Olen melkoisessa kusessa.
Tämä on harkittu mielipiteeni.
Kusessa.
Se minkä piti olla elämäni hienoimmat kaksi kuukautta, muuttui painajaiseksi kuudentena päivänä.
En edes tiedä lukeeko tätä kukaan. Ehkä joku löytää nämä muistiinpanot lopulta. Sadan vuoden päästä.
Tiedoksi: en kuollut kuudentena päivänä.
Yllä oleva lainaus Yksin Marsissa -romaanin alusta hipoo täydellisyyttä. Se on vetävä ja innostaa lukemaan, mistä kertoo jo se, että kun minun piti kiireessä vain vähän silmäillä ensimmäisiä kappaleita, innostuin lopulta lukemaan samantien parikymmentä sivua. Kirjan alkuvirkkeet ovat karun rehellisiä ja humoristisia, ja herättävät heti lukijan mielenkiinnon siitä, mitä tarinan kertojalle on oikein sattunut.
Mark Watney on osa Marsin pinnalle laskeutunutta tutkimusryhmää. Yllättävän ja voimakkaan hiekkamyrskyn seurauksena ryhmä joutuu kuitenkin lähtemään Marsista kiireellä, ainoastaan kuolleeksi oletetun Markin jäädessä taakse. Mutta Mark ei ole kuollut. Eikä hänellä ole minkäänlaista yhteyttä maahan tai avaruudessa matkaavaan ryhmäänsä. Hänen ei auta kuin alkaa miettiä keinoja siihen, miten selviytyä hengissä yksin Marsissa. Onko se mitenkään mahdollista?
Yksin Marsissa on siitä erinomainen teos, että sitä voi suositella lähes kaikenlaisille lukijoille. Mark on kasvitieteilijä ja insinööri, ja romaanissa on paljon tilaa hänen mitä mielikuvituksellisimmille tavoilleen käyttää taitojaan hyödyksi selviytymisessä. Itse en kuitenkaan ymmärrä matemaattisten tai kemiallisten kaavojen päälle lainkaan, enkä myöskään juuri innostu scifistä lajina. Olisi siis voinut luulla, ettei kirjassa ole mitään, mikä kiinnostaisi minua. Tätä kirjoittaessa jouduinkin todella miettimään, mikä alunperin sai minut haluamaan kirjan luettavakseni.
Huumori on varmasti yksi merkittävimmistä syistä siihen, miksi romaani soveltuu niin monenlaisille ihmisille. Jos on kuten minä, eivätkä keksintöjen kaavat liikuta itseä, ei niistä tarvitse välittää liikaa, vaan voi sen sijaan keskittyä siihen, millä tavalla Mark suhtautuu omaan tilanteeseensa ja miten hän käyttää huumoria keinona olla päästämättä epätoivoa tai yksinäisyyttä valloilleen. Tottakai kirjan tapahtumarikkaus kiinnostaa myös. Kyseessä on suuri, aivan omissa kaliibereissaan liikkuva pelastus- ja selviytymistarina, jossa ääneen pääsevät Markin lisäksi ihmiset, jotka yrittävät auttaa häntä.
Mikä minua luultavasti henkilökohtaisesti kiinnosti tarinassa eniten, oli yksin olemisen ja yksinäisyyden teemat. Mark on nimittäin todella yksin, yksin ihan erilaisessa mittakaavassa kuin hahmot useissa muissa teoksissa. Ammattilaisena hänellä on toki aivan erilaiset valmiudet toimia tilanteessa ja pitää päänsä kasassa kuin perustallaajalla, eikä hänen havaintojaan yksinäisyyden tuntemuksista juuri välitetäkään lukijalle, vaan ne hautautuvat siihen, kun Mark yrittää pitää itsensä kiireisenä. Aina silloin, kun viitteitä Markin kaipauksesta seuraa kohtaan kuitenkin näkyy, iskostuu lukijan mieleen se, kuinka yksinäistä tuossa tilanteessa täytyykään olla.
