Mummon lisäksi viime aikoina on tullut luettua sarjakuvista myös Lauri ja Jaakko Ahosen Pikku Närhi. Kuitenkin siinä missä Mummo on höpsön söpöä ja liikuttavan keveää luettavaa, on Pikku Närhi kaikkea muuta.
Pikku Närhi kuvaa nimensä mukaisesti pienen närhen eloa pimeässä, suurehkossa talossa sairaan äitinsä kanssa. Talo tuntuu puoleksi unhoitetulta, sillä ovia on laudoitettu kiinni ja huonekaluja peitelty lakanoilla. Pikkuisen Närhen aika kuluu taloa siivoamalla ja äitiään hoivaamalla. Ulos talosta hänellä ei kuitenkaan ole asiaa, sillä äiti varoittaa häntä toisista, pahaa tahtovista närhistä, jotka odottavat siellä ja jotka eivät saa kuulla heitä.
Pelko on yksi suurimmista sarjakuvan teemoista. Muut närhet ovat Pikku Närhelle vieraita, mutta äidin puheiden kautta hänessä herää pelko ja suojautumisen halu niitä kohtaan. Pelkoa voisi kuvailla peloksi jotain tuntematonta ja vaarallista kohtaan, peloksi siitä, mitä tapahtuisi, jos tämä tuntematon uhka pääsisi laudoitettujen ovien välistä sisälle taloon.
Pikku Närhi on synkistä väreistään huolimatta kaunis sarjakuva, varmasti yksi kauneimmista koskaan lukemistani. Kuten jo Mummon kohdalla totesin, suosin sarjakuvissa tekstiä, mutta vaikka tässä vuoropuhelua onkin aika harvakseltaan, ei se haittaa, sillä tapahtumien kulussa ja hahmojen mielenliikkeissä pysyy hyvin perässä muutenkin.
Sarjakuvan tarina on jo siitä mielenkiintoinen, ettei kaikkea kerrota suoraan. Ei mielestäni ollut nimittäin aivan selvää, kuinka Pikku Närhi ja hänen äitinsä ovat joutuneet kyseiseen tilanteeseen tai miksi ja mitä äiti sairastaa. Vihjeitä annetaan, mutta mahdollisia vastauksia on monia. Tästä syystä lukijalle jääkin lopuksi paljon pohdittavaa, ja ehkä sarjakuvan uudelleenlukeminen mahdollistaisikin jälleen uusia spekulaatioita.
Pikku Närhi on täynnä painostavaa tunnelmaa, kauniita kuvia ja traagista tarinaa. Itselleni tarinan surullisuus ja ahdistavuus olivat kuitenkin siinä mielessä liikaa, etten voinut antaa aivan viittä tähteä, vaikka sarjakuvasta muuten kovasti nautinkin.
Goodreads-haaste: Pikku Närhi & 7. A book with nonhuman characters.
Pikku Närhi kuvaa nimensä mukaisesti pienen närhen eloa pimeässä, suurehkossa talossa sairaan äitinsä kanssa. Talo tuntuu puoleksi unhoitetulta, sillä ovia on laudoitettu kiinni ja huonekaluja peitelty lakanoilla. Pikkuisen Närhen aika kuluu taloa siivoamalla ja äitiään hoivaamalla. Ulos talosta hänellä ei kuitenkaan ole asiaa, sillä äiti varoittaa häntä toisista, pahaa tahtovista närhistä, jotka odottavat siellä ja jotka eivät saa kuulla heitä.
Pelko on yksi suurimmista sarjakuvan teemoista. Muut närhet ovat Pikku Närhelle vieraita, mutta äidin puheiden kautta hänessä herää pelko ja suojautumisen halu niitä kohtaan. Pelkoa voisi kuvailla peloksi jotain tuntematonta ja vaarallista kohtaan, peloksi siitä, mitä tapahtuisi, jos tämä tuntematon uhka pääsisi laudoitettujen ovien välistä sisälle taloon.
Pikku Närhi on synkistä väreistään huolimatta kaunis sarjakuva, varmasti yksi kauneimmista koskaan lukemistani. Kuten jo Mummon kohdalla totesin, suosin sarjakuvissa tekstiä, mutta vaikka tässä vuoropuhelua onkin aika harvakseltaan, ei se haittaa, sillä tapahtumien kulussa ja hahmojen mielenliikkeissä pysyy hyvin perässä muutenkin.
Sarjakuvan tarina on jo siitä mielenkiintoinen, ettei kaikkea kerrota suoraan. Ei mielestäni ollut nimittäin aivan selvää, kuinka Pikku Närhi ja hänen äitinsä ovat joutuneet kyseiseen tilanteeseen tai miksi ja mitä äiti sairastaa. Vihjeitä annetaan, mutta mahdollisia vastauksia on monia. Tästä syystä lukijalle jääkin lopuksi paljon pohdittavaa, ja ehkä sarjakuvan uudelleenlukeminen mahdollistaisikin jälleen uusia spekulaatioita.
Pikku Närhi on täynnä painostavaa tunnelmaa, kauniita kuvia ja traagista tarinaa. Itselleni tarinan surullisuus ja ahdistavuus olivat kuitenkin siinä mielessä liikaa, etten voinut antaa aivan viittä tähteä, vaikka sarjakuvasta muuten kovasti nautinkin.
Goodreads-haaste: Pikku Närhi & 7. A book with nonhuman characters.
★★★★
Lauri & Jaakko Ahonen: Pikku Närhi
Egmont, 2012
126s.
Minäkin luin tämän keväällä, mutta bloggaaminen jäi. Oli todellakin upea, kaunis albumi ja kuvissa oli tavoitettu painostava tunnelma, kuten hyvin totesit. Harvoin olen lukenut näin ahdistavaa sarjakuvaa.
VastaaPoistaMinäkään en muistaakseni ole oikein aiemmin lukenut yhtä ahdistavaa sarjakuvaa (tai nojoo, Batmanin Jokerista jäi kyllä lapsena traumat). Tässä on kuitenkin mielestäni hyvin onnistuttu yhdistämään juuri tuo ahdistavuus ja kauneus. :)
PoistaTästä jää painostava tunnelma melkein päällimäisenä mieleen. Hyvä sarjakuva, mutta ahdistaa!
VastaaPoistaJep, todellakin! Luin tätä yhdessä poikaystävän kanssa, ja hänkin totesi, että tästä jäi paha mieli :(, vaikka muuten hyvä olikin.
PoistaTodella hieno jo tuo albumin kansi. En ollut tätä kirjaa aiemmin bongannutkaan. Nappaan ehdottomasti luettavaksi, jos tähän törmään.
VastaaPoistaKansikuva on kyllä vaikuttava! Mukavaa, jos päädyt tämän lukemaan, toivottavasti pidät. :)
PoistaOi, vaikuttaapa sangen surulliselta sarjakuvalta. Ihan tuli apea mieli jo tätä tekstiäsi lukiessa (ei hätää, olen silti ihan ok :D) Lukulistalle!
VastaaPoistaVoi ei! :-D Kannattaa kyllä varautua siihen, että tämä on oikeasti todella surullinen ja painostava kirja. Mutta loistava siitä huolimatta, joten olen iloinen, jos tämän päädyt lukemaan. :)
Poista