Miniarvioita

Ursula Poznanski: Sokeat linnut

Poznanskin Vii5i sai minut kesällä palaamaan jälleen dekkareiden pariin jännittävällä ja mukaansa tempaavalla tarinalla, ja halusinkin lukea teoksen itsenäisen jatko-osan mahdollisimman pian. Siinä missä Vii5i tutustutti lukijan geokätköilyyn, liikutaan Sokeissa linnuissa sosiaalisen median ja varsinkin Facebookin maailmassa.

Kirjan alku ei miellyttänyt minua lainkaan, vaan tuntui huteralta ja pinnalliselta, mutta muistelin myös aloitusosalla olleen vähän samanlaisia vaikeuksia. Tarina paraneekin huomattavasti puolenvälin tienoilla, kun murhaajajahti pääsee kiihtymään. Olisin kuitenkin kaivannut, että tarinan elementeistä (niin päähenkilö Beatricen yksityiselämästä kuin Facebookista) olisi otettu enemmän irti, enkä pitänytkään tästä kirjasta aivan yhtä paljon kuin Viidestä. Mahdolliset jatko-osat tulen kuitenkin lukemaan, yllättävien juonenkäänteiden keksimisessä kun Poznanski tuntuu olevan erittäin nerokas.

★★★ 

Ursula Poznanski: Sokeat linnut (alkup. Blinde Vögel, 2013)

Suomentanut: Anne Mäkelä

Atena, 2014

425s.

Enid Blyton: Viisikko salaperäisellä nummella

Elokuussa innostuin lukemaan muutaman nuortenkirjan, joista toisesta, Anni Polvan Tiina kesälaitumilla, tykkäsin jopa enemmän kuin nuorempana sitä lukiessani. Toisen teoksen kanssa ei sitten käynytkään yhtä hyvin.

Blytonin Viisikot olivat pienenä yksiä lempikirjojani, joten saattaa olla, että odotukseni samanlaisen taian säilymiseksi olivat liian korkealla. Viisikko salaperäisellä nummella on kuitenkin mielestäni aika heppoisesti kirjoitettu ja koin tarinan salaperäisestä kummitusnummesta ja siellä tapahtuvasta hämärätoiminnasta aika tylsänä.

Toki kyseisen sarjan kirjat on tarkoitettu paljon minua nuoremmille lukijoille, jotka varmasti pitävät näitä kiinnostavina ja tarpeeksi kevyinä luettavina. Positiivista on myös se, että kokisin Viisikoiden soveltuvan kummallekin sukupuolelle yhtä hyvin. Harmittaa vain, etten löytänyt tästä kirjasta sellaista tasoa, joka jaksaisi kiinnostaa myös vähän vanhempaa lukijaa.

★★ 

Enid Blyton: Viisikko salaperäisellä nummella (alkup. Five Go to Mystery Moor, 1954)

Suomentanut: Lea Karvonen

Tammi, 1995 (8.painos)

173s.

Riikka Pulkkinen: Totta

Olin etukäteen arvellut, että voisin pitää Pulkkisen kirjoitustyylistä. Toisaalta kuvittelin, että tuo teos, joka todella iskisi minuun, olisi Raja, jonka aihe vaikutti muita Pulkkisen teoksia mielenkiintoisemmalta. No, Rajaa en ole vielä saanut käsiini, mutta Totta löytyi joskus alkuvuonna marketin alennuskorista, ja ajattelin napata sen mukaani huolimatta siitä, ettei tarina vakuuttanut vielä takakannen perusteella.

Joskus on kyllä mukavaa huomata olleensa aivan väärässä. Totta liikkuu kahdella aikatasolla, joista toisessa syvennytään lähestyvään kuolemaan ja toisessa luodaan silmäys menneisyyteen, 60-luvun vapautuneeseen taiteilijailmapiiriin. Kumpikin taso tuntuu eheältä ja kiinnostavalta, samoin lähes jokainen näkökulma. Ehkä nykyajan Annan olisin itse jättänyt pois, hänellä kun ei tuntunut olevan muuta tärkeää roolia, kuin Eevan kohtalon selvittäminen, vaikka heidän kohtalonsa toisiinsa osittain kietoutuvatkin.

Totta on kaunis ja koskettava teos, sellainen, joka tulee säilymään mielessäni pitkään. Teoksen yksi tärkeimmistä teemoista on rakkaus ja siinä todetaankin, että Rakkaus on aina totta. Se on todellista jokaiselle hahmolle, vaikka osa sen ilmentämismuodoista yhteiskunnan silmissä paheksuttavaa olisikin. Teos ei kuitenkaan tunnu tuomitsevan, vaan esittää rakkauden juuri sellaisena kuin hahmot sen kokevat.

Totta on ehdottomasti yksi parhaimpia lukemiani suomalaisia teoksia. Vähän jopa hirvittää tarttua Pulkkisen seuraavaan kirjaan, sillä voiko tätä mitenkään ylittää? Toivottavasti voi. Tähtiä annan vain neljä, mutta neljä ja puoli on lähempänä totuutta. Aivan viiteen tähteen kirja ei yltänyt, sillä kirjailijan kirjoitustyyli yltyy paikoitellen häiritsevän maalailevaksi, vaikka siitä muuten pidinkin.

★★★★ 

Riikka Pulkkinen: Totta

Otava, 2010 (kuvan Seven-pokkari 2012)

333s. 

Haruki Murakami: 1Q84 (osa 3)

Pulkkisen kirjan suosioon vaikutti osittain sekin, että juuri ennen sitä olin lukenut kaksi Murakamia, ja maagisen realismin parista oli melkein helpottavaa sukeltaa ihan vain realistiseen tarinaan. Lukiessani Murakameja nautin miehen vinksahtaneista maailmoista kuitenkin täysin.

Ollaan jälleen vuodessa 1Q84, kahden kuun hallitsemassa maailmassa. Aomame ja Tengo elävät ja yrittävät pärjätä omillaan, samalla kun Sakigake kiristää solmua heidän ympärillään. Nyt tutustutaan paremmin myös Ushikawaan, rumaan mieheen, joka jo ensimmäisissä osissa vaikutti kummallisen kiinnostuneelta Tengon toimista.

Kirja oli hyvä, jälleen, mutta mielestäni se loppuu kesken. Pidin erittäin paljon ratkaisusta, jonka Tengon ja Aomamen kohtalo saa, mutta Fuka-Eri ja Sakigake olisivat mielestäni kaivanneet suljetumman lopetuksen. Fuka-Eri on kolmannessa osassa muutenkin todella pienessä roolissa, mikä on harmi, sillä hän on todella mielenkiintoinen ja kryptinen hahmo. Tällä kertaa isomman palan haukkaava Ushikawa ei puolestaan ollut yhtään kiinnostava.

Kokonaisuutena kahden kuun maailman tarina on ollut yksi vaikuttavimpia hetkeen lukemiani ja samaa odotan myös muilta Murakamin vielä lukemattomina odottavilta teoksilta. Ihan ensimmäisten osien tasolle ei lopetus mielestäni yltänyt, mutta syy saattaa olla myös siinä, että luin sen paljon niitä myöhemmin, jolloin aiemmat tapahtumat eivät olleet kovin tuoreessa muistissa ja päätöskin tuntui vähän niistä erilliseltä.

 ★★★★ 

Haruki Murakami: 1Q84, osa 3 (alkup. 1Q84)

Suomentanut: Aleksi Milonoff

Tammi, 2013

446s.