Kun luin Ian McEwanin Amsterdamin tammikuussa, en oikeastaan tiennyt ollenkaan, mitä odottaa. Olin toki lukenut häneltä jo aikaisemmin teoksen Sementtipuutarha, joka jätti vähintään inhottavuudellaan merkkinsä mieleeni, mutta minulle oli silti epäselvää, toistuisivatko samanlaiset elementit myös kirjailijan muussa tuotannossa.
Amsterdam kertoo juuri kuolleesta Mollysta, tai oikeastaan tämän aviomiehestä ja kolmesta rakastajasta. Kaksi rakastajaa, säveltäjä Clive Linley ja toimittaja Vernon Halliday, ovat keskenään hyviä ystäviä. He jakavat muistoja Mollysta ja päättävät, etteivät he itse aio vain odotella toimettomina, jos heille käy kuten Mollylle, joka menehtyi hitaasti kituen Alzheimerin muistamattomuuteen. Päätös johtaa yllätykselliseen, jopa kohtalokkaaseen sopimukseen miesten välillä.
Lukiessa en ollut juuri kiinnostunut hahmoista tai siitä, mitä he tekevät. Etenkin Cliven sävellyksistä kertovat kohdat saivat minut joko kääntelemään sivuja turhautuneena eteenpäin tai lukemaan saman kohdan useaan kertaan uudelleen, sillä en jaksanut keskittyä kunnolla. Pidän musiikista, paljonkin, mutta kaikissa kirjoissa en aina ymmärrä sen merkitystä. Toisaalta Cliven suunnaton intohimo säveltämistä ja musiikkia kohtaan kertoo paljon hänen persoonastaan, ja toimii osaltaan motiivina loppuratkaisulle.
Ainoa henkilö, joka todella toi valoa ja eloa kirjaan, oli Molly, vaikkakin vain menneessä muodossa. Molly on romaanin perusta, alku, keskipiste ja loppu. Oikeastaan kaikki merkityksellinen, mikä tarinassa tapahtuu, juontuu jotenkin hänestä. Hänestä huokuu muiden muisteluiden kautta elinvoimaa ja boheemiutta. Olisin kernaasti halunnut tutustua hänen hahmoonsa paremmin.
Annan näköjään aina McEwanin teoksille keskinkertaiset pisteet, mutta tiedostan sen, ettei kirjailijaa voi kaikesta huolimatta kutsua keskinkertaiseksi. Ei ole keskinkertaista, että pystyy joka kerta yllättämään lukijan juonenkäänteillä ja niiden arveluttavalla moraalilla sekä ainutlaatuisuudella. Tässäkin tapauksessa olisi ollut kaikki ainekset arvata, mitä lopussa tapahtuu, mutta enpä vain arvannut. Vasta siinä vaiheessa, kun ratkaisua alettiin kertoa suoraan, silmäni rävähtivät auki ja olin, että ei voi olla totta, ei tässä voi käydä näin. Lopetus on jälleen kammottava, mutta silti niin nerokas. Tämä kirja ei vain olisi voinut päättyä mitenkään toisin.
Sementtipuutarha laittoi oikeastaan jatkuvasti miettimään tekojen oikeellisuutta, huipentuen karmaisevaan ratkaisuunsa, ja olinkin pistänyt silloin merkille McEwanin taitavan tavan kertoa tarinaansa. Pisteitä vähensi lähinnä se, että tapahtumat olivat minulle aivan liikaa. Tässä romaanissa tarina etenee kuitenkin hitaasti, liian hitaasti, jotta siitä olisi voinut kunnolla nauttia, eikä kerronta saanut minua tällä kertaa ollenkaan sukeltamaan sisälle tarinaan. Vaikka en ole ihastunut ikihyviksi miehen teoksiin, saatan kuitenkin lukea niitä vielä lisää, sillä mestarillisiin lopetuksiin olen nyt jäänyt koukkuun. Ikävää, että hyllyssä odottavan Sovituksen lopun olen spoilannut itseltäni jo vuosia sitten elokuvan katsomalla...
