79,5 kg, alkoholiannoksia 4 (hienosti), kaloreita 2822 (mutta parempi syödä oikeaa ruokaa ravintolassa kuin juustonkannikoita ja kalapuikkoja kotona), todennäköisyys harrastaa enää ikinä seksiä tai edes haaveilla sen harrastamisesta 0"
Helen Fieldingin Bridget Jones - Mad About the Boy -teoksessa päiväkirjansa sivuilla meille esittäytyy viisikymppinen yksinhuoltajaäiti. Edellisen osan tapahtumista on kulunut kohta kaksikymmentä vuotta, mutta mikä kaikki onkaan muuttunut Bridgetin elämässä? Lapset menevät juhlimisen edelle, mutta painonhallinnan ja rakkauselämän kanssa painiskelu saa osansa myös tässä kirjassa. Vastakohtana arkipäivien hölmöille sattumuksille on suuri suru, jonka kanssa koko perhe joutuu opettelemaan elämään.
Olin muistaakseni varhaisessa teini-iässä lukiessani Bridget Jones -sarjan aikaisemmat osat. Silloin en tuntenutkaan oikeastaan mitään yhtäläisyyksiä kolmekymppiseen, alkoholin ja miesten kanssa aikaansa viettävään naiseen, vaan koin kirjojen jäävän hauskoiksi mutta etäisiksi kokemuksiksi. Toisen ja kolmannen teoksen julkaisujen välillä on ehtinyt kulua niin paljon aikaa, että olen ehtinyt varttua monia vuosia vanhemmaksi. Siksi ehkä pystyinkin tämän kolmannen osan kohdalla nauttimaan lukemisesta aiempaa enemmän.
Minua vaivasi teoksessa ainoastaan Bridgetin tietynlainen kehittymättömyys vuosien kuluessa. En nimittäin kokenut samaistuvani viisikymppiseen, vastuuntuntoiseen perheenäitiin, vaan kolmekymppiseen hölmöilijään. Bridget pitää kyllä huolta lapsistaan, mutta sotkeutuu samoihin virheisiin kuin aikaisemmissa kirjoissa. Viisikymppiseltä odottaisi jollain tavoin, että elämä ja itsetunto olisivat hallinnassa, mutta Bridget sortuu mielestäni liikaa hössöttämiseen ja hysteerisyyteen.
Teoksen kansikuva on mielestäni yksi sen parhaimmista ominaisuuksista. Kuva on yksinkertaisen kaunis, mutta samalla jollain tavalla surullinen. Se kuvaa hyvin Bridgetin varttuneempaa puolta, sekä surua, jota hän kantaa sisällään. Olisinkin toivonut sisällöltä enemmän kansikuvamaista tyyliä, osoitusta siitä, että Bridget on kasvanut myös henkisesti aikaisemmista osista.
Vaikka Bridget ei käyttäydykään kirjassa aivan odottamallani tavalla, on hän mielestäni myös hyvä esimerkki siitä, kuinka pitäisi vain nostaa pää pystyyn ja mennä eteenpäin, vaikka asiat eivät menisikään toivotulla tavalla. Bridget on lohdullinen hahmo, joka nolaa itsensä moneen kertaan, päivittelee sitä hetken, mutta jatkaa sitten elämäänsä. Kunpa voisi itsekin sanoa pystyvänsä aina samaan.
★★★★
Helen Fielding: Bridget Jones - Mad About the Boy (alkup. Bridget Jones - Mad About the Boy, 2013)
Suomentanut: Annika Eräpuro
Otava, 2013
441s.
Kiva, että Bridget kuitenkin viihdytti! Minä taas pidin siitä, että Bridget oli yhä erittäin Bridget; jos jotain kovin suurta henkistä kasvua olisi tapahtunut, tuskin olisin siitä ratkaisusta kauheasti välittänyt. Sitä paitsi, jotkut vaan ovat keskenkasvuisia kakaroita for life. =D Nimimerkki Kokemusta on.
VastaaPoistaHaha, ymmärrän kyllä, että osa ihmisistä varmasti säilyttää tietynlaisen hölmöyden ja lapsenomaisuuden (?) vielä vanhempanakin. :-D Se on toisaalta hyvin kunnioitettavaa, mutta jotenkin olisin Bridgetin kanssa kaivannut vähän vakavampaa otetta. :)
VastaaPoistaItselle jo sen verran ikää kertyneenä voi todeta, että sama ihminen sitä on kuin parikymppisenäkin, ei se perusluonne mihinkään muutu. Jos on höselö luonteeltaan, ei aikuistu järkeväksi ja hillityksi, hyvä ettei Bridgetkään :) Vaikka nuorena kyllä luulin, että sitä muuttuisi paljonkin iän mittaan, hah!
VastaaPoistaMinä taidan näin parikymppisenä olla näköjään vielä liian toiveikas sen suhteen, että vanhemmiten (itsekin!) muuttuisi vähän järkevämmäksi. :-D Mielestäni on hyvä, että Bridget on säilyttänyt höpsöytensä, mutta sen vastapainoksi olisin halunnut myös lisää merkkejä hänen sisäisestä kehityksestään. Nyt tuntuu kuin vajaat 20 vuotta eivät olisi muuttaneet häntä juuri mitenkään.
VastaaPoista