Sivut

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Tove Jansson: Taikurin hattu



"Taikurin syödessä kaikki uskaltautuivat hiukan lähemmäksi. Sellainen henkilö, joka syö pannukakkua ja hilloa, ei voi olla kauhean vaarallinen."

Tove Janssonin kolmannessa muumikirjassa, Taikurin hatussa, sattuu ja tapahtuu. Kirjan alussa muumit löytävät mustan silinterihatun, joka osoittautuu lumotuksi. Jos silinteriin heittää kananmunia, syntyy pehmeitä pilviä, joiden päällä voi ratsastaa, jos taas kasvien itiöitä, joutuu koko muumitalo hetkellisesti kasvien valtaan. Kaikki huipentuu siihen, kun itse Taikuri päättää vierailla Muumilaaksossa. Mutta miten tähän liittyvät Mörkö sekä Tiuhti, Viuhti ja näiden mukanaan kantama salaperäinen matkalaukku?

Olen aikaisemmin lukenut kaksi muumikirjaa, Muumit ja suuren tuhotulvan ja Vaarallisen juhannuksen. Täytyy myöntää, että tämä muumikirja ei hurmannut minua aivan samalla tavalla kuin aikaisemmat. Yksi syy siihen oli tapahtumat, joita tuntui olevan hieman liikaa yhdelle kirjalle. Luinkin muumeja käsittelevästä wikipedia-artikkelista, että kyseisen kirjan pohjalta on tehty kahdeksan Muumilaakson tarinoita -tv-animaatiosarjan jaksoa. Mielestäni tarinan osat toimivatkin paremmin moneen jaksoon jaoteltuna. 

Tove Janssonin muumikuvitusta

Huolimatta pienistä puutteistaan, ei Taikurin hattu ansaitse minulta vähempää kuin täydet pisteet. Muumien maailma on lumoava, ja on ihanaa huomata, ettei sen vaikutus vähene edes lukijan/katselijan vanhetessa. Kirja on täynnä pieniä ja suloisia yksityiskohtia, kuten mainintoja pienistä unenpöpperöisistä eläimistä ja Nipsun unenryppyisistä korvista. Hahmoille ominaiset luonteenpiirteet vahvistuvat ja muuttavat muotoaan heidän kokiessaan mitä kummallisimpia seikkailuja: Niiskuneidin turhamaisuus saa kolauksen hattivattien vierailun jäljiltä, Niiskun kyynisyyden alta löytyy lopussa myös rakastava veljen rooli, eikä edes kaikkea turhana pitävä filosofi Piisamirotta pysty vastustamaan suurta elokuunjuhlaa.

Taikurin hattu vakuutti minut jälleen sillä positiivisuudella ja lämmöllä, mitä muumeista huokuu. Jokainen vieras otetaan vastaan avosylin, ja omaa perhettä ja ystäviä vaalitaan rakkaudella. Yksi tunteita herättävimmistä kohtauksista kirjassa onkin mielestäni Muumipeikon muuttuminen rumaksi, laihaksi kummituseläimeksi Taikurin hatun vaikutuksesta. Kukaan ei tunnista Muumipeikko-raukkaa, vaan pitävät tätä tylynä ja hieman pelottavanakin, kunnes Muumimamma näkee oman lapsensa otuksen silmissä: "Katsos, kyllä minä kuitenkin aina tunnen pienen muumilapseni."

Tove Janssonin muumikuvitusta

Taikurin hatussa ensiesiintymisensä tekevä mörkö ei vakuuttanut minua samalla tavalla kuin tv-sarjassa. Minulle on ikuisesti jäänyt mieleen lapsuudesta mörön ensimmäinen kohtaaminen muumiperheen kanssa ja yhä vain kohtaus saa selkäpiini karmimaan. Kirjassa mörkö oli mielestäni vaisumpi, enkä pitänyt siitä, että se keskusteli selkeästi muumien kanssa. Puolestaan Piisamirotta oli animaatiossa inhokkini, mutta kirjassa siitäkin paljastui uusia puolia, jotka koomisuudessaan ja toisaalta ärsyttävyydessään valottivat hahmon luonnetta paremmin.

Taikurin hattu on tähänasti lukemistani muumikirjoista taianomaisin. Siihen on mielestäni ahdettu hieman liikaa seikkailuja yhden kirjan tarpeiksi, mutta osissa kaikki tapahtumat toimivat paremmin kuin hyvin. Mörön ensiesiintyminen osoittautui kirjassa pieneksi pettymykseksi Mörkö-fanille, mutta onneksi muut hahmot olivat muumimaisen tuttuja ja ihania itsejään. Seuraavaksi taidan tarttua Muumipeikkoon ja pyrstötähteen, josta tehty animaatioelokuva on yksi suosikkejani.
 