Luin romaanin jo viime vuoden loppupuolella kohtuullisen tiiviillä aikataululla, sillä halusin ehtiä lukea sen ennen siitä tehdyn elokuvan katsomista. Elokuvasta puheen ollen... Se on visuaalisesti näyttävää katsottavaa, mutta suosisin kyllä muuten ehdottomasti kirjaa. Siinä, missä kirja on kaikissa toivottomuuden tuntemuksissaankin hulvattoman hauska, Matt Damonin Mark Watney ei onnistu pysyttelemään samalla tavalla positiivisena, vaan hahmosta saa alusta saakka vaikutelman kuin tämä olisi lannistunut, toivonsa kokonaan menettänyt. Elokuvasta on lisäksi karsittu paljon hyviä, merkityksellisiä kohtauksia pois, mikä antaa Markista kuvan sivuhenkilönä, eivätkä hänen koettelemuksensa Marsin pinnalla myöskään tunnu samalla tavalla haastavilta kuin romaanissa.
Saatoin luulla erheellisesti ennen kirjan lukemista, että Mark kohtaa Marsin pinnalla yliluonnollisia ja pelottavia otuksia, että tämä romaani on sillä tavalla kauhukirjallinen selviytymistarina. No, olin väärässä. Eikä tämä romaani mitään otuksia tarvitsekaan, sillä realistisempikin ote on tarpeeksi jännittävä sydämentykytyksiä aiheuttaakseen. Kuulopuheiden mukaan kirjailijan seuraava teos sijoittuisi kuuhun...? En malta odottaa!
Mark Watney on osa Marsin pinnalle laskeutunutta tutkimusryhmää. Yllättävän ja voimakkaan hiekkamyrskyn seurauksena ryhmä joutuu kuitenkin lähtemään Marsista kiireellä, ainoastaan kuolleeksi oletetun Markin jäädessä taakse. Mutta Mark ei ole kuollut. Eikä hänellä ole minkäänlaista yhteyttä maahan tai avaruudessa matkaavaan ryhmäänsä. Hänen ei auta kuin alkaa miettiä keinoja siihen, miten selviytyä hengissä yksin Marsissa. Onko se mitenkään mahdollista?
Yksin Marsissa on siitä erinomainen teos, että sitä voi suositella lähes kaikenlaisille lukijoille. Mark on kasvitieteilijä ja insinööri, ja romaanissa on paljon tilaa hänen mitä mielikuvituksellisimmille tavoilleen käyttää taitojaan hyödyksi selviytymisessä. Itse en kuitenkaan ymmärrä matemaattisten tai kemiallisten kaavojen päälle lainkaan, enkä myöskään juuri innostu scifistä lajina. Olisi siis voinut luulla, ettei kirjassa ole mitään, mikä kiinnostaisi minua. Tätä kirjoittaessa jouduinkin todella miettimään, mikä alunperin sai minut haluamaan kirjan luettavakseni.
Huumori on varmasti yksi merkittävimmistä syistä siihen, miksi romaani soveltuu niin monenlaisille ihmisille. Jos on kuten minä, eivätkä keksintöjen kaavat liikuta itseä, ei niistä tarvitse välittää liikaa, vaan voi sen sijaan keskittyä siihen, millä tavalla Mark suhtautuu omaan tilanteeseensa ja miten hän käyttää huumoria keinona olla päästämättä epätoivoa tai yksinäisyyttä valloilleen. Tottakai kirjan tapahtumarikkaus kiinnostaa myös. Kyseessä on suuri, aivan omissa kaliibereissaan liikkuva pelastus- ja selviytymistarina, jossa ääneen pääsevät Markin lisäksi ihmiset, jotka yrittävät auttaa häntä.
Mikä minua luultavasti henkilökohtaisesti kiinnosti tarinassa eniten, oli yksin olemisen ja yksinäisyyden teemat. Mark on nimittäin todella yksin, yksin ihan erilaisessa mittakaavassa kuin hahmot useissa muissa teoksissa. Ammattilaisena hänellä on toki aivan erilaiset valmiudet toimia tilanteessa ja pitää päänsä kasassa kuin perustallaajalla, eikä hänen havaintojaan yksinäisyyden tuntemuksista juuri välitetäkään lukijalle, vaan ne hautautuvat siihen, kun Mark yrittää pitää itsensä kiireisenä. Aina silloin, kun viitteitä Markin kaipauksesta seuraa kohtaan kuitenkin näkyy, iskostuu lukijan mieleen se, kuinka yksinäistä tuossa tilanteessa täytyykään olla.
Luin romaanin jo viime vuoden loppupuolella kohtuullisen tiiviillä aikataululla, sillä halusin ehtiä lukea sen ennen siitä tehdyn elokuvan katsomista. Elokuvasta puheen ollen... Se on visuaalisesti näyttävää katsottavaa, mutta suosisin kyllä muuten ehdottomasti kirjaa. Siinä, missä kirja on kaikissa toivottomuuden tuntemuksissaankin hulvattoman hauska, Matt Damonin Mark Watney ei onnistu pysyttelemään samalla tavalla positiivisena, vaan hahmosta saa alusta saakka vaikutelman kuin tämä olisi lannistunut, toivonsa kokonaan menettänyt. Elokuvasta on lisäksi karsittu paljon hyviä, merkityksellisiä kohtauksia pois, mikä antaa Markista kuvan sivuhenkilönä, eivätkä hänen koettelemuksensa Marsin pinnalla myöskään tunnu samalla tavalla haastavilta kuin romaanissa.
Saatoin luulla erheellisesti ennen kirjan lukemista, että Mark kohtaa Marsin pinnalla yliluonnollisia ja pelottavia otuksia, että tämä romaani on sillä tavalla kauhukirjallinen selviytymistarina. No, olin väärässä. Eikä tämä romaani mitään otuksia tarvitsekaan, sillä realistisempikin ote on tarpeeksi jännittävä sydämentykytyksiä aiheuttaakseen. Kuulopuheiden mukaan kirjailijan seuraava teos sijoittuisi kuuhun...? En malta odottaa!
★★★★
Andy Weir: Yksin Marsissa (alkup. The Martian, 2011)
Suomentanut: Kaj Lipponen
Into, 2015
392s.
Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!
On ollut tosi hauskaa lukea ihmisten kirjoituksia tästä kirjasta, kun ei varmaan kukaan ole oikein tajunnut siinä kuvatun tekniikan ja fysiikan päälle (en minäkään!), mutta ketään se ei ole haitannut sitten pätkääkään :D Näin se pitää tehdä!
VastaaPoistaOlen samaa mieltä leffasta, se ei ollut lähellekään yhtä hyvä kuin kirja. Monta kertaa joutui toteamaan, että hei hetkinen, mihin se kirjassa ollut juttu nyt jäi, sen olisi pitänyt jo tapahtua. Leffassa kaikki tuntui turhan helpolta, kun moni vastoinkäyminen oli jätetty pois.
No eikö! :D On monta tapaa, miten tämä olisi omasta mielestäni voinut mennä pieleen ja kiinnostaa ainoastaan juuri noihin mainitsemiisi asioihin perehtynyttä, rajattua ryhmää. Mutta nyt toimii hyvin laajemmallekin yleisölle. :)
PoistaTuo oli kyllä hirveän harmittavaa. Kun kirjassa sai oikeasti jatkuvasti pelätä, mitä vastoinkäymisiä seuraavaksi tulee vastaan, leffa tuntui siihen verrattuna joltain kevyeltä lomalta Marsissa. Okei, ei nyt ihan, mutta melkein.