Blogi täyttää 3 vuotta!

Tasan kolme vuotta sitten, huhtikuun 22. päivän iltana 2012, istuin silloisen kaksiomme keittiössä Vaasassa ja julkaisin ihkaensimmäisen blogikirjoitukseni. Päätös ei ollut äkkinäinen, vaan olin pohtinut sitä pitkään seuraillessani vierestä monia muoti- ja kirjablogeja. Kirja-arvioiden kirjoittaminen ei ollut minulle kokonaan uutta, sillä olin jo aikaisemmin merkinnyt ylös mietteitä lukemistani teoksista. Oli se silti jännittävää laittaa tekstejään ensimmäistä kertaa julkisesti esille, jonkun nähtäväksi.

Tuohon iltaan on matkaa niin aikaa kuin kilometrejä. Työpaikka vaatekaupassa on vaihtunut kirjallisuuden opiskeluun ja kotipaikkakunta ihanaan Turkuun. Olen päivittänyt blogini ensimmäistä ulkoasua enemmän omaa silmääni miellyttävään suuntaan ja tutustunut niin bloggaamisen hyviin kuin huonoihin puoliin.

Vaikkei itse välttämättä haluaisi uskoa, että omaan harrastukseen kuuluu myös niitä vähemmän kivoja elementtejä, on niiden olemassaolo kuitenkin totta. On päiviä, jolloin inspiraatio majailee jossain aivan muualla kuin sen pitäisi, kuvat eivät onnistu kymmenennelläkään kerralla tai kirjoitus ei tavoita sitä mitä haluaisit sanoa. Oman stressinaiheensa bloggaamiseen tuo myös opiskelu. Opinnot, joihin kuuluu suurena osana lukeminen ja joissa ei ole harvinaista, että yksi kurssi vaatii 14-20 kirjaa, vähentävät ymmärrettävästi omaksi iloksi lukemista ja kirjoittamista. Negatiiviset puolet vaativat kompromissien tekoa: pidän blogista taukoa silloin, kun ajatus ei kulje tai kun ei ole aikaa, ja kirjoitan sydämeni pohjasta aina silloin, kun opinnoista on lomaa tai minulla on jotain sanottavaa.

Kaikeksi onneksi bloggaamisen hyvät puolet peittoavat huonot kevyesti. Mukavaa on muun muassa se, kun huomaa omien kirjoitustensa tason kohonneen (vanhojen tekstien lukeminen hävettää aina) tai kun pystyy pienistä vaikeuksista huolimatta säilyttämään rakkauden ja ilon kirjoittamiseen, lukemiseen ja kuvaamiseen. Näiden lisäksi parasta ovat kaikki blogikollegat ja lukijat. Tähän harrastukseen kuuluu niin isona osana vuorovaikutus, että on mahtavaa, kun ympärillä on kivoja ihmisiä, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia kirjoista ja jotka suosittelevat uutta luettavaa. Suuri kiitos teille kaikille! <3

Synttäreiden kunniaksi ajattelin listata blogiajan parhaimpia kirjoja. Innoituksen tähän sain Annamilta, joka teki saman tammikuussa omien blogisynttäreidensä yhteydessä. Kirjat eivät ole missään tietyssä järjestyksessä.

1. Haruki Murakami: Kafka rannalla
Viimeisimpiä lukemiani kirjoja. Omaa tekstiäni lainaten: "[L]uo yhteyksiä sellaisiinkin paikkoihin, joissa ei voisi edes kuvitella niitä olevan. Inspiroiva teos, joka todella saa ajattelemaan sen eri puolia ja merkityksiä."

2. Haruki Murakami: 1Q84 (osat 1 ja 2)
Heti perään toinen Murakamin teos. 1Q84 vie meidät omaamme kovasti muistuttavaan ja silti niin erilaiseen maailmaan. Sellaiseen, jossa fantasian elementit ovat valloillaan: taivaalla paistaa kaksi kuuta ja pikkuväki rakentelee ilmakoteloita.