★★★★★

Tove Jansson: Taikurin hattu (alkup. Trollkarlens hatt, 1948)
Suomentanut: Laila Järvinen
WSOY, 1958 (kuvassa näkyvä 20. painos ilmestynyt 2010)
140s.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Blogiarvonta!



Tässä se on, ihka ensimmäinen blogiarvontani! Kuten mainitsin jo toukokuussa, täytti blogini vuoden huhtikuun lopussa ja olisin halunnut järjestää arvonnan sen kunniaksi. Tuolloin minulla ei kuitenkaan ollut yhtään ylimääräistä aikaa ja lupasinkin, että järjestän arvonnan kesällä kiireiden hellitettyä.

Vaikka blogini on ollut olemassa vasta vähän yli vuoden, en oikeastaan pysty tällä hetkellä kuvittelemaan elämää ilman sitä, sillä niin rakas harrastus kirjabloggaamisesta on tullut. Välillä on toki aikoja, jolloin ei ehdi lukea kirjoja tai päivittää blogia, on myös aikoja, jolloin ne eivät vain yksinkertaisesti huvita. Onneksi siihen auttaa yleensä pienen tauon pitäminen ja sen jälkeen kaikki onkin moninverroin mukavampaa. Ei varmasti tarvitse edes kertoa, kuinka paljon kaipasin pääsykoehulinoiden keskellä blogimaailmaan ja lukemisen pariin.

Vaikka pääsääntöisesti kirjoitan itseäni varten, muistaakseni mielipiteitäni lukemistani kirjoista ja vain siksi, koska rakastan kirjoittamista, ei tämä olisi läheskään yhtä antoisaa ilman teitä kanssabloggaajia ja lukijoita. En osannut kuvitella ennen blogin perustamista, kuinka tiivis yhteisö kirjabloggaajien maailma oikein onkaan, ja kuinka uudetkin bloggaajat tunnutaan ottavan huomioon alusta lähtien. Kiitos siis teille kaikille sinne ruudun toiselle puolelle!  

Palkintoina arvonnassa on:

Michael Cunningham: Samaa sukua (kovakantinen)
Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas (kovakantinen elokuvakansilla)
Kajsa Ingemarsson: Keltaisten sitruunoiden ravintola (pokkari)
Rosamund Lupton: Sisar (kovakantinen)
Alice Sebold: Oma taivas (pokkari elokuvakansilla)
Markus Zusak: Kirjavaras (pokkari)

Kaikki kirjat ovat hyvässä, ellei erinomaisessa kunnossa. Muut olen ostanut uutena ja lukenut kerran tai pari, mutta Keltaisten sitruunoiden ravintolan ja Samaa sukua olen hankkinut kirpputorilta. Keltaisten sitruunoiden ravintolan kansista näkee, että se on luettu useaan otteeseen, mutta on siitä huolimatta pysynyt hyvässä kunnossa. Samaa sukua on puolestaan kuin uusi.

Kuinka toimia:

Arvonnassa on kaksi voittajaa ja kuten yleensä blogiarvonnoissa on tapana, saa ensimmäinen voittaja valita ensimmäisenä mieleisensä yhden teoksen, sitten toiseksi tullut. Arvonnassa jaetaan ainoastaan yksi arpalippu per henkilö, ja sellaisen saa lukijakseni jo rekisteröityneet tai viimeistään arvonnan loppuun mennessä rekisteröityneet henkilöt. Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen jotain hyvää/parannettavaa, mitä löydät blogistani.

Arvonta alkaa samantien ja päättyy torstaina 4.7. klo 16. Arvonnan tulos julkistetaan myöhemmin samana päivänä.

Onnea kaikille arvontaan! :)

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu



Bää! Viimeisimmällä kirjastoreissulla mukaani tarttui tosiaan varsin lammasmainen kirja. Olin kuullut, ettei Suuri lammasseikkailu välttämättä ole oivallinen valinta ensimmäiseksi Haruki Murakamiksi sen kummallisuudesta johtuen, mutta koska kirjastossa ei muitakaan miehen kirjoja sillä hetkellä ollut, otin tietoisen riskin. Ja se kannatti.

Suuressa lammasseikkailussa kolmeakymmentä lähentelevä nimetön päähenkilö saa kummallisen toimeksiannon: hänen pitäisi etsiä käsiinsä tuntematonta lajia oleva tähtiselkäinen lammas. Tämä lammas ei ole mikä tahansa vaaraton määkijä, vaan maagisia kykyjä omaava yksilö, jolla on suuria suunnitelmia ihmiskunnan varalle. Mukaan etsintäretkelle lähtee päähenkilön tyttöystävä, jonka kauniit korvat kelpaavat muuhunkin kuin vain ihasteltaviksi.

