Sivut

maanantai 1. tammikuuta 2018

100 kirjaa vuoden aikana: jälkitunnelmat & parhaat lukukokemukset



Hyvää uutta vuotta 2018! Tänään on hyvä aika katsoa taaksepäin edelliseen vuoteen ja sen kirjasaldoon. Luin vuonna 2017 yhteensä 101 kirjaa. Kaikki lähti siitä, kun joulukuussa 2016 pohdin, kykenisinkö osallistumaan Seinäjoen kaupunginkirjaston haasteeseen lukea 100 kirjaa seuraavan vuoden marraskuun loppuun mennessä. Haaste lähti hyvin liikkeelle, ja jossain vaiheessa vuotta 2017 ajattelin, että samainen luku olisi kiva saada täyteen myös kokonaisen kalenterivuoden aikana. Kummatkin haasteet tulivat lopulta valmiiksi, mutta tässä postauksessa kirjoitan lähinnä kalenterivuoden aikana lukemistani kirjoista.

Haastetta Twitterissä pohtiessani sain vinkiksi, että kannattaa lukea lyhyitä kirjoja. Niin minä sitten tein. Vuoden 2017 luetuissa kirjoissa korostuukin ehkä laatua enemmän kirjojen pituus ja määrä. Tämä on asia, joka harmittaa minua hieman. En lukenut vuoden aikana kovin paksuja teoksia, enkä siten uppoutunut yhteen tarinaan pidemmäksi aikaa. Jäin jopa kaipaamaan ns. lukuromaaneja, jotka olisivat temmanneet mukaansa ja pitäneet matkassaan useita päiviä.

Ajattelin nostaa esiin niitä teoksia, jotka jäivät mieleeni näiden 101 luetun kirjan joukosta. Olen valinnut parhaan teoksen jokaiselta vuoden kuukaudelta, mihin sain innoituksen Instagramissa kirjanystävien joukossa kiertäneestä samanlaisesta haasteesta.


TAMMIKUU: Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina
Rämö kuvaa teoksessaan omakohtaisia kokemuksiaan Islantiin muuttamisesta. Luultavasti vuoden vaikuttavin ja ainakin voimakkaimman matkakuumeen herättänein teos. • Vinkki: muita vuoden matkakuumeen aiheuttajia olivat Peter Maylen Provenceen sijoittuvat teokset.
Amerikkalaisen Hanffin ja englantilaisen antikvariaatin henkilökunnan välisestä kirjeenvaihdosta koostuva teos, jonka luin nyt toiseen kertaan. Edelleen yhtä ihastuttava teos rakkaudesta lukemiseen ja kirjoihin. Tätä tulen vuodesta toiseen suosittelemaan kaikille kirjanystäville! • Vinkki: Luin vuoden aikana myös teoksen "jatko-osan", jossa Hanff pääsee vuosien haaveilun jälkeen viimein vierailemaan antikvariaatissa.

MAALISKUU: Juuli Niemi: Pitkästä ilosta: runotarina
Kotimaista nykyrunoutta. Juuli Niemen runokokoelmasta ei ole jäänyt voimakkaita mielikuvia näin jälkeenpäin, mutta muistan itse lukuhetken tuoneen tarvittavan hengähdyksen arjesta.

HUHTIKUU: Seita Vuorela: Karikko
Nuortenkirja, jossa kesäiset seikkailut yhdistyvät surun käsittelyyn. Tarina sisältää yhden yllättävimmistä ja koskettavimmista juonenkäänteistä, jonka olen lukenut.

TOUKOKUU: Tove Jansson: Taikatalvi
Taikatalven kuuntelin alkuvuodesta ensin äänikirjana ja luin pari kuukautta myöhemmin uudestaan fyysisenä kirjana. Lempimuumikirjani, jossa kiehtovat niin talvinen, vähitellen heräilevä miljöö, kuin salaperäinen esi-isä.
Sarah Watersin Yövartiossa minua kiehtoi erityisesti tarkka ajankuvaus. Teos kuvaa toisen maailmansodan aikaa käänteisessä järjestyksessä: ensin Waters kirjoittaa ajasta sodan päättymisen jälkeen, teoksen lopussa ollaan sodan alkutaipaleella.

HEINÄKUU:
Juuli Niemi: Yömatkat
Tämä Niemen runokokoelma on jäänyt mieleen paremmin kuin maaliskuussa lukemani. Unissa tapahtuvia matkoja käsittelevä teos on yksi hienoimmista lukemistani runokokoelmista. • Vinkki: Niemen runojen lisäksi luin vuoden aikana paljon Harry Salmenniemen runoja, joista voisin nostaa esiin kokoelman Texas, Sakset.

Goottilaista kirjallisuusperinnettä lapsille sopivin juonenkääntein. Ihastuin teoksen runsaaseen intertekstuaalisuuteen ja Riddellin luomiin hupsuihin hahmoihin ja taidokkaisiin kuvituksiin.

Kipeä ja herättelevä teos siitä, miltä elämä näyttää vaimon silmin sen jälkeen, kun aviomies kertoo aina halunneensa olla nainen. Suosittelen Ahavan teoksia jo hänen kauniin kirjoitustyylinsä vuoksi.
Carrollin sarjakuvakokoelma sisältää viisi 1800-1900-luvuille sijoittuvaa kauhutarinaa, jotka ahdistavat ja saavat kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Tarinoiden kanssa rinta rinnan kulkee voimakkaasti väritetty ja yksityiskohtainen kuvitus.

