Sivut

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Ernest Cline: Armada



18-vuotias Zack näkee oppitunnilla istuessaan luokan ikkunasta taivaalla lentelevän avaruusaluksen, joka muistuttaa erehdyttävästi hänen lempipelinsä Armadan viholliskonetta. Zack ei usko näkemäänsä, vaan tulee siihen tulokseen, että liika pelien pelaaminen on viimein koitunut hänen turmiokseen ja hänestä on tullut isänsä tavoin hullu. Vähitellen alkaa kuitenkin vaikuttaa siltä, että vuosia sitten menehtyneen isän esittämät, Zackin mielestä foliohattuiset teoriat pitäisivät sittenkin paikkansa. Maan ulkopuolisesta elämästä on viitteitä. Ja tällä saattaa olla suuri vaikutus maapallon turvallisuuteen. 

Ernest Clinen toinen romaani, juuri suomennettuna ilmestynyt Armada, on vauhdikas seikkailutarina. Se vie lukijan avaruuteen ja kuuhun saakka, ja luo villejä kuvitelmia maapallon tulevasta kohtalosta. Kirjan kerronta on hyvin elokuvamaista. Tunnelma muuttuu eeppiseksi, kun pelaajat ympäri maailman valmistautuvat rinta rinnan kohtaamaan mahdollisen tulevan uhan.  

Kuten Clinen esikoisromaanissa Ready Player One, on tässäkin käytetty mielenkiintoisesti hyväksi populaarikulttuurin jo olemassa olevia tuotteita. Tarina perustuu vahvasti aiemmin ilmestyneisiin scifi-kirjoihin, -elokuviin ja -televisiosarjoihin, ja mukana on tuttuja nimiä, kuten Tähtien sota ja E.T. En ole kuitenkaan varma siitä, tuoko Clinen romaani genreen tarpeeksi uutta. Videopelit ovat isossa osassa tarinassa, se on totta, ja näin ei taida tietääkseni monessa kirjassa vielä olla. Kuitenkin Armada on myös täynnä kliseisiä ja antikliimaksisia juonenkäänteitä. Pidän ylipäätään harmillisena sitä, että suurieleinen juoni (joka ei mielestäni ole kovin ihmeellinen) peittää alleen hahmojen kehityksen ja heidän välisensä suhteet. Olisin esimerkiksi toivonut, että Zackin ja hänen äitinsä välejä olisi kuvattu enemmän, sillä Zackin äiti vaikutti mielestäni ehkä koko tarinan mielenkiintoisimmalta hahmolta, vaikka hänestä kerrotaan varsin vähän.

Toinen asia, mikä romaanissa on mielestäni ongelmallista, on kieli. Osasyynä tähän on luultavasti se, että kaikki englanninkieliset sanonnat eivät vain taivu sujuvasti suomeksi (kuten fraasi "Game over, man", joka tässä on käännetty "Peli on pelattu, sano"). Kielivirheet tuntuvat sinänsä pikkujutuilta, mutta vaikuttavat lopulta valitettavan paljon lukukokemukseen. Esimerkiksi lausahdus "Ajomatka Diehlin talolle oli helpompi kuin pelkäsinkään" antaa ainakin minulle sellaisen kuvan, että matkan helppous olisi Zackille negatiivinen asia.

Suurin syy siihen, miksi kirjan lukeminen vei minulta paljon aikaa, ja miksi näin jälkeenpäin ajateltuna en oikeastaan pitänyt siitä kovin paljon, liittyy sen kohderyhmään. Ready Player One on ihan huikea romaani, jopa tällaiselle lukijalle, joka ei harrasta pelaamista aktiivisesti (lähinnä siis kerran tai pari vuodessa) ja jolle scifi ei ole kaikkein mieluisin lajityyppi. Sitä uskaltaa suositella laajalle yleisölle riippumatta siitä, ovatko he pelien tai 80-luvun populaarikulttuurin ystäviä. Armadan kohderyhmä on selkeästi rajatumpi. Kirja sisältää paljon videopeliaiheista sanastoa, jonka ymmärtäminen oli minulle haastavaa. Tarina ei missään vaiheessa edennyt sujuvasti, koska jäin vähän väliä jumiin johonkin outoon termiin, jonka merkityksen yritin ymmärtää. Kirjaa lukiessa tuli olo, että olisin tarinasta nauttiakseni tarvinnut intohimon pelaamiseen, sillä nyt minua ei kiinnostanut yhtään pelien luetellut ominaisuudet ynnä muut, joiden makustelemiseen käytetään hirveästi aikaa.

Se, että teoksen kohderyhmä on rajattu, ei tietenkään itsessään ole huono asia. Se on vain yksi syy siihen, miksi tämä kirja ei ollut minua varten. Uskon kuitenkin, että Armadalle on yleisönsä, joka ottaa sen hyvin vastaan. Lähtisin itse suosittelemaan kirjaa alustavasti lukijoille, jotka tykkäävät myös pelata videopelejä aktiivisesti, ja jotka ovat kiinnostuneita scifi-kulttuurista.

Helmet-haaste: 44. Kirja liittyy johonkin peliin.

Ernest Cline: Armada (Armada, 2015)
Suomentanut: J. Pekka Mäkelä
Gummerus, 2018
377s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti