Sivut

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Lauren Weisberger: Viime yönä Chateau Marmontissa



Kuin aikuisille suunnattu Sweet Valley High, käväisi ensimmäisenä mielessäni lukiessani Lauren Weisbergerin Viime yönä Chateau Marmontissa. Muistatte kai Francine Pascalin kliseiset kuvaukset Jessicasta ja Elizabethista, noista identtisistä kaksosista auringonraidoittamine hiuksineen, urheilullisine vartaloineen ja hymykuoppineen? Ennalta-arvattavista juonenkäänteistä puhumattakaan. Kaikkea sitä löytyy myös tästä Weisbergerin teoksesta. 

Viime yönä Chateau Marmontissa kuvailee elämää menestyvän, maailmankuulun muusikon rinnalla. Vuosien kovan työn jälkeen Brooke on innoissaan muusikkomiehensä Julianin menestyksestä, mutta ei arvaa, millaisia varjopuolia julkinen elämä tuo tullessaan. Mitä ovatkaan ikkunoiden takana piileskelevät paparazzit tai ilkeät juorut ravitsemusterapeutin ja lahjakkaan muusikon yhteensopivuudesta verrattuna siihen, kun lehdet julkaisevat vihjailevia kuvia Julianista muiden naisten kanssa.

Sweet Valley Highn tapaan Viime yönä Chateau Marmontista löytyy helposti eräs positiivinen asia: se on viihdyttävä. Monta sataa sivua kului helposti, kun janosin lisää tietoa kuuluisuuden kiroista ja Julianin ja Brooken suhteen tilasta. Pelkästään viihdettä tarjoavissa kirjoissa on kuitenkin huonot puolensa, niistä ei välttämättä muista juuri mitään enää teoksen luettuaan. Tämän kirjan kanssa kävi vähän samalla tavalla.

Tirkistelynhaluisille ja perjantai-illan viihdykettä kaipaaville Viime yönä Chateau Marmontissa ei tuota pettymystä. On paparazzeja kuvaamassa Brooken kuukautissuojaostoksia, on pettämiskuvia iltalehden etusivulla. Chasing Harry Winstoniin, Weisbergeriltä aikaisemmin lukemaani teokseen, verrattuna Viime yönä Chateau Marmontissa tarjoaa onneksi myös ripauksen vakavaa aihetta kaiken hömpän lisäksi. Kuuluisuuden huonojen puolien kuvaaminen antaa ajattelemista ja ehkä vähentää sokeaa julkisuuden tavoittelua.

Päähenkilö Brooke ja hänen tilanteensa muistuttivat minua hetken Keltaisten sitruunoiden ravintolan Agnesista. Toisin kuin Agnes, tuo ajoittainen ovimatto ja teiniksi taantunut kolmekymppinen, Brooke on kypsempi ja vahvempi persoona. Julianin epäillyn pettämisen tullessa ilmi hän on vihainen ja surullinen, kuten kuka tahansa meistä, mutta ei sentään koiranpentumaisesti ole ottamassa miestä samantien takaisin luokseen.

Henkilöiden hierarkiaa miettiessään Weisberger on selvästi tullut lukeneeksi chick lit -teosten kirjoitusoppaan. Brooken paras ystävä, tuo oliivinvärisen ihon ja luonnolliset raidat hiuksissa omistava Nola, on hieman liian kevytkenkäinen ja suoraanpuhuva ollakseen oikea valinta päähenkilöksi, kunnollisen Brooken sijaan. Yleensä tämänkaltaisissa kirjoissa räväkämmät hahmot saavatkin usein tyytyä sivurooliin.

Viime yönä Chateau Marmontissa käsittelee mielenkiintoista aihetta, mutta kuitenkin liian suurella viihdearvolla. Vakavaa, niitä kuuluisia harmaita aivosoluja herättelevää tekstiä? Ei. Nopeaa, vaivatonta ja viihdyttävää? Kyllä.

*

Lauren Weisberger: Viime yönä Chateau Marmontissa (alkup. Last Night at Chateau Marmont, 2010)
Suomentanut: Sini Linteri
Nemo, 2012

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Day 21: Favourite book from your childhood


Lempikirjojani lapsena olivat muun muassa Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli, sekä Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu. Hyvänmielen tarinoita varustettuina neuvokkailla ja vahvoilla, vaikkakin nuorilla naishahmoilla. Ainutlaatuisen kummastakin teoksesta mielestäni tekee myös niiden omituiset, mahdottomatkin asiat ja yksityiskohdat, kuten pienen tytön ylimaallinen voimakkuus tai peukalonkokoisen perheen vierailu.

Hieman myöhemmin tutustuin esimerkiksi R. L. Stineen ja hänen Goosebumps- ja The Nightmare Room -sarjoihinsa. Myös Carolyn Keenen Neiti Etsivä -sarja, sekä Enid Blytonin Viisikot tuli luettua useampaan otteeseen.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani


No niin, täällä sitä vihdoin ollaan takaisin ruudun ääressä. Pahoitteluni siitä, että tauko pitenikin varsin paljon lupaamastani. Ensin Tanskasta tultuamme vietin ilman konetta viimeiset lomapäivät ja maanantaina töihin palattuani alkoikin varsinainen kiire, enkä ole ehtinyt blogia päivittämään.

Kööpenhaminasta sen verran, että tällä toisella vierailukerralla mieleen jäivät niin maukkaat pannukakut kuin värikkäät vanhat rakennuksetkin. Epäystävällisestä asiakaspalvelusta puhumattakaan... Matkatkaan eivät tältä lentopelkoiselta sujuneet aivan ongelmitta, taisi siinä jossain vaiheessa mielessä vähän käväistä jopa testamentin laatiminen, vaikka kanssamatkustajan mukaan lennoissa ei ollut mitään epäilyttävää tai pelättävää. Niin niin, selvästi se yksi töyssy tarkoitti meidän olevan kohta kalojen ruokalistalla.


Tässä kuitenkin nyt tämä lupaamani arvostelu Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanista. Enpä olisi kirjaa lainatessani uskonut, että pitäisin siitä näinkin paljon!

Kotiopettajattaren romaani kertoo pienenä orvoksi jääneen Janen Eyren elämäntarinan. Janen, tuon hieman omapäisen ja pahansuisen, kuten tätinsä häntä nimittää, ensimmäiset elinvuodet eivät ole rakkaudella tai rikkauksilla kyllästettyjä. Ainoat elossaolevat sukulaiset suhtautuvat häneen kuin nurkkaan unohtuneeseen vanhaan rättiin, elo sisäoppilaitoksessa puolestaan on jatkuvaa kamppailua nälän ja sairauksien kanssa.Vihdoin Janen lehteen laittama hakemus kotiopettajattaren paikasta tuottaa kuitenkin tulosta, vie hänet arvokkaan muttei ulkonäöllä pilatun herra Rochesterin luo, ja tuo Janen elämään hänen niin kovasti kaipaamaansa jännitystä.

Kotiopettajattaren romaani on teos, jossa kaikki ainekset toimivat yhteen. Kuvaus ei turhaan viivytä tarinan kulkua, vaan täydentää sitä ja on sen etenemisen kanssa tasapainossa. Olen kuullut kirjoista, joissa yksien juhlien pukuloistoa saatetaan kuvailla jopa sadan sivun verran. Kotiopettajattaren romaanissa näytetään lukijalle tarpeeksi ympäröivää maailmaa, mutta ei kuitenkaan anneta itse tarinan jäädä pimentoon. 

On myös hämmästyttävää, kuinka 1800-luvulla kirjoitetun kirjan vertaukset voivat tuntua edelleen niin tuoreilta ja omaperäisiltä. Olin erheellisesti kuvitellut löytäväni ainoastaan ilmauksia, joihin olisi törmännyt kyllästymiseen asti myöhemmissä teoksissa. Tämän teoksen osuvat ja herkät vertaukset tuntuvat kuitenkin antavan edelleen jotain uutta jopa näin parinsadan vuoden jälkeen. "Oli kuin etelästä olisi pyrähtänyt parvi italialaisia päiviä levähtämään muuttolintujen tavoin Albionin kallioilla."

Kotiopettajattaren romaanin varsinainen tarina eroaa muista lukemistani saman ajan kirjoista huomattavasti. Toisissa 1800-luvulle sijoittuvissa teoksissa olen huomannut juonen keskittyvän lähinnä tarpeeksi suotuisan kosijan etsintään ja avioliittoon yleensä. Kotiopettajattaren romaani ottaa kantaa myös naisten asemaan, ja rivien välistä kuin myös henkilöiden käyttäytymisestä pystyy päättelemään sen olevan parantumassa kyseisenä aikakautena. Charlotte Brontë on saanut tarinaansa lisäksi jännitettä lisäämällä mukaan muun muassa hullusti nauravan, päästään vialla olevan palvelijan, ennustajaeukosta ja kummituksesta puhumattakaan. Kotiopettajattaren romaani ei siis ole pelkästään tavanomainen kertomus rakkaudesta, vaan myös kannanotto ja jännitysnäytelmä.

Jane Eyre on itsessään varsin älykäs hahmo. Vaikka hän on osittain hyvin nöyrä ja rakkaitaan kohtaan lojaali, ei hän silti suostu alistumaan kaikkeen, kuten esimerkiksi rakkaudettomaan avioliittoon. Kirjan alussa hänen lapsellinen kiihkeytensä ärsytti hieman, mutta tarinan edetessä se onneksi hiipuu ja kasvaa tärkeäksi osaksi hänen persoonallista luonnettaan. Lukuun ottamatta muutamia keskeisiä henkilöitä, kuten Jane, herra Rochester ja rouva Reed, ovat muut hahmot ikävä kyllä varsin hajuttomia ja mauttomia. Esimerkiksi Reedin ja Riversin sisarusparit muistuttavat joistakin poikkeavista luonteenpiirteistä huolimatta huomattavasti toisiaan.

Kirjassa kuvataan paljon Janen monologia, joka on oivaltavaa ja ajatustensa kohteita vastaan sivaltavaa. Kirjan keskeiseksi ja kiinnostavimmaksi asiaksi nousevat kuitenkin Janen ja herra Rochesterin väliset keskustelut. Herra Rochesteria, tuota hieman jäykkää, mutta hyvin älykästä miestä, imartelee Janen tapa kertoa suoraan ja rehellisesti kaikki ajatuksensa, olivatpa ne sitten kohteliaita tai eivät. Keskustelut vaihtuvatkin loppua kohden alun vaivaantuneisuudesta ja välttelevyydestä lempeän pisteliäiksi.

*

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani (alkup. Jane Eyre, 1847)
Suomentanut: Kaarina Ruohtula
Arvi A. Karisto Oy, 1985