Lydia is dead. But they don't know this yet.
Näillä pysäyttävillä sanoilla alkaa Celeste Ng'n romaani Everything I Never Told You, joka keskittyy perhetragediaan ja sen syiden selvittämiseen. Leen perheen keskimmäinen lapsi ja silmäterä, Lydia, huomataan eräänä aamuna kadonneeksi ja löydetään myöhemmin henkensä menettäneenä. Alkuun kukaan ei osaa sanoa, onko kyseessä murha, itsemurha vai tapaturma. Tätä selvitellessä kirja sukeltaa menneeseen aikaan, ihan vanhempien nuoruuteen saakka, josta kumpuavat vastaukset sille, minkä vuoksi perheen nykyhetki on täyttynyt tästä epätietoisuudesta ja -toivosta, raivosta, surusta ja äärettömästä kaipuusta.
Kirja on kirjoitettu kauniisti, ehkä vähän viihdemäisemmin kuin olisin alkuun odottanut. Tästä tulikin heti mieleen Liane Moriartyn Hyvä aviomies, joka niin ikään yhdistelee keskenään kevyttä ja vähän raskaampaa tyyliä. Everything I Never Told You on toisaalta koukuttava ja viihdyttävä mysteeri, toisaalta se ottaa kantaa 1900-luvun puolivälin koviin oloihin. Perheen isä, James, on syntyperältään kiinalainen, äiti Marilyn puolestaan amerikkalainen. Tätä yhdistelmää ei katsota hyvällä, ja siitä saavat kärsiä myös heidän lapsensa. Missä ikinä ovatkaan, he erottuvat aina joukosta, eikä kukaan tunnu koskaan ymmärtävän heitä täysin. Tämän lisäksi Marilyn käy vielä omaa taisteluaan siitä, millainen elämä on naiselle soveliasta: kotiäidin rooli vai työ lääkärinä.
Perheen tilanne on mielestäni jo ennen Lydian kuolemaa ahdistava. Vanhemmat ovat joutuneet nuoruudessaan kokemaan paljon pettymyksiä ja vastustusta, eivätkä he halua samaa lapsilleen. Paineet kohdistuvat ennen kaikkea Lydiaan, jonka täytyisi äitinsä toiveiden mukaan olla loistava koulussa, kun taas isä haluaisi hänellä olevan paljon ystäviä ja sosiaalisia tapahtumia. Kun valokeila näin kohdistuu Lydiaan, jäävät kaksi muuta lasta oman onnensa nojaan. Mielestäni on aika kamalaa, kuinka vanhemmat pystyivät ohittamaan kylmästi alle kymmenenvuotiaan lapsen tarpeet tai olemaan iloitsematta vanhimman saavutuksista. Ymmärrän, etteivät vanhemmat halunneet Lydialle omansa kaltaista nuoruutta, mutta silti perheessä vallitseva tunnelma tuntui todella kieroutuneelta ja raastavalta seurata.
Kirjan näkökulma vaihtelee vähän hassusti. Ensin isä saattaa ajatella jotain, mutta jo seuraavassa virkkeessä siirrytäänkin pojan, Nathanin, tuntemuksiin. Tämä hankaloitti tarinan seuraamista. Hyvää monissa näkökulmissa on se, että jokainen perheenjäsen pääsee ääneen ja jokaisen kokemus kuultavaksi. Tästä kuitenkin seuraa se, että kaikki kirjoitetaan auki, eikä juuri mitään jätetä lukijan oman tulkinnan varaan. Itse olisinkin kaivannut hillitympää näkökulman muutosta.
Everything I Never Told You sisältää mysteerin, mutta ennen kaikkea se on tarina järkkyneistä perhesuhteista ja niiden asettamista paineista, sekä sopeutumisesta muutoshaluttomaan yhteiskuntaan. Kirjoitustapa on mielestäni välillä vähän viihdekirjamainen, mutta rivien välistä kaikuu pohjaton suru ja ajatus siitä, kuinka epäreilua elämä välillä on. Kirja tukahduttaa, mutta onneksi esittää myös pieniä toivonhippusia paremmasta tulevaisuudesta.
