Day 09: A book you thought you wouldn't like but ended up loving

Tämänkertaiseen haasteeseen valitsin Irvine Welshin Trainspottingin, vaikkei se täysin tehtävänantoa vastaakaan. Sillä, toisin kuin haasteessa sanotaan, minä tiesin jo ennen Trainspottingin lukemista tulevani rakastumaan siihen. Tai "luulin" on oikeastaan parempi sana. Mitä muuta voisikaan odottaa, kun jo kirjan kannessa oleva Rebel Inc.:n lainaus sanoo näin: "tätä on syytä myydä enemmän kuin Raamattua"?

Minun ja Trainspottingin yhteinen taival alkoi lukion äidinkielentunnilta, jossa meidän piti valita tehtävää varten luettavaksemme kirja suppeasta listasta. Minun valintani olivat Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä ja Irvine Welshin Trainspotting. Ensisilmäyksellä kummatkin kirjat vaikuttivat mielenkiintoisilta, ja ongelmia odotin tulevan ainoastaan siinä, kumman kirjan lopulta tehtävään valitsen. Ei se kuitenkaan ihan niin mennyt.

Tehtävä alkoi todella huonosti. Populäärimusiikkia lensi nurkkaan jo ensimmäisten sivujen jälkeen, eikä Trainspotting vakuuttanut yhtään sen enempää. Olin pettynyt. Jos kirjan kannessa on tämänkaltainen maininta Raamatusta, eikö sisällön silloin pitäisi olla jotain mullistavaa? Ainoa, mitä minulle Trainspottingista jäi ensimmäisten lukujen jälkeen käteen, oli huonolla kielellä kirjoitettu kirja täynnä rääväsuisia idiootteja. Populäärimusiikkia enemmän se kuitenkin minua viehätti, siksi jatkoin lukemista, vaikkakin vastahakoisesti.

Jossain kaiken sen moraalittomuuden ja siinä tietyssä, nimeltämainitsemattomassa ruskeassa ulosannissa kylpemisen välillä se ilmeisesti sitten tapahtui. Minä rakastuin. Kieli muuttui huonosta hyväksi tehokeinoksi, hahmot idiooteista moniulotteisiksi ja varsin sympaattisiksi rötöksiinsä nähden. No, rääväsuita he olivat edelleen. Trainspottingin myötä aloin myös ensimmäistä kertaa arvostaa aiemmin karttamaani mustaa huumoria. Welsh vie tapahtumat moraalin äärirajoille asti, mutta tekee sen niin mielenkiintoisesti, että paikoitellen lukija joutuu miettimään, onko aivan oikein nauttia tällaisen lukemisesta.

Trainspotting sysäsi 16-vuotiaan itseni sille kirjojen rosoisemmalle puolelle. Sen takia en myöskään nykyisin niin helpolla pelästy, vaikka kirja aluksi vaikuttaisikin erilaiselta, kuin mihin itse olen tottunut.

Suosittelen kirjaa jokaiselle!

Day 08: Most overrated book

 

"Mielettömän hauska... ikimuistoinen ja koskettava" - The Guardian

Kun kirjan etukannessa on tällainen lainaus, ja jatkuvasti törmää niin kanssabloggaajien, kriitikoiden, kuin muiden kirjan lukeneiden hehkutuksiin, nousevat odotukset vähintään korkealle. David Nichollsin Sinä päivänä -teoksen kanssa minulle kävi niin, että nämä odotukset tippuivat rytinällä alas jo muutamia sivuja luettuani.

Itse tarinassa ei sinänsä ole mitään vikaa. Tapa kertoa tapahtumista ainoastaan kerran vuodessa, joka heinäkuun 15. päivä, on mielenkiintoinen ratkaisu, jonka Nicholls on saanut toimimaan ilman suurempia aukkoja juonessa. Kirjan kuiva huumori toimii kohtalaisesti, ja saattoivat muutamat erityisen nokkelasti kirjoitetut kohtaukset saada minut jopa naurahtamaan pariin otteeseen hyväksyvästi.

Suurin ongelma kirjassa ovat sen päähenkilöt Emma ja Dexter. Dexter on itsekeskeinen moukka, Emma vätys, joka ei saa elämässään juuri mitään aikaiseksi. Nämä kaksi hahmoa ajavat toisensa hulluuden partaalle ärsyttävyydellään, ja sen saman he tekevät myös lukijalle. Heidän välisensä romanttinen kemia ei välittynyt ainakaan minulle asti. Siitä johtuen en enää tarinan edetessä jaksanut kiinnostua, menevätkö he kenties yhteen, vai eivät.

