Sivut

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Lukumaraton alkakoon!


Aivan hetken kuluttua, klo 8.00, aloitan oman lukumaratonini. En ole vielä päättänyt, mistä kirjasta lähden liikkeelle, mutta luulen, että valitsen näin aluksi jotain kevyttä. Minä tunnettu aamu-uninen (ja huonosti nukkunut) kun en ole saanut silmiäni vielä niin auki, että voisin sujahtaa sujuvasti Anna Kareninan ja venäläisten seurapiirien maailmaan.

Onneksi hyvin valitut eväät auttavat liikkeelle pääsemistä: suklaata, vadelmia ja kahvijuomaa, nam. Päivemmällä täytyy kyllä pitää kunnon lounastauko, mutta eiköhän näillä päästä ainakin alkuun.

Kohta sitä mennään, vielä viime hetken panikoinnit ennen H-hetkeä (miten tällaistakin asiaa voi osata jännittää, kysynpähän vain??). Päivittelen kuulumisia aina välillä tähän samaan postaukseen, joten kannattaa tulla takaisin vielä päivän mittaan.

Klo 9.22. Sivuja luettu yhteensä 115.
Ensimmäiseksi teokseksi valikoitui Anna Gavaldan Karkumatka-pienoisromaani, jonka lukeminen yhteen pötköön sujui ilman sen suurempia vaikeuksia. Kahvit on juotu ja vadelmat syöty (aloittelin niitä tosin jo eilen), nyt voisi pitää pienen tauon ennen seuraavaan kirjaan tarttumista.

klo 10.59. Sivuja luettu yhteensä 157.
Karkumatkan ja puoli tuntia kestäneen tauon jälkeen aloin lukea Anna Kareninaa. Karkumatkaa luin sohvalla visusti istuma-asennossa, jotten vahingossakaan olisi päässyt nukahtamaan, se nimittäin minulle on välillä varsin ominaista kirjaa väsyneenä lukiessani. Anna Kareninaa uskalsin siirtyä lukemaan sängylle, mutta vaikka silmät eivät lupsahdelleetkaan kiinni, sujui lukeminen paljon hitaammin kuin Karkumatkan kanssa. Olin jäänyt kohtaan, jossa kerrotaan Levinin ongelmista peltotöiden ja epärehellisten alaisten kanssa, eivätkä ne rehellisesti sanottuna kiinnostaneet minua hirveästi. Sainkin tähän mennessä luettua Anna Kareninaa ainoastaan 42 sivua eteenpäin.

Klo 12.35. Sivuja luettu yhteensä 206.
Jätin Anna Kareninan sivuun ja tartuin toiseen venäläiseen klassikkoon, Nikolai Gogolin Nenään. Novelli oli äkkiä luettavissa, vaikka erilaiset virkasanat yms. sen lukua hidastivatkin. Myös Aleksander Lindebergin kuvitusta karkaavasta nenästä oli hulvaton seurata. Välillä piti kuitenkin hoitaa muita asioita, joten lukeminen häiriintyi joksikin aikaa.

Kirjoitan muuten kaikista lukemistani teoksista kattavammin maratonin jälkeen, nyt siihen ei ole tarpeeksi aikaa. Vaikka tuntuu, että on tässä ehtinyt pitää jos jonkinmoisia taukoja jo... Miten niin keskittyminen herpaantuu? :D Onneksi en asettanut itselleni mitään suurempia tavoitteita, ensikertalainen kun olen, ihan fiiliksen mukaan mennään. Seuraavaksi voisin kokeilla lukemista parvekkeella, kunpa vain vieressä oleva työmaa ja siellä tehtävät räjäytykset eivät häiritsisi liikaa.

Klo 15.30. Sivuja luettu yhteensä 275.
Aika surkealtahan tämä tässä vaiheessa näyttää. :D Keskittyminen ei ole aamun jälkeen ollut enää parasta luokkaa, vaan ajatukset ovat vaellelleet ties missä muissa asioissa. Aloitin Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät -kirjaa, mutta se ei vain tuntunut sopivalta kirjalta tähän mielentilaan. Luulen, että kirja vaatii tietynlaista herkkyyttä, sellaista mielentilaa, mikä minut valtaa aina syksyisin.

Harjukaupungin salakäytäviä 26 sivua luettuani palasin jälleen Anna Kareninan pariin. Tarina veti hetken mukanaan, mutta sitten tulivat jälleen kuvioihin Levin ja työläiset ja teksti alkoi vaatia suurempaa keskittymistä. Sain kirjaa luettua eteenpäin 43 sivua. No, seuraavaksi aion syödä päivän ensimmäisen kunnon aterian, ehkä lukeminen sujuu sen jälkeen paremmin. Tai aina voi toivoa. 

Klo 20.30. Sivuja luettu yhteensä 340.
Luin Anna Kareninaa taas 30 sivua eteenpäin, minkä jälkeen lähdimme käymään mökillä. Laiturilla istuen luin tabletiltani F. Scott Fitzgeraldin The Curious Case of Benjamin Button -novellin kokonaan, mikä tekee 35 sivua lisää. Mökillä auringonpaisteessa olisi viihtynyt pidempäänkin, ellei kylmä tuuli olisi tehnyt olemisesta melkein mahdotonta.

Maratonini pitäisi jatkua aina klo 8 saakka huomisaamuna, mutta voi olla, että luen siihen asti yöllä, kunnes alkaa nukuttaa. Aamulla en jaksa nousta enää erikseen lukemaan, joten maratonin viimeisiksi sivuiksi jäävät luultavasti ne, mitä yöllä luen. No, jos kolmeenkin asti luen, niin tässähän on vielä yli 5½ aikaa.

Klo 23.00. Sivuja luettu yhteensä 407.
Aloitin Norwegian Woodin lukemisen ja olen päässyt etenemään sitä nyt 67 sivua. Kirjan alku ja henkilöt vaikuttavat jokseenkin samanlaisilta, kuin Suuressa lammasseikkailussa, enkä vielä osaa sanoa pidänkö siitä vai en. Loppuaika olisi tarkoitus pysytellä samassa teoksessa, joten voi olla, että Anna Kareninan lukeminen tämän maratonin osalta jää. Nyt suihkuun ja sitten jatkamaan lukemista.

Klo 01.45. Sivuja luettu yhteensä 501.
Nyt silmät alkavat lipsua kiinni siihen malliin, että on aika jättää Norwegian Wood kesken ja mennä nukkumaan. Sinänsä harmi, sillä tarina alkoi tosissaan kiehtoa minua. Onneksi sen voi lukea loppuun vaikka huomenna, ellen saanut lukemisesta jo yliannostusta.

LYHYT YHTEENVETO MARATONISTA:

Luettuja sivuja maratonin aikana yhteensä: 501

Kokonaan luetut teokset:
Anna Gavalda: Karkumatka (115s.)
Nikolai Gogol: Nenä (49s.)
F. Scott Fitzgerald: The Curious Case of Benjamin Button (35s.)
 
Osittain luettuja:
Leo Tolstoi: Anna Karenina (eteenpäin 115s.)
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät (26s.)
Haruki Murakami: Norwegian Wood (161s.)

Olen tyytyväinen maratonin sivumäärään, sillä huomasin keskittymiseni herpaantuvan aika ajoin niin, että 500 sivun rajapyykin ylittäminen tuntuu lähes uskomattomalta. Kuten aikaisemmin mainitsin, lisää luetuista teoksista sekä itse maratonista tulossa myöhemmin. Hyvää yötä! :)

10 kommenttia:

  1. Evääsi näyttävät tosi hyviltä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, vadelmat menivätkin melkein samantien parempiin suihin. :D

    VastaaPoista
  3. Herkulliset eväät todellakin! Tsemppiä maratonille, minä aloitan vasta viiden maissa olosuhteiden pakosta, enkä oikein malttaisi enää odottaa... ;)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Suketus. :) Tsemppiä sinnekin suuntaan sitten, kun pääset aloittamaan!

    VastaaPoista
  5. Oi että mitkä eväät ♥ Omanihan odottelevat vielä kaupassa hakijaansa heh. En näköjään edellisestä maratonista oppinut että ne eväät olisi syytä olla valmiina :D Onnea matkaan!

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Ja onnea sinullekin maratoniin! :) Luulen, että itsellänikin olisi jäänyt eväiden hankinta viime tinkaan, ellen tuntisi itseäni niin hyvin ja tietäisi, että aamu-unisena vielä kauppaankin ehtiminen olisi jotain ylitsepääsemättömän vaikeaa. :D

    VastaaPoista
  7. Minäkin muistan Anna Kareninan toisaalta yllättävän viihdyttävänä ja helppolukuisena, toisaalta ärsyttävän hitaana kirjana. ;)
    Tsemppiä maratonin loppusuoralle!

    VastaaPoista
  8. Kiitos, sitä kyllä tarvitaan, jos aion vielä yötä myöten lukea! :D Anna Karenina on saanut nyt jäädä sivuun toistaiseksi, ja olen keskittynyt Norwegian Woodin lukemiseen. Saa nähdä, pitäydynkö viimeiset lukutunnit tuossa yhdessä kirjassa vai vaihdanko välillä takaisin Anna Kareninaan.

    VastaaPoista
  9. Sori, en ehtinyt aiemmin kommentoimaan mutta hienosti meni maraton sinulla! Ihanat kirjat ja ihanat eväät. Kirjastosta lainattu Norwegian wood odottaa minullakin lukemista ja Karkumatkaan rakastuin kun sen taannoin luin :D

    VastaaPoista
  10. Ei se mitään. :) Ja kiitos! Norwegian Woodin sain itseasiassa eilen luettua loppuun, kannattaa kyllä lukea se. :) Karkumatkasta taas pidin sen lukemisen ajan, mutta jälkimaku kirjasta oli vähän heikonlainen, kuin yksi kirja muiden joukossa.

    VastaaPoista