3. Annie Barrows & Mary Ann Shaffer: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Synkähkö aihe toisen maailmansodan aikaisesta miehityksestä. Tästä huolimatta kirjasta jää päällimmäisenä mieleen voimakas elämänilo. Itseäni jälleen lainaten: "Niin vaikuttava, että minun tekisi samantien mieli pakata laukkuni ja muuttaa pienelle saarelle, yhtä ihastuttavien ihmisten pariin."

4. George Orwell: Vuonna 1984
Vahva teos siitä, millaista olisi jos jokaista sanaasi ja liikettäsi tarkkailtaisiin. Keskiössä on yksilön voimattomuus yhteiskunnan koneistoa vastaan, mutta taustalta pilkistää rakkaus. Tämä on teos, jota voisi suositella lähes jokaiselle.

5. Tove Janssonin Muumikirjat
Oikein hävettää myöntää, että vaikka katselin lapsena urakalla Muumilaakson tarinoita -tv-sarjaa, tutustuin alkuperäisiin kirjoihin vasta muutama vuosi sitten. Nuo suloiset ja hauskat, melankoliset ja ajattelemaan kannustavat kirjat veivät kuitenkin samalla hetkellä sydämeni.

6. Sarah Winman: Kani nimeltä jumala
Mustaa huumoria, aikuiseksi kasvamisen kipua ja perheen tuomaa turvallisuuden tunnetta.

7. Rainbow Rowell: Eleanor&Park

Liikaa siirappisuutta välttävä kuvaus nuorten rakkaudesta ja sopeutumisesta. Kaunistelematon, mutta silti kaunis.

8. Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu

Harrisin kirjassa on jotain samaa kuin Kirjallisessa piirissä perunankuoripaistoksen ystäville. Tarina kertoo toisesta maailmansodasta, perheestä sen keskellä ja suuresta salaisuudesta. Lämmin teos, joka saa veden kielelle herkullisten ruoka-annosten kuvauksella.

9. Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät
Kuvausta ranskalaisen perheen ja näiden lähimmäisten elämästä. Päältä kevyt tarina sisältää myös menneisyydestä kumpuavaa surua ja katkeruutta, huonon itsetunnon kanssa kamppailua ja rakkauden kaipuuta.

10. Taiye Selasi: Ghana Must Go (tarkempi arvio tulossa)
Vaikka ylempänä kerroin opintojen ja suurten kirjamäärien stressaavan, löytyy niidenkin keskeltä onneksi välillä loistavia teoksia. Taiye Selasin Ghana Must Go on ehdottomasti yksi sellaisista. Koskettava tarina muun muassa siitä, millaista on tavoitella unelmaansa toisessa maassa ja mitä tapahtuu, kun se unelma särkyykin. Kirjan rakenne tuntuu ensin haastavalta näkökulmien vaihdoksineen ja takaumineen, mutta palkitsee lopussa.

Kertokaahan ihmeessä, jos olette näitä kirjoja jo lukeneet, ja varsinkin, jos tämän postauksen myötä innostuitte jotain lukemaan! :)

Haruki Murakami: Kafka rannalla

Blogi onkin näköjään uinaillut viimeisen kuukauden kevätväsymyksen kourissa. Voisin valittaa jälleen kerran siitä, kuinka kiireistä aikaa tämä vuodenaika on opintojen suhteen, mutta enpäs valitakaan! Sen sijaan kerron kirjasta, joka toi piristystä tentteihin lukemisen ja esseiden kirjoittamisen lomassa.

Haruki Murakami on yksi lempikirjailijoistani, ja hänen luomansa maailmat ja runollisen melankoliset hahmot vetoavat minuun yhä uudestaan. Kafka rannalla ei ollut poikkeus. Se kertoo kaksi sinänsä erillistä tarinaa, jotka kuitenkin yhtyvät jollain tasolla. Toisessa kuvataan 15-vuotiasta Kafkaa, joka karkaa kotoaan ja päätyy töihin hiljaiseen ja kipeitä salaisuuksia kätkevään kirjastoon. Toisessa tarinassa tutustutaan Nakataan, vanhanpuoleiseen mieheen, joka on lapsuudessaan kokemansa onnettomuuden seurauksena muita ihmisiä älyllisesti kehityksessä jäljessä, mutta joka osaa puhua kissoille. Nakatan seuraksi ilmaantuu Hoshino, parikymppinen perusjamppa, joka ensijärkytyksen jälkeen tykästyy Nakataan ja tämän outoihin tapoihin.

