Kirja, joka jäi kesken

Mielestäni siihen vaaditaan aika paljon, että jätän jonkin teoksen kesken. Kyllähän minä kahlasin läpi viimeisen Twilight-sarjan kirjankin, vaikka kyseisessä teoksessa on 754 sivua, eikä sen juonessa oikeastaan päätä eikä häntää. Viimeisin kirja, jonka jätin kesken, oli Jack Kerouacin Matkalla, koska sen lukeminen osoittautui hirveän raskaaksi kappalejaottomasta tekstistä ja vähän sekavasta ajatusvirrasta johtuen. Matkalla kuuluu kuitenkin kaikesta huolimatta klassikkoteoksiin, jotka haluan lukea (ja onhan se TBR100-listallanikin), joten ehkä sen aika on vain vähän myöhemmin.

Joyce Carol Oatesin Sisareni, rakkaani -teoksessa on jotain samaa kuin Kerouacin kirjassa. Oatesin kirja on mielestäni kuitenkin jopa enemmän (jos vain mahdollista) sekavampi, minkä toki pystyy ymmärtämään, kun tarinan kertojana toimii huumeriippuvainen ja mielenterveyshäiriöinen henkilö. Juuri sen vuoksi, että Oates on panostanut kirjan kerrontaan, tehnyt vuorosanoista ja ajatuksista kyseisen henkilön näköisiä, on hänen teostensa hahmoihin helppo samaistua. Tämän huomasin jo Kosto: rakkaustarinassa. Kuitenkin ajasta ja päämäärästä toiseen hyppelehtivät ajatukset, lähes joka sivulla toistuvat alaviitteet sekä jatkuva lainausmerkkien, ynnä muiden merkkien käyttö tekevät tekstistä erittäin epäselvän ja vaikean lukea. 

Jos Kosto: rakkaustarina olisikin voinut olla vähän pidempi, on Sisareni, rakkaani mielestäni auttamatta aivan liian pitkä. Kirjassa on sivuja 727, mutta minä joka olen "vasta" sivulla 270, en ymmärrä, kuinka tarina voisi jatkua vielä 450 sivua. Jo tähän mennessä tarina tuntuu vetämättömältä ja asioiden toistolta. Rampiken perheen sisäiset ongelmat olisi voitu kuvata mielestäni vähemmälläkin sivumäärällä. Ainoa asia, joka minua kiinnostaa, on Bliss Rampiken selvittämätön murha. Kuitenkin jäljellä oleva sivumäärä tuntuu mahdottomalta tehtävältä, jotta saisin murhaajan selville.

Sisareni, rakkaani jää siis mitä luultavammin kesken tällä kertaa. Ehkä ajankohta ei ollut oikea, ehkä kirja oli iltalukemisena vähän liian haastava, kuka tietää. Ehkä tämä ei vain ole minun teokseni. Ei tämä takapakki kuitenkaan estä minua tarttumasta muihin Oatesin kirjoihin, ja voihan olla, että tulevaisuudessa kokeilen tätäkin teosta uudelleen.