Suuri lammasseikkailu ei ole aivan sellainen teos, mitä odotin. Se ei kuitenkaan välttämättä ole huono asia, jos siihen osaa suhtautua oikealla tavalla. Esimerkiksi itse lammas jää mielestäni taustalle, vaikka koko tarinan kulku sen etsintään perustuukin. Sen sijaan etualalla on päähenkilön jatkuva pohdinta elämästä, omasta itsestään ja suhteestaan muihin. Minut Murakami sai hurmattua näillä aineksilla, enkä jäänyt oikeastaan edes kaipaamaan teoksen nimessä mainittua seikkailua, toisin kuin Irene.

Murakamin kerronta on lumoavaa, absurdia ja opettavaista. Hän tekee tarkkanäköisiä ja pitkälle tähtääviä huomioita tavallisesta elämästä, tavallisista ihmisistä. Tavallisuus ei kuitenkaan ole tylsää, sillä sen lisäksi, että se on samaistuttavaa, löytää Murakami myös tavallisuudesta poikkeuksellisia asioita. En muista milloin viimeksi olisin lukenut kirjaa näin ahnaasti, ulkopuolisen maailman kokonaan unohtaen.

Vaikka teos ei ole niin hulvaton, kuin mitä sen nimestä voisi ensihätään kuvitella, ei huumoria ole kuitenkaan unohdettu kokonaan. Päähenkilön kuivat toteamukset osoittautuvat usein osuvan hauskoiksi: "Niillä oli varmaan jotain mielessä, kun ne sillä lailla mesoivat, ehkä niillä oli känsiä jaloissa, kuka tiesi? Pulujen näkökulmasta minä näytin luultavasti hullulta." Myös pelkkä ajatus kunnianhimoisesta lampaasta saa mielikuvituksen lentämään ja nauruhermot nykimään. Ehkä onkin parempi, ettei lammasta ja sen toimia ole määritelty liian tarkkaan, jolloin lukijat pystyvät kuvittelemaan itse mielessään tuon kummallisen otuksen.

Jos jotain pitäisi kritisoida, olisi se teoksen loppupuoli. Vaikka teoksen tunnelma on koko tarinan ajan jokseenkin haikea, laski se entistä synkemmäksi loppua kohden. Tämä tunnelmanvaihdos sai minut ahdistumaan, sillä jollakin tavalla olisin toivonut toisenlaista lopetusta tarinalle. Lisäksi lopussa tapahtui monia merkillisiä asioita, joista osa meni kevyesti yli ymmärrykseni. Luultavasti juuri niiden vuoksi Suurta lammasseikkailua ei suositellakaan ensimmäiseksi Murakamiksi.

Suuri lammasseikkailu oli minulle lukemisen riemujuhlaa, oivaltavaa, valloittavaa ja synkeän humoristista. Lopussa tunnelma laski jonkin verran, mikä verottaa myös tähtiä. Kummallinen tarina ei kuitenkaan onnistunut pelottelemaan minua tarpeeksi, vaan hyvillä mielin aion lukea muitakin Murakamin teoksia - ja kuulemani mukaan ne ovat vielä parempia!

★★★★

Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu (alkup. Hitsuji o meguru bõken, 1982)
Suomentanut: Leena Tamminen
Tammi, 1993
351s.

torstai 13. kesäkuuta 2013

Mitähän sitä lukisi seuraavaksi?



Koska pääsykokeet ovat ohi, on minulla täysi vapaus valita, mitä luen. Mutta entä jos mielenkiintoisia kirjoja on niin paljon, ettei niiden väliltä osaa valita? Minun lukuvauhdillani ei nimittäin välttämättä noita kaikkia kuvassa näkyviä teoksia ehdi kesän aikana lukea.

Pari päivää sitten kävin kirjastossa ja lainasin viimein Tolstoin Anna Kareninan. Siinähän sitä lukemista vähäksi aikaa riittääkin, 999:stä sivusta olen lukenut nyt 44. Lisäksi mukaan tarttuivat Grace McCleenin Ihana maa ja ensimmäinen Haruki Murakamini, Suuri lammasseikkailu. Kirjastokäynnin ohella kävin myös pitkästä aikaa kirpputorilla ja kyllähän sen tietää, kuinka siinä sitten kävi. Ostin kaksi Cunninghamia lisää, Kodin maailman laidalla sekä paljon kehutun Tunnit, ja nostalgiahuumassa Agatha Christien kaksoispainoksen, joka sisältää tarinat Ruumis kirjastossa ja Herkuleen urotyöt.

