Sivut

torstai 19. maaliskuuta 2015

John Williams: Stoner


Voin kertoa rehellisesti, etten ole koskaan aiemmin blogia kirjoittaessani tuntenut yhtä suurta vaikeutta arvostella kirjaa ja antaa sille tähtiä, kuin koin John Williamsin Stonerin kanssa. Tämä aikoinaan unohdettu ja joitain vuosia sitten uudelleenlöydetty teos jätti jälkeensä niin hämmentyneitä ajatuksia, että toivottavasti osaan pukea edes osan niistä sanoiksi.

William 'Bill' Stoner on maatilan kasvatti, jolle aikuisiän kynnyksellä tarjoutuu tilaisuus lähteä yliopistoon. Alussa jokseenkin merkityksettömältä ja hajanaiselta tuntuva opintie kasvaa kuin vähän huomaamatta yhdeksi Stonerin elämän tärkeimmistä asioista, kun hän saa kirjallisuudenopettajan pestin samaiselta yliopistolta. Työn ohessa hän menee naimisiin ja saa lapsen, kokee ikäviä asioita ja hiukan iloisiakin. Koko ajan työ ja kirjallisuus ovat kuitenkin hänelle se henkireikä, johon turvautua epävarmuuden hetkellä, elämän ja avioliiton takoessa päähän.

Stoner on kuin oodi yksilölle ja tavalliselle, ehkä vähän suruviritteiselle, elämälle. Stonerin kulkema matka syntymästä kuolemaan on melko tasaista etapista seuraavaan, pieniä töyssyjä lukuun ottamatta - ja tämä tekee tarinasta realistisen. Juuri tämän vuoksi minulla olikin ongelmia kirjan arvostelussa: kuinka oikein pisteyttää itse elämää, sen merkityksellisyyksiä ja merkityksettömyyksiä?

Yleisesti ottaen kirjaa on arvostettu suuresti sosiaalisessa mediassa (kannattaa lukea esim. Lukuisan tai Ompun arvostelu), ja jopa kirjakaupan myyjä suositteli tätä lämpimästi. Itse en kuitenkaan pystynyt vaikuttumaan samalla tavalla. Tarina on todella yksinkertainen ja riisuttu, enkä minä päässyt siihen kiinni, en kokenut suuria tunteita, vaikka ajattelemisen aihetta riitti vielä hetkeksi lukemisen jälkeen. Tämä ei välttämättä kerro siitä, ettenkö lukisi ihan mielelläni myös tavallisesta, vähän tapahtumaköyhemmästä elämästä vaan pikemminkin siitä, että taidan olla runsaamman ja rönsyilevämmän kerronnan ystävä.

William Stoner on mies, joka ei omassa maailmassaan jää monelle mieleen. Hahmona hän on silti erittäin pidettävä. Pystyin samaistumaan siihen, kuinka hän välillä ikään kuin ajelehtii elämässään, antaa asioiden tapahtua omalla painollaan, eikä pyri suuresti vaikuttamaan niihin. Toisaalta passiivisen kuoren alta pystyi aistimaan lapsen ja rakastajattaren kautta myös lämpimiä ja voimakkaita tunteita.

Minä tunnistan Stonerin hienouden, sen hiljaisen ja rujon kauneuden, jota jo kansikuvakin sykkii. En kuitenkaan voi mitään sille, ettei se saanut minun sydäntäni liikahtamaan. Tähdet eivät välttämättä anna oikeutta teokselle, mutta kuvaavat omia tuntemuksiani sen lukemisesta.

Goodreads-haaste: Stoner sijoittuu kohtaan 11. A book with a one-word title.

★★★ 

John Williams: Stoner (alkup. Stoner, 1965)
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
Bazar, 2015
306s.

torstai 5. maaliskuuta 2015

Celeste Ng: Everything I Never Told You


Lydia is dead. But they don't know this yet.

Näillä pysäyttävillä sanoilla alkaa Celeste Ng'n romaani Everything I Never Told You, joka keskittyy perhetragediaan ja sen syiden selvittämiseen. Leen perheen keskimmäinen lapsi ja silmäterä, Lydia, huomataan eräänä aamuna kadonneeksi ja löydetään myöhemmin henkensä menettäneenä. Alkuun kukaan ei osaa sanoa, onko kyseessä murha, itsemurha vai tapaturma. Tätä selvitellessä kirja sukeltaa menneeseen aikaan, ihan vanhempien nuoruuteen saakka, josta kumpuavat vastaukset sille, minkä vuoksi perheen nykyhetki on täyttynyt tästä epätietoisuudesta ja -toivosta, raivosta, surusta ja äärettömästä kaipuusta.

Kirja on kirjoitettu kauniisti, ehkä vähän viihdemäisemmin kuin olisin alkuun odottanut. Tästä tulikin heti mieleen Liane Moriartyn Hyvä aviomies, joka niin ikään yhdistelee keskenään kevyttä ja vähän raskaampaa tyyliä. Everything I Never Told You on toisaalta koukuttava ja viihdyttävä mysteeri, toisaalta se ottaa kantaa 1900-luvun puolivälin koviin oloihin. Perheen isä, James, on syntyperältään kiinalainen, äiti Marilyn puolestaan amerikkalainen. Tätä yhdistelmää ei katsota hyvällä, ja siitä saavat kärsiä myös heidän lapsensa. Missä ikinä ovatkaan, he erottuvat aina joukosta, eikä kukaan tunnu koskaan ymmärtävän heitä täysin. Tämän lisäksi Marilyn käy vielä omaa taisteluaan siitä, millainen elämä on naiselle soveliasta: kotiäidin rooli vai työ lääkärinä.

