Sivut

torstai 4. heinäkuuta 2013

Blogiarvonnan voittajat


Käynnistin viime viikon alussa ensimmäisen blogiarvontani, joka päättyi tänään klo 16. Kommentteihin pyysin niin hyviä puolia blogistani kuin ehdotuksia sen parantamiseksi. Ilahduttavan moni teistä on jo nyt tyytyväinen blogiini ja sen ulkoasuun, kiitos siitä. ♥ Itse olen kuitenkin miettinyt jotain muutoksia blogini ulkoasuun ja teidän kommenteistanne sainkin siihen hyviä vinkkejä. Tarkkaa aikarajaa en ole muutoksille asettanut, mutta pyrin siihen, että lähiaikoina blogini saisi ainakin uuden, sisältöä kuvaavan bannerikuvan. Toisekseen postauksieni otsikot näkyvät ilmeisesti joillakin näytöillä hyvin pienellä, joten myös siihen asiaan aion tarttua. 

Ehdotus, josta olen vielä kahden vaiheilla, koskee blogin värejä. Toisaalta haluaisin myös itse ulkoasuun jotain väriä, mutta toisaalta olen samaa mieltä niiden kanssa, joiden mielestä mustavalkoisuus sopii yhteen blogin nimen kanssa. Tätä muutosta joudun miettimään vielä ajan kanssa lisää.

Ja sitten asiaan.


Arvonta suoritettiin tämän jalkaparin omistajan valvovien silmien alla. Ensimmäisenä mieleisensä teoksen saa valita:


Toisena kirjan saa valita:


Paljon onnea siis lentoemolle ja tohvelille! Laittakaahan minulle osoitteeseen ei-mustaa-valkoisella(at)hotmail.fi yhteystietonne sekä kirjavalintanne mahdollisimman pian, jotta saan laitettua kirjat postiin. :)

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja hyvää alkavaa viikonloppua! Minulla on edessä parin päivän vapaa, jonka aion viettää mahdollisesti museoissa, huvipuistossa ja tottakai kirjan parissa.

4 kommenttia:

  1. Oi mahtavaa! Kiitos. Taidanpa valita hippisukupolven maailmaa Cunninghamin Samaa sukua -muodossa.

    VastaaPoista
  2. Ohhoh! Arpaonni suosii kerrankin :) Kiitos! Laitan tiedot huomenna sähköpostiin, kun nyt tällä kännykällä on vähän hankala laittaa.

    VastaaPoista