Amsterdam kertoo juuri kuolleesta Mollysta, tai oikeastaan tämän aviomiehestä ja kolmesta rakastajasta. Kaksi rakastajaa, säveltäjä Clive Linley ja toimittaja Vernon Halliday, ovat keskenään hyviä ystäviä. He jakavat muistoja Mollysta ja päättävät, etteivät he itse aio vain odotella toimettomina, jos heille käy kuten Mollylle, joka menehtyi hitaasti kituen Alzheimerin muistamattomuuteen. Päätös johtaa yllätykselliseen, jopa kohtalokkaaseen sopimukseen miesten välillä.
Lukiessa en ollut juuri kiinnostunut hahmoista tai siitä, mitä he tekevät. Etenkin Cliven sävellyksistä kertovat kohdat saivat minut joko kääntelemään sivuja turhautuneena eteenpäin tai lukemaan saman kohdan useaan kertaan uudelleen, sillä en jaksanut keskittyä kunnolla. Pidän musiikista, paljonkin, mutta kaikissa kirjoissa en aina ymmärrä sen merkitystä. Toisaalta Cliven suunnaton intohimo säveltämistä ja musiikkia kohtaan kertoo paljon hänen persoonastaan, ja toimii osaltaan motiivina loppuratkaisulle.
Ainoa henkilö, joka todella toi valoa ja eloa kirjaan, oli Molly, vaikkakin vain menneessä muodossa. Molly on romaanin perusta, alku, keskipiste ja loppu. Oikeastaan kaikki merkityksellinen, mikä tarinassa tapahtuu, juontuu jotenkin hänestä. Hänestä huokuu muiden muisteluiden kautta elinvoimaa ja boheemiutta. Olisin kernaasti halunnut tutustua hänen hahmoonsa paremmin.
Annan näköjään aina McEwanin teoksille keskinkertaiset pisteet, mutta tiedostan sen, ettei kirjailijaa voi kaikesta huolimatta kutsua keskinkertaiseksi. Ei ole keskinkertaista, että pystyy joka kerta yllättämään lukijan juonenkäänteillä ja niiden arveluttavalla moraalilla sekä ainutlaatuisuudella. Tässäkin tapauksessa olisi ollut kaikki ainekset arvata, mitä lopussa tapahtuu, mutta enpä vain arvannut. Vasta siinä vaiheessa, kun ratkaisua alettiin kertoa suoraan, silmäni rävähtivät auki ja olin, että ei voi olla totta, ei tässä voi käydä näin. Lopetus on jälleen kammottava, mutta silti niin nerokas. Tämä kirja ei vain olisi voinut päättyä mitenkään toisin.
Sementtipuutarha laittoi oikeastaan jatkuvasti miettimään tekojen oikeellisuutta, huipentuen karmaisevaan ratkaisuunsa, ja olinkin pistänyt silloin merkille McEwanin taitavan tavan kertoa tarinaansa. Pisteitä vähensi lähinnä se, että tapahtumat olivat minulle aivan liikaa. Tässä romaanissa tarina etenee kuitenkin hitaasti, liian hitaasti, jotta siitä olisi voinut kunnolla nauttia, eikä kerronta saanut minua tällä kertaa ollenkaan sukeltamaan sisälle tarinaan. Vaikka en ole ihastunut ikihyviksi miehen teoksiin, saatan kuitenkin lukea niitä vielä lisää, sillä mestarillisiin lopetuksiin olen nyt jäänyt koukkuun. Ikävää, että hyllyssä odottavan Sovituksen lopun olen spoilannut itseltäni jo vuosia sitten elokuvan katsomalla...
★★★
Ian McEwan: Amsterdam (alkup. Amsterdam, 1998)
Suomentanut: Juhani Lindholm
Otava, 2000
185s.
Hei, blogissani on sinulle haaste. :)
VastaaPoistahttp://cillainwonderland.blogspot.fi/2016/02/viiden-kirjan-haaste.html
Kiitos paljon! Suoritin kuitenkin tuon 5 kirjaa -haasteen aika äskettäin jo blogin Facebook-sivulla, joten voi olla, että tällä kertaa jää väliin. :)
PoistaSuhteeni McEwaniin on hieman ristiriitainen. Sementtipuutarhan luin joskus muinoin ja en ole unohtanut.... Viimeksi kirpparilla löysin tuon kirjan Otavan sinisessä asussa ja nappasin mukaan. Myös Ikuinen rakkaus DVD lähti mukaani.
VastaaPoista