Sivut

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Sarjakuvavinkki: Spleenish (Ulla Donner)



Kuvittajana ja graafikkona työskentelevän Ulla Donnerin sarjakuvateosta Spleenish katsoessa huomio kiinnittyy väistämättä poikkeavaan värimaailmaan ja räväköihin fontteihin. Oranssinvalkoiset kuvat ja tekstit kertovat tarinaa vetelän ja alakuloisen näköisestä nuoresta naisesta, joka yrittää kahlata läpi nykyajan vaatimusten. Donner leikittelee teksteillä ja kuvilla paljon, mutta koko tarinan ajan yhtenäinen värimaailma sitoo eroavaisuudet yhteen. En voi myöntää, että olisin pitänyt ihan kaikista kuvista tai fonteista, sillä välillä niistä oli mahdotonta saada selvää (mikä on kai tarkoituksellista kuvattaessa sotkussa olevaa elämää). Sain lisäksi otsikossa olevasta fontista epämieluisia viboja jonkin kasarihevibändin logosta.

Tarina on tuttu ja nykyajan ilmiöt tunnistettavia. Miten nuorten aikuisten keskuudessa leviää sanaton sääntö siitä, että kaikilla tulisi olla jokin oma juttu. Täytyisi olla poikkeava, erikoinen ja mieleenjäävä yksilö. Täytyisi puuhailla jotain, edustaa itseään sosiaalisessa mediassa ja pitää itsestään jatkuvaa meteliä.

Donner kuvaa ironisesti, mutta ei ilkeästi sitä, millaista on elämä, kun itseen kohdistettuihin jatkuviin paineisiin ei jaksa vastata. Kun Fafa's, sunnuntaibrunssit tai miljoonat eri projektit eivät kiinnosta, vaan sitä tulee lähinnä maattua kotona roskien keskellä sääret ajelematta jaksamatta lähteä ulos, vaikka olo olisi yksinäinen ja seuraa vailla.

Donner ottaa teoksellaan osuvasti kantaa ajan ilmiöihin ja vaatimuksiin, ja kuvaukset päähenkilön elämästä naurattavat ja vähän jopa apeuttavat samaistuttavuudellaan. Kaikkiin kuviin ja fontteihin en ihastunut varauksetta, mutta myönnän, että ne tuovat teokseen hyvin uniikin sävyn.

Kurkatkaahan arviot myös blogeista Mitä luimme kerran, Pieni kirjasto ja Eniten minua kiinnostaa tie.

Helmet-haaste: 12. Sarjakuvaromaani.

Osallistun tällä teoksella myös Hurjan Hassun Lukijan sarjakuvahaasteeseen.

Ulla Donner: Spleenish (Spleenish, 2017)
Suomentanut: Sinna Virtanen
S&S, 2017
n. 155s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti