Olen täällä kertonut aiemmin, kuinka olen jo valmiiksi pitänyt Austeria lähes lempikirjailijanani, vaikken ole häneltä yhtään teosta lukenut. Täytyy myöntää, että rima taisi olla siis vähän liian korkealla, eikä Sattumuksia Brooklynissa pystynyt sitä täysin tavoittamaan.
Sattumuksia Brooklynissa kertoo eläkkeelle jääneestä Nathan Glassista, jolla ei tunnu olevan enää halua jatkaa elämäänsä. Hänen avioliittonsa on päättynyt, tyttären kanssa on riitaa, eikä ystäviä ole juuri nimeksikään. Nathan päättää kuluttaa jäljellä olevan aikansa kirjoittamalla muistiin elämänsä varrella sattuneita tapahtumia, jotka ovat erityisesti vaikuttaneet häneen. Näin syntyy alku Ihmiselämän mielettömyyden kirjalle. Nathan saa lisää ainesta kirjaansa, kun hän eräänä päivänä törmää kauan poissa olleeseen sisarenpoikaansa Tomiin. Tom ei kuitenkaan jää ainoaksi ihmiseksi, joka löytää pian tiensä Nathanin elämään.
Kirjan kerronta on uskottavaa. Nathan kertoo Brooklynin tapahtumista samaan tapaan, kuin kirjaisi niitä muistikirjaansa ylös. Hän saattaa mainita joistain tulevista sattumuksista jo etukäteen, kaikista tapahtumista ei kerrota pitkästi, eikä hän edes muista jokaista yksityiskohtaa tarkasti. Tämä luo mielestäni illuusion todellisesta elämästä ja muistelmien kirjoittamisesta.
Kuitenkin kirja jätti minut osittain kylmäksi. Varsinkin sen alku vaikutti jotenkin laskelmoidulta, jos näin nyt voi sanoa, enkä nähnyt syytä lukuisille intertekstuaalisille viittauksille. Olihan niitä kirjallisuudenopiskelijana kiva bongailla, mutta jostain syystä se antoi minulle vaikutelman siitä, kuin Auster olisi vain halunnut osoittaa kuinka monia kirjailijoita ja kirjoja hän tunteekaan. Esimerkiksi eräs James Joyce -tapaus tuntui minusta kovin irralliselta ja turhalta.
Kirjan hahmot olivat pidettäviä, normaaleja ihmisiä vähän erikoisine sattumuksineen. Toisaalta monet heistä jäivät vähän etäisiksi. Nathan on oikeastaan ainoa, jonka pinnan alle lukija kunnolla pääsee. Vaikka Tomista ja muista suuressa roolissa olevista henkilöistä kerrotaan paljon, ei heitä silti opi oikein tuntemaan. Olisinkin kaivannut hahmoihin lisää syvyyttä.
Kaikesta valituksesta huolimatta kirja vei tahmean alun jälkeen mukanaan. Koska Nathanin teoksen nimi on mikä on, odotin kirjalta uskomattomia ja yllättäviä tapahtumia. Juonenkäänteet eivät kuitenkaan olleet niin erikoisia, ainoastaan muutama tapaus sai minut todella hämmästymään. Tähän on ehkä osittain syynä juuri se, että Nathan ennakoi tulevia tapahtumia usein, joten lukija on saanut niistä vihjeitä jo etukäteen. Kerronta pelasti kuitenkin yllätyksettömät käänteet, sillä niissä oli aina jokin, joka kuitenkin erotti ne muista samankaltaisista tapahtumista. Ennen kaikkea kirja kuvaa mielestäni suhteellisen rehellisesti oikeaa elämää. Kaikki asiat eivät mene niin kuin on tarkoitus, läheisiä kuolee ja sairastuu, riitoja syntyy, mutta sellaistahan se on.
Vaikka aloitus ei ollut Paul Austerin kannalta erityisen hyvä, aion silti tarttua uudella innolla hänen muihin teoksiinsa. Sattumuksia Brooklynissa ei ehkä yltänyt keskitasoista lukukokemusta paremmaksi, mutta antoi silti muutamia muistettavia hetkiä mukaani. Kuten siinä todetaan, Kirjojen voimaa ei pidä koskaan aliarvioida.
★★★
Paul Auster: Sattumuksia Brooklynissa (alkup. The Brooklyn Follies, 2005)
Suomentanut: Erkki Jukarainen
Tammi, 2008
363s.
Tuo on kyllä hauska ilmiö, että "minähän muuten tykkään tästä" vaikkei olisi vielä lukenutkaan, ja joskus osuu oikeaan, joskus ei, itselleni kävi Talvinen tarina-kirjan kanssa niin, olin varma, että rakastan kirjaa, plääh, ei ollut yhtään minun kirjani. =D Austerilta olen lukenut yhden kirjan, ihan tykkäsin, vaikken olekaan palannut hänen pariinsa, mulle tuli hänestä mieleen köyhän miehen John Irving. =D
VastaaPoistaIrene: Joo-oh, itselle käy noin kyllä vähän liian usein. :-D Parastahan olisi, jos ei olisi oikeastaan mitään ennakko-odotuksia, mutta no, minkäs sitä itselleen mahtaa.
VastaaPoistaKun nyt mainitsit tuon "köyhän miehen John Irvingin", niin täytyy sanoa, että lukiessani minulle tuli vähän semmoinen olo, kuin olisin lukenut jonkun aikaisemmin lukemani (mies)kirjailijan tekstiä. Ehkä se oli juuri Irving, joka minullekin sitten tuli mieleen. Mutta Austerin suhteen en tosiaan vielä anna periksi, vielä ainakin yhden teoksen häneltä luen, ennen kuin heitän pyyhkeen täysin kehään. :-D
Harmi ettet aivan lämmennyt. Minulla oli puolestaan aikoinaan varsin matalat odotukset tälle kirjalle, joten yllätyin positiivisesti.
VastaaPoistaPihi nainen: Totta, harmittaa kyllä itseäkin, etten saanut tästä teoksesta uutta lempikirjaani. Matalat odotukset yleensä juuri ne parhaat ovatkin, ehkä pitäisi itsekin yrittää pitää sellaista linjaa useimpien kirjojen kanssa.
VastaaPoistaRakastan Austeria! Kuun Maisemissa on ehdoton suosikkini, suosittelen! :)
VastaaPoistaMia: Voi, minäkin tahtoisin kovasti rakastaa Austeria! Vaikka tämä Sattumuksia Brooklynissa ei niin kovasti sykähdyttänyt, annan hänen teoksilleen kuitenkin vielä uuden mahdollisuuden. Seuraavaksi taidan lukea (vihdoin!) New York -trilogian, mutta jos ihastun siihen, saatan tarttuakin tuohon Kuun maisemissa -teokseen. :-) Se täytyy vielä muuten todeta, että Austerin kirjojen kannet ovat mielestäni aina erityisen hienoja.
VastaaPoista