Nakatalla ja Kafkalla on kummallakin päämäärä, jonka he yrittävät tavoittaa. Kafkaa vaivaa hänen isänsä aikoinaan tekemä synkkä ennustus hänen tulevaisuudestaan, ja hän haluaa päättää itse omasta elämästään ja tehdä omia valintojaan. Nakataa puolestaan ohjaavat oudot voimat ensin kissojen sieluja pyydystävästä miehestä kummallisen, vaikeasti tavoitettavan kynnyskiven luokse. Vaikka pojan ja miehen tiet eivät koskaan kohtaa konkreettisesti, on heidän elämillään ja tehtävillään silti yhteys.

Hahmojen ja maailmojen välisten rajojen hämärtyminen on Murakamille tyypillistä. Esimerkiksi Kafkalla on toinen puoli, poika nimeltä Varis, joka välillä sanelee hänelle uskaliaasti mitä tulisi tehdä. Myös syvältä metsästä löytyvän toisen maailman voisi ehkä ajatella kuvaavan Kafkaa jollain tavoin: hänen synkempää puoltaan, joka yrittää ottaa hänestä aika ajoin vallan. Itse aloin ajatella tällaisen hahmojen ja maailmojen sekoittumisen tarkoittavan kenties sitä, että teot ja tunteet ovat tärkeitä ja kaikille ihmisille tietyllä tavalla samoja, riippumatta siitä, millaisessa maailmassa elää.

Kafka rannalla on omasta mielestäni yksi Murakamin parhaista kirjoista, ellei paras. Vähän jouduin tosin ensin miettimään viiden tähden antamista, sillä koin välillä vaikeuksia Kafkan hahmon kanssa. Toisaalta hahmo muistuttaa Murakamin tuttuja, pari-kolmekymppisiä päähenkilöitä, toisaalta vaikuttaa realistisesti nuoren ikänsä puolesta niitä kypsymättömämmältä. Tuo Kafkan "vanhempi" ja viisaampi puoli aiheutti kuitenkin jonkinlaista ärsytystä, sillä se ei sopinut 15-vuotiaalle. Vaikka ehkä tässäkin tulee esiin se, kuinka hahmot vaikuttavat toisiinsa: ehkä Kafka ei henkisesti olekaan 15-vuotias, vaan monia elämiä ja kokemuksia vanhempi.

Kafka rannalla on tarina ystävyydestä, rakkaudesta ja hyväksymisestä. Se kertoo ennustuksista, oman polun etsimisestä ja oman tehtävän toteuttamisesta. Se luo yhteyksiä sellaisiinkin paikkoihin, joissa ei voisi edes kuvitella niitä olevan. Inspiroiva teos, joka todella saa ajattelemaan sen eri puolia ja merkityksiä.

Goodreads-haaste: Kafka rannalla menee kohtaan 1. A book with more than 500 pages.

★★★★★ 

Haruki Murakami: Kafka rannalla (alkup. Umibe no Kafuka, 2002)

Suomentanut englanninkielisestä käännöksestä: Juhani Lindholm

Tammi, 2011

639s.

John Williams: Stoner

Voin kertoa rehellisesti, etten ole koskaan aiemmin blogia kirjoittaessani tuntenut yhtä suurta vaikeutta arvostella kirjaa ja antaa sille tähtiä, kuin koin John Williamsin Stonerin kanssa. Tämä aikoinaan unohdettu ja joitain vuosia sitten uudelleenlöydetty teos jätti jälkeensä niin hämmentyneitä ajatuksia, että toivottavasti osaan pukea edes osan niistä sanoiksi.

