Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa

Päätin viime viikolla tehdä kunnon irtioton opinnoista ja kotona rönsyilevistä (koulu)kirjapinoista, ja lähdin pääsiäiseksi vanhempien luokse toiselle paikkakunnalle. Irtiotto teki niin mieleni kuin blogin kannalta hyvää, sillä siinä missä en muistanut enää päätäni vaivanneita huolia, sain myös luettua Sattumuksia Brooklynissa -kirjan. Mitäs siitä, että kouluun olisi pitänyt lukea Tuntematonta sotilasta, kun on sentään Paul Auster!

Olen täällä kertonut aiemmin, kuinka olen jo valmiiksi pitänyt Austeria lähes lempikirjailijanani, vaikken ole häneltä yhtään teosta lukenut. Täytyy myöntää, että rima taisi olla siis vähän liian korkealla, eikä Sattumuksia Brooklynissa pystynyt sitä täysin tavoittamaan.

Sattumuksia Brooklynissa kertoo eläkkeelle jääneestä Nathan Glassista, jolla ei tunnu olevan enää halua jatkaa elämäänsä. Hänen avioliittonsa on päättynyt, tyttären kanssa on riitaa, eikä ystäviä ole juuri nimeksikään. Nathan päättää kuluttaa jäljellä olevan aikansa kirjoittamalla muistiin elämänsä varrella sattuneita tapahtumia, jotka ovat erityisesti vaikuttaneet häneen. Näin syntyy alku Ihmiselämän mielettömyyden kirjalle. Nathan saa lisää ainesta kirjaansa, kun hän eräänä päivänä törmää kauan poissa olleeseen sisarenpoikaansa Tomiin. Tom ei kuitenkaan jää ainoaksi ihmiseksi, joka löytää pian tiensä Nathanin elämään.

Kirjan kerronta on uskottavaa. Nathan kertoo Brooklynin tapahtumista samaan tapaan, kuin kirjaisi niitä muistikirjaansa ylös. Hän saattaa mainita joistain tulevista sattumuksista jo etukäteen, kaikista tapahtumista ei kerrota pitkästi, eikä hän edes muista jokaista yksityiskohtaa tarkasti. Tämä luo mielestäni illuusion todellisesta elämästä ja muistelmien kirjoittamisesta.

Kuitenkin kirja jätti minut osittain kylmäksi. Varsinkin sen alku vaikutti jotenkin laskelmoidulta, jos näin nyt voi sanoa, enkä nähnyt syytä lukuisille intertekstuaalisille viittauksille. Olihan niitä kirjallisuudenopiskelijana kiva bongailla, mutta jostain syystä se antoi minulle vaikutelman siitä, kuin Auster olisi vain halunnut osoittaa kuinka monia kirjailijoita ja kirjoja hän tunteekaan. Esimerkiksi eräs James Joyce -tapaus tuntui minusta kovin irralliselta ja turhalta.

Kirjan hahmot olivat pidettäviä, normaaleja ihmisiä vähän erikoisine sattumuksineen. Toisaalta monet heistä jäivät vähän etäisiksi. Nathan on oikeastaan ainoa, jonka pinnan alle lukija kunnolla pääsee. Vaikka Tomista ja muista suuressa roolissa olevista henkilöistä kerrotaan paljon, ei heitä silti opi oikein tuntemaan. Olisinkin kaivannut hahmoihin lisää syvyyttä.

Kaikesta valituksesta huolimatta kirja vei tahmean alun jälkeen mukanaan. Koska Nathanin teoksen nimi on mikä on, odotin kirjalta uskomattomia ja yllättäviä tapahtumia. Juonenkäänteet eivät kuitenkaan olleet niin erikoisia, ainoastaan muutama tapaus sai minut todella hämmästymään. Tähän on ehkä osittain syynä juuri se, että Nathan ennakoi tulevia tapahtumia usein, joten lukija on saanut niistä vihjeitä jo etukäteen. Kerronta pelasti kuitenkin yllätyksettömät käänteet, sillä niissä oli aina jokin, joka kuitenkin erotti ne muista samankaltaisista tapahtumista. Ennen kaikkea kirja kuvaa mielestäni suhteellisen rehellisesti oikeaa elämää. Kaikki asiat eivät mene niin kuin on tarkoitus, läheisiä kuolee ja sairastuu, riitoja syntyy, mutta sellaistahan se on.

Vaikka aloitus ei ollut Paul Austerin kannalta erityisen hyvä, aion silti tarttua uudella innolla hänen muihin teoksiinsa. Sattumuksia Brooklynissa ei ehkä yltänyt keskitasoista lukukokemusta paremmaksi, mutta antoi silti muutamia muistettavia hetkiä mukaani. Kuten siinä todetaan, Kirjojen voimaa ei pidä koskaan aliarvioida.

 ★★★

Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa (alkup. The Brooklyn Follies, 2005)

Suomentanut: Erkki Jukarainen

Tammi, 2008

363s. 

Hullujen Päivien löydöt

Minulle ei oikeastaan aluksi tullut edes mieleen, että haluaisin jostain syystä mennä Hulluille Päiville. Vanhassa kotikaupungissani sellaisia ei järjestetty, mutta mitä olen Turussa asuessani ehtinyt nähdä, niin nehän ovat aivan... No, hulluja.

Sitten kävi kuitenkin niin, että Ajatuksia kirjamaasta -blogin Anni vinkkasi postauksessaan, että Akateemisesta löytyy Murakamin Kafka rannalla kovakantisena 15 euroa. Ei siinä auttanut muu kuin porhaltaa päätä pahkaa kaupunkiin ja Akateemiseen. Minusta on kovaa vauhtia kehkeytymässä kunnon Murakami-fani, enkä voinut ummistaa silmiäni tällaiselta tarjoukselta. Varsinkaan kun en mieheltä aiemmin muita kirjoja omistanut kuin 1Q84:n.

Murakamin lisäksi bongasin pokkaripöydästä Paul Austerin Sattumuksia Brooklynissä hintaan 3,90. En välitä pokkareista aivan hirveästi, mutta koska hinta ei ollut älyttömän korkea, ajattelin viimein kokeilla Austeria. Olen kirjoitellut täällä jo aikaisemmin, kuinka minun on pitänyt ikuisuus tutustua kunnolla miehen tuotantoon, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Nyt on vähemmän tekosyitä olla lukematta, kun hyllystä löytyy yksi hänen teoksensa omana.

Eilisen käynnin Hulluilla Päivillä piti olla poikkeus. Mutta sitten minua alkoi harmittaa, etten ollut löytänyt Austerin New York -trilogiaa, sillä sen haluaisin eniten häneltä lukea. Kävinpä siis jälleen tänään koulun jälkeen kaupungissa, mutta harmikseni New York -trilogia oli myyty loppuun. Ei kuitenkaan hätää, sillä toivoton kirjallisuustieteilijä ja kirjojen hamstraaja sisälläni löysi kyllä äkkiä kaksi muuta kirjaa loppuunmyytyä paikkaamaan. Ostin Emily Brontën Wuthering Heightsin sekä Jane Austenin Northanger Abbeyn. Nämä on pitänyt lukea jo kauan sitten, ja lisäksi niissä oli erittäin kivat kannet...

Sellaisia löytöjä minä tein. Entäs te? Mitä olette löytäneet Hulluilta Päiviltä? Minä päätin kyllä tämänpäiväisen jälkeen, että sai olla viimeinen kerta hetkeen, kun noille halvoille päiville astelen, ovat nimittäin niiiiin petolliset.

Hyvää loppuviikkoa kaikille! :-) Vielä en itse pysty löydöksiini syventymään, sillä ensi viikolla odottaa jälleen ihana historian tentti, johon pitäisi viikonloppuna lukea... Katsotaan, josko pystyisin kuitenkin sunnuntaina palaamaan jälleen uuden listauksen kera!

Top Ten Sunday: Kirjamuistoja

Olin viime viikonloppuna niin poikki, että annoin itselleni luvan pitää tauon kaikesta kirjoihin ja kirjoittamiseen liittyvästä - blogi mukaan lukien. Top Ten Sunday ei siis totuttuun tapaan ilmestynyt viime sunnuntaina ollenkaan, mutta tällä viikolla olen onneksi saanut palautettua itseni ruotuun, ja listakin ilmestyy ajallaan.

Kuva on napsaistu kännykällä muutama päivä sitten Aurajoen rannasta. Päivä oli ihanan keväinen, nahkatakilla ja neuleella tuli melkein hiki. Tämänkertainen lista ei periaatteessa liity kevääseen mitenkään, mutta kuvan kaltaiset kevätpäivät tuovat minulle mieleen lämpimiä muistoja kirjoista vuosien varrelta. Niistä koostuukin tämän päivän Top Ten Sunday.

 1. Lukemaan oppiminen

Lukemaan opettelu oli minun kohdallani rehellisesti sanottuna tuskaa, mitä ei välttämättä heti uskoisi. Kyllä siinä tuli muutamaan kertaan itkettyä itkut ja kiristeltyä hampaita aapisen äärellä, ennen kuin hieroglyfisistä kirjaimista alkoi muodostua ymmärrettäviä sanoja. Opin lukemaan vasta ensimmäisen luokan puolessa välissä, mutta oppiminen on kyllä sen jälkeen palkinnut ruhtinaallisesti kaiken työn. Siltä tieltä ei olekaan ollut paluuta.

2. Viikoittaiset käynnit kirjastossa

Kävin lapsena lähikirjastossamme viikoittain, ellen useamminkin. Joka kerta sieltä oli myös pakko lainata mukaan ainakin kymmenen kirjaa niiden edellisten - luettujen, tottakai - tilalle. Suosikkejani olivat moniosaiset sarjat, kuten Neiti Etsivä.

3. Keskittyminen ainoastaan lukemiseen ja kirjan esittelemään maailmaan

On ihmeellistä, kuinka pystyin lapsena keskittymään kirjojen maailmaan niin, etten yleensä tajunnut ympäröivästä maailmasta mitään. Luin esimerkiksi poikkeuksetta automatkoilla, enkä siitä syystä osannut neuvoa serkuille tietä mökillemme. Enhän ollut katsellut maisemia, vaan kirjan tekstiä.

Toinen hyvä esimerkki keskittymisestäni on se, kun olin vuosia sitten kavereideni kanssa kirjastossa. Kaverit melusivat ja kirjastonhoitaja oli tullut pöytämme viereen valittamaan heille. Itse en ollut tietoinen koko kirjastonhoitojan käynnistä, sillä olin lukenut autuaana kirjaa.

4. Kirjakaupoissa kiertely
Kirjakaupoissa kiertely on minusta jotenkin taianomaista. Niin monta kirjaa, jotka vain odottavat ostamistaan ja lukemistaan. Onneksi kirjakauppojen taika on säilynyt vuosien ja kovan käytön jälkeenkin.

5. Uuden lempikirjan löytäminen
Uuden lempikirjan löytäminen on palkitsevaa. On erityisen ihana uppoutua kirjaan, jonka ensimmäiset lauseet tuntuvat jo omilta. Lempikirjan muisto myös säilyy mielessä vielä pitkään lukemisen jälkeen, ja sen pariin jaksaa luultavasti palata uudestaankin.

Ensimmäisiä lempikirjojani taisivat olla erilaiset kuvakirjat, kuten Puppe. Viimeisimpiä löytämiäni lempikirjoja ovat puolestaan olleet George Orwellin Vuonna 1984 ja Haruki Murakamin 1Q84.

6. Lapsena äidin ja isän ääneen lukeminen

Vanhemmat tapasivat lukea minulle ja veljelleni tarinoita useana iltana viikossa. Näistä tuokioista onkin varmaan osaksi lähtöisin syvä kiinnostukseni kirjallisuuteen. Mieleeni on jäänyt ainakin Hans Christian Andersenin ihastuttavat sadut.

7. Paljon vapaa-aikaa kulutettavaksi kirjojen kanssa

Lapsena oli pitkä kesäloma aikaa syventyä lukemiseen. Teimme jopa viikon tai kahden mittaisia mökkireissuja, jotka tuntuivat siihen aikaan minusta varsin tylsiltä, mutta kunhan sain eteeni pinon kirjoja, pysyin hiljaa ja onnellisena.

Kyllä näin vähän vanhempanakin sitä varmasti löytäisi edes jonkin verran aikaa lukemiselle joka päivä. Tuntuu vain, että aina on jokin kiireellisempi asia kesken tai pitää tarkistaa instagramit, sähköpostit ja facebookit. Ehkä tulevana kesälomana hautaudun jonnekin maaseudulle ainoastaan kirjat mukanani.

