Sivut

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Blogi täyttää 3 vuotta!


Tasan kolme vuotta sitten, huhtikuun 22. päivän iltana 2012, istuin silloisen kaksiomme keittiössä Vaasassa ja julkaisin ihkaensimmäisen blogikirjoitukseni. Päätös ei ollut äkkinäinen, vaan olin pohtinut sitä pitkään seuraillessani vierestä monia muoti- ja kirjablogeja. Kirja-arvioiden kirjoittaminen ei ollut minulle kokonaan uutta, sillä olin jo aikaisemmin merkinnyt ylös mietteitä lukemistani teoksista. Oli se silti jännittävää laittaa tekstejään ensimmäistä kertaa julkisesti esille, jonkun nähtäväksi.

Tuohon iltaan on matkaa niin aikaa kuin kilometrejä. Työpaikka vaatekaupassa on vaihtunut kirjallisuuden opiskeluun ja kotipaikkakunta ihanaan Turkuun. Olen päivittänyt blogini ensimmäistä ulkoasua enemmän omaa silmääni miellyttävään suuntaan ja tutustunut niin bloggaamisen hyviin kuin huonoihin puoliin.

Vaikkei itse välttämättä haluaisi uskoa, että omaan harrastukseen kuuluu myös niitä vähemmän kivoja elementtejä, on niiden olemassaolo kuitenkin totta. On päiviä, jolloin inspiraatio majailee jossain aivan muualla kuin sen pitäisi, kuvat eivät onnistu kymmenennelläkään kerralla tai kirjoitus ei tavoita sitä mitä haluaisit sanoa. Oman stressinaiheensa bloggaamiseen tuo myös opiskelu. Opinnot, joihin kuuluu suurena osana lukeminen ja joissa ei ole harvinaista, että yksi kurssi vaatii 14-20 kirjaa, vähentävät ymmärrettävästi omaksi iloksi lukemista ja kirjoittamista. Negatiiviset puolet vaativat kompromissien tekoa: pidän blogista taukoa silloin, kun ajatus ei kulje tai kun ei ole aikaa, ja kirjoitan sydämeni pohjasta aina silloin, kun opinnoista on lomaa tai minulla on jotain sanottavaa.

Kaikeksi onneksi bloggaamisen hyvät puolet peittoavat huonot kevyesti. Mukavaa on muun muassa se, kun huomaa omien kirjoitustensa tason kohonneen (vanhojen tekstien lukeminen hävettää aina) tai kun pystyy pienistä vaikeuksista huolimatta säilyttämään rakkauden ja ilon kirjoittamiseen, lukemiseen ja kuvaamiseen. Näiden lisäksi parasta ovat kaikki blogikollegat ja lukijat. Tähän harrastukseen kuuluu niin isona osana vuorovaikutus, että on mahtavaa, kun ympärillä on kivoja ihmisiä, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia kirjoista ja jotka suosittelevat uutta luettavaa. Suuri kiitos teille kaikille! <3

Synttäreiden kunniaksi ajattelin listata blogiajan parhaimpia kirjoja. Innoituksen tähän sain Annamilta, joka teki saman tammikuussa omien blogisynttäreidensä yhteydessä. Kirjat eivät ole missään tietyssä järjestyksessä.

1. Haruki Murakami: Kafka rannalla
Viimeisimpiä lukemiani kirjoja. Omaa tekstiäni lainaten: "[L]uo yhteyksiä sellaisiinkin paikkoihin, joissa ei voisi edes kuvitella niitä olevan. Inspiroiva teos, joka todella saa ajattelemaan sen eri puolia ja merkityksiä."

2. Haruki Murakami: 1Q84 (osat 1 ja 2)
Heti perään toinen Murakamin teos. 1Q84 vie meidät omaamme kovasti muistuttavaan ja silti niin erilaiseen maailmaan. Sellaiseen, jossa fantasian elementit ovat valloillaan: taivaalla paistaa kaksi kuuta ja pikkuväki rakentelee ilmakoteloita.

3. Annie Barrows & Mary Ann Shaffer: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville
Synkähkö aihe toisen maailmansodan aikaisesta miehityksestä. Tästä huolimatta kirjasta jää päällimmäisenä mieleen voimakas elämänilo. Itseäni jälleen lainaten: "Niin vaikuttava, että minun tekisi samantien mieli pakata laukkuni ja muuttaa pienelle saarelle, yhtä ihastuttavien ihmisten pariin."