William 'Bill' Stoner on maatilan kasvatti, jolle aikuisiän kynnyksellä tarjoutuu tilaisuus lähteä yliopistoon. Alussa jokseenkin merkityksettömältä ja hajanaiselta tuntuva opintie kasvaa kuin vähän huomaamatta yhdeksi Stonerin elämän tärkeimmistä asioista, kun hän saa kirjallisuudenopettajan pestin samaiselta yliopistolta. Työn ohessa hän menee naimisiin ja saa lapsen, kokee ikäviä asioita ja hiukan iloisiakin. Koko ajan työ ja kirjallisuus ovat kuitenkin hänelle se henkireikä, johon turvautua epävarmuuden hetkellä, elämän ja avioliiton takoessa päähän.

Stoner on kuin oodi yksilölle ja tavalliselle, ehkä vähän suruviritteiselle, elämälle. Stonerin kulkema matka syntymästä kuolemaan on melko tasaista etapista seuraavaan, pieniä töyssyjä lukuun ottamatta - ja tämä tekee tarinasta realistisen. Juuri tämän vuoksi minulla olikin ongelmia kirjan arvostelussa: kuinka oikein pisteyttää itse elämää, sen merkityksellisyyksiä ja merkityksettömyyksiä?

Yleisesti ottaen kirjaa on arvostettu suuresti sosiaalisessa mediassa (kannattaa lukea esim. Lukuisan tai Ompun arvostelu), ja jopa kirjakaupan myyjä suositteli tätä lämpimästi. Itse en kuitenkaan pystynyt vaikuttumaan samalla tavalla. Tarina on todella yksinkertainen ja riisuttu, enkä minä päässyt siihen kiinni, en kokenut suuria tunteita, vaikka ajattelemisen aihetta riitti vielä hetkeksi lukemisen jälkeen. Tämä ei välttämättä kerro siitä, ettenkö lukisi ihan mielelläni myös tavallisesta, vähän tapahtumaköyhemmästä elämästä vaan pikemminkin siitä, että taidan olla runsaamman ja rönsyilevämmän kerronnan ystävä.

William Stoner on mies, joka ei omassa maailmassaan jää monelle mieleen. Hahmona hän on silti erittäin pidettävä. Pystyin samaistumaan siihen, kuinka hän välillä ikään kuin ajelehtii elämässään, antaa asioiden tapahtua omalla painollaan, eikä pyri suuresti vaikuttamaan niihin. Toisaalta passiivisen kuoren alta pystyi aistimaan lapsen ja rakastajattaren kautta myös lämpimiä ja voimakkaita tunteita.

Minä tunnistan Stonerin hienouden, sen hiljaisen ja rujon kauneuden, jota jo kansikuvakin sykkii. En kuitenkaan voi mitään sille, ettei se saanut minun sydäntäni liikahtamaan. Tähdet eivät välttämättä anna oikeutta teokselle, mutta kuvaavat omia tuntemuksiani sen lukemisesta.

Goodreads-haaste: Stoner sijoittuu kohtaan 11. A book with a one-word title.

★★★ 

John Williams: Stoner (alkup. Stoner, 1965)

Suomentanut: Ilkka Rekiaro

Bazar, 2015

306s.

Celeste Ng: Everything I Never Told You

Lydia is dead. But they don't know this yet.

Näillä pysäyttävillä sanoilla alkaa Celeste Ng'n romaani Everything I Never Told You, joka keskittyy perhetragediaan ja sen syiden selvittämiseen. Leen perheen keskimmäinen lapsi ja silmäterä, Lydia, huomataan eräänä aamuna kadonneeksi ja löydetään myöhemmin henkensä menettäneenä. Alkuun kukaan ei osaa sanoa, onko kyseessä murha, itsemurha vai tapaturma. Tätä selvitellessä kirja sukeltaa menneeseen aikaan, ihan vanhempien nuoruuteen saakka, josta kumpuavat vastaukset sille, minkä vuoksi perheen nykyhetki on täyttynyt tästä epätietoisuudesta ja -toivosta, raivosta, surusta ja äärettömästä kaipuusta.

Kirja on kirjoitettu kauniisti, ehkä vähän viihdemäisemmin kuin olisin alkuun odottanut. Tästä tulikin heti mieleen Liane Moriartyn Hyvä aviomies, joka niin ikään yhdistelee keskenään kevyttä ja vähän raskaampaa tyyliä. Everything I Never Told You on toisaalta koukuttava ja viihdyttävä mysteeri, toisaalta se ottaa kantaa 1900-luvun puolivälin koviin oloihin. Perheen isä, James, on syntyperältään kiinalainen, äiti Marilyn puolestaan amerikkalainen. Tätä yhdistelmää ei katsota hyvällä, ja siitä saavat kärsiä myös heidän lapsensa. Missä ikinä ovatkaan, he erottuvat aina joukosta, eikä kukaan tunnu koskaan ymmärtävän heitä täysin. Tämän lisäksi Marilyn käy vielä omaa taisteluaan siitä, millainen elämä on naiselle soveliasta: kotiäidin rooli vai työ lääkärinä.

Perheen tilanne on mielestäni jo ennen Lydian kuolemaa ahdistava. Vanhemmat ovat joutuneet nuoruudessaan kokemaan paljon pettymyksiä ja vastustusta, eivätkä he halua samaa lapsilleen. Paineet kohdistuvat ennen kaikkea Lydiaan, jonka täytyisi äitinsä toiveiden mukaan olla loistava koulussa, kun taas isä haluaisi hänellä olevan paljon ystäviä ja sosiaalisia tapahtumia. Kun valokeila näin kohdistuu Lydiaan, jäävät kaksi muuta lasta oman onnensa nojaan. Mielestäni on aika kamalaa, kuinka vanhemmat pystyivät ohittamaan kylmästi alle kymmenenvuotiaan lapsen tarpeet tai olemaan iloitsematta vanhimman saavutuksista. Ymmärrän, etteivät vanhemmat halunneet Lydialle omansa kaltaista nuoruutta, mutta silti perheessä vallitseva tunnelma tuntui todella kieroutuneelta ja raastavalta seurata.

Kirjan näkökulma vaihtelee vähän hassusti. Ensin isä saattaa ajatella jotain, mutta jo seuraavassa virkkeessä siirrytäänkin pojan, Nathanin, tuntemuksiin. Tämä hankaloitti tarinan seuraamista. Hyvää monissa näkökulmissa on se, että jokainen perheenjäsen pääsee ääneen ja jokaisen kokemus kuultavaksi. Tästä kuitenkin seuraa se, että kaikki kirjoitetaan auki, eikä juuri mitään jätetä lukijan oman tulkinnan varaan. Itse olisinkin kaivannut hillitympää näkökulman muutosta.

Everything I Never Told You sisältää mysteerin, mutta ennen kaikkea se on tarina järkkyneistä perhesuhteista ja niiden asettamista paineista, sekä sopeutumisesta muutoshaluttomaan yhteiskuntaan. Kirjoitustapa on mielestäni välillä vähän viihdekirjamainen, mutta rivien välistä kaikuu pohjaton suru ja ajatus siitä, kuinka epäreilua elämä välillä on. Kirja tukahduttaa, mutta onneksi esittää myös pieniä toivonhippusia paremmasta tulevaisuudesta.

Goodreads-haaste pääsee taas vähän eteenpäin: Everything I Never Told You menee kohtaan 9. A book by a female author.

★★★★ 

Celeste Ng: Everything I Never Told You

 The Penguin Press, 2014

297s. 

Tammi- ja helmikuun kirjaostokset

Varsinaisia kuukausipostauksia en ole pitkiin aikoihin kirjoitellut, mutta näin maaliskuun alussa on ihan mielenkiintoista palata alkuvuoden kirjaostoksiin. Minun tulee aika harvoin ostettua kirjoja omaksi, varsinkaan normaalihintaisina, vaan tykkään käyttää enemmän kirjastoa. Ajoittain satun kuitenkin sellaiselle tuulelle, että löydän kaupoista lyhyellä aikavälillä useamman kivan teoksen. Näin kävi myös tammi- ja helmikuussa.

