Haruki Murakami: Norwegian Wood

Eletään opiskelijaelämää 60-luvun Tokiossa. Jokaisella nuorella on omat haavansa, toisilla suuremmat ja kipeämmät kuin toisilla. Toru koittaa päättää kenelle antaa sydämensä, Naokolle vai Midorille. Naoko on Torun kuolleen ystävän tyttöystävä, joka on joutunut kestämään elämässään muitakin menetyksiä, eikä ole päässyt niistä yli. Midori näyttää ulospäin voimakkaalta ja itsevarmalta, mutta myös hänellä on heikko kohtansa. Nuoret rämpivät tunteidensa verkossa ja aina on joku, joka kaatuu.

Heinäkuisen lukumaratonin aikana aloitettu ja myöhemmin loppuun saatettu Norwegian Wood ei alkuun vakuuttanut aivan sillä tavalla, kuin olisin toivonut. Mietin esimerkiksi sitä, kuinka paljon Suuren lammasseikkailun ja tämän teoksen päähahmot muistuttavat toisiaan, ja pelkäsin, että ehkä Murakami ei olekaan riittävän taitava luomaan tarpeeksi erilaisia hahmoja.

Mitä enemmän aikaa lukemisesta on kulunut, sitä enemmän olen kuitenkin alkanut kirjasta pitää. Vaikka hahmot vaikuttavat alussa turhan samankaltaisilta, ei yhteneväisyys ole häiritsevä enää tarinan edetessä. Esimerkiksi jo se, että Murakami on nimennyt Norwegian Woodin päähenkilön Toruksi, tuo hänet Suuren lammasseikkailun nimetöntä päähahmoa lähemmäksi lukijaa.

Norwegian Woodin maailma on samalla kertaa kaunis, särkyvä ja raastava. Se on sillä tavalla alakuloinen, että vaikka tarinasta pitää, tuntee, ettei pystyisi lukemaan teosta hetkeen uudelleen. Sillä minut teos ainakin sai ahdistumaan. Henkilöille on tapahtunut niin paljon kamalia asioita, ettei heidän ikäistensä pitäisi edes vielä niitä kestää.

Norwegian Wood vie lukijan opiskelija-asuntoloihin, hämyisiin baareihin ja parantoloihin. Se tutustuttaa ihmisin, jotka ovat rikki sisältä, mutta jotka kuitenkin pärjäävät joten kuten. Mielestäni kirjan kuvaukset ihmisistä ja miljööstä ovatkin kaikessa haikeudessaan erityisen onnistuneita. Japani on kiehtonut minua pitkän aikaa jossain mieleni perukoilla ja kirja sai aikaan hienoisen matkakuumeen. Tietenkin täytyy pitää mielessä aikakausi, jolle tarina sijoittuu sekä kirjan kirjoittamisvuosi. Maailma on muuttunut niistä ajoista varmasti paljon.

Norwegian Wood on surullinen, rikki repivä rakkaustarina, jossa länsimaisuus yhdistyy japanilaiseen kulttuuriin. Se on Suurta lammasseikkailua helpompi teos nieltäväksi, mutta toisaalta myös pikkiriikkisen vähemmän mielenkiintoinen. Siksi en voi antaa teokselle aivan täysiä pisteitä.

 ★★★★

 Haruki Murakami: Norwegian Wood (alkup. Noruwei no mori, 1987)

Suomentanut: Aleksi Milonoff

Tammi, 2012

436s.

Nenä & The Curious Case of Benjamin Button

Anna Kareninan lisäksi venäläisyyttä heinäkuiseen lukumaratoniini tarjosi Nikolai Gogolin Nenä. Nimensä mukaisesti Nenä kertoo virkamiehestä, joka eräänä kauniina aamuna huomaa nenänsä kadonneen. Kauhistus on suuri nenän kadotessa, mutta vielä suurempi kauhu miestä kohtaa, kun hän kaupungillä törmää kehenkäs muuhun kuin omaan nenäänsä upouudessa virkapuvussa!

Nenä on satiirinomainen tarina, joka tekee pilkkaa pinnallisesta ja ulkonäkökeskeisestä yhteiskunnasta. Itserakas virkamies kadonneine nenineen on toki kärjistetty vertaus, mutta asian pointti tulee kuitenkin selväksi. Vaikka novelli on julkaistu 1800-luvulla, voi siitä löytää yhtymäkohtia myös nykyhetkeen. Juorut leviävät nyky-yhteiskunnassakin salaman lailla ja ulkonäöllä on suuri merkitys lähes kaikissa asioissa.