Jottei näissä olisi jo tarpeeksi tekemistä, löytyy minulta tottakai kesälukemista jo omastakin takaa. Varmasti jokin Joanne Harrisin kirja tulee luettua kesän aikana, sillä Appelsiinin tuoksun perusteella yhdistän ne mielessäni vahvasti tähän vuodenaikaan. Nick Hornbyn Alas on pitkä matka on kuumotellut hyllyssäni jo liian pitkän ajan, enkä malttaisi Ian McEwanin Sovitustakaan jättää lojumaan tyhjän pantiksi. Varmasti kummallisin tuore tapaus ainakin kansikuvansa perusteella hyllyssäni on Anssi Kelan Kesä Kalevi Sorsan kanssa, joka nimensä puolesta sopisi kesälukemiseksi. Kuinkahan sujuu Kelalta tarinointi romaanin muodossa?

Mitä te luette kesän aikana? Osan kesäkirjalistoja olenkin jo lueskellut, mutta olisi niitä mukava nähdä lisääkin. Minulle saa myös ehdottaa kirjavinkkejä, ja vaikka kertoa, minkä tuossa ylempänä mainituista kirjoista lukisin ensimmäisenä!

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Rosamund Lupton: Sisar



Tammikuussa lukemassani Afterwardsissa Rosamund Lupton käsitteli mielestäni melko taidokkaasti vanhempien ja lasten välistä rakkautta, ja vaikken kirjan rikososuudesta välttämättä täysin vaikuttunut, sai se sentään kyynelkanavani avautumaan kerran jos toisenkin. Luptonin aikaisempi teos, Sisar, puolestaan keskittyy kahden sisaren välisen voimakkaan yhteyden kuvaamiseen.

Beatricen hartaasti rakentama tulevaisuus Yhdysvalloissa uhkaa horjua, kun pikkusisko Tess katoaa. Edessä on paluu Lontooseen, vanhaan kotikaupunkiin, jossa odottavat niin sisaren katoaminen ja sen aiheuttama tuska, kuin muut menneisyyden käsittelemättömät asiat. Beatrice on kuvitellut siskosten olevan läheisiä ja kertovan toisilleen kaiken kulkukissojen nimistä keittiövälineiden merkkeihin saakka. Katoamisen tutkinnan edetessä paljastuu kuitenkin asioita, jotka kyseenalaistavat Beatricen uskon. Luottaako omaan vainuunsa siitä, ettei sisar lähtenyt vapaaehtoisesti, vai uskoa siihen, ettei hän lopulta tunne tätä ollenkaan?

Sisar on todella juonivetoinen romaani ja saikin minut kääntelemään sivuja eteenpäin rivakkaan tahtiin. Tarina liikkuu kahdella aikatasolla, mennyt ja nykyhetki nivoutuvat yhteen Beatricen muistellessa Tessin katoamista. Nykyhetken kuvaus jäi katoamisen muistelemisen jalkoihin, mikä ei sinänsä ole yllättävää, mutta lopussa ymmärsin myös sen tärkeyden tarinan kannalta.

Siinä missä Afterwardsissa oli parempaa juuri tunnepuolen kuvaus, on Lupton onnistunut Sisaressa enemmän rikoksen kekseliäisyydessä ja vetävyydessä. Osan loppuratkaisusta pystyin arvaamaan aika nopeasti, mutta viimeinen juonenkäänne tuli minulle aivan yllätyksenä. Tunnepuolesta minulle jäikin sitten vähän pinnallinen kuva, enkä oikeastaan saanut kunnolla otetta hahmoista. Jos totta puhutaan, oli Beatrice mielestäni jopa hieman ärsyttävä.

Sisar on keskiverto, hyvä kirja. Luptonin tarina ei mielestäni ole omaperäisempiä, mitä olen lukenut, mutta viihdyttää, jos vain antaa sille mahdollisuuden (ja onnistuu unohtamaan suomentajan paikoitellen tökeröt sanavalinnat). Jos aikaisempaan lukukokemukseen vertaa, niin mielestäni Afterwards ja Sisar ovat samalla viivalla: kummastakin löytyy onnistuneita osioita, mutta kumpikaan ei valitettavasti ole täyden kympin paketti.