4. George Orwell: Vuonna 1984
Vahva teos siitä, millaista olisi jos jokaista sanaasi ja liikettäsi tarkkailtaisiin. Keskiössä on yksilön voimattomuus yhteiskunnan koneistoa vastaan, mutta taustalta pilkistää rakkaus. Tämä on teos, jota voisi suositella lähes jokaiselle.

5. Tove Janssonin Muumikirjat
Oikein hävettää myöntää, että vaikka katselin lapsena urakalla Muumilaakson tarinoita -tv-sarjaa, tutustuin alkuperäisiin kirjoihin vasta muutama vuosi sitten. Nuo suloiset ja hauskat, melankoliset ja ajattelemaan kannustavat kirjat veivät kuitenkin samalla hetkellä sydämeni.

6. Sarah Winman: Kani nimeltä jumala
Mustaa huumoria, aikuiseksi kasvamisen kipua ja perheen tuomaa turvallisuuden tunnetta.
Liikaa siirappisuutta välttävä kuvaus nuorten rakkaudesta ja sopeutumisesta. Kaunistelematon, mutta silti kaunis.

8. Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu
Harrisin kirjassa on jotain samaa kuin Kirjallisessa piirissä perunankuoripaistoksen ystäville. Tarina kertoo toisesta maailmansodasta, perheestä sen keskellä ja suuresta salaisuudesta. Lämmin teos, joka saa veden kielelle herkullisten ruoka-annosten kuvauksella.

9. Katherine Pancol: Krokotiilin keltaiset silmät
Kuvausta ranskalaisen perheen ja näiden lähimmäisten elämästä. Päältä kevyt tarina sisältää myös menneisyydestä kumpuavaa surua ja katkeruutta, huonon itsetunnon kanssa kamppailua ja rakkauden kaipuuta.

10. Taiye Selasi: Ghana Must Go (tarkempi arvio tulossa)
Vaikka ylempänä kerroin opintojen ja suurten kirjamäärien stressaavan, löytyy niidenkin keskeltä onneksi välillä loistavia teoksia. Taiye Selasin Ghana Must Go on ehdottomasti yksi sellaisista. Koskettava tarina muun muassa siitä, millaista on tavoitella unelmaansa toisessa maassa ja mitä tapahtuu, kun se unelma särkyykin. Kirjan rakenne tuntuu ensin haastavalta näkökulmien vaihdoksineen ja takaumineen, mutta palkitsee lopussa.

Kertokaahan ihmeessä, jos olette näitä kirjoja jo lukeneet, ja varsinkin, jos tämän postauksen myötä innostuitte jotain lukemaan! :)

22 kommenttia:

  1. Oikein lämmin onnentoivotus kirjablogillesi :) Meillä on samanikäiset blogit :)

    Muumikirjoja olen lukenut. Pancol ei ollut minun kirjailijani, yhtä kirjaa yritin. Murakamilta olen lukenut Norwegian Woodin ja Värittömän miehen vaellusvuodet. Perunankuoripaistoskirja jäi heti kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja onnea omalle blogillesi myös. :)

      Paljon oletkin listaltani lukenut. Harmi, etteivät Pancol ja Perunankuoripaistos uponneet sinuun. Toisaalta ymmärrän tämän Pancolin kohdalla aika hyvin, itse luin juuri vähän aikaa sitten hänen uusinta sarjaansa Mimmejä, ja se jäi todella, todella kauas Krokotiilin keltaisten silmien hienoudesta. :(

      Poista
  2. Onnea kolmevuotiaalle ihanalle blogillesi! Täällä on aina mukava vierailla.

    Kiinnostava tuo suosikkiesi listaus. Olen lukenut niistä Perunankuoripaistoksen (ihana!), Muumit (minäkin luin ne vasta aikuisiällä, viimeisen vasta viime vuoden loppupuolella) ja Kani nimeltä jumalan (kuuluu ehdottomasti minunkin suosikkeihini, jopa kaikkien aikojen suosikkeihin).

    Murakamia minua kiinnostaisi vähän vielä kokeilla. Olen lukenut vain Suuren lammasseikkailun ja se jätti oloni sen verran hämmentyneeksi, että en ole Murakamiin sittemmin enää tarttunut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Laura! Kiva kuulla. :)

      Meillä onkin näköjään muutama sama suosikki! Murakamia puolestaan suosittelen (näin kovana fanina.. :D) lukemaan ehdottomasti enemmän. Itse aloitin myös Suuresta lammasseikkailusta ja varsinkin sen loppu meni minulta kevyesti yli, vaikka kirjasta muuten tykkäsinkin. Muut Murakamin kirjat ovatkin sitten osuneet minuun vielä paremmin. :)

      Poista
  3. Onnea 3 vuodesta! Olen lukenut blogiasi pitkään ja tykkään. Ja voi vitsit miten totta tuo, että vanhoja postauksiaan häpeää aina. Joskus tekisi mieli poistaa kaikki yli vuoden vanhemmat....