Sinä päivänä ei ole mielestäni ikimuistoinen teos, vaikka sillä omat hyvät hetkensä onkin. Se on keskinkertainen, liikaa kehuttu kuvaus kahdesta erilaisesta henkilöstä ja heidän vaikeasta rakkaudestaan. Eikä sellaisista kirjoista taida olla maailmassa pulaa.

Mitä mieltä te olette Sinä päivänä -kirjasta? Varsinkin positiivisia kommentteja olisi mukava kuulla oman mielipiteeni vastapainoksi :).

Day 07: Most underrated book

Tällä kertaa vastaan haasteeseen vähän eri tavalla. Yhden tai kahden kirjan sijaan otan nimittäin tarkastelun kohteeksi kotimaisen kirjallisuuden, jota ainakin minä itse tunnun aliarvostavan kovasti.

Kovin tiiviisti en ole suomalaisen kirjallisuuden hyvinvointia seurannut, mutta tällä hetkellä se näyttää elävän omaa kulta-aikaansa. Kotimaisia kirjoja hehkutetaan ulkomailla asti, ja Suomessakin ne nousevat myyntilistojen kärkeen. Silti minä mahdollisuuksien mukaan kierrän ne kaukaa.

Kokonaan ei kotimaisuus ole sentään saanut minua käännytettya pois kirjamarkkinoiltaan. Monet lastenkirjat ovat mielestäni ihania, esimerkkinä Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -sarja, joka sisältää valloittavia kertomuksia kahdesta tytöstä ja heidän pikkiriikkisistä vieraistaan. Aikuisille tarkoitetuista teoksista en kuitenkaan ole etsinnöistä huolimatta onnistunut löytämään suosikkiani.

Ehkä syy on siinä, että alkuperältään vieraskieliset kirjat eivät tunnu niin arkipäiväisiltä ja tylsän tutuilta tapahtuessaan mitä todennäköisimmin vieraassa ympäristössä ja ehkä vieraassa kulttuurissakin. Toista se on lukea naapurin Pertin toilailuista, joihin törmää muutenkin päivittäin astuessaan ulos ovesta. Näin kärjistettynä.

Tai ehkä olen vain törmännyt vääriin kirjoihin. Olen lukenut muun muassa Tuija Lehtisen vanhemmille suunnattua tuotantoa, sekä Leena Landerin Tummien perhosten kodin, mutta mikään niistä ei saanut minua vakuutettua. Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän vaikutti lupaavalta, mutta jostain syystä sekin jäi kesken.

Kaikesta huolimatta uskon vakaasti, että suomalaiset kirjailijat ovat vähintään yhtä lahjakkaita kuin kollegansa muualla maailmassa. Siksi olen päättänyt kumota omat epäluuloni kotimaista kirjallisuutta kohtaan, ja te saatte auttaa siinä :). Kertokaa siis minulle, mikä on teidän suomalainen lempikirjanne?

Antikirppistelijän kirpparilöytöjä

Se oli se eräs pahuksen vapaapäivä, joka sai minut lankeamaan. Rehellisesti sanottuna minä en hirveästi pidä kirpputoreista, vaan lähinnä kyynisesti ajattelen, ettei sieltä kuitenkaan mitään käyttökelpoista löydy. Ainoa poikkeus on meidän olohuoneemme pieni ja sympaattisen ruttuinen nahkasohva, jota rakastan täydellä sydämellä, mutta jonka ostamiseen vaadittiin aika paljon painostusta äitini ja poikaystäväni suunnalta.

Kuitenkin tuona tiettynä päivänä ystäväni sai minut houkuteltua mukaansa kirpputorikierrokselle. Ensimmäiseltä kirppikseltä en -yllätys, yllätys- löytänyt mitään, mutta toisessa tärppäsi. "5 pokkaria 3 euroa". Ja niin minä, ainainen antikirppistelijä, olin mennyttä naista. Ainakin tällä kertaa, jatkosta en vielä lupaa mitään.

Tässä esittely löydöistäni:

Joanne Harris: Pieni suklaapuoti. Tämä oli ensimmäinen ja hyvin välttämätön valinta. Elokuva on yksi suosikeistani ja siksi odotan malttamattomana myös kirjan lukemista. Joanne Harrisilta en ole aikaisemmin lukenut yhtään teosta, mutta odotan yllättyväni iloisesti, sillä Harrisin tapa kirjoittaa ja kuvailla kuulostaa juuri sellaiselta, mistä pidän.

Roald Dahl: Rakkaani, kyyhkyläiseni. Pakko-ostos myös! Dahl on ehdoton lempikirjailijani lastenkirjojen saralla, joten on mielenkiintoista päästä tutustumaan myös hänen aikuisille tarkoitettuun tuotantoonsa.