Emma Donoghuen Huone on ollut lukulistallani jo pitkään, mutta en vain ole koskaan saanut aikaiseksi lainata sitä kirjastosta. Tammikuussa löysin sen kuitenkin halpaan hintaan Sokoksen alennusmyynneistä. Samalla kertaa mukaan lähti Robert Galbraithin (eli J.K. Rowlingin) Käen kutsu, joka kiinnostaa lähinnä kirjoittajansa vuoksi, mutta joka toivottavasti tarjoaa myös muuten mukanaan vievän murhamysteerin.

Loput kuvassa näkyvät kirjat ovat Adlibriksestä. Olen pitkään harmitellut kaupoissa kierrellessäni sitä, että englanninkielisten kovakantisten kirjojen tarjonta on niin suppeaa. Vasta vähän aikaa sitten hoksasin tähän ratkaisuksi (kukkaroni harmiksi) nettikirjakaupat. Celeste Ng'n Everything I Never Told You sekä Paula Hawkinsin The Girl on the Train ovat kohtuullisen uusia julkaisuja, jotka tilasin mielenkiintoisten juonikuvioiden takia. Ensimmäisenä mainitun olenkin ehtinyt jo lukea, eikä se onneksi osoittautunut huonoksi valinnaksi.

Maria Semplen Missä olet, Bernadette? on itselleni vanha tuttavuus, sillä luin sen jo viime kesänä. Pidin kuitenkin kovasti kirjan rakenteesta ja sympaattisista hahmoista, enkä voinut vastustaa myöskään karkkiväreillä ilottelevaa kantta. Haruki Murakamin teokset puolestaan kiinnostavat aina, ja The Strange Library kuulosti muutenkin jännittävältä yhdistellessään tekstiä ja kuvia. Kirja on lyhyt ja nopealukuinen, mutta jätti jälkeensä hämmentyneen ja ristiriitaisen olon. Yritän kuitenkin saada jossain vaiheessa aikaiseksi edes jonkinlaisen arvostelun siitä.

Kuvasta puuttuvat lisäksi alkuvuoden viimeisimmät ostokset. Taiye Selasin Ghana Must Go'n tilasin myös Adlibriksestä ja vaikka se on tarkoitettu erästä kurssiani varten, toivon sen miellyttävän minua muutenkin. Lisäksi ostin eilen Suomalaisesta Kirjakaupasta John Williamsin Stonerin, josta on ehditty kohista blogimaailmassakin jo aika lailla.

Mitäs mieltä siellä ollaan kirjaostoksistani? Oletteko lukeneet näistä jotain?

Cheryl Strayed: Wild (kirjana ja elokuvana)

Nuoren naisen elämä suistuu raiteiltaan, kun hänen äitinsä kuolee syöpään. Avioliitto murenee käsiin, ja kuvioihin astuvat irtosuhteet ja huumeet. Kaikkein vaikeimmalla hetkellä ainoa pelastus tuntuu tulevan vaellusoppaan muodossa: Pacific Crest Trail, sinne on päästävä. Naisen nimi on Cheryl Strayed, ja Wild perustuu hänen omakohtaisiin kokemuksiinsa noin 1800 km pituisen vaellusreitin suorittamisesta.

Luen todella harvoin minkäänlaisia elämäkertoja tai muistelmia, enkä ollut Wildistakaan aluksi kovin kiinnostunut, vaikka kirjan olinkin useaan otteeseen kirjakaupoissa nähnyt. Vähän aikaa sitten kuulin kuitenkin, että kirjasta on tullut myös elokuva, ja koska elokuvan mainosjulisteet maisemineen näyttivät näin suomalaisen silmään aika eksoottisilta ja valloittavilta, kasvoi kiinnostukseni myös kirjaa kohtaan.

Ennen lukemista en tiennyt tarkkaan, mistä kirja kertoo. Vaelluksesta, kyllä, mutta sen lähtökohdista ja Cherylin henkilökohtaisista ongelmista minulla ei ollut hajuakaan. Siksi jokseenkin pitkälliset selitykset äidin sairauden vaiheista ja kuolemasta sekä avioliiton hajoamisesta tuntuivat minusta raskailta. Ymmärrän kuitenkin, että nämä on haluttu selittää tarkkaan, sillä ne ovat suuri osa matkaa. Olisin tästä huolimatta halunnut, että vaellukselle olisi lähdetty heti kirjan alussa, eivätkä nämä henkilökohtaisemmat kohdat nousseetkaan suosikeikseni.

Matkaa ei juuri kaunistella. Cheryl kokee jo heti vaelluksen alussa ongelmia, kun hänen rinkkansa on liian painava selkään nostettavaksi, eikä hän ole pakannut mukaan oikeanlaista kaasua retkikeitintä varten. Yölliset äänet pelottavat, ja reitin varrella kalistelevat kalkkarokäärmeet säikyttävät lähes kuoliaaksi. Lukiessani ihailinkin ennen kaikkea Cherylin rohkeutta ja sisua lähteä yksin tuollaiselle matkalle, jossa koettelemukset seuraavat toisiaan.

Odotin kirjalta paljon maisemien kuvausta, mutta sen suhteen sain pettyä. Cheryl kertoo kyllä jonkin verran paikoista, joiden läpi hän kulkee, mutta suurin osa kirjasta on varattu hänen henkisten ongelmiensa käsittelylle. Hän myös mainitsee, että jotkut vaellusreitin kohdat olivat niin haasteellisia, että hänen täytyi maisemien tuijottamisen sijaan keskittyä ainoastaan siihen, mihin laittaa jalkansa. Elokuvassa maisemia toki näkyy enemmän kuin kirjassa, vaikkeikaan omaan makuuni tarpeeksi, mutta päärooli on kirjan mukaisesti Cherylin elämän aiemmilla vaiheilla.

Jean-Marc Valléen ohjaama elokuva (2014) on muutenkin hyvin uskollinen kirjalle. Cherylin ajatukset kuuluvat katsojille, mikä on mielestäni parempi ratkaisu kuin se, että hän kävisi itsensä kanssa monologia ääneen kulkiessaan yksin erämaassa. Toisaalta mieluisinta olisi tietenkin se, että ajatukset näkyisivät henkilön ilmeistä ja eleistä, mutta ymmärrän, että myös sanoilla on Cherylin matkan kannalta tärkeä osa. Elämänvaiheet esitetään takaumina pitkin matkaa, kuten osaksi kirjassakin. Elokuvassa nämä vaiheet olivat kuitenkin mielestäni ajoittain sekavia, enkä usko, että olisin ymmärtänyt niitä kaikkia lukematta kirjaa ensin.

Kirja ja elokuva ovat kumpikin sen suhteen todella inspiroivia, että tekee mieli lähteä luontoon vaeltamaan. Toisaalta teosten kasvutarina puolestaan jätti minut vähän kylmäksi. Cherylin elämä toki muuttuu alun ja lopun välillä, mutta muutos on aika huomaamaton. Näytetään, kuinka hän tekee matkaansa ja pyörittelee samoja ajatuksia päässään, ja sitten yhtäkkiä ajatukset saavat aivan toisen suunnan, ja hän pystyy päästämään irti menneestä. Vaikka ehkä tämä onkin vain realistista, sillä harvoin ihmisen mieli toimii mitenkään loogisesti. Itse tosin olisin odottanut suurempaa käännekohtaa.

Johtavimmiksi teemoiksi tarinassa nousevat Cherylin kamppailu menneisyytensä kanssa ja muutoksenhalu, ja luonto toimii näille haaleana taustana. Olisin pitänyt sekä kirjasta että elokuvasta enemmän, jos luonto ja itse vaellus olisivat saaneet enemmän tilaa ja matkan kannalta jokseenkin arvottomat seikat, kuten sen aikana tavatuille miehille flirttailu, olisi jätetty pois. Oma kokemukseni tarinasta oli ok, vähän mitäänsanomaton, mutta Cherylille itselleen kirjoittaminen on varmasti ollut terapeuttista ja matka kasvattavaa.

Goodreads-haasteessa Wild sijoittuu kohtaan 26. A memoir.

★★★ 

Cheryl Strayed: Wild: From Lost to Found on the Pacific Crest Trail 

 Atlantic Books, 2012

E-kirja

338s.