MARRASKUU: Vera Brosgol: Anya's Ghost
Teini-ikäinen Anya tippuu epähuomiossa tyhjään kaivoon ja kohtaa kummituksen, josta saa uuden ystävän. Sarjakuva käsittelee nuorten arkea juhlineen, ihastuksineen ja ystävyyssuhteineen, mutta niiden lisäksi myös yksinäisyyttä ja joukkoon kuulumisen vaikeutta, sekä tietenkin kummituksen arvoitusta. Sarjakuvateos on oletettua karmivampi kokonaisuus.

JOULUKUU: Sarah Andersen: Big Mushy Happy Lump
Sarah Andersenin sarjakuvat ovat varmasti parasta tällä hetkellä. Pidän siitä, miten sarjakuvat käsittelevät niin keveitä kuin raskaampiakin arkipäivän asioita huumorin avulla. Huumori antaa ongelmien käsittelylle helposti lähestyttävän näkökulman. • Vinkki: Luin vuoden aikana myös Andersenin ensimmäisen sarjakuvakokoelman, Aikuisuus on myytti.


Kun aluksi lähdin pohtimaan vuoden aikana lukemiani kirjoja, ensivaikutelmana olivat ohimenevät, eivätkä kovin mieleenpainuneet lukukokemukset. Ajattelin, että vaikka olin lukenut viiden tähden kirjoja, ei vastaan ollut tullut kirjaa, joka olisi saanut aikaan kunnon vau-efektin. Kuitenkin nyt yllä olevaa listaa koostaessani huomasin, että onhan niitä mainioita lukukokemuksia ollut vaikka kuinka paljon. Tällä kertaa ne vain keskittyivät pääasiassa sellaiseen kirjallisuuteen, joka on itselläni aiemmin jäänyt romaanien varjoon.

Luin tosiaan vuoden aikana mahdollisimman lyhyitä ja nopeita teoksia. Tämä tarkoitti siirtymistä perinteisistä romaaneista useimmiten lastenkirjoihin, runoihin ja sarjakuviin, mikä korostui etenkin loppuvuoden lukemisissa. Tämä on ollut mielestäni positiivinen asia. En ole nimittäin aiemmin minään muuna vuotena lukenut yhtä paljon runoja ja sarjakuvia kuin vuonna 2017.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen siihen, että haastoin itseni ja sain luettua vuoden aikana tällaisen määrän kirjoja. En kuitenkaan usko, että lähtisin enää uudelleen samanlaiseen haasteeseen mukaan. En voi väittää, että kaikki aikani olisi kulunut nenä kiinni kirjassa, mutta pakostakin suuren määrän lukemisen kanssa takaraivossa oli usein ajatus siitä, että piti lukea nopeasti (ja näin ehkä vähän huolimattomastikin), ettei vain jäisi haasteessa jälkeen. Haluan jatkossa panostaa taas määrän sijaan lukukokemuksen laatuun, eli lukea vähemmän teoksia ajatuksella.

Kaikkia haasteita en kuitenkaan aio hylätä, vaikka 100 kirjaa en tämän vuoden aikana tietoisesti tavoittelekaan. Seuraavassa postauksessa aion kertoa enemmän siitä, millaisia lukuhaaveita minulla on tälle vuodelle.

6 kommenttia:

  1. Mukavaa, että pidit Karikosta. Luin sen viime kesänä ja vaikutuin todella suuresti. Koskettava ja omalla tavallaan jännittävä teos, ja niin kaunis loppuosuus. Vera Brosgolin kirjan haluaisin lukea sarjakuvahaasteeseen, sillä se on kiinnostanut minua jo pidemmän aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karikko oli kyllä hyvä ja koskettava lukukokemus, etenkin siihen verrattuna, että kirjailijalta aiemmin lukemani teokset (Niina Revon kanssa yhdessä kirjoitetut Ruttolinna ja Jalostamo) jäivät jotenkin vieraan tuntuisiksi. Brosgolin sarjakuvateosta suosittelen lämpimästi, se pääsi yllättämään erittäin positiivisesti. :)

      Poista
  2. Hiukan tuttua tuo pikalukeminen, että pysyy haasteiden perässä :) Toisaalta se tuntuu niin palkitsevalta kun pysyy tavoitteissaan. Mä vähän karsastan lyhyitä kirjoja, vaikka esim alle parisatainen Hanna Haurun Jääkansi oli sivumäärästään huolimatta valtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ja etenkin kun itsellä on viime vuosina tavannut jäädä tavoitteet ihan alkutekijöihin, tuntui tässä haasteessa pysyminen erittäin palkitsevalta. Itse nautin kyllä lyhyistäkin kirjoista, mutta viime vuoden jälkeen tuntuu vähän siltä, että nyt voisi lukea jotain vähän pidempää... :D

      Poista
  3. Hurja haaste, joka vaatisi minulta paljon töitä – ellei sitten tosiaan lukisi vain pienoisromaaneja, lastenkirjoja, sarjakuvia, runoja ym., ehkä silloin voisin jopa onnistua, vaikka olen suht hidas lukija. Nostan siis hattua, mutta ymmärrän hyvin, että tänä vuonna tekee varmaan mieli hieman höllätä :D

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä olla, että olisi minultakin jäänyt tämä haaste puolitiehen ilman noita lyhyitä ja nopeita teoksia! Ja jep, tämä vuosi otetaan paljon rennommin lukemisen suhteen, Goodreadsiinkin asetin jo tavoitteeksi 30 luettua kirjaa 100 sijaan. :D

      Oikein hyvää uutta vuotta sinullekin! :)

      Poista