★★★

Rosamund Lupton: Sisar (alkup. Sister, 2010)
Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus, 2012
404s.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Mitä blogitauon aikana tulikaan luettua


Huh! Kolmen kuukauden urakka on viimein ohi ja kaikki pääsykokeet tehty. Nyt lähinnä mietin, että mitäköhän sitä tekisi, kun ei ole enää kauheaa kasaa papereita luettavana. No, onneksi sentään löytyy kasa mielenkiintoisia, lukemattomia kaunokirjallisia teoksia odottamassa. ;)

Pääsykoerupeaman aikana en tosiaan ehtinyt hirveästi romaaneja lueskella (lähinnä selailin poikaystävän Fingerporeja yrittäessäni välttää liikaa ajattelua), mutta muutama tuli sentään luettua loppuun viime kuukausien aikana. Tässä niistä ne, joista en ole aiemmin ehtinyt mitään kirjoittaa.

Muumit ja vaarallinen juhannus oli toinen lukemani muumikirja. Mikäli vain mahdollista, oli se jopa ensimmäistä parempi!

Muumit ja vaarallinen juhannus kertoo siitä, kuinka aalto peittää alleen koko Muumilaakson ja pelastautuakseen hukkumiselta, kapuavat Muumit veden mukana ajelehtineeseen, kummallisen muotoiseen huoneeseen. Huone osoittautuu hylätyksi teatteriksi, jonka töykeä siivooja Emma opettaa Muumeja näyttelemään. Kirjassa tavataan Muumien lisäksi muun muassa Pikku Myyn sisaruskatras, sekä Emman yksinäinen sukulainen. Ja joutuvatpa Muumipeikko ja Niiskuneiti pahaan pulaan myös erään hemulin takia.

Ihastuttava kirja, mutta enpä muuta olisi ensimmäisen teoksen jälkeen osannut odottaakaan. Aion ehdottomasti lukea muutkin muumikirjat.

★★★★★

                                            Tove Jansson: Muumit ja vaarallinen juhannus (alkup. Farlig midsommar, 1954)
                                                                                    Suomentanut: Laila Järvinen
                                                                                  WSOY, 1957
                                                                                    140s.

Krokotiilin keltaiset silmät löysin muistaakseni ensimmäistä kertaa Irenen blogista. Huomioni kiinnitti varsinkin kannen eriskummallinen kuvitus, mutta myös sisältö osoittautui miellyttäväksi. Tai oikeastaan, enemmän kuin miellyttäväksi.

Krokotiilin keltaisissa silmissä henkilöiden elämä kietoutuu toisiinsa lukuisien näkökulmien kautta. Toisaalta se on kevyt, välillä jopa chick lit -tyylinen, mutta toisaalta se kuvaa myös raskaita ja synkkiä asioita. Elämäniloiset kuvaukset henkilöistä ja tapahtumista tempaavat mukaansa, ja kirjan lähes 700 sivua kuluvat hujauksessa. Teoksesta tuli hetkessä yksi lempikirjani.

                                                                  ★★★★

Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät (alkup. Les yeux jaunes des crocodiles, 2006)
                                                                                        Suomentanut: Marja Luoma
                                                                                       Bazar, 2011
                                                                                        697s.

Minun on pitänyt jo kauan tutustua Michael Cunninghamiin, enkä siksi epäröinyt, kun Illan tullen tuli vastaan eräässä antikvariaatissa. Tätä luin aina iltaisin pääsykoelukemisten välillä eräänlaisena hengähdystaukona, vain tunnelmasta nauttien. Voi olla, että olisin saanut teoksesta enemmän irti, jos minulla ei olisi ollut pää jo valmiiksi täynnä kaikenlaista asiaa, mutta pidin siitä paljon näinkin.

Kirjassa tapahtuu paljon, mutta lähinnä henkilöiden mielessä. Taidegalleristi Peterin elämä menee sekaisin, kun hänen vaimonsa pikkuveli muuttaa heidän luokseen hetkeksi asumaan. Peter joutuu kyseenalaistamaan koko sen hetkisen, tuikitavallisen elämäntilanteensa ihastuessaan Mizzyyn. Ehkä Mizzyllä olisikin tarjota hänelle jotain muuta?

Kirjassa käsitellään suuria aiheita ja hetkittäin se tuntuikin vähän liian masentavalta. Kuitenkin viimeisen lauseen kohdalla myös minä tunsin oppineeni elämästä jotain uutta.

                                                                    ★★★
                                                                         
                                                                         Michael Cunningham: Illan tullen (alkup. By Nightfall, 2010)
                                                                                 Suomentanut: Laura Jänisniemi
                                                                                     Gummerus, 2011
                                                                                        301s.


Blogitauon aikana tuli siis luettua todella hyviä kirjoja, kuten koko alkuvuonna. Toivottavasti vuosi jatkuukin yhtä hyvissä merkeissä kirjojen osalta. :)