Sivut

tiistai 28. lokakuuta 2014

Perjantai ja lauantai Helsingin Kirjamessuilla

Perjantai ja lauantai hujahtivat nopeasti ohi Helsingin Kirjamessuilla samoillessa. Viime postauksessa tein muutamia suunnitelmia sen suhteen, mitä kaikkea haluaisin messuilla kokea ja nähdä. Suunnitelmat eivät tosin menneet ihan... suunnitellusti, kuten sain kokea.

Perjantaina saavuin joidenkin harha-askelten jälkeen Pasilan asemalta Messukeskukseen noin puoli kolmen jälkeen. Tämähän tarkoitti siis heti sitä, että sain pyyhkiä pois ohjelmalistaltani pois jo pari ensimmäistä kohtaa näkemättöminä. Kiertelin tunnin messuväen joukossa näytteilleasettajien osastoja tutkiskellen ja totesin hieman naiivisti, kuinka tunnissa ehtii hyvin kiertää koko alueen läpi (voi kuinka väärässä olinkaan!).

Kello neljäksi olin sopinut kirjabloggaajien päivystysvuoron Boknäsin osastolle ja suuntasinkin paikalle hyvissä ajoin. Minun lisäkseni päivystämässä oli kolme bloggaajaa ja useampi muukin kävi tunnin aikana pyörähtämässä paikalla. Oli virkistävää tavata kasvoja tuttujen ja vähän tuntemattomienkin blogien takana! Tässä vaiheessa oli myös rinnassa keikkuvasta bloggaripassista hyötyä: pystyi vaivihkaa silmäilemään, että minkäs blogin kirjoittajan kanssa tässä nyt ollaan tekemisissä. Päivystys kului nopeasti mukavan sohvan nurkassa, mutta yhtään kirjavinkkiä en harmikseni päässyt antamaan.

Turun säähän verrattuna Helsingin koleus tuntui lähinnä Sipearialta, ja kylmyys ja väsymys (Messuhallin huonosta ilmasta puhumattakaan) pakottivat minut lähtemään heti päivystyksen jälkeen hotellille. Tästä syystä myös päivän loput mielenkiintoiset haastattelut jäivät väliin.
Perjantai ei mennyt ihan putkeen, mutta loistava lauantai kruunasi kyllä kaiken huolimatta siitä, että edelleen painavan väsymyksen johdosta jouduin jättämään aamuksi suunnitellun kirjabloggaajien brunssin väliin. :( Myös lauantaina saavuin Messukeskukseen vasta iltapäivällä, tällä kertaa poikaystävä käsipuolessa. Ensimmäinen tunti meni päättömästi hallia edestakaisin ravatessa ja jouduin myöntämään, että eihän tätä kaikkea ehdi nähdä edes muutamassa kokonaisessa päivässä!
Kolmeksi suuntasin kohti Elisa Kirjan osastoa, jonne oli kokoontunut muitakin kirjabloggaajia yhteiseen tilaisuuteen. Elisa Kirjan Essin johdolla saimme tietää palvelun käytöstä sekä e- ja äänikirjoista yleisesti. Itsekin olin nimittäin aiemmin pohtinut mielessäni, voivatko e-kirjat loppua kaupoista, mutta vastaus tähän on, että periaatteessa eivät. Kirjastoissa tosin on vain tietty määrä e-kirjoja lainattavissa.
Keskustelimme myös omista kokemuksistamme sähköisten kirjojen parissa. Itse olen käyttänyt Elisa Kirjaa aikaisemmin muutaman kerran, lähinnä opintoihin vaadittavia ilmaisia klassikkokirjoja lataillen. En ole ennen juuri innostunut e-kirjoista, mutta syynä saattaa olla se, etten oikein pidä niiden lukemisesta tabletilta. Viikko sitten innostuin kuitenkin lainaamaan kirjastosta muutaman e-kirjan kännykälleni kokeilumielessä, sillä tämäkään ei tabletillani jostain syystä ole onnistunut. Eikä kännykän näytöltä lukeminen ole ollenkaan niin hirvittävää kuin olin etukäteen pelännyt, vaan oikeastaan todella mukavaa! Elisa Kirjan tilaisuus innosti minua e-kirjojen pariin entistä enemmän, ja tällä hetkellä minulla onkin jopa kolme sähköistä kirjaa kesken.
Elisa Kirjan tilaisuuden jälkeen meillä oli hetki aikaa tehdä kirjaostoksia ennen ohjelman jatkumista, mutta harmikseni en löytänyt mitään. Viiden aikoihin istahdimme penkeille Kirjakahvilan eteen ja kuuntelimme islantilaisen Hugleikur Dagssonin haastattelua. Mies tuli puhumaan uudesta kirjastaan Kuvitetut klassikot: Maailmankirjallisuuden helmiä Hugleikurin tapaan (Atena), jossa on piirroksia klassikkokirjojen nimiin liittyen. Hauska mies vakuutti esiintymisellään niin, että kirjan (ja signeerauksen) hankinta oli aivan pakollista.
 
Vähän muuten hävettää, että ainoaksi kirjahankinnaksi messuilta jäikin juuri tuo Hugleikurin teos. Millaiseksi kirjabloggaajaksi sitä voi itseään tämän jälkeen oikein kutsua?! Kuvitetut klassikot luettiin nopeasti ratikkamatkalla keskustaan, ja omaksi suosikkikuvakseni nousi ehdottomasti Vihan hedelmät. Muuten kirjan taso oli vähän vaihtelevaa, oli loistavia kuvia, mutta myös selkeästi huonoja, ja joitain ei vain ymmärtänyt. En kokenut myöskään suomennoksen olleen täysin onnistunut kaikissa kohdissa.
Kuvitettujen klassikkojen lisäksi heräteostokseksi Inton osastolta tarttui mukaan Pekka Vuoren taiteilema hauska kortti Tove Janssonista. Tämän ajattelin pitää itselläni vaikka kivana kirjanmerkkinä. Lisää muumiaiheisia ostoksia löytyi puolestaan messujen jälkeen Forumin Moomin Shopista, kun en millään voinut vastustaa näitä värikkäitä lasinalusia.

Messut olivat siis loppujen lopuksi oikein onnistuneet, kiitos siitä järjestäjille! Ensi vuonna varmasti uudestaan, silloin vain paljon enemmän aikavaraa mukana.

6 kommenttia:

  1. Oli mukava vihdoin nähdä livenä vaikka vain pikaisestikin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! Kiva kun tällaisten tapaamisten myötä saa konkreettisemman kuvan siitä, millaisia tyyppejä blogien takana onkaan. :)

      Poista
  2. Oli mukava lukea messukokemuksistasi. Ja vain yksi kirjahankinta on välillä ihan tarpeeksi. :) Minä löysin Alice Peilintakamaassa -kirjan ja muutaman muun kohdalla emmin, mutta lopulta vain Alice lähti mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet. :) Harmittaa vain, että suurin syy vähälle ostosmäärälle oli ajan loppuminen kesken. Vielä olisi ollut vaikka millä mitalla pöytiä ja hyllyjä koluttavana. Itseltä on vielä kummatkin Alicet lukematta, pitäisikin tarttua niihin jossain vaiheessa. :)

      Poista
  3. Kiva messupostaus ja minusta sinulla oli ihan kivat messuhankinnat :) Ja samoja lasinalustoja löytyy meiltäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, Katri. :) Nuo lasinaluset ovat kyllä ihania, itse menin aivan muuta etsimään tuolta muumikaupasta, mutta ainoastaan nuo lähtivät sitten mukaan. :-D

      Poista