Nenässä on sopivasti humoristisuutta, jota Aleksander Lindebergin kuvitus tukee mainiosti. Kuitenkin vanhoja venäläisiä virkanimityksiä ja asiasanoja vilisevä tarina jäi minulle vähän etäiseksi. Myös tarinan salamyhkäisyys oli minusta viety vähän liian pitkälle, vaikka on toki hyvä jättää päättelemistä lukijoillekin.

 ★★★

Nikolai Gogol: Nenä (alkup. Nos, 1836)

Suomentanut: Esa Adrian

WSOY, 1883 (kuvassa näkyvä painos 2007)
61s. 

Toinen lukumaratonin aikana luettu novelli, F. Scott Fitzgeraldin The Curious Case of Benjamin Button, kertoo lukijoille Benjamin Buttonin elämäntarinan. Benjamin Button ei ole syntyessään kuin kuka tahansa normaali lapsi, vaan vanha ja teräväkielinen äijänkäppyrä, jota edes oma isä ei tahtoisi tunnustaa pojakseen.  Benjaminin ulkomuoto aiheuttaa arvattavasti ongelmia muiden ihmisten keskuudessa, eikä asiaa auta se, että poika näyttää vanhetessaan vain nuortuvan.

The Curious Case of Benjamin Button on koskettava ja hauska tarina erilaisesta pojasta ja tämän koettelemuksista. Olen nähnyt novellin pohjalta tehdyn elokuvan, jonka laajuus saikin minut kaipaamaan lisää myös novellilta. 40 sivun mitalla Benjaminin erikoinen elämä jää auttamatta pintaraapaisuksi. Joten vaikka novelli kosketti ja sai nauramaan, ei se kuitenkaan pituutensa vuoksi päässyt kouraisemaan tarpeeksi syvältä.

          ★★★  

F. Scott Fitzgerald: The Curious Case of Benjamin Button (1922)

Ladattu tablettiin Feedbooksilta

40s.

Piste blogihiljaisuudelle

Jälleen on kulunut lähes kaksi viikkoa siitä, kun viimeksi kirjoitin tänne mitään - tai edes ylipäänsä ajattelin kirjoittamista. Edellisessä postauksessa kerroinkin jo syitä siihen, miksi olen lähiaikoina tavallista hiljaisempi, ja miksi aikaa lukemiselle tai kirjoittamiselle ei juuri ole. Yksi niistä syistä oli Lontoon-matkamme, jolta palasimme viime yönä.

Lontoo on ollut minulle vuosia THE matkakohde, paikka, jonne ainakin kerran elämässään täytyy päästä. Teini-iässä, jolloin musiikki oli minulle lukemista suurempi osa elämää, Lontoo kiinnosti musiikkipiiriensä ja rock-elämäntapansa vuoksi. Näin joitain vuosia vanhempana olen alkanut musiikin sijaan kiinnostua yhä enemmän Lontoon arkkitehtuurista ja kauniista kaupunginosista, kuten Notting Hillistä.

Jos olisin ollut edelleen se sama nuori, joka rakasti Lontoota rock-musiikin vuoksi, olisin saattanut pettyä hieman. Toki Lontoossa on varmasti vielä paljon klubeja yms, joilla rock-elämäntapa elää edelleen, mutta niistä alueista, joilla me kävimme, tämä näkyi ihmisten pukeutumisessa ainoastaan Camdenissa. Olimme odottaneet poikaystäväni kanssa, että erilaiset tyylit näkyisivät Lontoon katukuvassa enemmän, mutta ihmiset näyttivät kaikki samasta muotista veistetyiltä. Saattaahan tähän vaikuttaa osin sekin, että tähän aikaan vuodesta kaupunki näytti olevan tupaten täynnä turisteja.

Vaikka Lontoo ei kokonaan vienyt sydäntäni, sai se minut kuitenkin ihastumaan itseensä kauniine ja erikoisine yksityiskohtineen. Camden Townissa ihastuttivat rakennusten seinien valtavat figuurit, Notting Hillissä puolestaan hienostunut boheemius, joka alueesta sykki. Ylipäätään peribrittiläinen arkkitehtuuri ruskeanharmaine rakennuksineen yhdistettynä satunnaiseen värikkyyteen sai minut lumoihinsa.

Vaikka olimme ennen matkaa suunnitelleet menevämme vaikka mihin ja näkevämme vaikka mitä, on karu tosiasia se, ettei neljä päivää Lontoossa riitä juuri mihinkään. Luonnontieteellisessä museossa kävimme, mutta esimerkiksi Vahamuseon ja London Dungeonin jouduimme jättämään väliin. Seuraavalla kerralla haluaisin myös ehdottomasti päästä käymään musikaalissa. Tällä hetkellä Lontoossa pyörii nimittäin Roald Dahlin Matilda sekä Jali ja suklaatehdas.

Kokonaisuutena matkamme oli onnistunut. Eksyimme joitakin kertoja, mikä huonolla suuntavaistolla ja vielä huonommalla kartanlukutaidolla oli odotettavissa, söimme hyvin ja pääsimme tutustumaan pieneen palaan kohtuullisen ihastuttavaa kaupunkia. Ihmiset olivat ystävällisiä ja huomaavaisia, ja melkeinpä vain sen takia olisin voinut jäädä Lontooseen pidemmäksikin aikaa. Täytyy kuitenkin tunnustaa, että suurkaupungin väentungoksen jälkeen oli kiva palata puolityhjään kotikaupunkiin.

Heinäkuun kooste

Heinäkuussa minä...

Luin 3 romaania ja 2 novellia:

Joanne Harris: Sinisilmä

Anna Gavalda: Karkumatka

Haruki Murakami: Norwegian Wood

Nikolai Gogol: Nenä

F. Scott Fitzgerald: The Curious Case of Benjamin Button

Hankin 3 teosta:

Joanne Harris: Karamellikengät

Joanne Harris: Sinisilmä

John Irving: Minä olen monta

Heinäkuussa minä kärsin lukujumista saatuani alkukuusta kuulla hyvin jännittäviä uutisia opiskelurintamalta. Jännityksen hieman laannuttua päätin kuitenkin osallistua blogistanian lukumaratoniin, joka oli minulle ensimmäinen laatuaan. Lukumaratonin aikana sain luettua yhteensä 501 sivua ja koko maratonista voi lukea lisää täältä. Olen jo yhdestä maratonkirjasta tehnyt postauksen, kaksi on vielä tulossa. Lisäksi sain luettua maratonin aikana aloitetun Norwegian Woodin loppuun, joten siitäkin on arvostelu tulossa.

Kaiken kaikkiaan heinäkuu oli aika keskinkertainen lukukuukausi. Vaikka mikään kirjoista ei ollut varsinaisesti huono, ei mikään niistä sen kummemmin hätkähdyttänytkään. Kuukauden paras oli ehdottomasti Norwegian Wood, vaikka korkealla olleiden odotusteni kanssa jouduinkin vähän pettymään.

Lukemisen lisäksi minulla on tällä hetkellä monta rautaa tulessa, liiankin monta. On muuttoasioita hoidettavana, minkä lisäksi lähdemme viikon päästä matkalle Lontooseen. Minulla olisi vaikka kuinka paljon ideoita ja halua bloggaamiseen, mutta tuntuu, että ne jäävät tällä hetkellä vähän kaiken muun häslingin alle. Ehkä viimeistään reilun kuukauden päästä muuttohulinoiden rauhoituttua pystyn keskittymään taas kunnolla lukemiseen ja kirjoittamiseen.

Anna Gavalda: Karkumatka

Anna Gavaldan pienoisromaani Karkumatka osui keskiviikkoisen lukumaratonini ensimmäiseksi teokseksi. Minun on pitänyt jo aiemmin tutustua Gavaldaan, ja hänen Kimpassa-romaaninsa onkin TBR100-listallani. Myönnetään kuitenkin, että Karkumatka osui käteeni ainoastaan siitä syystä, että se on lyhyt.

Sisarukset Simon, Garance ja Lola matkaavat yhdessä Simonin pikkutarkan vaimon kanssa tylsien sukulaisten tylsiin hääjuhliin. Epäkiinnostavat juhlat muuttuvat sisarusten mielestä entistä masentavimmiksi, kun porukan kokoava voima, pikkuveli Vincent ei saavukaan paikalle. Onneksi Simonilla on suunnitelma. Niin taakse jäävät Simonin vaimo ja muut häävieraat, kun sisarukset kaasuttavat kohti Vincentia ja pientä hengähdystaukoa arkisesta, aikuisesta elämästään.

