneiden saattelemana paketin salapohjan alta.

Lisäksi Suomalaisen kirjakaupan lahjakortti. Tällä hain jo alennusmyynneistä jotakin pientä. Liittyy keittiöön ja suklaaseen...

lauantai 5. tammikuuta 2013

Ei yhtäkään viiden tähden kirjaa: kooste lukuvuodesta 2012


No niin, nyt olen minäkin päässyt vihdoin kunnolla takaisin koneen ääreen. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, joulu vietettiin muualla kuin kotona, ja heti joulun jälkeen alkoi viikon kestänyt pesti koiravahtina tuttavaperheen luona.

Monet muista kirjabloggaajista näyttävät ottaneen tavaksi tehdä koosteen vuoden lukemisistaan ja ajattelinpa minäkin seurata perässä. Kuten otsikko kertoo, ei viime vuonna surukseni törmätty yhteenkään mieltä ravisuttaneeseen lukukokemukseen. Kaikkea muuta kohtuullisen hyvän ja täysin surkean väliltä kuitenkin löytyi.

Luin vuonna 2012 yhteensä 22 kirjaa:

1. David Nicholls: Sinä päivänä
2. Juha Vuorinen: Vaippaihottuma
3. Juha Vuorinen: Kristianin teinivuodet
4. Anna Godbersen: Huumaa
5. Jane Austen & Seth Grahame-Smith: Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit
6. John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään
20. E. L. James: Fifty Shades - Sidottu
21. John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama

Aloitin huhtikuussa blogini pitämisen ja siitä lähtien olenkin tuonut tänne jokaisen lukemani kirjan arvion. Myös Fifty Shades - Sidotusta sekä Ihmissatamasta on vielä tulossa pienet arvostelun tyngät.

Lukemistani kirjoista 4 oli kotimaista ja 18 ulkomaista. Ulkomaisista ainoastaan 2 oli kuitenkin alkuperäiskielellä, loput käännettyjä. Miesten kirjoittamia kirjoja luin 12, naisten 11 (Ylpeydessä ja ennakkoluuloissa ja zombeissa sekä mies- että naiskirjailija). Omia kirjoja oli 14, kirjastosta tai tutuilta lainattuja 8.

Vaikken uutta lempikirjaani löytänytkään, ylsi vuoden parhaimmaksi teokseksi kuitenkin:
John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen.

Vuosi sisälsi paljon huonoja lukukokemuksia, mutta huonoin teos niistä oli selvästi:
Stephenie Meyerin Breaking Dawn.

30 days of books -haasteen myötä aloin kiinnittää enemmän huomiota teosten nimiin. Parhaan nimen palkinnon sai: Jane Austenin ja Seth Grahame-Smithin Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit.

Myös visuaalisuus alkoi kiinnostaa enemmän. Tällä teoksella oli mielenkiintoisin kansi:


Monet kirjat pettivät odotukseni vuoden 2012 aikana. Suurin pettymys oli:
Kajsa Ingemarssonin Keltaisten sitruunoiden ravintola sekä Muriel Barberyn Kulinaristin kuolema.

Myös positiivisia yllättäjiä löytyi. Suurin yllättäjä oli:
Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaani.

Mitä muuta vuosi 2012 toi tullessaan:

Blogin aloittaminen oli jo sinänsä iso asia minulle ja se, että olen saanut pidettyä sitä yllä näinkin pitkään ja herättänyt kiinnostusta myös muissa ihmisissä, on todellinen saavutus.

Vuoden aikana sain yhden haasteen, 30 days of books, valmiiksi. Aloitin myös oman TBR100-listani lukemisen.

Mitä tapahtuu vuonna 2013:

Aloitan pääsykokeisiin lukemisen, joten blogitahtini hidastuu jonkin verran. Yritän kuitenkin lukea pääsykoekirjojen ohella myös muita teoksia ja saa nähdä, ehkä tuon yhden koekirjoistakin tänne blogiin.
Voi olla, että lukemisen jäädessä vähän vähemmälle haasteet ja muut erilaiset listaukset lisääntyvät jonkin verran. Myös oman elämän höpötykseni saattavat löytää enemmän tilaa täältä, mutta toivottavasti se ei ole teille lukijoille ongelma. :)

Ja yksi asia, jonka lupaan varmasti toteuttavani vuoden 2013 aikana: Luen jotain muutakin suomalaista kirjallisuutta kuin Vuorista! Tällä hetkellä makuuhuoneen lattialla (täydellisiä yöpöytiä etsiskellessä...) odottaa nimittäin joululahjaksi saatu Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen.

Kumosin myös muutaman vuoden kestäneen kirouksen heti uuden vuoden alussa ja löysin ehkä uuden lempikirjani! Siitä kuitenkin lisää myöhemmin.

Mutta näin minä päätän vuoden 2012 lähes kokonaan tähän. Kuten sanoin, muutamat pikkuruiset arviot vielä tulossa ja vähän koostetta myös joululahjoistani (ainakin muutama niistä taisi liittyä jollain tavalla kirjoihin).