8. Kirjablogin perustaminen
Blogin perustaminen ei sinänsä ollut mikään yhtäkkinen päähänpisto, vaan olin miettinyt sitä jo useamman vuoden. Aluksi mietin lifestyleblogia ynnä muuta, mutta ajatus kirjablogista kypsyi muiden kirjaharrastajien aiheuttaman kuumeen myötä, sekä siksi, että kirjojen ja kirjoittamisen parissa olen kuin kotonani.

9. Vuorovaikutus
Yksi blogin parhaimpia puolia on vuorovaikutus muiden kirjabloggaajien ja lukemista harrastavien kanssa. Kanssabloggaajat tsemppaavat, sekä jakavat mielellään uusia ja mielenkiintoisia kirjasuosituksia. Voi olla, ettei bloggaaminen olisi edes yhtä mielekästä, ellei kirjabloggaajien yhteisö olisi niin tiivis, ystävällinen ja kuitenkin avoin uusillekin bloggaajille.

10. Kirjallisuuden alan opiskelupaikka
Opiskelupaikan saaminen oli minulle todella iso asia ja ikään kuin antoi viimeisen silauksen vakavalle kirjaharrastukselleni. Olin pitänyt muutamia välivuosia ja takaraivossa kyti jo pieni pelko siitä, etten tule koskaan saamaan opiskelupaikkaa, mutta kovan työn tuloksena pääsin kuitenkin yliopistoon. Opiskelua on kohta ensimmäinen vuosi takana, ja vaikka täytyy myöntää että välillä on ollut raskasta, en kuitenkaan voisi olla onnellisempi. Tätähän minä olen halunnut ihan pienestä asti.

Top Ten Sunday: Kirjat, jotka haluaisin lukea tällä hetkellä

Luettavien kirjojen listani on kilometrin pituinen ja vaihtelee päivästä ja mielialasta riippuen. Tämän viikon Top Ten Sunday -listalle valitsin kuitenkin ne kirjat, joiden lukeminen houkuttaisi eniten tällä samaisella hetkellä.

1. Viktor Pelevin: Hyönteiselämää
Tästä meille kerrottiin eräässä seminaarissa ja kiinnostukseni heräsi heti. Minun on ylipäätään pitänyt lukea Peleviniltä jotain ja tämä kirja, jossa ovat hahmot ovat hyönteisen muodossa, kuulostaa ehdottomasti mielenkiintoisimmalta!

2. Stephen King: Tohtori Uni
Tai jokin muu Kingin teos. En tiedä miksi, mutta viime aikoina minun on ihan hirveästi tehnyt mieli lukea taas Kingin kirjoja, edellisestä kerrasta kun on aikaa kohta 7-8 vuotta. Ehkä tämä tasainen ja vähän puuduttavakin opintojakso on saanut minut kaipaamaan lisää jännitystä elämääni.

3. Dmitri Gluhovski: Metro 2033
Kiinnostukseni venäläistä kirjallisuutta kohtaan ei näköjään ota laantuakseen. Tästä teoksesta oli maininta eräässä pääsykoekirjassani viime keväänä, ja dystopia-aihe sai minut innostumaan siitä. Muutenkin olen lukenut mielestäni liian vähän dystopioita, vaikka ne mielenkiintoisia ovatkin.

4. Alan Bennett: Epätavallinen lukija
Epätavalliseen lukijaan taisin törmätä ensimmäistä kertaa jossain kirjablogissa. Kaikki kirjat, jotka aiheeltaankin käsittelevät kirjoja ja kirjallisuutta, on pakko lukea. Erikoinen asetelma, jossa itse kuningatar vierailee kirjastossa, ei sekään kuulosta huonolta. 

5. Eve Hietamies: Yösyöttö

Tällä hetkellä kaipaan eniten humoristista ja keveää kirjallisuutta. Jostain syystä minulla on sellainen mielikuva, että Hietamiehen teos voisi tarjota sitä minulle. Miehinen näkökulma yksinhuoltajuuteen kuulostaa myös mielenkiintoiselta.