Kirja on kirjoitettu kauniisti, ehkä vähän viihdemäisemmin kuin olisin alkuun odottanut. Tästä tulikin heti mieleen Liane Moriartyn Hyvä aviomies, joka niin ikään yhdistelee keskenään kevyttä ja vähän raskaampaa tyyliä. Everything I Never Told You on toisaalta koukuttava ja viihdyttävä mysteeri, toisaalta se ottaa kantaa 1900-luvun puolivälin koviin oloihin. Perheen isä, James, on syntyperältään kiinalainen, äiti Marilyn puolestaan amerikkalainen. Tätä yhdistelmää ei katsota hyvällä, ja siitä saavat kärsiä myös heidän lapsensa. Missä ikinä ovatkaan, he erottuvat aina joukosta, eikä kukaan tunnu koskaan ymmärtävän heitä täysin. Tämän lisäksi Marilyn käy vielä omaa taisteluaan siitä, millainen elämä on naiselle soveliasta: kotiäidin rooli vai työ lääkärinä.
Perheen tilanne on mielestäni jo ennen Lydian kuolemaa ahdistava. Vanhemmat ovat joutuneet nuoruudessaan kokemaan paljon pettymyksiä ja vastustusta, eivätkä he halua samaa lapsilleen. Paineet kohdistuvat ennen kaikkea Lydiaan, jonka täytyisi äitinsä toiveiden mukaan olla loistava koulussa, kun taas isä haluaisi hänellä olevan paljon ystäviä ja sosiaalisia tapahtumia. Kun valokeila näin kohdistuu Lydiaan, jäävät kaksi muuta lasta oman onnensa nojaan. Mielestäni on aika kamalaa, kuinka vanhemmat pystyivät ohittamaan kylmästi alle kymmenenvuotiaan lapsen tarpeet tai olemaan iloitsematta vanhimman saavutuksista. Ymmärrän, etteivät vanhemmat halunneet Lydialle omansa kaltaista nuoruutta, mutta silti perheessä vallitseva tunnelma tuntui todella kieroutuneelta ja raastavalta seurata.
Kirjan näkökulma vaihtelee vähän hassusti. Ensin isä saattaa ajatella jotain, mutta jo seuraavassa virkkeessä siirrytäänkin pojan, Nathanin, tuntemuksiin. Tämä hankaloitti tarinan seuraamista. Hyvää monissa näkökulmissa on se, että jokainen perheenjäsen pääsee ääneen ja jokaisen kokemus kuultavaksi. Tästä kuitenkin seuraa se, että kaikki kirjoitetaan auki, eikä juuri mitään jätetä lukijan oman tulkinnan varaan. Itse olisinkin kaivannut hillitympää näkökulman muutosta.
Everything I Never Told You sisältää mysteerin, mutta ennen kaikkea se on tarina järkkyneistä perhesuhteista ja niiden asettamista paineista, sekä sopeutumisesta muutoshaluttomaan yhteiskuntaan. Kirjoitustapa on mielestäni välillä vähän viihdekirjamainen, mutta rivien välistä kaikuu pohjaton suru ja ajatus siitä, kuinka epäreilua elämä välillä on. Kirja tukahduttaa, mutta onneksi esittää myös pieniä toivonhippusia paremmasta tulevaisuudesta.
Goodreads-haaste pääsee taas vähän eteenpäin: Everything I Never Told You menee kohtaan 9. A book by a female author.
★★★★
Celeste Ng: Everything I Never Told You
The Penguin Press, 2014
297s.
Minusta tämä teos oli varsin hurja. Lukija tietää jatkuvasti enemmän kuin henkilöhahmot ja teos on kirjoitettu niin, että syyllistäminen on aika lailla mahdotonta - lukijan näkökulmasta. Myös lopun pari yllätystä olivat todellisia pommeja. Varsinkin tietysti se niistä jälkimmäinen. Itse päädyin suosittelemaan tätä ihan kaikille, mutta erityisesti niille, jotka itsekin ovat vanhempia.
VastaaPoistaOlen kanssasi aika lailla samaa mieltä, varsinkin tuosta syyllistämisestä. Esimerkiksi itse olisin melkein halunnut pitää Marilynia ja Jamesia syypäinä perheen huonoon tilanteeseen, mutta samalla kuitenkin ymmärsin hyvin myös sen, miksi he käyttäytyivät niin kuin käyttäytyivät.
PoistaTätä kirjaa sopiikin suositella lähes kaikille, sen verran mielenkiintoinen, avartava ja koskettava kirja on kyseessä. Rankka, mutta itse löysin lisäksi vähän kevyemmän tason.