F. Scott Fitzgerald: Kultahattu

Long Islandilla asuva salaperäinen Jay Gatsby on mies, jonka menestyksekkäästä menneisyydestä huhutaan kaikenlaista. Hän järjestää kartanossaan juhlia, joihin virtaa ihmisiä aina viereisistä kaupungeista saakka. Mahtavista juhlista huolimatta kukaan ei tunnu koskaan nähneen tätä herra Gatsbyä, ja vielä harvempi voi todella väittää tuntevansa hänet.

Nick Carraway ystävystyy Gatsbyn kanssa muutettuaan hänen naapuriinsa itärannikolla. Gatsby paljastuu mieheksi, joka tietää mitä haluaa ja on valmis antamaan kaikkensa sen eteen. Se, mitä hän eniten haluaa, on Daisy Buchanan, jonka kanssa hänellä on ollut romanssi vuosia aiemmin.

Olen nähnyt Kultahatusta tehdyn uusimman elokuvaversion ennen kirjan lukemista. Kerroin jo aikaisemmin, kuinka lukukokemuksesta muodostui minulle visuaalinen elämys, elokuvan ja tekstin sekoittuessa päässäni. Mielestäni Kultahattu on muutenkin todella visuaalinen teos. Nick Carraway alustaa pitkästi tarinaa omilla mietteillään, ja pystyinkin näkemään hänet koko ajan mielessäni kertomassa elämästään itärannikolla ja ihmisistä, joita hän silloin tapasi.

Kultahattu kuvaa 20-lukua ja juhlia, joissa annettiin aina kaikkensa. Silti se kätkee taakseen paljon surullisia ihmiskohtaloita. Vaikka pidin kirjan lukemisesta, täytyy minun myöntää sen muuttuvan puolessa välissä synkäksi ja jopa raskaaksi lukea. Siinä kerrotaan ihmisistä, jotka tavoittelevat epätoivoisesti jotain, jota eivät tule koskaan saamaan. He pettävät itseään ja ihmisiä ympärillään, koska eivät pysty myöntämään olevansa vääränsä. He eivät tyydy siihen mitä heillä jo on, vaan kaipaavat koko ajan lisää viihdykettä, lisää rahaa ja lisää rakkautta.

Kirjan hahmoja kohtaan tuntee sekä inhoa että sääliä. Lukija näkee asiat vain Nickin silmien kautta, joten esitettyjen tapahtumien neutraaliudesta on vaikea sanoa. Nick esimerkiksi tuntee halveksuntaa muita ihmisiä kohtaan, mutta pitää Gatsbyä aitona. Minä puolestani tunsin enemmän sääliä Daisyä ja hänen miestään kohtaan, vaikka he käyttäytyivät pinnallisesti ja tavoittelivat hädänkin hetkellä ainoastaan omaa etuaan. Ehkä tämä johtuu siitä, että heihin pystyy samaistumaan vähän helpommin kuin pakkomielteiseen Gatsbyyn. Mies on omistanut koko elämänsä ainoastaan yhdelle päämäärälle, eikä sekään näytä vastaavan hänen odotuksiaan. Voin vain kuvitella, kuinka hukassa ihminen tuntee tuolloin olevansa.

Kultahattu on nopeasti kiihtyviä autoja, villejä juhlia ja levottomia ihmisiä. Se on mahdottoman tavoittelemista ja menneisyydessä elämistä. Teos antoi tunnelmallisen ja vaikuttavan lukukokemuksen, jonka en voi kuitenkaan sanoa olleen pelkästään nautinnollinen. Päällimmäisenä tunteena minulle jäi nimittäin mieleen sen traagisuus.

★★★★

F. Scott Fitzgerald: Kultahattu (alkup. The Great Gatsby, 1925)

Suomentanut: ?

Otava, 1987

220s.