Lukumaratonin ensimmäiseksi teokseksi, aikaisena ajankohtana, jolloin silmiä vielä kivisti väsymyksestä, oli Karkumatka oivallinen. Se on taitettu väljästi ja sisältää paljon listauksia ja luetteloita, joten sen lukeminen sujui nopeasti. Myöskään sisältö ei ollut liian raskasta luettavaa, vaikka siihen onkin sisällytetty myös vakavampaa pohdintaa henkilöiden tulevaisuudesta sekä väleistä toisiinsa ja vanhempiinsa.

Karkumatka on ranskalaisen kepeä, hauska ja ironinen. Pidin varsinkin kertojana toimivasta Garancesta ja hänen suorasukaisuudestaan paljon. Tuntuivathan hahmot vähän kärjistetyiltä ja kliseisiltä (esim. kunnollinen isoveli, riehakas pikkusisko), mutta heidän välisensä kemia toimi osan ajasta hyvin ja kirvoitti myös muutamat kunnon naurut.

Ainoa, mikä minulle kuitenkin kirjasta loppujen lopuksi jäi kunnolla mieleen, oli kesäinen ja kevyt tunnelma, ei muuta. Vaikka teos viihdytti lukemisensa ajan, ei siitä kuitenkaan näin jälkikäteen muista juuri mitään. Karkumatka on mielestäni kokonaisuudessaan vähän mitäänsanomaton kirja.

★★★

Anna Gavalda: Karkumatka (alkup. L`Échappée belle, 2009)

Suomentanut: Lotta Toivanen

Gummerus, 2010

120s.

Vielä lukumaratonista

Keskiviikon lukumaraton oli minulle ensimmäinen laatuaan. En tiennyt kunnolla, mitä odottaa tai mitä tavoitteita asettaa itselleni, lähinnä menin fiiliksen mukaan. Ainoa tavoite, jonka olin etukäteen itselleni asettanut, oli lukea eteenpäin ikuisuusprojektiani, Anna Kareninaa. Sainkin luettua kirjaa eteenpäin maratonin aikana 115 sivua, mikä ei sinänsä päätä huimaa, mutta on sekin sentään jotain. Yhteensä luin maratonin aikana 501 sivua.

En saanut maratonista lukuähkyä, eikä minulla ole ollut mitään vaikeuksia tarttua kirjaan sen jälkeen. Oikeastaan olisin voinut jatkaa maratonia pidempäänkin. :D Tämä saattaa johtua siitä, että tauot kirjojen välillä venyivät aika pitkiksi, enkä missään vaiheessa kokenut lukeneeni liian pitkään tai liian paljon. Seuraavalla kerralla aion nostaa tavoitettani ja ylittää ainakin tuon 501 sivun määrän.

Keskittymisestä muodostui suurin ongelma maratonin aikana. Olen huomannut, etten pysty keskittymään kirjan lukemiseen enää samalla tavalla kuin nuorempana, vaan ajatukset lähtevät helposti harhailemaan muualle. Tätä ei auttanut se, että keskipäivän tienoilla tuli ennalta-arvaamattomia asioita hoidettavaksi, enkä saanut niitä lopulta koko päivänä enää mielestäni.

Ehdin maratonin aikana lukea kokonaan kolme teosta, joista yksi oli pienoisromaani, kaksi novellia. Kesken jäi kolme romaania. Nämä teokset, jotka ehdin lukea kokonaan, jäivät kaikki minulle mieleen hyvin keskinkertaisina teoksina, vaikka muuten tarinaltaan, ajankuvaltaan yms. toisistaan eroavatkin. Paras oli ehkä F. Scott Fitzgeraldin The Curious Case of Benjamin Button, jonka olisin toivonut ainoastaan jatkuvan pidempään. Kesken jääneistä aion lukea loppuun ainakin Norwegian Woodin (ja toivottavasti sen Anna Kareninan), jonka kanssa jouduin luovuttamaan yöllä silmien painuessa kiinni. 

Yleisesti ottaen minulle jäi maratonista ihan hyvä maku suuhun, vaikka välillä tuntuikin, ettei teoksiin ehtinyt kiinnittää tarpeeksi huomiota, kun piti vain lukea eteenpäin. Kiitos kaikille, jotka kannustivat minua ja kävivät kirjoittamassa kommenttilaatikkooni! :) Seuraava kerta tulee kyllä jossain vaiheessa.