Joanne Harris: Gentlemän och spelare. Jo toinen Harrisin kirja. Tästä teoksesta olen kuullut niin paljon kehuja, etten millään voinut jättää sitä hyllyyn lojumaan. Teosta ei löytynyt suomenkielisenä, mutta minä lähinnä ilahduin siitä, että saan harjoitettua ruotsinkielentaitoani lisää.

Kajsa Ingemarsson: Keltaisten sitruunoiden ravintola. Tämän kirjan valitsin vain ja ainoastaan houkuttelevan takakansitekstin perusteella. Huumorilla höystettyä kuvausta ravintolamaailmasta, rakkaudesta ja herkullisista ruoka-annoksista ilmeisesti siis luvassa, mmm.

Candace Bushnell: Reittä pitkin. Tämän kirjan kohdalla jouduin miettimään tovin. Mikään siinä ei oikeastaan houkutellut, ei nimi, ei takakansiteksti, eikä liioin kirjailija. Valinnanvaraa ei kuitenkaan hirvesti ollut, joten korvista ulos tunkevien vampyyritarinoiden ja chick-litin väliltä valitsin tämän. Candace Bushnell saa siis vielä tilaisuuden, vaikken hänen Sinkkuelämää -kirjastaan pitänyt alkuunsakaan.

Day 06: A book that makes you sad

Olen hyvin herkkä ihminen tietyssä mielessä. Olipa kyse sitten elokuvassa/kirjassa esiintyvästä rakastavaisten riidasta, läheisten jälleennäkemisestä, tai vain söpöstä pikkueläimestä, olen minä aina ensimmäisenä vollottamassa.

Siitä huolimatta minun oli vaikea valita kirjaa, joka olisi tehnyt minut oikeasti surulliseksi. Monet ovat koskettaneet, ja monissa on ollut traagisia kohtauksia, mutta ei niiden välttämättä tarvitse tehdä koko kirjan tunnelmasta surullista. Aikani päätäni vaivattuani päätin valita tämänkertaiseen haasteeseen Stephen Kingin Kuoleman käytävän, josta on tehty myös elokuva nimellä Vihreä maili.

Itse kirja ei mielestäni yllä ihan elokuvan, joka on paras koskaan näkemäni, tasolle. Silti se onnistuu hyvin tavoitteessaan kuvata kuolemaantuomittujen vankien viimeisiä päiviä ennen "vihreällä maililla" kävelyä. Teoksesta huokuu alusta saakka hienoista epätietoisuutta ja vääryyden kokemisen tunnetta yhden päähenkilön puolesta, loppua kohden voimistuvasta surusta puhumattakaan.

Kuoleman käytävä on mielestäni yllättävän realistinen ja kauniita kohtauksia sisältävä Kingin kirjaksi. Muutamat yliluonnolliset tapahtumatkin tuntuvat lähes arkipäiväisiltä, sellaisilta, että "näin niiden kuuluukin tapahtua". Ehkä juuri siksi tämä kyseinen teos kosketti minua muita Kingin teoksia enemmän.

Day 05: A book that makes you happy

Hyvää vappupäivän iltaa kaikille! Oma vappu on kulunut niin hyvän seuran, siman ja munkkien, kuin saippuakuplien, serpentiinin ja fosforitikkujen parissa. Näin rattoisasti vierähtäneiden parin päivän päätteeksi onkin hyvä ottaa uusi haaste kehiin. Eli päivä 05: A book that makes you happy.

Kirja, joka saa minut hyvälle tuulelle ja iloiseksi... On ikävä jatkaa jo aiemmin mainituilla kirjoilla, mutta pakkohan minun on tässä kohtaa mainita jälleen Sophie Kinsellan teokset. Ne ovat sen sorttista luettavaa, joka puhdistaa mielen stressistä ja antaa nauruhermojen laulaa huonoinakin päivinä.

Hieman toisella tapaa onnelliseksi minut saavat teokset, jotka vaikuttavat minuun syvästi, olivatpa ne sitten iloisia tai surullisia. Esimerkiksi Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimo on ajoittain aika surullinen kirja, mutta silti se teki minut onnelliseksi valloittavalla tarinallaan ja epätavallisesta ongelmasta huolimatta niin ihastuttavan tavallisilla henkilöhahmoillaan.

------

Uutta kirja-arvostelua tulossa toivottavasti pian! Luennan alla on tällä hetkellä Stephenie Meyerin Breaking Dawn, josta viimeiset parisataa sivua vielä jäljellä.