Sivut

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kirjapainotteisia vastauksia


Jokin aika sitten kaksi blogia haastoi minut vastaamaan erilaisiin kirjakeskeisiin kysymyksiin. Kiitos paljon sekä Ompulle että Katrille, otan haasteen mielelläni vastaan!

Ompun kysymykset:

1. Jos saisit valita jonkun romaanihenkilön parhaaksi ystäväksesi, kenet valitsisit ja miksi?
Vaikkapa Isolan Kirjallisesta piiristä perunankuoripaistoksen ystäville. Olen itse aika hiljainen ja mietin tarkkaan tekojani, joten sosiaalinen ja hieman hullu Isola olisi varmasti hyvä vastapaino minulle.

2. Minkä olemassaolevan kirjan olisit halunnut kirjoittaa itse?
Mihail Šiškinin Sinun kirjeesi. Luin teoksen viime keväänä pääsykokeisiin ja vaikutuin syvästi. Moni asia jäi varmasti tuolloin ymmärtämättä, mutta siitä huolimatta kirja kosketti ja kertoi hienoin lausein minulle jotain itsestäni. Pitäisikin lukea se jossain vaiheessa uudelleen.

3. Pokkari vai kovakantinen?
Pokkari matkoilla. Muuten pidän enemmän kovakantisista, sillä ne näyttävät omaan silmääni paremmilta ja kestävät myös käyttöä pidempään.

4. Pidätkö ns. avoimista lopuista? Miksi tai miksi et?
Pidän ja en pidä. Esimerkiksi Joanne Harrisin Sinisilmä-teoksessa on avoimeksi jätetty loppu, josta en pidä. Tämä johtuu kuitenkin suurimmaksi osaksi siitä, että koko teos on yhtä sekasotkua ja kysymysmerkkiä, ja avoin loppu sekoittaa lukijaa entisestään. Jossain toisessa teoksessa avoin loppu voikin toimia.

5. Mitä pöytälaatikostasi löytyy?
Enimmäkseen kaaosta. Kyniä, vihkoja, irrallisia lappusia, kolikoita...

6. Mikä kirja olisi hyvä puheenaihe ensitreffeillä?
Muun muassa George Orwellin Vuonna 1984. Varmasti tämä riippuu myös siitä, että millaisen henkilön kanssa ollaan treffeillä. Orwellin teos sekoittaa kuitenkin monia genrejä, joten siitä syystä se voisi olla aika varma valinta.

7. Mihin kirjallisuudesta tuttuun paikkaan (todelliseen tai ei-todelliseen) haluaisit matkustaa ja miksi?
Muumilaaksoon. Haluaisin kokea muumiperheen arjen ja seikkailut.

8. Kirjoista tehdään usein elokuvia. Mistä elokuvasta tulisi tehdä kirja?
Tämä on hirveän mielenkiintoinen kysymys, mutta vaikka kuinka mietin, en keksinyt vastausta. Melkein kaikista lempielokuvistani on jo olemassa kirja.

9. Minkä kirjan suomenkielistä käännöstä odotat juuri tällä hetkellä?
Tähänkin kohtaan täytyy tunnustaa, etten oikeastaan mitään. Tulen aina vähän jäljessä uutuuskirjojen kanssa.

10. Kuvitellaan, että ihan yllättäen yksi kirja katoaisi kirjahyllystäsi. Minkä kirjan katoaminen tuntuisi ikävimmältä ja miksi?
Muun muassa Harry Potter -sarjan. Jokainen osa on koluttu teini-ikäisenä läpi nuoruuden innolla, hahmojen kanssa varttuen. Kyllähän sellainen vähän surettaisi.

Katrin kysymykset:

Mikä on kaikkien aikojen huonoin lukemasi kirja?
Twilight-sarja. Olen inhonnut myös ns. arvostetumpia teoksia, mutta yleensä niissä on ollut edes jotain merkkejä kirjailijan kirjallisista taidoista.

Mihin muiden kovasti kehumaan kirjaan olet ollut eniten pettynyt?
Stieg Larssonin Millennium-trilogiaan, Gillian Flynnin Gone Girliin sekä David Nichollsin Sinä päivänä. Odotukseni ovat saattaneet olla liian korkealla, mutta näiden kohdalla en kokenut saavani mitään uutta ja kekseliästä, mielenkiintoisista ja samaistuttavista hahmoista puhumattakaan.

Mitä kirjaa et osaa kuvitella koskaan lukevasi? Miksi?
En välttämättä sanoisi minkään kirjan kohdalla ei koskaan. Ei sitä tiedä, jos suostuisin joskus lukemaan elämäni huonoimman teoksen vaikka vain kokeilumielessä.

Mitä kirjaa uskaltaisit suositella lähes kenelle tahansa?
Orwellin Vuonna 1984 tuli mainittua jo aiemmin, mutta mainitsenpa sen vielä tässä uudelleen.

Ketkä ovat kolme lempikirjailijaasi?
Roald Dahl on oikeastaan ainoa, jota kutsun lempikirjailijakseni. Hänen lisäkseen olen pitänyt myös muun muassa Irvine Welshin, Katherine Pancolin, John Irvingin ja Tove Janssonin teoksista, mutta toisaalta näiden kohdalla luettujen teosten määrä on ollut tähän mennessä vielä liian pieni, jotta kutsuisin heitä lempikirjailijoikseni.

Mitkä ovat kolme oman kirjahyllysi rakkainta tai tärkeintä teosta?
Olisi aivan mahdotonta valita ainoastaan kolme teosta tähän. Rakkaimpia ovat ehdottomasti lapsuudesta säilyneet kuvakirjat, Harry Potter -sarja sekä Marjatta Kurenniemen Onnelin ja Annelin kootut kertomukset.

Mitä kirjaa himoitset itsellesi tällä hetkellä eniten?
Roald Dahlin lastenkirjoja sekä Stephen Kingin uusinta. Pidin muistaakseni Hohdosta aika paljon, mutta vähän epäilyttää että pääseekö jatko-osa samalle tasolle.

Millaiset aiheet tai teemat saavat sinut herkästi tarttumaan kirjaan?
Tavallisesta poikkeavat. Rakastan lisäksi kirjoja, joissa luvataan elämän- ja aistientäyteistä tarinaa pienellä jännitysnäytelmällä varustettuna. Tavalliset rakkaustarinat kiinnostavat minua harvoin.

Oletko koskaan saanut fyysisiä oireita (esimerkiksi pahoinvointia) jonkun lukemasi kirjan vuoksi?
Muistaakseni John Ajvide Lindqvistin Ystävät hämärän jälkeen -teoksen erästä kohtausta lukiessani tunsin jonkinlaista pahoinvointia, mikä oli minulle aivan uutta. Eihän teos toki mistään kevyimmästä päästä olekaan, sen verran tarkkaan siinä kuvaillaan mitä mielikuvituksellisempia väkivaltakohtauksia.

Minkä kirjan aiot lukea seuraavaksi?
Murakamin 1Q84 minulla on edelleen kesken, minkä lisäksi yöpöydällä odottaa kasa lukemattomia koulukirjoja.

Haasteeseen olisi kuulunut myös omien kysymysten keksiminen ja toisten blogien haastaminen. Itse taidan jättää sen kuitenkin tällä kertaa väliin, sillä haaste näyttää kiertäneen jo ympäri blogistanian.

Kovasti minua jäi kuitenkin mietityttämään kysymysten pohjalta muutama asia. Minä esimerkiksi koen, että voin pitää lempikirjailijanani ainoastaan kirjailijaa, jolta olen lukenut useamman teoksen. Mutta mitkä ovat teidän kriteerinne lempikirjailijoiden kohdalla? Pystyttekö kutsumaan lempikirjailijaksi henkilöä, jolta olette lukeneet ainoastaan yhden tai kaksi teosta? Entä tuleeko muille mieleen elokuvia, joista olisi hyvä kirjoittaa kirja? Näihin odotan innolla vastauksia kommenttilaatikkoon. :-)

4 kommenttia:

  1. Kiva, että vastasit! :)

    Minä miellän lempikirjailijakseni sellaisen, jolta olen lukenut yleensä enemmän kuin kaksi kirjaa. Muuten yleensä pidän kirjailijoita joko lupaavina tai mahdollisina tulevina lempikirjailijoinani ;)

    John Irvingiltä olen lukenut 7 kirjaa, joten häntä jo uskallan sanoa todelliseksi lempparikseni!

    VastaaPoista
  2. Roald Dahlia pitäisi kyllä itsekin lukea. Mukavia, kattavia vastauksia. Niin, ja Tohtori Uni on mahtavuutta! Toisaalta, minä en pitänyt kovin paljon Hohdosta, yhdessä kyllä muodostavat hienon paketin, mutta yksinään oli minulle pettymys, kun taas Uni pure love. <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos vastauksistasi. Itsekin miellän niin, että lempikirjailija on kirjailija, jolta on lukenut useampia teoksia. Kyllä minulle ainakin on käynyt niin, että olen ihastunut hurjastikin johon teokseen ja hehkuttanut kirjailijaa, mutta kun olen lukenut häneltä enemmän on lumous haihtunut.

    VastaaPoista
  4. Katri: Oho! Täytyy sanoa, että Irvingin kohdalla suorituksesi on kyllä aivan huippu! :-) Minulle käy usein niin, etten malta pysytellä saman kirjailijan teoksissa pitkään, vaan seikkailen eri kirjailijoiden välillä. Siitä syystä olenkin aina lukenut yhden teoksen sieltä ja yhden täältä, mikä toki tuo vaihtelevuutta, mutta ei ole paras vaihtoehto lempikirjailijaa valitessa.

    Irene: Tutustuhan ihmeessä Roald Dahliin! Täytyy muuten myöntää, että sinun kehuvalla arvostelullasi saattaa olla jotain tekemistä sen kanssa, että Tohtori Uni alkoi kiinnostaa entistä enemmän. :-)

    Omppu: Minulle on käynyt aivan samalla tavalla! Esimerkiksi juuri Joanne Harrisia hehkutin hirveästi Appelsiinin tuoksun luettuani ja aloin jo pitää häntä melkein lempikirjailijanani, mutta sitten luin pettymykseksi paljastuneen Sinisilmän... Sittemmin olen ottanut opikseni ja yrittänyt odottaa hehkutusteni kanssa siihen asti, kunnes olen lukenut edes kaksi teosta samalta kirjailijalta.

    VastaaPoista