6. Aleksi Pöyry (toim.): Granta 2: Outo

Tämän haluan lukea vain ja ainoastaan blogikirjoitusten perusteella, en olisi tähän varmaan muuten törmännytkään. Minua kiehtoo kaikki outo ja jännittävä, toivottavasti tämä teos pystyy lunastamaan nimensä mukaisen lupauksen.

7. Erik Axl Sund: Varistyttö
Varistyttö on tällä hetkellä hyvin suosittu teos kirjablogien keskuudessa. Teoksen kansikuva on mielestäni ahdistava, pelottava ja jokseenkin jopa oksettava, ja ajattelin ensin etten halua sitä edes koskaan lukea. No, kuten jo edellisen kirjan kohdalla myönsin, vei tässäkin voiton lupaus jännityksestä.

8. Jodi Picoult: Sisareni puolesta

Minun on pitänyt lukea tämä ikuisuuden, siitä lähtien kun luin Picoultin toisen teoksen, Yhdeksäntoista minuuttia (joka on loistava). Kirja kertoo tytöstä, joka on ilmeisesti olemassa ainoastaan siksi, että voisi toimia solupankkina sairaalle sisarelleen. Aihe kuulostaa jälleen todella mielenkiintoiselta.

9. Khaled Hosseini: Ja vuoret kaikuivat
Tähän voisi sopia oikeastaan mikä tahansa Hosseinin teos. En ole edes sen tarkemmin syventynyt niiden aiheisiin, mutta koska olen kuullut miehen kirjoista kehuja joka puolelta, kiinnostaa minua tutustua niihin.

10. Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Pulkkiselta minulta löytyisi yksi teos jo ihan omasta takaa, mutta jostain syystä sen aihe ei ole tuntunut sopivan tämänhetkiseen hektiseen mielentilanteeni. Siitä syystä haluaisinkin kokeilla Pulkkiselta ensin jotain vähän kevyempää.

Kuva puolestaan liittyy aiheeseen sillä tavalla, että tällä hetkellä haluaisin lukemisen lisäksi kovasti matkustaa Englantiin. Kävimme Lontoossa elokuussa ja olen viime aikoina alkanut tuntea jälleen vetoa sinne. Mielessäni ovat kaikki hyvät ruuat, joita matkalla söimme, ja teatteriesitykset ja kirjakaupat, joihin haluaisin ehdottomasti seuraavalla kerralla päästä.

Haruki Murakami: 1Q84 (osat 1 & 2)

Minulle ei ole hetkeen tullut vastaan sellaista tilannetta, jolloin en olisi osannut sanoa mitään lukemastani teoksesta, ja jos onkin, on teos yleensä ollut käsittämättömän huono. Tilanne, jossa tekisi mieli täyttää tekstikenttä sydämillä ja huutomerkeillä sekä "lukekaa!! lukekaa!!" -ilmauksilla, on minulle aivan uusi. Yritän kuitenkin saada aikaan edes vähän järkevää ulosantia. 

 Haruki Murakamin 1Q84-teos kertoo Tengosta, Fuka-Eristä ja Aomamesta. Siinä on maailma, joka ensisilmäyksellä saattaa näyttää meidän tuntemaltamme, mutta joka on kuitenkin erilainen. Sen maailman taivaalla paistaa nimittäin kaksi kuuta. Nämä kuut ovat yhteydessä siihen, kuinka henkilöiden elämä alkaa pikkuhiljaa suistua pois raiteiltaan. Maailmat sulautuvat yhteen ja kummallisuuksista tulee arkipäivää. Kaiken takana piilee kuitenkin myös vahva rakkaus.

Olen lukenut Murakamilta aikaisemmin teokset Norwegian Wood ja Suuri lammasseikkailu. Nämä teokset olivat hyviä ja saivat minut kiinnostumaan entisestään miehen tuotannosta. Toisaalta niistä jäi puuttumaan jotain oleellista, jotta olisin rakastunut niihin koko sydämestäni. Tuo oleellinen asia saattoi olla hidas kerronta, joka ei tuntunut etenevän mihinkään, tai se saattoi olla kummalliset tapahtumat, joita ei pystynyt järjellä käsittämään. Niin tai näin, 1Q84 auttoi minua ymmärtämään näidenkin hienouden.

Aloin lukea teosta tammikuun alussa pitämäni lukumaratonin aikana. Silloin valittelin edellisten teosten tapaan, kuinka tarina ei tunnu lähtevän millään liikkeelle. Minulla menikin kauan, ennen kuin pääsin mukaan teoksen maailmaan. Silloin kuitenkin tajusin hitaan kerronnan ja toistojen tärkeyden. Haruki Murakami on siitä loistava kirjoittaja, että hänen on mahdollista saada aikaiseksi mielenkiintoinen ja syvä tarina, vaikkei siinä päällisin puolin näytä tapahtuvan mitään. Jo se tapa, jolla hän kertoo Tengon tavallisesta työpäivästä, on minusta maaginen.

Salaperäinen ilmakotelo ja kaksikuinen maailma herättävät varmasti lukijan mielenkiinnon. Mistä ihmeestä on oikein kyse? Murakami käyttää jälleen outoja elementtejä teoksessaan, mutta tällä kertaa en puistellut niille päätäni. En välttämättä tule ymmärtämään kaikkien niiden merkitystä koskaan, mutta se ei haittaa. Olen vähitellen oppinut hyväksymään järjenvastaisuuden, varsinkin kun se esitetään näin realistisella tavalla. Olisin melkein (mutta vain melkein) voinut kuvitella tapahtumien tapahtuneen oikeasti.

Realistisuus on yksi suurimmista syistä, miksi pidän Murakamista. Ei vain hänen tarinansa tunnu todelta, vaan myös hahmot ja maailma. Hän kuvailee henkilöiden elämää niin yksityiskohtaisen tarkasti, että on vaikea kuvitella, ettei näitä ole oikeasti olemassa. Hänen luomansa uusi maailma on niin eheä, että melkein tuntee sen asvaltin jalkojensa alla ja näkee taivaalla kaksi kuuta.

Minä vietin haltioituneen ajan kirjan parissa. Viimeiset sata sivua luin keskellä viikkoa yöunien kustannuksella, mistä seurasi väsyneenä kouluun meneminen. Se ei haitannut. Kun luin viimeisen lauseen loppuun ja suljin kannen, tunsin hetken eläväni tuossa taianomaisessa maailmassa. Onneksi viimeinen osa odottaa vielä lukemattomana hyllyssäni.

★★★★★

Haruki Murakami: 1Q84, osat 1 ja 2 (alkup. 1Q84, 2009)

Suomentanut englanninkielisestä käännöksestä: Aleksi Milonoff

 Tammi, 2013

783s.

Top Ten Sunday: Kirjat, joista luulin pitäväni, mutta jotka osoittautuivat pettymyksiksi

Tämän viikon Top Ten Sunday -listaukseni keskittyy kirjoihin, joiden olen ennalta olettanut olevan hyviä, mutta jotka ovat luettaessa tuottaneet minulle pettymyksen. En väitä kaikkien listan teosten olevan suoranaisesti huonoja, mutta niille asettamiani odotuksia ne eivät ole onnistuneet tavoittamaan.

1. Gillian Flynn: Gone Girl

Tämä teos oli ehdottomasti viime vuoden suurin pettymys. Olin lukenut etukäteen muutamia todella kehuvia arvosteluja, joten oletin saavani luettavaksi laadukkaan ja yllätyksellisen jännärin. Alkuasetelma on herkullinen, mutta siihen kirjan hienous jääkin. Hahmot ovat niin vastenmielisiä, että heihin samaistuminen on mahdotonta, tarina on hienoisen epäuskottava ja juonenkäänteet ennalta-arvattavia.

2. Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema

Odotin kirjalta nimen perusteella aistikkuutta, täyteläisyyttä ja hersyvää huumoria. Kirja kuvailee monia ruoka-annoksia ja arvostetun ruokakriitikon suhdetta niihin, mutta jostain syystä kuvaukset jäävät liian pinnallisiksi. Jos kirjassa kerrotaan antaumuksella ruoka-annoksista, odotan näkeväni ne silmilläni ja haistavani niiden tuoksun nenässäni. Tämä teos ei kuitenkaan pystynyt siihen. Lisäksi koin usean näkökulman tekevän tarinasta etäisen ja sekavan.

3. Cecelia Ahern: P. S. Rakastan sinua

Tätä minulle suosittelivat kaverini, jotka olivat liikuttuneet syvästi kirjaa lukiessaan. Omasta mielestäni kirja oli kuitenkin yltiösiirappinen, eivätkä koskettavat kohdat osuneet minuun vaan tuntuivat olevan tarinassa lähinnä siksi, että lukijat saataisiin itkemään.

4. David Nicholls: Sinä päivänä
Sinä päivänä osoittaa hyvin sen, kuinka ärsyttävät hahmot voivat pilata koko tarinan. Emma ja Dexter ovat kaikessa saamattomuudessaan ja omahyväisyydessään niin kamalia, ettei minua yksinkertaisesti lopulta kiinnostanut heidän kohtalonsa.
 
5. Kajsa Ingemarsson: Keltaisten sitruunoiden ravintola

Tätä teosta lukiessani ihmettelin kovasti, kuinka se on saattanut olla "Ruotsin myydyin kirja vuonna 2005" (lainaus teoksen takakannesta). Teksti on kömpelöä ja voisi mielestäni olla lähinnä aloittelevan kirjoittajan kynästä lähtöisin. Päähenkilö on aikuinen nainen, joka kuitenkin käyttäytyy välillä kuin teini-ikäinen kiukutellessaan vanhemmilleen. Teoksessa on myös muutama kohta (kuten ruokakriitikon epäily sadomasokistiksi), jotka eivät mielestäni sovi sen tyyliin.

6. Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

Vadelmavenepakolaisella on omat hyvät hetkensä. Nautin erityisesti teoksen loppupuolesta päähenkilön joutuessa ongelmiin hulvattoman huijauksensa vuoksi. Toisaalta alkua oli pohjustettu mielestäni liikaa Ruotsin poliittisten kiemuroiden selittelyllä.

7. Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin

Pidän teoksen kerrontatavasta, joka paljastaa oleellisen juonenkäänteen jo heti ensimmäisissä lauseissa. Tapauksen taustojen selvittäminen ei kuitenkaan jaksanut pitää otteessaan, vaan koin lukukokemuksen pitkäveteisenä ja loppupuolella vähän ahdistavanakin. Monet ovat hehkuttaneet tämän kirjan hienoutta, mutta itse en valitettavasti sitä nähnyt.

8. Jenny Downham: Ennen kuin kuolen

Kirjan ajatus siitä, kuinka päähenkilö toteuttaa kuolemansa kynnyksellä tekoja, jotka on aina elämässään halunnut kokea, on hieno ja kaunis. En kuitenkaan pystynyt tuntemaan sympatiaa päähenkilöä kohtaan. Ymmärrän, että tieto lähestyvästä kuolemasta tekee varmasti kipeää ja aiheuttaa turhautumista. Minusta päähenkilö tuntuu kuitenkin tekeytyvän lähes marttyyriksi ja oikeuttavan huonon käytöksensä muita kohtaan sillä, että kuolee kohta. Teos kuvaa raskasta aihetta koskettavasti, mutta minulle päähenkilön asenne muodostui ongelmaksi.

9. Stieg Larsson: Millennium-trilogia

Larssonin trilogia ei tarjonnut minulle juuri mitään uutta, vaikka sen omaperäisyyttä on kuultu hehkutettavan joka paikassa. Täytyy myöntää, että tarina on rakennettu hyvin ja pysyy kasassa kaikkien kolmen osan verran. Kuitenkin sen ainekset, kuten juopotteleva naistenmies päähenkilönä, ovat minulle ennestään jo liiankin tuttuja. Myös laajat kuvaukset poliisin toiminnasta saivat minut pitkästymään, vaikka niiden perusteellisuutta kunnioitankin.

10. Elizabeth Gilbert: Eat, Pray, Love

Kirjan ensimmäinen osio on mielestäni hyvä. Se on hauska ja elämänmyönteinen, vaikka päähenkilöllä ei aluksi mene elämässään hyvin. Jälkimmäiset osiot eivät olleet yhtä mielenkiintoisia. Varsinkin toisesta osiosta minulle tuli vähän liikaa mieleen uskonnolliset elämänhallintaoppaat.

Oletteko muuten jo aivan kyllästyneet näihin listauksiin? Ensi viikolla on pitkästä aikaa tulossa myös kirja-arvostelu, sillä sain luettua loppuun ihananmahtavan 1Q84:n.