Sivut

maanantai 14. syyskuuta 2015

Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni



Suljin silmäni ja kuuntelin tarkkaavaisesti Sputnikin seuraajia, jotka tälläkin hetkellä kiersivät maapallon ympäri painovoima ainoana siteenään planeettaamme. Ne ovat yksinäisiä metallisieluja avaruuden läpitunkemattomassa pimeydessä: ne kohtaavat, eroavat ja lähtevät kukin omaan suuntaansa eivätkä enää koskaan tapaa.

Opettaja K rakastaa ystäväänsä Sumirea, kirjailijanalkua, jolla ei ole palavia tunteita ketään kohtaan. Ei, ennen kuin hän tapaa serkkunsa häissä seitsemäntoista vuotta vanhemman, naimisissa olevan Miun. Sumire alkaa työskennellä Miun yrityksessä, ja se vie heidät työmatkalle ulkomaille, aina eräälle Kreikan saarelle saakka. Sitten Sumire katoaa. K yrittää epätoivoisesti saada selville, mitä hänen rakkaalle ystävälleen on oikein tapahtunut.

K on tarinan kertoja, mutta hänestä lukija saa tietää suoraan varsin vähän. Kuten K itsekin toteaa, kertoo hän Sumiren tarinan. K:sta saadaan hänen omien vähäisten paljastustensa lisäksi tietää siitä, mitä ja miten hän kertoo Sumiresta ja kuinka tyttö puolestaan suhtautuu häneen. Kuten siis tavallista, Murakamin kirjan kertoja vetäytyy tarinan taustalle ja antaa tilaa muille, värikkäämmille hahmoille.

Sputnik-rakastettuni sisältää useita maailmoja, mikä on Murakamia enemmän lukeneille tuttua jo hänen muista teoksistaan. On tämä todellinen maailma ja toisaalta toinen, johon hahmot menettävät palasia itsestään ja jossa he käyttäytyvät tavallisesta poikkeavalla tavalla. Tarinan edetessä näiden maailmojen rajat alkavat muuttua utuisiksi, eikä todellisuutta pysty enää erottamaan yhtä selkeästi.

Romaani käsittelee muun muassa kirjailijuutta ja luomisen tuskaa, sekä identiteettiä, sen rakentumista ja muuttumista tapahtumien seurauksena. Ennen kaikkea se kertoo ystävistä ja rakastetuista, jotka vain piipahtavat elämässämme. Kuinka surulliseksi ja yksinäiseksi se jättää, kuinka paljon se saa aikaan hämmentyneitä kysymyksiä, mutta on kaikesta huolimatta osa normaalia elämän kiertokulkua.

Sputnik-rakastettuni on niin Murakamia. Romaanin tunnelma on usvainen, painostava ja vähän pelottavakin, mutta silti sen keskeltä pystyy poimimaan pieniä oivalluksia, jotka ovat kuin omasta elämästä. Tämä kirjailija on rakkautta.

Goodreads-haaste: Sputnik-rakastettuni & 34. A book with a love triangle. 

★★★★★ 

Haruki Murakami: Sputnik-rakastettuni (alkup. Supuutoniku no koibito, 1999)
Suomentanut englanninkielisestä käännöksestä: Ilkka Malinen
Tammi, 2012 (ensimmäisen kerran ilmestynyt suomeksi 2003)
252s.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Tove Jansson: Kesäkirja


Tyttö, isoäiti ja isä. Tove Janssonin Kesäkirja sisältää joidenkin vuosien ajan episodimaisia lukuja tämän pienen perheen elämästä kesäisellä saarella.

Isä on etäinen henkilö, tytön äiti kuollut. Tyttö ja isoäiti viettävätkin suurimman osan ajastaan kahden kesken. Tyttö etsii selkeästi isoäidistä auktoriteettiä, hakee lohtua ja turvaa. Isoäiti ei kuitenkaan ole ihan perinteinen aikuishahmo, vaan oman tiensä kulkija, rauhaa rakastava, ilkikurinen keppostelija ja ajoittain jopa kovin äreä. Vanhuus ja lapsuus eivät tunnu olevan erityisen kaukana toisistaan, sillä mummo ryhtyy joskus pikkumaiseksi ja toisaalta tyttö neuvoo isoäitiään ottamaan lääkkeensä ja varomaan hauraita luitaan. Kun mennään salaa naapurin tontille, on isoäiti se, joka lähtee ensimmäisenä pakoon omistajien tullessa kotiin. Mummoa määrittää osaltaan säilynyt lapsenomaisuus, tyttö puolestaan vaikuttaa (ehkä olosuhteiden pakosta) aikuistuneen ikäistään nopeammin. Näitä hahmoja yhdistää toisiinsa keskinäinen kunnioitus sekä toisesta välittäminen.

Luonto luo valtaisan kehyksen perheen elämälle. Se on osa heidän jokapäiväisiä toimiaan, se luo puitteet leikeille ja ruuan hankinnalle. Luonnon hoivissa eletään sen alkuperäisyyttää kunnioittaen ja arvostaen, ja naapureita, jotka yrittävät tavoitella jotain luonnon ehtoja vastaan, katsotaan vähän karsastaen.

Kesäkirja ei ole mielestäni mikään perinteisen kevyt rantakirja, vaikka nimi voisikin sellaista lupailla. Kirjan tunnelmasta jää mieleen melankolisuus ja raskaus, mutta toisaalta myös lämpimyys ja seesteisyys. Kesän päivät ovat täynnä iloa ja naurua, mutta välillä mielessä käy myös kysymys, että mitäs sitten syksyn tullessa. Elämän ja kesän lyhyys, menneet ja tulevat menetykset eivät ole aurinkoisinakaan päivinä kokonaan unohduksissa.

