Muutamat kuukaudet tekivät tehtävänsä, enkä muistamattomuudessani voi valitettavasti kirjoittaa täysin kattavaa arviota John Ajvide Lindqvistin Ihmissatamasta, joka sisältää moniulotteisen tarinan meri yhtenä elementtinään. Muiden lukemieni kirjojen tavoin halusin kuitenkin tuoda edes muutaman sanan teoksesta blogiini.
Ihmissatama kertoo Domarön saarelle sijoittuvasta mysteeristä. Jo vuosikausia on saarta ympäröivän meren epäilty vieneen lukuisia ihmisiä, muun muassa Andersin ja Cecilian tyttären, Majan. Maja katosi talvisena päivänä jäällä leikkiessään, eikä hänestä sen koommin nähty jälkeäkään. Pari vuotta tapahtuneen jälkeen Anders palaa yksin ja alkoholisoituneena saarella sijaitsevaan mökkiinsä aikomuksena ottaa selville, mitä Majalle oikeasti tapahtui.
Minä nautin kirjan alkupuolen hitaasta saaristolaiskuvauksesta ja tutustumisesta hahmojen historiaan. Varsinaisia kauhukuvauksia on muihin lukemiini Ajvide Lindqvistin kirjoihin verrattuna varsin heikonlaisesti, mutta toisaalta niitä ei kaipaakaan, sillä lähes koko kirjan ajan kestävä synkän odottava tunnelma riittää luomaan aivan tarpeeksi ahdistusta.
Se, mikä minua teoksessa häiritsee, on suuri määrä fantasiaa ja paranormaaleja tapahtumia, jotka vain lisääntyvät mitä lähemmäksi loppua päästään. Muissa Ajvide Lindqvistin kirjoissa tämä ei haitannut, sillä niissä yliluonnollisuus on saatu jollain tavalla osaksi arkea ja "normaaliutta". Ihmissatamasta yliluonnollisuus tuntuu kuitenkin paistavan läpi, eikä se siksi onnistunut vakuuttamaan minua yhtä paljon kuin esimerkiksi Ystävät hämärän jälkeen.
*
John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama (alkup. Människohamn, 2008)
Suomentanut: Jaana Nikula
Gummerus, 2009
515s.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti