Sivut

perjantai 29. elokuuta 2014

25. päivä: Upea kansikuva (kirjakuva päivässä)



Hei taas! Edellisen kirjakuvan julkaisusta onkin jo lähes viikko, mutta en ole sentään luovuttanut tai unohtanut haastetta. Olen ollut koko viikon sairaana ja välillä on ollut niin heikko olo, etten ole pystynyt tekemään niinkään yksinkertaista asiaa kuin istumaan koneella, saati sitten ottamaan kameraa käteeni. Julkaisen tänään yhden kirjakuvan, muita rästiin jääneitä varmaan viikonlopun aikana enemmän. Vaikka blogissa on ollut hiljaista, kipeänä olo on kuitenkin ollut hyvää aikaa lukemiselle. Minulla odottaakin lisäksi muutama kirja-arvostelu julkaisuvuoroaan.

Mitä haasteen tämänkertaiseen aiheeseen tulee, on Michael Cunninghamin Illan tullen -kirjalla upea kansi mielestäni. Ei välttämättä upein ikinä, mutta omista kirjoistani varmasti kaunein. Kansi on yksinkertainen, mutta kuvaa silti hyvin sitä, mistä tarinassa on kyse.

4 kommenttia:

  1. Minustakin tuo kansi on niin kaunis! Yksi syy siihen, miksi kirjan aikoinaan ostin. Nykyäänhän olenkin jo kirjailijan fani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tällä hetkellä ainoa teos, jonka olen Cunninghamilta lukenut, eikä se vielä ihan tehnyt minusta miehen fania. Se kuitenkin antoi neljän tähden arvoisesti viitteitä siitä, millaisia mahtavia, vähäeleisiä tarinoita hänen muista kirjoistaan saattaakaan löytyä. :-) Tunnit ja Koti maailman laidalla ovat omassa hyllyssäkin, mutta vielä ei jotenkin ole ollut niiden aika.

      Poista
  2. On kyllä kaunis kansi tosiaan.

    VastaaPoista