    Listaltasi olen lukenut useamman. Kafka rannalla on lempparini Murakamilta, Ghana Must Go oli hyvä, Kani nimeltä jumala omalla tavallaan täydellinen, ja voisin hyvin ajatella lukevani sen uudelleen. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville oli ja on ihana myös. Tove Janssonista ei ehkä tarvitse ehkä edes sanoa mitään ;)

    Muut listasi kirjat pitäisikin lukea. Orwellin kirja on pitänyt lukea hävettävän kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja mukavaa, että olet niin pitkään jaksanut kommentoidakin, itse kun olen edelleen siinä asiassa aika onneton...

      Älä muuta sano! Toisaalta vanhojen postausten avulla tuon oman kehityksensä huomaakin, että ehkä edes se voidaan sanoa niille eduksi. :D

      Sinäkin olet näköjään lukenut listaltani jo paljon, ja hahaa, sinun blogistasi onkin tarttunut minulle intoa tutustua myös Toven muihin kirjoihin. :) Itsellä kävi muuten Orwellin kirjan kanssa niin, että aloittelin sitä useampaan otteeseen, ennen kuin sain sen lopulta luettua. Mutta kannatti!

      Poista
  4. Onnea 3-vuotiaalle blogille! Toivottavasti edessä on vielä ainakin toiset kolme sekä tietenkin mieleenpainuvia lukuelämyksiä!

    Listassasi olevista olen lukenut vain Winmanin Kani nimeltä jumala. Erittäin ihastuttava ja hieno kirja tuo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ja toivotaan niin, ainakaan vielä ei onneksi tunnu siltä, että loppu häämöttäisi näköpiirissä! :)

      Kani nimeltä jumala onkin todella mahtava kirja. :) Ilmeisesti Winmanilta on tulossa jonkin ajan kuluttua uusi teos, en millään malttaisi odottaa!

      Poista
  5. Oi ihanaa blogisynttäriä!¨

    Kiva huomata, että kaikki suosittelemasi kirjat (paitsi muumit, jotka ovat vanhoja rakkaita aarteitani) ovat minun lukulistallani! Olen tässä muutaman viikon ajan kokenut suuria vaikeuksia päättää mitä kirjaa oikein alkaisin lukea seuraavaksi. Tekisipä mieli muuten kokeilla tuota Krokotiilin keltaisia silmiä, kuulin kun eräs rouva suositteli sitä bussissa ystävälleen sanoin "tosi hyvä, sellaista mielikuvitusjuttua" :D Kirja vain on ihan järkyttävän paksu tämän hetken kiireiden keskelle, mutta toisaalta olen ymmärtänyt että se on aika kevyttä kirjallisuutta, kuten sinäkin kirjoitit ylemmäs..

    Tällaisia postauksia on aina mukava lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni! :)

      Haha, hauska kommentti rouvalta kyllä. :D Mutta itsellä tosiaan toimi Pancol aika hyvin myös kiireiden keskellä, ja Krokotiilin keltaiset silmät on koostaan huolimatta nopeaa ja mukaansatempaavaa luettavaa. Toivottavasti tykkäisit, samoin muistakin listalla olevista kirjoista!

      Poista
  6. Onnittelut! Suurin osa blogeista ei koskaan selviä kolmen vuoden ikään asti.

    En ole lukenut kuin 1984:t ja Muumit, mutta Murakamin tuotantoon pitäisi tutustua enemmän, koska Väritön mies viehätti. Listaltasi kiinnostavimmalta kuulostaa viimeinen, vaikka et siitä paljoa kerrokaan.

    Hyvä idea muuten: vaikka blogini ei olekaan varsinainen kirjablogi, voisin lokakuussa viisivuotissynttäreiden yhteydessä listata parhaat blogiaikana luetut kirjat. Ei varmasti helppo homma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :)

      Murakamin tuotantoon syvemmin tutustumista suosittelen ehdottomasti. Selasin kirja oli kyllä sellainen yllättäjä, että siitä täytyy kirjoittaa ihan oma arvostelunsa, sen hienoutta kun on vaikea typistää vain muutamaan virkkeeseen. Hyvä, jos sinua alkoi se kiinnostamaan! :)

      Tee ihmeessä niin! Itse tyydyin listaamaan ainoastaan sellaiset kirjat, jotka saivat minulta viisi tähteä ja osuivat ihan täydellisesti. Listan ulkopuolelle jäi vielä monta todella hyvää teosta.

