Ian McEwan: Sementtipuutarha

Ian McEwanin Sementtipuutarhan luettuani en voinut hetkeen muuta kuin puistella päätäni. En ole pitkään aikaan lukenut mitään näin ahdistavaa, järkyttävää ja suoraan sanoen... oksettavaa teosta. Toisaalta kirjan aiheuttaman järkytyksen voi nähdä myös sen positiivisena puolena. Se herättää varmasti jokaisessa lukijassaan jonkinlaisia tunteita.

Sementtisen puutarhan keskellä on talo, jossa asuvat Julie, Jack, Sue ja Tom vanhempineen. Kun vanhemmat kuolevat, muuttuvat jäljelle jääneiden perheenjäsenten asemat ja suhteet toisiinsa radikaalisti. He jäävät alaikäisinä asuttamaan taloa, mutta joutuvat etsimään oman paikkansa siellä uudelleen. Rajoja ylitetään, sillä heidän keskuudessaan eivät enää yhteiskunnan normit päde.

Sementtipuutarha kuvaa eristäytyneisyyttä ja ulkopuolisuutta, pysähtyneisyyden keskellä elämistä. Kirjasta saa käsityksen, että perhe on ollut aina tai ainakin pitkän aikaa sivustakatsoja maailmassa. Lapset käyvät kyllä koulua, mutta eivät tuo koskaan kavereita kylään, eikä vanhemmilla ole enää elossa olevia sukulaisia tai muita tuttuja. Ympäröivät talot on hylätty aikaa sitten mahdollisen moottoritien tieltä ja lopulta roska-autokin lakkaa käymästä. Tämä erillään olo mahdollistaa kirjan järkyttävät tapahtumat: ketään ei kiinnosta, mitä talossa puuhataan.

Ulkopuolisuus tulee esiin myös perheen sisällä. Vanhempien kuoltua Jack yrittää usein saada sisariinsa yhtä läheistä sidettä kuin lapsena, mutta huomaa katsovansa näiden naureskelua sivusta. Muut perheenjäsenet tuntuvat yrittävän jollain tavalla päästä eteenpäin vanhempien kuoltua, tai sentään reagoivat siihen aktiivisella toiminnalla, mutta Jack vain makaa huoneessaan kuin ajan jalkoihin jääneenä, masturbointi ainoana viihdykkeenään. Minusta kirjaa oli suorastaan inhottava lukea Jackin näkökulmasta. Sen lisäksi, että hän on kirjaimellisesti lian peitossa jatkuvasti, hän vaikuttaa myös laiskalta, menneisyydessä elävältä ja töykeältä.

Oma identiteetin etsiminen ja varsinkin seksuaalisuus ovat kirjassa vahvoja teemoja, mutta eivät ehkä aivan perinteisillä tavoilla. Perheen nuorin, kuusivuotias Tom, esittää erilaisia rooleja ja pukee päälleen hameita ja peruukkeja. Näin hän tuntuu sekä peilaavan perheessään tapahtuvia asioita että etsivän itseään. Vanhemmat sisarukset puolestaan koettelevat seksuaalisuuden rajoja hyvinkin epänormaaleilla tavoilla.

Kirja on minusta oikeasti aika suttuinen ja inhottava, kuin jokin likainen otus, jonka haluaisin vain pyyhkäistä pois näköpiiristäni. Toisaalta pistin merkille, kuinka hyvin se loppujen lopuksi onkaan kirjoitettu. Ihastuin McEwanin kerrontaan ja jopa hänen taitoonsa luoda moniulotteisia, häiriintyneitä henkilöhahmoja. Tämä teos antaa ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa, mutta en silti voi kiistää, ettenkö olisi pitänyt siitä toisenlaisilla tapahtumaratkaisuilla enemmän.

★★★ 

Ian McEwan: Sementtipuutarha (alkup. The Cement Garden, 1978)

Suomentanut: Eva Siikarla

Otava, 2009 (suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1980 Kirjayhtymä Oy:n julkaisemana)

135s.