Kesäkirja on ylistys yksinkertaiselle elämälle ja sen pienille ilonhetkille. Vieraat ovat saarelle tervetulleita, mutta kaikkein onnellisinta on olla omassa rauhassa leikkien tai kirjaa lukien. Luulen, että omalla kohdallani kirja saavuttikin tavoitteensa: lukemisen jälkeen minut valtasi kaipuu luonnon levollisuuteen.

Goodreads-haaste: Kesäkirja menee kohtaan 16. A book from an author you love that you haven't read yet.

 ★★★★ 

Tove Jansson: Kesäkirja (alkup. Sommarboken, 1972)
Suomentanut: Kristiina Kivivuori
WSOY, 2014 (ensimmäisen kerran ilmestynyt suomeksi 1973)
135s.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Taiye Selasi: Ghana Must Go


Taiye Selasin Ghana Must Go on jäänyt luonnoksiin lojumaan, vaikka lupasin kirjoitella siitä lisää jo huhtikuussa. Tämän mahtavan teoksen löysin keväällä opintojeni parista, keskeltä muuten teoriakirjapainotteista kurssia. Hyvän kirjan löytäminen ilahduttaa aina, mutta tästä olin erityisen innostunut. Olin nimittäin kuullut kirjasta aikaisemmin ohimennen, mutta sen aihe ei ollut silloin kiinnostanut minua tarpeeksi. Ilman opintoja Ghana Must Go olisikin saattanut mennä minulta ohi.

Romaani kertoo tarinan Sain perheestä. Perheen vanhemmat ovat lähtöisin Ghanasta ja Nigeriasta, mutta ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin koulutuksen, paremman elämän ja menestyksen toivossa. Varsinkin isä Kweku elättelee mielessään lisäksi haavetta siitä, kuinka antoisaa olisi palata joskus takaisin kotimaahan läheisten luo näiden menestyksen hedelmien, eli esimerkiksi hyvän ammatin, kanssa.

Unelmia ei ole kuitenkaan perheen kohdalla tehty kestäviksi. Kweku, äiti Fola ja lapset Olu, Taiwo, Kehinde ja Sadie, kokevat erään ikävän, epäreilun tapauksen, joka hajottaa heidät pirstaleiksi ympäri maailman eri kolkkia. Vasta vuosia myöhemmin he ovat valmiita kokoontumaan jälleen yhteen.

Romaanin rakenne on haastava. Näkökulmat vaihtuvat perheenjäsenestä toiseen, maa Ghanasta Yhdysvaltoihin ja aika nykyhetkestä vuosien taakse. Aluksi tässä oli totuttelemista, varsinkin kun kirja piti lukea englanniksi. En tahtonut päästä kiinni rakenteen rytmiin, vaan se tuntui epätasaisen töksähtelevältä ja jopa epämieluisalta. Loppua kohden tarinan aukot alkoivat kuitenkin vähitellen täydentyä ja erikoinen rakenne miellyttää minua. Rakenteella on suuri merkitys tarinan kannalta, eikä kronologinen kerronta olisikaan luultavasti pystynyt täyttämään tarkoitusta samalla tavalla.

Hahmot ovat kompleksisia aukinaisine haavoineen ja ratkaisemattomine ongelmineen. Lempihahmoni vaihteli tarinan kuluessa useaan otteeseen. Aluksi pidin huolehtivasta ja rakastavasta Kwekusta ja perheen kuopuksesta Sadiesta, enkä voinut sietää etäistä ja kovaa Taiwoa. Paljastuvat asiat kuitenkin kääntävät asetelman päälaelleen, enkä voinut lopuksi olla tuntematta sympatiaa jokaista hahmoa kohtaan.

Ghana Must Go on monipolvinen tarina sopeutumisesta ja sopeutumattomuudesta tuttuun tai vieraaseen maahan, omaan perheeseen, omaan vartaloon. Tämän puolesta se tuo minulle mieleen Zadie Smithin Valkoiset hampaat, jonka luin myös alkuvuodesta opintoja varten. Valkoiset hampaat on kuitenkin materiaaliltaan varsin runsas ja näin ollen jopa hengästyttävä ja raskas, joten siinä mielessä teemoiltaan hieman rajallisempi Ghana Must Go oli enemmän mieleeni. Myös Smithin teos on kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoinen!

Ghana Must Go saa tuotua henkilöiden surun ja hädän todella lähelle. Millaista on, kun vuosia rakennettu unelma ja toisten luottamus katoavat minuuteissa? Millaista on elää ilman turvaverkkoa vieraassa paikassa? Kuinka aiempien sukupolvien odotukset ja tehdyt virheet vaikuttavat myös nuoriin? Romaani ei säästä ketään: niin äidinrakkautta kuin lasten luottamusta vanhempiinsa koetellaan. Kirja antaa kuitenkin myös vastauksia ja niiden myötä mahdollisuuden anteeksiantoon.

Vakavien kysymysten ja teemojen rinnalla kulkee myös lämmin huumori ja ajoittainen kepeys. Liian humoristiseksi kirja ei kuitenkaan sorru missään vaiheessa, vaan suurin rooli pysyy kaiken aikaa hahmojen hitaalla ja kipeällä matkalla takaisin yhtenäiseksi perheeksi. Tarinan päätös on mielestäni yksi koskettavimmista koskaan lukemistani.

Goodreads-haasteessa Ghana Must Go menee kohtaan 13. A book set in a different country.

★★★★★ 

Taiye Selasi: Ghana Must Go
The Penguin Press, 2013
318s.