Perheen tilanne on mielestäni jo ennen Lydian kuolemaa ahdistava. Vanhemmat ovat joutuneet nuoruudessaan kokemaan paljon pettymyksiä ja vastustusta, eivätkä he halua samaa lapsilleen. Paineet kohdistuvat ennen kaikkea Lydiaan, jonka täytyisi äitinsä toiveiden mukaan olla loistava koulussa, kun taas isä haluaisi hänellä olevan paljon ystäviä ja sosiaalisia tapahtumia. Kun valokeila näin kohdistuu Lydiaan, jäävät kaksi muuta lasta oman onnensa nojaan. Mielestäni on aika kamalaa, kuinka vanhemmat pystyivät ohittamaan kylmästi alle kymmenenvuotiaan lapsen tarpeet tai olemaan iloitsematta vanhimman saavutuksista. Ymmärrän, etteivät vanhemmat halunneet Lydialle omansa kaltaista nuoruutta, mutta silti perheessä vallitseva tunnelma tuntui todella kieroutuneelta ja raastavalta seurata.

Kirjan näkökulma vaihtelee vähän hassusti. Ensin isä saattaa ajatella jotain, mutta jo seuraavassa virkkeessä siirrytäänkin pojan, Nathanin, tuntemuksiin. Tämä hankaloitti tarinan seuraamista. Hyvää monissa näkökulmissa on se, että jokainen perheenjäsen pääsee ääneen ja jokaisen kokemus kuultavaksi. Tästä kuitenkin seuraa se, että kaikki kirjoitetaan auki, eikä juuri mitään jätetä lukijan oman tulkinnan varaan. Itse olisinkin kaivannut hillitympää näkökulman muutosta.

Everything I Never Told You sisältää mysteerin, mutta ennen kaikkea se on tarina järkkyneistä perhesuhteista ja niiden asettamista paineista, sekä sopeutumisesta muutoshaluttomaan yhteiskuntaan. Kirjoitustapa on mielestäni välillä vähän viihdekirjamainen, mutta rivien välistä kaikuu pohjaton suru ja ajatus siitä, kuinka epäreilua elämä välillä on. Kirja tukahduttaa, mutta onneksi esittää myös pieniä toivonhippusia paremmasta tulevaisuudesta.

Goodreads-haaste pääsee taas vähän eteenpäin: Everything I Never Told You menee kohtaan 9. A book by a female author.

★★★★ 

Celeste Ng: Everything I Never Told You
 The Penguin Press, 2014
297s. 

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Tammi- ja helmikuun kirjaostokset


Varsinaisia kuukausipostauksia en ole pitkiin aikoihin kirjoitellut, mutta näin maaliskuun alussa on ihan mielenkiintoista palata alkuvuoden kirjaostoksiin. Minun tulee aika harvoin ostettua kirjoja omaksi, varsinkaan normaalihintaisina, vaan tykkään käyttää enemmän kirjastoa. Ajoittain satun kuitenkin sellaiselle tuulelle, että löydän kaupoista lyhyellä aikavälillä useamman kivan teoksen. Näin kävi myös tammi- ja helmikuussa.

Emma Donoghuen Huone on ollut lukulistallani jo pitkään, mutta en vain ole koskaan saanut aikaiseksi lainata sitä kirjastosta. Tammikuussa löysin sen kuitenkin halpaan hintaan Sokoksen alennusmyynneistä. Samalla kertaa mukaan lähti Robert Galbraithin (eli J.K. Rowlingin) Käen kutsu, joka kiinnostaa lähinnä kirjoittajansa vuoksi, mutta joka toivottavasti tarjoaa myös muuten mukanaan vievän murhamysteerin.

Loput kuvassa näkyvät kirjat ovat Adlibriksestä. Olen pitkään harmitellut kaupoissa kierrellessäni sitä, että englanninkielisten kovakantisten kirjojen tarjonta on niin suppeaa. Vasta vähän aikaa sitten hoksasin tähän ratkaisuksi (kukkaroni harmiksi) nettikirjakaupat. Celeste Ng'n Everything I Never Told You sekä Paula Hawkinsin The Girl on the Train ovat kohtuullisen uusia julkaisuja, jotka tilasin mielenkiintoisten juonikuvioiden takia. Ensimmäisenä mainitun olenkin ehtinyt jo lukea, eikä se onneksi osoittautunut huonoksi valinnaksi.

Maria Semplen Missä olet, Bernadette? on itselleni vanha tuttavuus, sillä luin sen jo viime kesänä. Pidin kuitenkin kovasti kirjan rakenteesta ja sympaattisista hahmoista, enkä voinut vastustaa myöskään karkkiväreillä ilottelevaa kantta. Haruki Murakamin teokset puolestaan kiinnostavat aina, ja The Strange Library kuulosti muutenkin jännittävältä yhdistellessään tekstiä ja kuvia. Kirja on lyhyt ja nopealukuinen, mutta jätti jälkeensä hämmentyneen ja ristiriitaisen olon. Yritän kuitenkin saada jossain vaiheessa aikaiseksi edes jonkinlaisen arvostelun siitä.

Kuvasta puuttuvat lisäksi alkuvuoden viimeisimmät ostokset. Taiye Selasin Ghana Must Go'n tilasin myös Adlibriksestä ja vaikka se on tarkoitettu erästä kurssiani varten, toivon sen miellyttävän minua muutenkin. Lisäksi ostin eilen Suomalaisesta Kirjakaupasta John Williamsin Stonerin, josta on ehditty kohista blogimaailmassakin jo aika lailla.

Mitäs mieltä siellä ollaan kirjaostoksistani? Oletteko lukeneet näistä jotain?