Anni Polva: Tiina kesälaitumilla

Voi-voi sitä liritystä ja luritusta, minkä pillit saivat aikaan. Tytöt puhalsivat niin että Kellokaskin lopulta pysähtyi kuuntelemaan ja ihmettelemään, mikä konsertti pellolla oli. Yleensä se ei piitannut mistään mitään, mutta nyt se nosti päänsä pystyyn ja ammaisi pitkän vedon yhteiseen orkesteriin. Sitten se ravisti niin tyytyväisenä komeita sarviaan, että kello sen kaulassa moikahti, ja painoi turpansa uudelleen ruohoon. Sen mielestä oli syöminen loppujen lopuksi sittenkin tärkeämpää kuin taide. 

Kuten jo pari postausta sitten kerroin, olen viime päivinä viettänyt aikaa erään kirjallisen kaimani kanssa. Tiina on minulle tuttu hahmo lapsuudesta, mutta vaikka luin monia sarjan osia jo silloin, ei niistä koskaan tullut minulle yhtä tärkeitä kuin esimerkiksi L. M. Montgomeryn Anna-sarjan kirjoista. Olikin mukavaa huomata nyt noin viidentoista vuoden jälkeen, että Tiina vaikutti entistä kivemmalta tyypiltä näin aikuisen silmin katsottuna.

Tiina kesälaitumilla -kirjassa Tiina matkustaa kesäksi maalle ollakseen mummolleen avuksi. Ensin tyttöä harmittaa kovasti, ettei paras kaveri Juha pääse mukaan matkalle, mutta onneksi maalla riittää niin paljon puuhaa, ettei poikaa ehdi kauan surra. Tiina toimii mummon apulaisena muun muassa maidon kuljettamisessa, mutta kaikki ei suju aina niin kuin pitäisi. Maidot päätyvät siilille, lehmät kaurapellolle ja Tiina sikolättiin. Onneksi mummo vain nauraa silmät sikkaralla tytön toilailuille. Tiina palaa maalta uusien kokemusten ja uusien ystävyyssuhteiden kera.

Kirja on julkaistu ensi kertaa vuonna 1958, ja ajankuvan huomaa kyllä helposti. Vähän minua hirvitti ajoittain lukea, kuinka lapset saivat heti piiskasta ja remmistä tehtyään jotain väärin ja että sitä pidettiin vielä aivan normaalina. Köyhillä työläisillä ei myöskään ollut mitään asiaa kahvipöytään samaan aikaan isäntäväen ja näiden vieraiden kanssa. Toisaalta vanhan ajan kuvaus on piristävääkin: leikkien keksimiseen käytetään mielikuvitusta, eikä kukaan varmastikaan kulje nenä kiinni älypuhelimessa.

Mielestäni Tiina on aivan ihana hahmo. Hän on reipas ja niin rehellinen, että tuntee heti piston omassatunnossaan, jos on toiminut jotenkin väärin. Hän uskaltaa puolustaa väärinkohdeltuja ja auttaa läheisiään ilomielin. Hänen hajamielisyytensä ärsytti ehkä hieman välillä, mutta se toisaalta toi kontrastia hänen muuten niin positiiviseen olemukseensa. Tiinasta tulee melkein mieleen suomalainen ja vähän tavallisempi versio naapurimaan Peppi Pitkätossusta.

Hyppääminen nuoruuden tarinaan ja maalaismaisemiin tuntui oikein virkistävältä ja siksi aion jatkaakin nuorten kirjojen lukemista jonkin aikaa. Olenkin jo ehtinyt aloittaa erästä Viisikko-sarjan osaa, ja nämähän olivat aikaisemmin yksiä lempiteoksiani. Vähän tuntuu nyt kirjan alussa, että aika on saattanut kullata muistojani oikein huolella, mutta katsotaan josko tarina ja kerronta vielä paranisivat vauhtiin päästessään.

★★★★ 

Anni Polva: Tiina kesälaitumilla

Karisto, 1958 (kuvassa näkyvä painos 1991)

164s.