Muumipappa on vasta pieni peikko, kun hänet hylätään paperipussissa orpokodin portaille. Muumipapan urotyöt kertoo Muumipapan omin sanoin, kuinka hän varttui orpokodin ankeassa ilmapiirissä, karkasi sieltä, ja kohtasi elämänsä suurimmat seikkailut.
Muistan katselleeni juuri tästä kirjasta tehdyt animaatiosarjan jaksot useaan otteeseen pienenä, siksi tapahtumat eivät olleet minulle uusia. Jo animaation esittämä kuva Muumipapan nuoruusvuosista on jäänyt minulle jostain syystä mieleen vähän ahdistavana ja pelottavana, eikä tunne hälvennyt kirjaa lukiessa. Varsinkin Kuningas on mielestäni todella karmiva tyyppi jekkuineen!
Muumipapan urotyöt on kasvutarina ja ehkä juuri siitä syystä sen voi kokea osaksi pelottavana: tulevaisuus on tuntematon ja ehkä uhkaavakin, varsinkin pienille peikoille. Toisaalta Muumipappa on pääasiassa vain innoissaan siitä, että pääsee kokemaan seikkailuja. Minusta on hyvä, että kirja esittää Muumipapan lisäksi myös muiden hahmojen (Myyn äidin, Nuuskamuikkusen ja Nipsun vanhempien) nuoruuden. Varsinkin kun Muikkunen ja Nipsu tuntuvat olevan surullisen tietämättömiä siitä, mitä heidän vanhempansa ovat kokeneet ja jopa siitä, missä he tällä hetkellä ovat. Onneksi loppuratkaisu on hahmojen kannalta varsin onnellinen.
Kirjassa toistuu muille Muumikirjoille tyypillisiä teemoja, kuten meri sekä asetelma suuren ja pienen välillä. Pienet olennot esitetään yhtä tärkeinä kuin suuret, ja he saavat oman äänen ja voimaa vaikuttaa. Myös tyypilliset muumimaiset ilmaukset ja tapaukset ihastuttivat minua. Esimerkkinä kohta, jossa hahmot saavat Fredriksonin laivalle erikoisen vieraan:
"Pilvi purjehti vanaveteemme, kiristi vauhtia, vyöryi reelingin yli ja mätkähti pehmeästi kannelle haudaten Hosulin purkin kokonaan alleen. Sitten se levittäytyi mukavasti, ravisteli itseään niin että ulottui reelingistä toiseen, painui matalaksi - ja vannon kautta häntäni, että seuraavassa hetkessä tuo omituinen pilvi yksinkertaisesti nukahti siinä silmiemme edessä" (MU, 74).
Minulla on ollut lukemieni Muumikirjojen kohdalla vähän vaikeuksia tykätä Muumipapasta, sillä hän tuntuu pitävän itseään kovin erityisenä ja asettavan itsensä muiden yläpuolelle. Nyt kuitenkin huomasin tietynlaisen ironian, joka Muumipapan lauseiden välistä on ehkä tarkoitettu ymmärrettäväksi, ja aloinkin pitää tuota itseään kehuvaa Pappaa aika sympaattisena. Myös muut hahmot olivat pidettäviä, mutta drontti Edvardin, ja toisissa kirjoissa Mörön, kohdalla en oikein voinut sulattaa sitä, että he puhuvat! Animaatiosarjassa nuo kaksi olentoa ovat sopivan mystisiä hahmoja, mutta kirjoissa puhuminen inhimillistää heidät liiaksi.
Muumikirjat ovat mahtavia. Ne sopivat niin aikuisille kuin lapsille, sillä Muumipapan filosofinen pohdinta, hahmojen kehitys sekä perheen perustaminen kiinnostavat varmasti vanhempia lukijoita, kun taas nuorempia viihdyttävät ihastuttavat kuvat, söpöt olennot ja hauskat sattumukset. Aion hankkia jokaisen näistä omaan hyllyyni, sillä Muumikirjat kestävät kyllä uudelleenlukemisen.
★★★★★
Tove Jansson: Muumipapan urotyöt (alkup. Muminpappans bravader, 1950/ Muminpappans memoarer, 1968)
Suomentanut: Laila Järvinen (tarkistanut Päivi Kivelä, 2010)
WSOY, 1968 (kuvassa näkyvä painos 2010)
158s.
Muumipapan urotöillä ruksitan kirjabingosta kohdan "Alle 200 sivua".
Tämä on minulle lukematon muumi, mutta kuuluu ehdottomasti lukulistalle. Lopettelen juuri Westinin Tove-elämäkertaa, ja se on nostattanut muumi-intoa aivan uudelle tasolle. Olipa mukava lukea tästä bloggaus. :)
VastaaPoistaSuosittelen kyllä ehdottomasti sekä tätä että muita mahdollisesti lukemattomia Muumikirjoja. :) Minulle tämä taisi olla viides lukemani Muumikirja, joten muutamia on onneksi vielä lukematta. Samoin Tove Janssonin elämästä kertoviin kirjoihin ja hänen muihin teoksiinsa pitäisi itsekin tutustua.
VastaaPoistaOi, mahtavaa, että luit ja bloggasit tämän! Kaikissa muumikirjoissa on oma henkensä, ja minusta Muumipapan urotyöt ovat ehdottomasti hauskin muumikirja – siis sellainen, joka on kirvoittanut minusta parhaimmat naurut. Kirja mielestäni parodioi suuren merkittävän henkilön elämänkertatyyliä, ja nimenomaan sai minut nauramaan.
VastaaPoistaAnna: Itselleni muistaakseni hauskin - ja muutenkin nautinnollisin - muumikirja on ollut Vaarallinen juhannus ilkikurisine pikkumyineen ja lakia pakkomielteisesti ylläpitävine hemuleineen. Jokaisesta muumikirjasta olen kuitenkin pitänyt paljon, ja allekirjoitan toteamuksesi siitä, että kaikissa niissä on oma henkensä. Minulla on kuitenkin mennyt kauan, ennen kuin olen huomannut huumorin esimerkiksi Muumipapan hahmon taustalla, ja vasta tämä kirja saikin parodiatyylillään minut pitämään hänestä kunnolla. :)
VastaaPoista