      Poista
  7. Synttärionnea! Perunankuoripaistos on yksi minunkin lemppareistani, omalla tavallaan todellinen hyvän mielen kirja rankasta aiheestaan huolimatta. Selasin kirjan haluan ehdottomasti lukea, kiitos muistutuksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Mukavaa, että Perunankuoripaistos upposi myös sinuun. Ajatella, että meinasin jättää sen aluksi lukematta, paljon olisin kyllä menettänyt. Ja Selasin kirjaa suosittelen lämpimästi, toivottavasti tykkäät siitäkin. :)

      Poista
  8. Onnea kolmesta vuodesta! :)

    Kafka rannalla on kyllä ihana, 1Q84 puolestaan odottelee vielä hyllyssä vuoroaan. Vuonna 1984 onkin jo yöpöydällä odottamassa, jos sitä vihdoin sivistäisi itseään senkin tiimoilta. Kani nimeltä jumala on myöskin ihana, tekisi mieli lukea se jo uudelleen. Kiva listaus, näitä on aina mukava lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsi!

      Mukavaa, että tykkäsit postauksesta. Hyvä kirjapari sinulla odottelee muuten vielä lukemistaan, varsinkin kun 1Q84 on saanut Orwellin teoksesta vaikutteita. Niiden mahdollisia yhtäläisyyksiä olikin kiva pohtia jälkeenpäin. :)

      Poista
  9. Onnittelut! Mukava kirjalista, aika moni noista on omalla tutustumislistallani. Muumeja on tietysti jo luettukin. :) Joanne Harrisia en ole vähään aikaan lukenut, mutta esim. listasi kirja voisi olla kiva vaikka kesällä. Tsemppiä bloggaamiseen myös jatkossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toivotaan, että intoa bloggaamiseen löytyy vielä pitkään.

      Joanne Harrisista minulla on muuten vähän ristiriitaiset kokemukset, mutta Appelsiinin tuoksu on kyllä ihana. Itse luin kirjan keskitalvella, mutta voisin kuvitella, että paahtavan kuuma kesäilma sopisi kirjan tunnelmaan vielä paremmin. :)

      Poista
  10. Onnea! Mehän olemme melkein täsmälleen saman ikäiset blogirintamalla, minun blogini avautui kymmentä päivää aikaisemmin. Minäkin häpeän silmät päästäni niitä ensimmäisiä tekstejäni, mutta se ei ole mitään uutta, saatan hävetä silmät päästäni eilispäivänkin tekstiä, mutta no worries, tällainen minä olen, take it or leave it. =D

    Hyviä kirjoja listallasi! Olettaisin, vaikka en ole kuin Pancolin lukenut, Murakamilta olen lukenut pari muuta kuin listalla olevat.Ei kun olenhan minä lukenut myös Kanin! Ja jonkin Muumin joskus! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ja onnea vähän myöhässä myös omalle blogillesi! :)

      Haha, tiedän tunteen. Vaikka yleinen tekstien taso tuntuu onneksi nousseen, on minullakin hetkiä, jolloin edes uusin postaus ei miellytä. :D

      Yllättävän paljon olet kuitenkin listalta lopulta lukenut! Ja sinun blogiasi saan kiittää siitä, että Krokotiilin keltaiset silmät ylipäätään löysin. :)

      Poista
  11. Paljon onnea blogisynttäreistä :)

    Winmanin Kani nimeltä jumala on yksi lempikirjojani, siinä on jotain lämmintä, lempeää ja upeaa, jota on vaikea pukea sanoiksi <3 Pidän kovasti myös Joanne Harrisin kirjoista, vaikkakaan tuota mainitsemaasi en ole vielä lukenut, aion kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :)

      Kanissa on kyllä jotain todella lumoavaa, hauskaa että sinäkin pidät siitä paljon. Appelsiinin tuoksua suosittelen lämpimästi, vaikka muut Harrisin kirjat eivät ole itselle iskeneetkään samalla tavalla. Monta naisen teosta löytyy kuitenkin omasta hyllystä vielä lukemattomana, joten en sentään ole aivan hänen suhteensa luovuttanut. :)

      Poista