Sivut

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa


Jen Campbellin Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa -teoksesta löytyy nimensä mukaisesti kirjakaupan asiakkaiden sanomia omituisia, hauskoja, ilahduttavia ja välillä jopa pelottavia asioita. Kysymyksiä on koottu kirjakaupoista ympäri maailman, mutta pääasiassa Isosta-Britanniasta.

Kysymyksiä ja keskusteluja on ihan laidasta laitaan, jotkut jopa niin eriskummallisia, että tulee väistämättä mieleen, voivatko ne olla totta. Esimerkiksi lukuisat tapaukset, joissa asiakas on tiedustellut myyjältä villalankaa tai siivoustarvikkeita, puhumattakaan siitä, kuinka kauppaa luullaan lastentarhan korvikkeeksi, kuulostavat lähinnä vitseiltä.

Jos jotain moitittavaa pitäisi löytää, niin kuten usein tällaisissa teoksissa, koottujen lausahdusten hauskuus vaihtelee aika lailla. Parhaimmillaan kirja kuitenkin naurattaa ja jopa huonoimmille tapauksille tuli sentään tuhahdettua vähän ääneen. Kuvat olisi mielestäni voinut tällä kertaa jättää kokonaan pois kirjasta, vaikka yleensä niistä pidänkin, sillä ne eivät olleet tarpeeksi viihdyttäviä ja tuntuivat ajoittain jopa menevän liian kauas pois tekstin aiheesta.

Teos on nopealukuinen ja sen parissa viihtyy enimmäkseen oikein mainiosti. Varsinkin lukutoukille ja muille kirjakaupoissa viihtyville tätä voi suositella lämpimästi! Jopa vähemmän lukeva poikaystäväni tarttui tähän ihan omasta aloitteestaan, mistä olen hyvin tyytyväinen.

Goodreads-haaste: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa menee kohtaan 8. A funny book.

★★★★ 

Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa (alkup. Weird Things Customers Say in Bookshops, 2012)
Suomentanut: Aino Partanen
Nemo, 2012
114s.

6 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä, tämä on kirja jonka kirjastosta metsästän käsiini! Vaikuttaa ihanalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että tartut tähän, Krista! :) Olen varma, että kaikki kirjojen ystävät pitävät tästä. Ja vaikka kävisikin niin, että kirja olisi huti, ei sen lukemisessa mene paljon aikaa hukkaan.

      Poista
  2. Minä selailin tätä kirjastolla ja osa jutuista vaikutti tosi hauskoilta, mutta ei kuitenkaan ihan niin hauskoilta, että olisin viitsinyt kotiin asti tuoda. Vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidin tästä paljon, mutta olisi tämä toki voinut olla vielä hauskempi - ja tasaisempi. Itsellä hyvät jutut onneksi tasapainottivat niitä heikompia. Kuten tuossa ylempänä jo tokaisin Kristalle, jos aiot tämän kuitenkin joskus vielä lainata, ei aikaa ainakaan mene ihan liiaksi hukkaan, ellet tästä pidäkään. :)

      Poista
  3. Hih tämä vaikuttaa hauskalta, täytyy katsoa jos sattuisi tulemaan seuraavalla kirjastoreissulla vastaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tulisi vastaan, itsellä ainakin kirvoitti makeat naurut. :)

      Poista